Tottenhamin kohuttu puheenjohtaja erosi

Daniel Levyn aika Tottenhamin puheenjohtajana päättyi torstaina. @ AOP
Tottenhamin pitkäaikainen puheenjohtaja Daniel Levy ei jatka tehtävässään.
Tottenhamin virallisen tiedotteen mukaan Levy on itse jättänyt tehtävänsä, mutta useat tahot ovat torstaina uutisoineet, että Levy on painostettu eroamaan. Syyksi on sanottu fanien kriittisyys Levya kohtaan sekä se, ettei Tottenham ole menestynyt riittävän hyvin Levyn 24 vuotta kestäneen valtakauden aikana.
Tottenhamin keväällä voittama Eurooppa-liigan pokaali oli ensimmäinen iso pokaali 17 vuoteen.
Levy nousi Tottenhamin puheenjohtajaksi vuonna 2001, kun Enic osti Tottenhamin osake-enemmistön.
Levy oli kiistelty hahmo Tottenhamin kannattajien keskuudessa. Hän hoiti erinomaisesti seuran taloutta ja oli yksi keskeisistä voimista Tottenhamin uuden stadionin rakennushankkeen takana.
Levy teki kuitenkin puheenjohtajana useita kiistanalaisia manageriratkaisuja. Hän erotti Maurico Pochettinon vain kuusi kuukautta sen jälkeen, kun Pochettino oli luotsannut Tottenhamin Mestarien liigan finaaliin. Keväällä 2023 potkut saanut Antonio Conte syytti hurjassa julkisessa ripityksessään nimeltä mainitsematta Levya siitä, ettei Tottenham ole voittanut mitään hänen aikanaan.
Tottenhamin uutena puheenjohtajana aloittaa Enicin johtoon kuuluva Peter Charrington. Seuran toimitusjohtajaksi valittiin jo aiemmin tänä vuonna Vinai Venkatesham, joka ottaa osan Levyn hoitamista tehtävistä vastuulleen.
