TILANNEHUONE

Kärppä-sopimus Viuhkolalle – ”Kasvatille mahdollisuus”

14.10.2025 16:44

Liiga

Kärpät on tehnyt pelaajasopimuksen hyökkääjä Nooa Viuhkolan,19, kanssa. Sopimus on kaksivuotinen ja voimassa kevääseen 2027.

Viuhkola teki Liiga-debyyttinsä tänä syksynä ottelussa Tapparaa vastaan syyskuun lopulla. Ottelussa hän pelasi nelosketjussa Kasperi Ojantakasen ja Benjamin Pietilän kanssa.

”Nooa on erinomainen esimerkki siitä, mitä Kärppien junioripolku tuottaa. Hän on määrätietoinen, älykäs ja luotettava pelaaja. Meille on tärkeää, että omat kasvatit saavat mahdollisuuden Liigassa, ja Nooalla on potentiaalia kasvaa tärkeäksi palaseksi tulevaisuuden Kärppiä”, Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen sanoo.

Viukola on Kärppä-legenda Jari Viuhkolan poika.


Ruotsin päävalmentaja sai kenkää

14.10.2025 16:31

Jalkapallo

Jalkapallon MM-karsinnoissa flopannut Ruotsi on erottanut tanskalaisen päävalmentajansa Jon Dahl Tomassonin tehtävästään. Hän aloitti Ruotsin päävalmentaja maaliskuussa 2024. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Ruotsi antaa potkut jalkapallon maajoukkueensa päävalmentajalle kesken sopimuskauden.

Ruotsi on kesän 2026 MM-kisojen B-karsintalohkon viimeisenä. Se on kerännyt tililleen vain yhden pisteen. 18 maaottelussa Ruotsi on pelannut Dahl Tomassonin alaisuudessa yhdeksän voittoa, kaksi tasuria ja seitsemän tappiota.

Tulevien MM-karsinnoissa Ruotsi on hävinnyt Kosovolle 0–1, pelannut 0–0-tasatulokseen Sloveniaa kanssa ja kärsinyt 0–2-tappion Sveitsiä vastaan.

Vielä ei ole tiedossa, kuka Dahl Tomassonin saappaisiin astuu seuraavaksi.


Yllätyspaukku – Doug Shedden Sportin päävalmentajaksi

14.10.2025 16:14

Liiga

Vaasan Sport ilmoitti tiistaina tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen legendaarisen Doug Sheddenin kanssa. Kanadalainen korvaa Sportin päävalmentajana Juuso Hahlin.

Shedden pääsee aloittamaan työt Vaasassa työluvan ja käytännön asiat järjestettyään.

Shedden nousi Suomessa suuriin otsikoihin valmentaessaan HIFK:ta, Jokereita Suomen maajoukkuetta vuosina 2005-2008.

HIFK:n Shedden vei välieriin kaudella 2005-2006, Jokerit SM-liigan loppuotteluun 2007 ja neljänneksi 2008. Samana keväänä hän luotsasi Leijonat kevään 2008 MM-kisoissa pronssille.

64-vuotias Shedden on valmentanut Suomesta lähdettyään useita seuroja Sveitsissä ja Saksassa. Viime kaudella hän luotsasi saksalaista Iserlohn Roostersia.

”Mahdollisuus palata Suomeen tässä vaiheessa uraani on minulle korvaamaton. Olen aina rakastanut aikaani Suomessa maajoukkueen, Jokerien ja HIFK:n kanssa, ja odotan innolla mahtavaa yhteistyötä Vaasan Sportin, fanien, yhteistyökumppaneiden ja koko kaupungin kanssa”, Shedden sanoi Sportin julkaisemassa tiedotteessa.

Sport on tällä hetkellä Liigassa 13:s. Vaasalaiset ovat keränneet 13 ottelusta 14 pistettä.


Tappara vahvisti – Grönborg lähtee kauden lopussa

14.10.2025 12:00

Liiga

Tappara vahvistaa, että jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Rikard Grönborg jättää seuran kauden jälkeen. Keväällä Grönborg on luotsanut Tapparaa kolme kautta.

Heti ensimmäisellä kaudellaan ruotsalaisvalmentaja johdatti Tapparan Suomen mestariksi.

”Rikard Grönborgin vaikutus Tappara 2.0 uusiutumisprojektiin on ollut kokonaisuutena oleellinen. Rikard on tuonut koko persoonansa ja osaamisensa Tapparan kehittymisen tueksi. On hienoa, että koko organisaatio tekee yhdessä töitä, jotta käynnissä olevasta liigakaudesta saadaan paras mahdollinen tulos. Se on juuri se tapparalainen tapa tehdä asioita, joka meillä on vahvasti myös seuran arvoihin kirjattu; yhdessä tekeminen”, Tapparan toimitusjohtaja Ari Penttilä kertoi.

”Rikard tuli Tapparaan suorittamaan selkeää missiota. Kolmen vuoden projektin tavoitteena oli uudistaa tapparalaista jääkiekkoa. Varsinaisten kiitosten ja jälkianalyysin aika on kuitenkin vasta myöhemmin, sillä nyt meillä on täysi fokus ja kunnianhimoiset tavoitteet tässä kaudessa. Tulevasta valmennusryhmästä tiedotamme kauden jälkeen”, Tapparan GM Janne Vuorinen lisäsi.


Predatorsin Juuse Saros teki mahtitorjuntoja

14.10.2025 06:25

NHL

Nashville Predatorsin maalivahti Juuse Saros teki 31 torjuntaa ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan ja takasi joukkueelleen 4–1-voiton. Nashville on voittanut kauden kolmesta ottelustaan kaksi. Saroksen torjuntaprosentti kolmessa ensimmäisessä ottelussa on 94,7.

Predatorsin Erik Haula oli syöttämässä ketjukaveri Jonathan Marchessaultin toisen erän 1–0-maalia. Syöttöpinna oli Haulan kauden toinen. Marchessault osui ottelussa kahdesti. Muut Predatorsin maalit tekivät Ryan O’Reilly ja Cole Smith laittamalla kiekon tyhjiin. Ottawalle osui Ridly Greig ylivoimalla toisessa erässä. Maali oli ainoa, joka vilahti Saroksen selän taa.

Linus Ullmark torjui Ottawan maalilla 22 kiekkoa. Ottawa on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan.

***

Florida Panthers kärsi kauden ensimmäisen tappionsa maanantaina Philadelphia Flyersille vieraissa. Pataan tuli lukemin 5–2.

Toisen erän loppuminuutilla Anton Lundell oli kuitenkin syöttämässä Sam Reinhartin tekemää 1–2-kavennusmaalia, joka tuli alivoimalla. Kahdessa edellisessä ottelussa kaksi maalia tehneelle Lundellille syöttöpinna oli kauden toinen. Floridan 2–2-tasoituksesta vastasi Sam Bennett ylivoimalla kolmannen erän puolivälissä. Sen jälkeen Flyersille osuivat vielä Sean Couturier 3–2-voittomaalilla sekä Bobby Brink ja Christian Dvorak vetämällä kiekon tyhjiin. Ottelun ensimmäisen maalin teki Flyersin Tyson Foester ja toisen erän alun iskun Couturier illan ensimmäisellään.

***

Chicago Blackhawksin Teuvo Teräväinen syötti Ilja Mikheyevin  3–1-osumaa ottelussa Utah Mammothia vastaan. Mikheyev iski kiekon syötöstä tyhjiin. Teräväiselle syöttö oli kauden neljäs. Chicago voitti ottelun maalein 3–1.


Kari Jalonen on nousemassa Tapparan päävalmentajaksi

13.10.2025 20:33

Kari Jalonen on nousemassa Tapparan päävalmentajaksi

Kari Jalonen. @ AOP

Liiga

Kari Jalonen on nousemassa Tapparan seuraavaksi päävalmentajaksi tehtävänsä tämän kauden jälkeen jättävän Rikard Grönborgin jälkeen.

Jalosen paluusta Liigaan kertoi ensimmäisenä Esko Seppäsen Urheilucast viime viikolla. Maanantaina Jalosen tulosta kertoivat myös Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat.

65-vuotias Jalonen on voittanut päävalmentajana neljä Suomen mestaruutta – kolme Oulun Kärpissä ja yhden HIFK:ssa. Sen lisäksi hän on voittanut kahdesti Sveitsin mestaruuden. Jalonen voitti maajoukkuevalmentajana Leijonissa MM-hopeaa ja Tshekissä MM-pronssia.

Jalonen valmentaa tällä hetkellä saksalaista Kölner Haienia.

Grönborg siirtyy tämän kauden jälkeen Ruotsin maajoukkueen päävalmentajaksi.


Arsenalille ikäviä uutisia – pelaaja yhä sivussa

13.10.2025 19:47

Jalkapallo

Arsenalin kapteenin Martin Ødegaardia ei odoteta joukkueen vahvuuteen ennen marraskuun maaottelutaukoa. Pelaajalla on polvivamma, jonka hän hankki ottelussa West Hamia vastaan 4. lokakuuta.

Ødegaardilta jää pelaamatta Valioliigan ottelut Fulhamia, Crystal Palacea, Burnleyta ja Sunderlandia vastaan ​​sekä Mestarien liigan ottelut Atletico Madridia ja Slavia Prahaa vastaan.

Häneltä jäi jo väliin myös Norjan MM-karsinta Israelia vastaan lauantaina. Ottelun hoiti kotiin Erling Haaland hattutempullaan. Norja johtaa I-lohkoaan. Se on voittanut kaikki kuusi karsintaotteluaan.


Ruotsalaiskoutsi nappaa Peltosen pestin

13.10.2025 18:05

Jääkiekko

Viikko sitten Sveitsin liigan Geneve-Servetten väliaikaiseksi päävalmentajaksi noussut Ville Peltonen menettää uuden pestinsä viimeistään ensi kaudella.

Seura kertoo palkanneensa uudeksi päävalmentajaksi Ruotsin maajoukkueluotsi Sam Hallamin, 46. Valmentajan sopimus on kolmivuotinen.

Geneven urheilujohtaja Marc Gautschi kertoi maanantain tiedotteessa, että joukkueen kahdessa viimeisessä ottelussa voittoihin luotsannut Peltonen jatkaa toistaiseksi tehtävässä.

Peltosen työsarka saattaa kuitenkin jatkua seurassa jatkossakin, mutta apuvalmentajan tittelillä. Ensi kauden valmennustiimin kokoonpano on vielä nimittäin työn alla.

Hallamin keväällä päättyvälle pestille Tre Kronorissa on mediatietojen mukaan nousemassa Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg, joka on luotsannut maan maajoukkuetta aiemminkin. Grönborgin sanottaan luotsaavan Ruotsin seuraaviin olympialaisiin 2030.

Geneve-Servettessä Hallam saa luotsattavakseen suomalaispelaajista hyökkääjät Sakari Mannisen, Jesse Puljujärven ja Markus Granlundin sekä puolustaja Vili Saarijärven.


Montreal teki ison jatkosopimuksen

13.10.2025 17:34

NHL

Montreal Canadiensin puolustajalahjakkuus ja viime kauden parhaan puolustajan tittelin, Calder Trophyn, vastaanottanut Lane Hutson, 21, on tehnyt seuran kanssa kahdeksan vuoden jatkosopimuksen, joka on arvoltaan 70,8 miljoonaa dollaria.

Jatkosopimusneuvottelut kestivät pitkään, mutta saatiin lopulta maaliin ja pelaaja voi nyt keskittyä täysillä työtehtäväänsä eli pelaamiseen.

Hutson on Montrealin toisen kierroksen varaus kesältä 2022. Hän oli jo viime kaudella hyvässä pistevauhdissa Montrealissa. Runkosarjan 82 ottelussa pinnoja kertyi 6+60. Lisäksi viidessä pudotuspelissä hän antoi viisi syöttöä.

 


Audi hankkii talliinsa vauhdilla F1-osaajia

13.10.2025 15:42

Formula 1

F1-sarjaan ensi kaudella nouseva Audi jatkaa valmistautumistaan kisakuntoon. Viimeisimpänä talli hankkinut tiimiinsä Red Bullin pitkäaikaisen mekaanikon Matt Callerin. Hän toimi Red Bullilla Max Verstappenin päämekaanikkona, mutta jatkaa nyt uraansa nyt Audilla. Hän liittyy Audin F1-tiimiin 2025 lopussa.

Audi on viime aikoina aggressiivisesti rekrytoinut osaajia F1-ryhmäänsä. Johtaja Mattia Binotto hankki jo aiemmin hänelle tutusta Ferrarin tallista insinöörit Wolf Zimmermannin ja veturi Lars Schmidtin.

Audin lisäksi F1-sarjassa aloittaa kaudella 2026 myös Cadillac-talli.

 


HIFK:n tiedotustilaisuudesta pannukakku

13.10.2025 13:13

HIFK:n tiedotustilaisuudesta pannukakku

Olli Jokinen on kovassa paikassa. @ AOP

Liiga

HIFK:n kannattajat eivät saaneet kaipaamiaan pelaajauutisia helsinkiläisseuran kohulla odotetussa tiedotustilaisuudessa maanantaina. Monet odottivat, että HIFK olisi kertonut uusista pelaajahankinnoista, mutta lyhyessä tiedotustilaisuudessa seliteltiin lähinnä vain umpisurkean alkukauden syitä.

Pelaajahankinnoista urheilujohtaja Janne Pesonen pystyi vain lupaamaan, että pelaajamarkkinaa kartoitetaan koko ajan.

”Kaudet ovat käynnissä ja osa pelaajista on jossain muualla kiinni. Lisäksi EU:n ulkopuolelta on mahdoton saada pelaajia nopealla aikataululla lakimuutoksen seurauksena. Kartoitamme kaikkia vapaana olevia pelaajia. Tarvitsemme uuden maalivahdin, uuden puolustajan ja pari hyökkääjää. Toivottavasti voimme kertoa uusi hankinnoista asap”, Pesonen sanoi.

Monet ovat vaatineet urheilujohtajan vaihtamista, mutta  HIFK:n toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma ilmoitti, että hänellä on täysi luotto urheilujohtoon ja valmennustiimiin.

Päävalmentaja Olli Jokinen tiivisti helsinkiläisten umpisurkean kauden avauksen syyt kahteen sanaan – loukkaantumisiin ja valmennukseen.

”Jokainen tietää, että meillä on ollut paljon loukkaantumisia. Sen lisäksi myös me valmennuksessa olemme epäonnistuneet. Harjoittelun jatkumo ja pelitavan opettelu ovat jääneet vajavaisiksi”, Jokinen myönsi.


Washingtonin maalivahti hurjassa vedossa

13.10.2025 06:35

NHL

NHL-yön ainoassa ottelussa Washington Capitals voitti vieraissa NY Rangersin maalein 1–0. Sadatta kauttaan pelaavalle Rangersille tappio kauden toinen neljästä pelistä.

Ottelun ainoan osuman teki Washingtonin Anthony Beauvillier toisen erän jälkipuoliskolla Alex Ovetshkinin ja Declan Chisholmin syötöistä. Illan tähti oli kuitenkin Capitalsin maalivahti Charlie Lindgren, joka taiteili 35 torjuntaa. Urallaan hän on pelannut aiemmin kymmenen nollapeliä.

Rangersin maalilla kiekkoja torjui tällä kertaa nestoriveskari Jonathan Quick, 39, joka pysäytti kiekon 20 kertaa.

”Kaikki kunnia jätkille, jotka pelasivat edessäni. Mielestäni he tekivät huipputyötä tänään”, Lindgren sanoi pukukopissa lehdistölle.

Suomalaishyökkääjä Juuso Pärssinen ei ollut Rangersin pelaavassa kokoonpanossa sunnuntaina.