Vainio mestariksi ja Euroopan tilaston kolmoseksi
Alisa Vainio voitti lauantaina naisten maratonin Suomen mestaruuden Tikkurilassa Vantaalla uudella SE-ajalla 2.23.06. Vainio paransi Camilla Richardssonin Suomen ennätysaikaa peräti 1.32 minuutilla.
”Tuntui ihan hyvältä, aika vahva olo koko ajan. Askel tuntui hyvältä ja pystyin kiristämään askelta ylämäkeen ja sitten rentouttamaan alamäkeen. Välillä sain peesiapua miehistä”, Vainio kertoi SUL:n haastattelussa.
Vainio nousi Euroopan tämän kauden tilastossa kolmanneksi. Hänen edellään ovat vain Hollannin olympiavoittaja Sifan Hassan ja Saksan Fabienne Königstein.
”Halusin juosta kovan ajan. Tokiossa ei helteessä pystynyt juoksemaan kovaa ja se jäi harmittamaan. Tokion jälkeen reenit kulki ihan älyttömän hyvin ja halusin olla tänään rohkea”, Vainio sanoi.
Vainio palaa nyt harjoittelun pariin ja kilpailee mahdollisesti joulukuun alussa Valencian maratonilla Espanjassa.
