Ogier MM-rallin johtoon – Neuville mokasi

Sebastien Ogier johtaa Keski-Euroopan MM-rallia.©RedBull Content Pool
Keski-Euroopan MM-rallissa oli kärjen osalta lauantaina värikäs päivä. Johdossa ollut mestaruustaistelija Thierry Neuville spinnasi ja ajoi Hyundaillaan lisäksi lenkin nurmikolla EK11:lla. Kämmit pudottivat hänet kärkipaikalta katastrofaalisesti neljänneksi. Eroa kärkeen on yli 37 sekuntia. Myös Toyotan Takamoto Katsuta kurvasi nurmikolla aamupäivällä. Kurvailujen syynä oli odotettua liukkaampi sää aamupäivän lenkillä.
Neuvillen virheiden siivittämänä kärkeen nousi jälleen Toyotan konkarikuski Sebastien Ogier. Ranskalainen kengitti nyt menemään jopa perjantaita kovemmalla asenteella.
Päivän edetessä Villeneuve pääsi vielä rytmiin takaisin ja antoi Ogierille painetta, mutta päivän viimeisen EK:n jälkeen Ogier johtaa kuitenkin kilpailua ja on kiinni isoimmassa pistepotissa. Hän ajoi pohjat päivän aikana kolmelle EK:lle. Toisena tuloslistalla on Hyundain Ott Tänak 5,2 sekunnin erolla kärkeen. Kolmatta sijaa pitelee Toyotan Elfyn Evans.
Toyotan Sami Pajari on rallissa lauantain jälkeen yhä kuudennella sijalla. Eroa kärkeen on reilut pari minuuttia. Pajari on ajanut varsin virheetöntä rallia ja kiittelikin päivän päätteeksi, että eteenpäin on menty. MTV Urheilun asiantuntija Jari Ketomaa uskoo Pajarin saavan pestin Toyotalta ensi kaudeksi.
Tuloksia tästä.
Villeneuven rundit….
Huge drama on stage 11 of the Central European Rally as our championship leader @thierryneuville spins not once, but twice in quick succession.
The Belgian lost over 30 seconds 😱 #WRC | #CER2024 🇪🇺 pic.twitter.com/Yy5XvnKl4G
— Red Bull Motorsports (@redbullmotors) October 19, 2024