SaiPan kapteeni allekirjoitti jatkosopimuksen
SaiPan kapteeni Samuli Niinisaari, 27, on tehnyt jatkosopimuksen seuran kanssa. Puolustaja pelaa Lappeenrannassa kaksi seuraavaakin kautta aina kevääseen 2027 asti.
Niinisaari pelaa toista kauttaan SaiPassa. Hän on KooKoon kasvatti, mutta tuli SaiPan joukkueeseen viime kaudella Yhdysvalloista, jossa pelasi yliopistokiekkoa Brownin ja Massachusettsin yliopistoissa yhteensä neljän kauden ajan.
Viime kauden Niinisaari pelasi runkosarjassa kaikki 60 ottelua ja teki niissä pisteitä 4+11. Pudotuspelien 21 ottelussa tehoja tuli 1+2. Tällä kaudella 15 ottelussa tehoja on kertynyt 3+3.
”Viime kaudella Samuli astui liigakartalle yleisölle melko tuntemattomana pelaajana. Hän osoitti kauden myötä tekemisellään sen, että kyseessä on taitava huippu-urheilija, joka taistelee sitkeästi ja asettaa aina joukkueen edun edelle. Samulilla on halu oppia ja kehittyä ja tämä näkyy kaikessa tekemisessä. Kapteenina hän on koko ajan läsnä arjessa ja on joka päivä valmis kääntämään kaikki kivet parhaiden lopputulosten saavuttamiseksi yhdessä”, SaiPan urheilujohtaja Harri Aho kommentoi tiedotteessa.
Kapteenin päivä! 🔥 Puolustaja Samuli Niinisaarelle kahden vuoden jatkosopimus!🤝
Uutinen: https://t.co/Nh2Qy3bf4K#SaiPa #Liiga #YhdessäVahvempia pic.twitter.com/69ak3VZIfJ
— SaiPa (@Liiga_SaiPa) November 8, 2025
