TILANNEHUONE

Jetsin suomalainen pelaaja farmiin

12.10.2025 20:21

NHL

Winnipeg Jets on lähettänyt suomalaishyökkääjänsä Brad Lambertin, 21, AHL:n Manitoba Mooseen. Lambert oli NHL- joukkueen mukana kahdessa ottelussa, mutta peliaikaa niissä ei tullut.

Samalla Jets nosti ylös puolustukseensa Kale Glaguen, 27, joka saapui seuraan Buffalo Sabresin organisaatiosta kesällä.

Lambertille Moose on jo tuttu. hän on edustanut Moosea kolmena kautena aiemminkin. Viime kauden 61 ottelussa hän viimeisteli setsemän maalia ja teki 28 syöttöä.

Suomalaisnuorista farmiin ovat lentäneet jo myös Pittsburghin talentti Ville Koivunen ja New Jersey Devilsin Lenni Hämeenaho.


Virtaselle voitto tenniksen Challenger-kisassa

12.10.2025 18:44

Tennis

Otto Virtanen, 24, tuuletti kauden toista turnausvoittoa tenniksen miesten kaksinpelissä ATP Challenger -kilpailussa Ranskassa sunnintaina.

Virtanen voitti turnauksen loppuottelussa Ranskan Hugo Gastonin erin 6-1, 3-6, 6-3. Ottelu kesti tunnin ja 18 minuuttia.

Virtanen (ATP-140) eteni loppuotteluun häviten ainoastaan yhden erän aikaisemmissa neljässä ottelussa. Viidenneksi sijoitettu Gaston (ATP-101) puolestaan oli taistellut turnauksessa aiemmin jo kolmesti täydet kolme erää.

 


Tenniksessä superihme – outo voittaja

12.10.2025 17:50

Tennis

Novak Djokovicin Shanghain ATP  Masters -turnauksen miesten kaksinpelin finaalista pudottanut Valentin Vacherot voitti koko turnauksen.

Monacolainen Vacherot voitti turnauksen loppuottelussa sunnuntaina serkkunsa, Ranskaa edustavan, Arthur Rinderknechin erin 4–6, 6–3, 6–3. Voitto ATP-kiertueen turnauksessa on Vacherotin uran ensimmäinen.

Vacherotin voitto on sensaatio, sillä hän pitelee tenniksen maailman rankinglistalla sijaa 204 ja aiemmin hän oli voittanut ATP-kiertueella vain yhden ottelun.


Huuhkajilla erilainen kokoonpano

12.10.2025 17:45

Huuhkajat

Huuhkajat lähtee MM-karsintaotteluun Hollantia vastaan sunnuntai-iltana Amsterdamissa ilman, että Benjamin Källman tai Joel Pohjanpalo olisivat avauksessa kentällä. Puolustuksessa on viiden miehen vahvuus, kun kentällä ovat Juho Lähteenmäki, Ville Koski, Miro Tenho, Adam Ståhl ja Nikolai Alho.

Huuhkajien maalia vahtii kapteeni Jesse Joronen.

Suomen MM-unelma vaatii ottelusta voittoa.

Hollannin avaus:

Maalilla: Bart Verbrüggen.

Puolustus: Mickey van de Ven, Virgil van Dijk, Jurrien Timber, Denzel Dumfries.

Keskikenttä: Ryan Gravenberch, Frenkie de Jong, Justin Kluivert.

Hyökkäys: Cody Gakpo, Memphis Depay, Doneyll Malen.

 

MM-karsinta: Hollanti – Suomi sunnuntaina kello 19.

 


KalPa kaupoilla – vahvisti puolustustaan

12.10.2025 15:24

Liiga

KalPa tiedotti sunnuntaina hankkineensa puolustukseensa ruotsalaisjärkäle August Tornbergin, 33. Pelaajan sopimus kattaa loppukauden.

Tornberg siirtyy Kuopioon Ruotsin liigan Färjestadista, jossa on pelannut kaudesta 2022–2023 alkaen. Kuluvan kauden kuudessa ottelussa hän on viimeistellyt tehopisteet 1+1. Muuten Tornberg on pelannut koko uransa kotimaassaan Ruotsissa.

”Tornberg on isokokoinen, hyvin ulottuva ja luisteleva pelaaja. Rightin kätisyys tuo monipuolisuutta ja pelinopeutta. Hän on erittäin rutinoitunut pelaaja eurooppalaisesta huippujoukkueesta. Laadukkaista puolustajista on pelaajamarkkinoilla kova kysyntä, ja siksi arvostamme todella paljon hänen haluaan tulla juuri KalPaan. Se kertoo paljon siitä, millaisena hän näkee meidän toimintaympäristömme”, urheilujohtaja Anssi Laine kertoo.


Dallas voitti Coloradon – Haula iski Predatorsille

12.10.2025 07:55

NHL

Colorado Avalanchen ja Dallas Starsin kauden ensimmäinen koitos päättyi lauantaina Denverissä Dallasin voittoon voittomaalikisassa. Dallasille ottelun ratkaisi Mikko Rantasen ja Jason Robertsin rankkarivedot. Dallas voitti ottelun maalein 5–4. Rantanen sai pienet buuaukset ex-kotiyleisöltään vetonsa siivittäjäksi.

Rantanen oli entisessä kotihallissaan tehokas jo muutenkin. Hän syötti ottelun avausmaalia ensimmäisen erän lopulla. Osuman viimeisteli Thomas Harley. Myös Esa Lindell ja Miro Heiskanen onnistuivat yhdessä syöttötöissä Dallasille. He auttoivat Nathan Bastiania 2–2-tasoituksessa toisessa erässä vartin pelin jälkeen.

Coloradon Artturi Lehkonen vastasi illan suomalaismaalista. Se tuli kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla Nathan MacKinnonin ja Martin Necasin syötöistä. Osuma oli Lehkosen kauden toinen. MacKinnon oli jälleen tikissä muutenkin hän iski päätöserän puolivälissä 4–4-tasoitusosuman, joka vei ottelun jatkoille.

Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat vasta keväällä maaliskuussa.

***

Nashvillen Erik Haula iski kauden ensimmäisen maalinsa Utah Mammothin verkkoon. Haulan osuma tuli toisen erän jälkipuoliskolla ja sitä syöttivät Luke Evangelista ja Jonathan Marchessault. Nashville Predators taipui kuitenkin Utahille kotihallissaan jatkoajalla maalein 2–3. Juuse Saros torjui Predators-maalilla 20 kiekkoa.

Chicagon Teuvo Teräväinen syötti kaksi maalia kotiottelussa Montreal Canadiensia vastaan. Teräväinen auttoi ensin Sam Rinzeliä toisen erän alussa 1–1-tasoituksessa ja pian perään Connor Bedardia 2–2-ylivoimamaalissa. Syöttöpinna oli Teräväisen kauden kolmas. Chicago taipui ottelulla lopulta lukemin 2–3. Montrealin suomalaiset eivät tehneet pisteitä.

Mikael Granlund syötti kaksi osumaa Anaheim Ducksin voittaessa Granlundin ex-seura San Jose Sharksin jatkoajalla maalein 7–6. Pinnat olivat Granlundin ensimmäiset tällä kaudella. Granlund auttoi ensin Alex Killornia toisessa erässä 2–2-tasoituksessa ja taituroi jatkoajalla kiekon Leo Carlssonille, joka ratkaisi pelin.

Rantasen osuma…


Floridan Lundellilla tehokas ilta – Ottawa nurin

12.10.2025 06:59

NHL

Anton Lundell kantoi vastuuta Floridassa tekemällä maalin ja syöttämällä toisen ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan lauantaina. Florida otti ottelusta selkeän kotivoiton maalein 6–2.

Lundell onnistui toisen erän lopulla ylivoimalla. Suomalaisen kauden toinen maali tuli Jeff Petryn ja Carter Verhaeghen syötöistä. Kolmannessa erässä Lundell syötti Mackie Samoskevichin ylivoimaosumaa, joka vei Floridan jo 5–1-johtoon. Floridalle osuivat myös Brad Marchand, Evan Rodrigues, Aaron Ekblad ja Sam Reinhart. Ottawan osumat viimeisteli molemmat Shane Pinto.

Floridan Sergei Bobrovsky torjui ottelussa 26 kertaa ja Ottawan Linus Ullmark pysäytti 21 kiekkoa.

***

Carolina Hurricanesin Sebastian Aho keräsi kauden kolmannen syöttöpisteensä auttamalla Seth Jarvisia ratkaisemaan ottelun Philadelphia Flyersia vastaan jatkoajalla lauantaina. Carolina voitti Flyersin kotonaan maalein 4–3. Carolina on voittanut kauden alun kaksi otteluaan.


Koivunen farmiin – Pärssinen heti tehoille

12.10.2025 06:15

NHL

Ville Koivusen, 22, NHL-kausi hakee vauhtia AHL:stä. Pittsburgh Penguins siirsi suomalaishyökkääjän farmijoukkueeseensa Wilkes-Barre/Scranton Penguinsiin lauantaina.

Pittsburgh sai taikaisin kokoonpanoonsa Bryan Rustin loukkaantuneiden listalta ja se vaikutti Koivusen kohtaloon. Koivunen ehti pelata kauden alussa kahdessa NHL-ottelussa. Hän hyökkäsi samassa ketujssa joukkueen supertähti Sidney Crosbyn ja Rickard Rakellin kanssa. Tehopisteitä Koivunen ei otteluissa tehnyt.

Viime keväänä Koivunen pelasi NHL:ssä kahdeksan ottelua. Niissä hän syötti seitsemää maalia.

Lauantaina Pittsburgh kohtasi New York Rangersin kotihallissaan ja hävisi ottelun pystyyn 1–6. Pensin ainoan maalin teki 19-vuotias tähtitulokas Ben Kindel Caleb Jonesin syötöstä. Maali oli Kindelin ensimmäinen NHL:ssä. Pittsburgh varasi hänet viime kesänä ensimmäisen kierroksen numerolla 11.

Juuso Pärssinen oli vihdoin Rangersin kokoonpanossa mukana. Hän keräsi heti tehopisteen syöttämällä Taylor Raddyshin 6–1-osumaa. Pärssinen ei ollut Rangersin kokoonpanossa kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa.


Haaladille hattutemppu – Norjalla sujuu

11.10.2025 22:22

Jalkapallo

Norja murjoi jalkapallon MM-karsinnassa lauantaina Israelin maalein 5–0. Kolme Norjan maaleista teki Erling Haaland ja kaksi merkittiin Israelin omiksi maaleiksi. Norja on vankasti matkalla kohti ensimmäistä MM-kisapaikkaansa sitten vuoden 1998.

Israelin maalivahti Daniel Peretzille Haalandista tuli ottelussa tuttu. Veskari torjui hyökkääjän vetämän rangaistuspotkun ottelun viidennellä minuutilla. Tosin hän joutui torjumaan vedon vielä uudelleen, kun rankkari tuomittiin uudelleen vedetäväksi.

Lopulta Haaland onnistui maalinteossa ottelun 27. minuutilla, 63. minuutilla ja 72. minuutilla.

Haaland on tehnyt kaikki kilpailut mukaan laskien maalin kymmenessä viimeisessä pelaamassaan ottelussa.

Norja johtaa MM-karsintojen I-lohkoa. Se on voittanut kuudesta ottelustaan kuusi.

 


HIFK:lle voitto – Kiviharju ja Mäkiaho kantoivat

11.10.2025 19:44

Liiga

Loukkaantumisista lamaantunut HIFK löysi perjantain Ilves-kohtaamisen jälkeen joitain tehokkaita taikoja työkalupakistaan. HIFK voitti lauantain Ilves-revanssin kotihallissaan peräti maalein 6–1.

HIFK:n joukkueen jinxaus jatkui silti. Yön yli HIFK menetti maaliltaan sairastuneen vahtinsa Niko Hovisen. Maalilla pelasi lauantaina kolmosveskari Rastislav Elias Liiga-uransa kahdeksannessa ottelussa. Luukkuvahtina oli Kiekko-Vantaan Kalle Varis. Ensimmäisessä erässä myös HIFK:n Petr Kodytek säikäytti käymällä välillä pukuhuoneessa. Hän kuitenkin palasi otteluun.

HIFK:n ryhmästä vastuunkantajiksi nousivat lauantaina hyökkääjät Daniel Mäkiaho tehoilla 2+2 ja Vincent Marleau pinnoilla 1+3 sekä puolustaja Aron Kiviharju tehoilla 1+2.

Kiviharju viimeisteli ottelun avausmaalin Matias Rajaniemen ja Mäkiahon syötöistä ensimmäisen erän jälkipuoliskolla. Osuma oli pelaajan ensimmäinen kotihallissa. Reilun minuutin päästä peli oli jo 2–0, kun Mäkiaho oli iskupaikalla ylivoimalla. Osumaa syöttivät Jere Somervuori ja Kiviharju.

Toisen erän neljännellä minuutilla Petr Kodytek teki isäntien 3–0-osuman Mäkiahon ja Vincent Marleaun esitöistä. Pian perään Marleau iski puolestaan kauden neljännen osumansa Niklas Nykyrin avustamana. Se vei HIFK:n 4–0-johtoon. Hetki ennen erän puoliväliä Mäkiaho teki illan toisen osumansa, johon sai apuja taas Kiviharjulta sekä Marleaulta. Erän lopulla Tony Sund iski vielä 6–0:n ylivoimalla Petrus Palmun ja Marleaun avulla. Toisessa erässä Ilves vaihtoi maaliltaan Dominik Pavlatin pois ja torjuntahommia jatkoi Roope Taponen.

Rastislav Eliaksen nollapelin HIFK:n maalilla pilasi lopulta Julius Hermonen 1–6-kavennuksella ottelun viimeisellä minuutilla ja kolmannen erän ainoalla osumalla.

”Iso voitto elintärkeät pisteet. Siisti tapa jolla se tuli. Tällä kertaa pomput tuli meidän suuntaan”, Kiviharju totesi MTV Katsomon haastattelussa.

”Kuoppaa ollaan tässä kaivettu, mutta koko viikko harjoiteltiin hyvin. Päätettiin näyttää mihin vastustaja oli tullut ja pelattiin brändin mukaista kiekkoa.”

”Vähän helpottaa tuo kolme pistettä. Laajalta rintamalta maaleja ja hyvä pelillinen suoritus. Matka on kuitenkin pitkä”, Kiviharju muistutti.

HIFK jatkaa Liigan jumbona. Ilves putosi jälleen toiseksi viimeiseksi, kun Pelicans voitti lauantaina Lukon. Molemmilla joukkueilla on koossa 12 pistettä.

Muut ottelut….


JYP pinnisti kotivoittoon TPS:stä

11.10.2025 19:38

Liiga

JYP lähti lauantain otteluun TPS:ää vastaan alla kaksi tappiota. Jyväskyläläisten kotitaika puri lopulta, mutta se vaati viime hetken onnistumiset ylivoimalla. JYP voitti runsas maalisen ottelun lopulta niukasti lukemin 5–4.

Ottelu käynnistyi erittäin tasaisissa merkeissä. Avauserässä kumpikaan ei löytänyt maalisihtiään, vaan tilastoihin merkittiin vain JYPin Pekka Jormakan ja TPS:n Arttu Tuhkalan kaksiminuuttiset.

Toisessa erässä JYP löysi jyvänsä. Ottelun avausmaali tuli ylivoimalla Leevi Tukiaisen viimeistelystä. Osumaa syöttivät Sami Vatanen ja Jere Lassila. Maali oli Tukiaisen kauden 12:s ja hän myös johtaa Liigan maalipörssiä. Erän puolivälin jälkeen JYPin Otto Mäkinen onnistui Valtteri Ojantakasen ja Daniel Torgerssonin syötöistä 2–0-maalissa. JYPin vire jatkui vielä muutaman minuutin päästä ja Aaro Vidgren vei isännät 3–0-johtoon. Apuja maaliin tuli Mikko Pertun ja Eetu Peltolan syötöistä.

Erän viimeisellä minuutilla myös TPS onnistui. 1–3-kavennuksesta vastasi ruotsalaishyökkääjä Lukas Wernblom Tarmo Reunasen ja Joel Määtän avulla.

Kolmannessa erässä TPS aloitti takaa-ajon tosissaan. Erän toisella minuutilla Reunanen kavensi ottelun 2–3:een ja erän puolivälissä Wernblom onnistui uudelleen Reunasen ja Eetu Päkkilän syötöistä. Osuma tasoitti ottelun 3–3:een.

JYPin luisu jatkui, kun Päkkilä iski TPS:n ensimmäistä kertaa 4–3-johtoon ottelussa. Syöttäjänä johtomaalissa esiintyi tehomies Wernblom. Sen jälkeen TPS:n ilta synkkeni. Tulokaspelaaja Jeremi Virtanen lensi polvitaklauksesta suihkuun ja JYP sai viiden minuutin yv:n. Se maksoi. JYPin Ojantakanen iski heti jäähyn alussa joukkueensa 4–4-tasoihin. Isäntien 5–4-voittomaalin teki Juuso Puustinen myös ylivoimalla ja kolme minuuttia ennen summeria. Apuja tuli Lassilalta ja Santeri Huovilalta.

JYPin Oskari Salminen torjui ottelussa 22 kertaa ja TPS:n Noa Vali pysäytti 20 kiekkoa.

JYP on Ässien johtamassa Liigassa toisena. Molemmilla on 24 pistettä. Ässät on pelannut ottelun vähemmän. TPS on Liigan 10:s.

 


Mbappe huilaa nilkkavamman vuoksi

11.10.2025 17:34

Jalkapallo

Ranskan tähtipelaaja Kylian Mbappen maajoukkueruopeama päättyi lauantaina. Mbappe liittyi Ranskan maajoukkueen vahvuuteen lievästi nilkkavammaisena ja pelasi MM-karsintaa Azerbaidžania vastaan perjantaina, mutta ottelussa vamma äityi niin pahaksi, että pelaaja palaa Madridiin lepäämään. Samalla Mbappelta jää väliin maanantain MM-karsinta Islantia vastaan Reykjavikissa.

Ranska voitti Azerbaidžanin 3–0. Mbappe teki ottelun avausmaalin ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Hänet otettiin vaihtoon 83. minuutilla, kun hän sai osumaa kipeään nilkkaansa. Ottelussa viimeistelty maali oli Mbappen 53:s maajoukkuemaali.

Ranskan MM-karsinta sujuu hyvin. Se on voittanut kolme karsintaotteluaan ja johtaa D-lohkoa.

Ensimmäisten arvioiden mukaan Mbappen pitäisi olla pelikuntoinen, kun Real Madrid jatkaa La Liga -kauttaan. Real Madrid kohtaa sunnuntaina 19. lokakuuta Getafen. Real Madrid johtaa La Ligaa.