TILANNEHUONE

Nöyryytys Nordiksella – Jukurit voitti HIFK:n

14.02.2025 21:11

Liiga

HIFK:n tavoitteena oli perjantaina nousta takaisin neljän parhaan joukkoon Liigan jumbon Jukurien kustannuksella, mutta toisin kävi. Jukurit lähti Nordikselta repussa täysi pistepotti. Maukas voitto tuli maalein 4–3.

Jukurit sai otteluun heti vahvan alun. Ensin joukkueelle osui vain parin minuutin pelin jälkeen Aleks Haatanen Max Ellisin ja Casey Dornbachin avustuksella. Hieman ennen erän puoliväliä Juuso Arola onnistui ylivoimalla ja vei Jukurit osumallaan 2–0-johtoon. Auttamassa oli jälleen Ellis, nyt yhdessä Sakke Hämäläisen kanssa. 12 minuutin pelin jälkeen Arola iski illan toisensa ja Jukurit johti sen myötä jo 3–0.

HIFK kavensi kuitenkin vielä 1–3:een Jori Lehterän työvoittomaalilla kun lähemmäs vartti oli pelattu. Auttamassa olivat Iiro Pakarinen ja Petrus Palmu.

Toisessa erässä tuli yksi maali ja sen viimeisteli HIFK:n Ilari Melart erän alussa. Syöttäjinä olivat Palmu ja Lehterä.

Tauon jälkeen HIFK kavensi uudelleen Petr Kodytekin maalilla ottelun 2–3:een, mutta jo muutaman minuutin päästä Topias Hynninen iski 4–3-johtomaalin. HIFK ei saanut siihen enää vastattua ennen ottelun päätössummeria.

Roope Taponen torjui HIFK:n maalilla 16 kertaa. Markus Ruusu pysäytti Jukurien maalilla 20 kiekkoa.

Tappio oli HIFK:lle toinen peräkkäinen. Jukurit taas katkaisi kahden tappion luisun. Joukkueet kohtasi viimeksi joulukuussa ja silloin Jukurit otti HIFK:sta 5–2 kotivoiton.

Muut ottelut:

HPK – Ilves 2–3

JYP – Pelicans 5–4 VL

Lukko – KooKoo 3–8

Sport – Kiekko-Espoo 1–3

TPS – Ässät 1–3