TILANNEHUONE

Neuville jyrää Kroatian MM-rallissa

20.04.2024 19:50

MM-ralli

Kroatian MM-rallin lauantaipäivä oli tiukkaa taistoa Hyundain Thierry Neuvillen ja Toyotan Elfyn Evansin kesken. Neuville vei lopulta nimiinsä pohjat peräti viidelle EK:lle ja Evans vain yhdelle. Kroatian kevätsää toi päivään omat haasteensa. Välillä satoi ja välillä ei.

Päivän loppua kohden Neuvillen meno kuitenkin sen kuin parani. Belgialainen johtaa kisaa ja on kiinni lauantain täydessä MM-pistepotissa, joka ratkeaa sunnuntaina. Evans on johtajaa +4.9 sekuntia perässä.

Neuville kommentoi jo ennen viimeistä EK:ta ajavansa aivan rajalla. Päivän jälkeen hän totesi, etteivät rengasvalinnat olleet ihan parhaat mahdolliset.

Myös Toyotan Sebastian Ogier yritti kiusata kärkimiehiä. Hän veti pohjat päivän toiselle EK:lle. Päivän päättyessä hän pitelee yhä kolmatta sijaa, mutta on kärjestä +11.6 jäljessä. Hän muistutti maalissa, että isoin ero tuli jo perjantaina.

Rally2:ssa Sami Pajari on kolmantena. Hän ajoi luokkansa pohjat viimeiselle EK:lle.

Sunnuntaina rallissa ajetaan neljä EK:ta. Niistä ensimmäinen EK17 Trakošćan – Vrbno starttaa kello 08.08.

Tuloksia tästä.