Niskaselle hieno voitto mahtavan yleisön edessä
Iivo Niskanen oli yleisön lemmikki Salpauselällä.@AOP
Iivo Niskanen voitti superjännittävän miesten 15 kilometrin perinteisen maastohiihtomatkan Salpauselällä. Niskanen pystyi loppua kohden kiristämään vauhtiaan, kun toiseksi tullut Norjan Johannes Hösflot Kläbo jopa hieman hyytyi. Niskasen hiihto ei ollut täydellinen, sillä hän kompuroi ensimmäisellä kierroksella. Hän sai matkalla myös peräänsä hetkeksi eri kierroksella olleen Kläbon. Ylen haastattelussa Niskanen sanoi sen jopa rauhoittaneen menoa hetkeksi. Lopulta kovaääninen yleisö kuitenkin hurrasi suosikkinsa kovaan loppukiriin. Niskanen voitti kisan 17,6 sekunnin erolla.
Matkan yllättäjäksi nousi kolmanneksi tullut Ruotsin William Poromaa, joka jäi Niskaselle 18 sekuntia. Yksi suosikeista, Venäjän Aleksandr Bolshunov, jätettiin kisassa viidenneksi. Väliin neljänneksi kiilasi venäläinen Alexei Tservotkin.
”Olin vähän jännittynyt ennen kisaa. On ollu tiukka aikataulu, eikä helpoin paluu takaisin huippuonnistumisen jälkeen. Viimeistä latausta ei ollut, mutta kotiyleisön eteen oli kiva tulla”, Niskanen sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Ristomatti Hakola oli kisan 10:s, Perttu Hyvärinen 13:s, Ville Ahonen 22:s, Lauri Vuorinen 27:s, Markus Vuorela 28:s.