TILANNEHUONE

Suomi voitti Ruotsin – Säteri säkenöi rankuilla

05.05.2024 15:48

Leijonat

Suomen jääkiekon A-maajoukkue kohtasi kauden viimeisen EHT-turnauksen viimeisessä ottelussaan Ruotsin. Ottelun voittaja ratkottiin lopulta voittomaalikilpailulla. Harri Säteri oli vaikea ohitettava ja Suomi voitti 4–3 (1–0,2–2,0–1,0–0,3–1). Suomi voitti samalla myös Tshekin EHT-turnauksen.

Ottelu alkoi aikaisin iltapäivällä, ei ehkä Leijonien suosikkiaikaan, sillä Ruotsi nousi kuskin penkille avauserässä. Säteri torjui pelkästään avauserässä 12 kertaa, kun Ruotsin vahti Samuel Ersson kohtasi kiekkoja puolet vähemmän.

Avausmaalin teki kuitenkin Leijonien ykkösketjun laituri Eemeli Suomi reilun 17 minuutin pelin jälkeen. Apuja Ilves-stara sai Rasmus Rissaselta ja Oliver Kaskelta.

Ruotsi tasoitti ottelun Max Fribergin ohjurilla heti toisen erän alussa. Oliwer Kaski häkellytti viiden minuutin pelin jälkeen 2–1-osumallaan, johon Konsta Helenius teki sinnikkään esityön. Muutaman minuutin päästä Ruotsin 18-vuotias Felix Unger Sörum ohjasi Jonas Brodinin siniviivalta lämäämän kiekon hienosti Suomen maalin perukoille ja tasoitti 2–2:een. Toisen erän alkupuoliskon maalijuhlat sai jatkoa vielä yhdestä osumasta erän puolivälin tuntumassa, kun Patrik Puistola tälläsi Leijonat 3–2-johtoon.

Kolmannessa erässä Ruotsi tuli 3–3-tasoihin Jesper Frödenin ylivoimavedolla Säterin myöhästyessä piirun torjunnassaan. Muita maaleija ei pelaamalla enää tullut. Säteri torjui lopulta 29 kertaa ja Ersson 26 kertaa.

Rankkareilla Leijonista onnistuivat Oliwer Kaski, Konsta Helenius ja Jesse Pulujärvi. Kronoreista Säterin ohitti vain Rasmus Dahlin.

Seuraavaksi Leijonat taistelee jo MM-kehässä. Tshekin MM-kisat pelataan 10.–26.5.2024, Prahassa ja Ostravassa.

Ja vielä Puljun rankkuveto…


Saros ei vahvista Leijonia MM-kisoissa

05.05.2024 14:01

Leijonat

Nashville Predatorsin maalivahti Juuse Saros ei liity Leijonien MM-ryhmään tänä keväänä. Häneltä jää siten väliin viimeiset MM-kisat Jukka Jalosen luotsaamana.

Leijonien GM Jere Lehtinen vahvisti tiedon Discoveryn lätkäselostaja Oskari Saarelle kesken Suomi-Ruotsi EHT-ottelun sunnuntaina.

Saros pelasi kaikissa Predatorsin ensimmäisen kierroksen NHL-pudotuspeliotteluissa. Nashville putosi kuitenkin jatkosta häviämällä Vancouver Canucksille, joka otti sarjavoiton otteluvoitoin 4–2.

Hyökkääjä Juuso Pärssisen Nashville siirsi pudotuspelisarjan jälkeen AHL:n Milwaukeen, joka pelaa yhä AHL:n pudotuspelejä Texasia vastaan. NHL:ssä Pärssinen sai peliaikaa yhdessä ottelussa.


Boston onnistui jatkoilla – ”Tämä sattuu”

05.05.2024 07:54

NHL

Boston Bruins onnistui seitsemännessä ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan ja etenee pudotuspelien toiselle kierrokselle. Bruinsin Hampus Lindholm ja David Pastrnak olivat illan juhlituimmat tähdet. Bruins voitti lauantain ottelun kotijäällään maalein 2–1(0–0,0–0,1–1,1–0).

Maaleja tehtiin vasta kolmannessa erässä. Ensin William Nylander vei Toronton 1–0-johtoon kokoonpanoon palanneen Auston Matthewsin ja Tyler Bertuzzin avustamana erän puolivälissä. Heti perään Bruinsin Hampus Lindholm kuitenkin tasoitti ottelun James van Riemsdykin ja Justin Brazeaun syötöistä.

Jatkoajalla Lindholm oli taas paikoilla ja avusti David Pastrnakia ratkaisuosumassa, joka tuli jatkon toisella minuutilla.

Bruinsin Jeremy Swayman torjui ottelussa 30 kiekkoa. Toronton Ilja Samsonov yhden vähemmän. Hän oli vahtivuorossa, koska kuuma tähtivahti Joseph Woll oli sivussa edellisen ottelun kolhun vuoksi.

Boston voitti sarjassa aiemmin ottelut 1.,3. ja 4.

”Tämä sattuu. Taistelimme takaisin mukaan tässä ottelusarjassa ja aina seitsemännen ottelun jatkoajalle asti. Olimme aika lähellä”, Nylander totesi lehdistölle.

Joukkue saa seuraavalla kierroksella vastaansa levänneen Florida Panthersin.


Real Madridista mestari – pikkuseura yllättää

05.05.2024 05:12

Real Madrid varmisti La Ligan mestaruuden lauantaina voittamalla Cadizin 3–0 ja kun  Barcelona hävisi samalla Gironalle 2–4. Mestaruus on Real Madridin seurahistorian 36:s. Se on kaudella jyrännyt tasaisesti. Tappioon on päättynyt vain yksi ottelu ja voittoja on tilillä 27.

Lauantaina piskuinen Girona nousi samalla yhdellä pisteellä Barcelonan ohi liigan kakkoseksi ja varmisti myös Mestarien liigan paikkansa ensi kaudelle ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Girona ei ole aiemmin pelannut Euroopan kentillä.

La Ligassa Real Madrid Gironaa nyt 13 pistettä edellä. Joukkueilla on kautta neljä ottelua jäljellä.

Real Madrid jahtaa vielä tuplaa. Sillä on edessä ensi viikon keskiviikkona Mestarien liigan ottelussa kotistadionillaan Bayern München. Ensimmäinen kohtaaminen Münchenissä päättyi tasan 2–2.


Bottas jäi jälleen aika-ajojen avausosioon

04.05.2024 23:24

Formula 1

Valtteri Bottaksen matka Miamin GP:n aika-ajoissa tyssäsi jälleen aika-ajojen avausosioon. Suomalainen oli ensimmäinen karsiutuja kakkososiosta 0,010 sekunnin erolla Aston Martinin Fernando Alonsoon.

Myös sprinttikisan yllättäjä, neljänneksi ajanut RB-kuski Daniel Ricciardo putosi jo aika-ajojen avausosiossa.

Bottaksen tallikaveri Guanyu Zhou oli avausosion hitain.

Paalupaikan vei kuudennen kerran peräkkäin Red Bullin Max Verstappen ennen Ferrari-kaksikkoa, Charles Leclerc ja Carlos Sainz. Leclerc jäi paalupaikasta 0,141 sekuntia. Red Bullin Sergio Perez oli neljäs. McLarenin Lando Norris oli viidenneksi nopein.

Mercedes sai hieman valoa suorituksiinsa, kun George Russell ajoi kuudenteen ja Lewis Hamilton seitsemänteen lähtöruutuun.

Miamin paalu oli Verstappenin uran 38:s paalupaikka. Tällä kaudella hollantilainen on valloittanut paalun kauden jokaisessa kuudessa kisassa.


Barcelonan tappio sinetöi Real Madridin mestaruuden

04.05.2024 22:39

Jalkapallo

Real Madrid pääsi aloittamaan La Ligan mestaruusjuhlat lauantai-iltana, kun mestaruuden kannalta sen ainoa uhkaaja Barcelona hävisi iltaottelussa Gironalle vieraskentällä 2-4 (2-1).

Real Madrid oli voittanut aiemmin päivällä oman ottelunsa Cadizi vastaan 3-0, joten Barcelona oli pakkovoiton paikka mestaruustaistelun kannalta.

Barcelona johti vielä tauolla Andreas Christensenin ja Robert Lewandowskin osumilla 2-1, mutta Girona käänsi ottelun toisella jaksolla edukseen. Voitto oli kauden yllätysjoukkue Gironalle arvokas, sillä se varmisti sen selviytymisen ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Samalla Girona ohitti Barcelonan pisteellä, kun pelaamatta on enää neljä kierrosta.

Lauantaina varmistunut mestaruus oli Real Madridin seurahistorian 35:s. Sen edellinen mestaruus tuli mestarivalmentaja Carlo Ancelottin johdolla kaksi vuotta sitten. Viime keväänä mestaruuden vei Barcelona.

Atlético Madrid on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä ja kiinni neljännessä Mestarien liiga-paikassa. Viidentenä oleva Athletic Bilbao on jäänyt kuitenkin vain kolme pistettä Atlétista, joten sillä on vielä mahdollisuus ohittaa Diego Simeonen suojatit.

 


Kanada MM-finaaliin – Ruotsin kiri ei riittänyt

04.05.2024 21:09

Jääkiekko

Kanada voitti Ruotsin jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-välierässä maalein 5–4 (4–0,1–2,0–2) ja eteni voitollaan MM-finaaliin. Vastaansa Kanada saa finaalissa sunnuntaina naapurimaansa Yhdysvallat, joka voitti aiemmin päivällä Slovakian 5–2.

Ruotsin alku välierään oli karmaiseva. Kanada tälläsi nopeasti neljä maalia ja Ruotsi joutui jättimäiseen takaa-ajoon. Vielä toisessa erässä Ruotsi hieman haki peliään, mutta päätöserästä muodostui trilleri, kun keltapaidat aloitti vinhan takaa-ajon.

Tällä kertaa kuuluisa ruotsalaisonni ei aivan riittänyt, vaan Kanada selviytyi lopun paineesta voittajana.

Kanadan maaleista ottelussa vastasivat avauserässä Liam Greentree 1–0, Gavin McKenna 2–0, Tij Iginla 3–0 ja Ryder Ritchie 4–0. Toisessa erässä onnistui vielä Henry Mews.

Ruotsin maalintekijä toisessa erässä oli Viggo Nordlund, joka onnistui kahdesti. Ensin erän alun 1–4-kavennuksella ja sitten erän puolivälin 2–4-kavennuksella. Päätöserässä maalieroa kirivät Victor Eklund 3–5 ja Hugo Orrsten 4–5.

Ruotsin maalivahti Love Harenstam torjui 21 kiekkoa ja Kanadan veskari Carter George taituroi puolestaan 31 torjuntaa. Ruotsi pelaa sunnuntaina MM-pronssista Slovakiaa vastaan.

MM-pronssiottelu sunnuntaina kello 14 ja MM-finaali sunnuntaina kello 18.


Hässäkkää riitti Miamin sprintissä – Bottas vaisu

04.05.2024 19:41

Formula 1

Miamin sprintin voiton hoiteli kotiin jälleen Red Bullin Max Verstappen. Hollantilainen ajoi kisan aikaan 31.31.383. Hän valitti kisan aikana, että ajaminen oli vaikeaa, eikä rengaspitoa ollut. Sprintti-kisan voitto on kuitenkin hänelle kauden toinen. Hän ajoi ensimmäisenä maaliin myös Kiinan GP:n kauden ensimmäisessä sprintissä.

Kisan toinen oli Ferrarin Charles Leclerc +3.371 voittajalle jääneenä. Kolmannen sijan kuittasi Red Bullin Sergio Perez. Hän jäi tallikaverilleen +5.095. Kisan neljäs oli loistavan kisan läpi vetänyt RB:n Daniel Ricciardo, joka myös starttasi kisaan neljännestä ruudusta.

Kilpailussa oli paljon tapahtumia. Heti ensimmäisellä kierroksella kolisi ja radalle tuli turva-auto. Lando Norris pyörähti hässäkässä Fernando Alonson ja Lewis Hamiltonin kanssa. Norris jäi autoineen radan varteen. Alonsolla meni rengas, mutta hän pystyi jatkamaan. Myös Alonson tallikaveri Lance Stroll sai tilanteessa osumaa. Hän nilkutti Astoninsa varikolle asti, mutta joutui sitten keskeyttämään.

Kisan loppupuolella Haasin Kevin Magnussen sai 10 sekunnin rangaistuksen vaarallisesta ohituksesta, jossa tönäisi Lewis Hamiltonia. Toinen kymppi Magnussenille tuli heti perään ratarajojen ylityksestä. Myös Esteban Ocon kärsi 10 sekunnin rangaistuksen, jonka sai jo ennen kisan alkua varikkosuorakolhusta Leclercin kanssa. Lisäksi Hamilton ajoi varikkosuoralla ylinopeutta turva-auton aikaan ja sai siitä viiden sekunnin rangaistuksen. Hän putosi sen vuoksi kisan pisteiltä.

Sauberin Valtteri Bottas nousi häntäpäästä keskeytysten siivittämänä sijalle 15. Hän oli lopulta kuitenkin 14:s muiden aikarangaistusten ansiosta. Hän jäi kisan voittajalle melkein 37 sekuntia.

Tuloksia tästä.

Pisteet jaettiin näille…


Kiekko-Espoo hankki takaisin HIFK-pakin

04.05.2024 17:39

Liiga

Niko Seppälä, 25, palaa jälleen Kiekko-Espoon paitaan. Puolustaja on tehnyt seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

Seppälä aloitti viime syksynä kauden Espoossa, mutta vaihtoi yhdeksän ottelu jälkeen HIFK:n puolustukseen. Urallaan hän on pelannut Liigaa myös JYPissä ja Pelicansissa.

HIFK:ssä Seppälä viimeisteli tällä kaudella 38 runkosarjan ottelussa 3+8 ja seitsemässä pudotuspelissä tilille kertyi yksi syöttöpiste.


Yhdysvallat murskatuloksella MM-finaaliin

04.05.2024 17:30

Jääkiekko

Yhdysvallat voitti alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-turnauksessa Slovakian murskaavasti 7–2 (2–1,3–0,2–1) ja eteni leikitellen MM-finaaliin. Yhdysvallat puolustaa finaalissa mestaruutta.

Lauantain ottelussa jenkkien maalit teki Teddy Stiga 1–0, Cole Eiserman 2–0-ylivoimamaalilla, Max Plante 3–1, Cole Hutson 4–1, Will Skahan 5–1, Eiserman uudelleen 6–1-osumalla ja Plante osumalla uudelleen 7–1. Lisäksi James Hagens syötti kolme maalia ja nousi siten pisteillään 9+13 Nikita Kucherovin ohi yhden U18-turnauksen piste-ennätyksessä.

Slovakian maaleista vastasivat Adam Nemec 1–2 ensimmäisessä erässä ja Tomas Chrenko 2–7 kolmannessa erässä. Slovakia pelaa vielä pronssista.

 


Ipswich nousee ensi kaudeksi Valioliigaan

04.05.2024 16:41

Jalkapallo

Ipswich Town varmisti paluunsa Englannin Valioliigaan 22 vuoden tauon jälkeen, kun se voitti Mestaruussarjan päätöskierroksella Wes Burnsin ja Omar Hutchisonin maaleilla Huddersfieldin 2-0. Leedsillä oli vielä teoreettinen sauma suoraan nousuun, mutta se Southamptonille kotikentällään 1-2.

Ipswich putosi Valioliigasta keväällä 2002. Vielä viime kaudella joukkue pelasi Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, Ykkösliigassa, mutta manageri Kieran McKennan johdolla se nousi riemusaatossa suoraan Valioliigaan.

Viime kaudella Valioliigasta pudonnut Leicester oli varmistanut suoran nousunsa jo aiemmin.

Leedsillä on vielä mahdollisuus selviytyä ensi kaudeksi Valioliigaan, sillä karsii  West Bromwichin, Southamptonin ja Norwichin kanssa vielä yhdestä nousupaikasta. Leeds karsi nousufinaaliin pääsystä Norwichin kanssa. West Brom ja Southampton ratkaisevat toisen finaalijoukkueen paikan.

Mestaruussarjasta putoavat Birmingham, Huddersfield ja Rotherham.


Leijonat kaatoi Sveitsin – Puistola urakoi tähtenä

04.05.2024 15:24

Jääkiekko

Suomen jääkiekon A-maajoukkue kohtasi Tshekin EHT-turnauksen toisessa ottelussaan Sveitsin ja ottelu päättyi Suomen 3–1-voittoon. Leijonat onnistui vahvalla puolustuspelillä, Patrik Puistolan onnistumisilla ja Emil Larmin vahvoilla torjunnoilla.

Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton, mutta toisessa erässä kakkosketjun laituri Puistola oli liekeissä. Hyökkääjä vei Suomen ensin 1–0-johtoon toisen erän alussa osumalla, jota syötti Axel Lindell. Toisen kerran Puistola onnistui erän puolivälin jälkeen ylivoimatällissä, jonka teossa auttoi joukkueeseen otteluun liittynyt Pittsburgh Penguinsin NHL-hyökkääjä Valtteri Puustinen.

Suomen kolmannen maalin teki Lukko-kapteeni Julius Mattila kolmannen erän puolivälin tuntumassa. Sveitsin kavennuksen teki Tanner Richard laatulaukauksella päätöserän puolivälissä.

Emil Larmi vahti Leijona-maalia huippuvireessä. Larmi torjui ottelussa 35 kiekkoa. Maalivahtiin kilpistyi varmasti myös toisessa erässä Sveitsin saaman rankkari, jota asettui vetämään Mike Künzle. Larmi yritti saada kiekon itse vielä tyhjiin ottelun lopulla, mutta kiekko lirui piirun sivuun Sveitsin maalista. Sveitsin Akira Schmid torjui 26 kertaa.

Se on siinä…