TILANNEHUONE

Hostikalta paloivat hiilet – HJK:lle jo toinen tappio

11.04.2025 21:56

Veikkausliiga

HJK kärsi jo toisen tappion Veikkausliigassa, kun SJK kaatoi helsinkiläiset perjantaina Seinäjoella 1-0 (0-0).

Ottelu sai erikoisen käänteen ensimmäisen jakson lopulla. HJK:n Santeri Hostikka potkaisi normaalissa pallontavoittelutilanteessa keskialueella SJK:n Valentin Gascia jalkaan. Gasc meni kumoon ja kierähti saman tien pystyyn Hostikkaa päin, jolloin Hostikka tönäisi argentiinalaisen takaisin nurmen pintaan.

Ottelun erotuomari Peiman Simani antoi Hostikalle kaksi eri varoitusta, mikä tiesi Hostikalle suihkukomennusta. Myös Gasc sai tilanteesta varoituksen.

HJK oli toisella jaksolla lähellä maalintekoa, kun Teemu Pukki kolisutteli tolppaa.

SJK käytti miesylivoimansa hyväksi Kasper Paanasen iskettyä ottelun ainoa maalin 60 minuutin pelin jälkeen.

HJK hävisi avauskierrokselle Ilvekselle 2-3. SJK siirtyi Veikkausliigan kärkeen ennen muita viikonlopun otteluita. Joukkueelle on nyt koossa kuusi pistettä SJK:n kaadettua avauskierroksella KTP:n 1-0.

Perjantain toisessa Veikkausliigan ottelussa KTP ja VPS päätyivät 2-2-tasapeliin. Aleksi Tarvonen ja Mikko Sumusalo olivat kotkalaisten maalarit. Maissa Fall ja Tyler Reid viimeistelivät VPS:n maalit.

 


McLarenit jyräsivät – Alonso säikähti treeneissä

11.04.2025 20:17

Formula 1

Perjantaina Bahrainin F1 GP-viikonlopun ensimmäisen treenin nopein oli McLarenin Lando Norris ajalla 1.33.204. Alpinen Pierre Gasly oli toinen, mutta hän jäi ykkösajasta 0,238 sekuntia. Kolmas oli Ferrarin Lewis Hamilton 0,596 jääneenä.

Toisessa harjoituksessa pohjat veti vuorostaan McLarenin Oscar Piastri. Hän peittosi tallikaverinsa edellisen harjoituksen ajan ajamalla kierroksen aikaan 1.30,505. Norris oli toisen jakson kakkonen, mutta hän jäi tallikaverilleen vain 0,154 sekuntia. Kolmanneksi nopein oli Mercedeksen George Russell 0,527 jääneenä.

Fernando Alonso koki jännittävän ja myös erittäin vaarallisen tilanteen toisessa harjoituksesta, kun hänellä jäi Aston Martininsa ohjauspyörä käteen. Hän sai kuitenkin hilattua autonsa turvallisesti radalta.

F1: Bahrainin GP:n aika-ajo ajetaan lauantaina kello 19.


Naisleijonille karuja uutisia – Vainikka sivuun

11.04.2025 19:45

Naisleijonat

Suomen Naisleijonat sai karuja uutisia MM-kisojen Kanada-ottelun jälkeen perjantaina. Alkusarjan torstain ottelussa taklaustilanteessa loukkaantunut hyökkääjä Viivi Vainikka ei pysty enää jatkamaan MM-turnausta.

Vainikka loukkaantui ensimmäisen erän loppupuolella Kanadan kapteeni Marie-Philip Poulinin taklattua häntä. Vainikka lähti hallilta heti jatkotutkimuksiin. Kanada voitti ottelun nollapelillä 5–0. Vainikka oli yksi Suomen joukkueen kantavista voimista. Naisleijonilta oli jo alun alkujaan sivussa myös superkokenut Jenni Hiirikoski.

”Viivi on iso osa joukkuetta. Olen todella pahoillani hänen puolestaan ja toivon hänelle pikaista paranemista. Et koskaan halua nähdä joukkuekaverisi tai ylipäätään kenenkään loukkaantuvan”, Naisleijonien kapteeni Michelle Karvinen sanoo.

Karvinen harmitteli muutenkin MM-turnauksen alkua. Suomi kärsi tappiot niin Yhdysvalloille ja Kanadalle.

”Alku ei ole muutenkaan ollut sellainen, minkä olisimme kisoihin halunneet saada. Pelaamisessamme on kuitenkin ollut asioita, joiden varaan voimme jatkoa rakentaa. Esimerkiksi erikoistilannepelaaminen on toiminut, mikä on aina tärkeää MM-kisoissa. Haluamme kääntää homman paremmalle tolalle heti Tshekki-ottelussa”, Karvinen lisää.

MM-kisat: Naisleijonat kohtaa lauantaina Tshekin kello 20 alkavassa ottelussa.

 


Turunen jättää Kärpät ja siirtyy ulkomaille

11.04.2025 19:26

Liiga

Kolme viimeistä kautta Oulun Kärpissä pelannut hyökkääjä Teemu Turunen, 29, ei jatka seurassa enää ensi kaudella. Turunen on käyttänyt sopimuksessaan olleen option siirtyä ulkomaille.

Kärpissä pelaamissaan 157 runkosarjaottelussa hän takoi uskomattomat tehot 63+78=141. Turunen teki lisäksi ratkaisumaalin kevään 2024 pronssiottelussa KalPaa vastaan.

“Teemu on huippupelaaja, jonka lähdön myötä meidän tehtäväksemme valmennuksen kanssa jää miettiä, miten tämä kyseinen paikka täytetään. Kärpillä on edelleen hyvä tilanne ensi kauden suhteen, ja meillä on vielä hyvin aikaa miettiä ja etsiä puuttuvia palasia”, Kärppien uunituore urheilujohtaja Kimmo Kapanen kommentoi.

Turunen on tehnyt kahden vuoden sopimuksen SHL:n Örebron kanssa. Aiemmin hän on pelannut ulkomailla Davosissa Sveitsissä ja KHL:ssä Jokereissa.


Leijonat jatkaa MM-leiriä Göteborgissa

11.04.2025 13:02

Leijonat jatkaa MM-leiriä Göteborgissa

Luottovahti Emil Larmi palaa taas Leijonien maalille. ©M. Heimsch

Leijonat

Suomen jääkiekon A-maajoukkueen MM-leiritys jatkuu ensi viikolla Göteborgissa. Päävalmentaja Antti Pennanen on valinnut harjoitusryhmään mukaan kymmenen uutta pelaajaa.

Mukaan liittyvät nyt maalivahti Emil Larmi, puolustajat Atro Leppänen, Vili Saarijärvi, Robin Salo ja Lassi Thomson sekä hyökkääjät Eemil Erholtz, Lenni Hämeenaho, Joona Ikonen, Jan-Mikael Järvinen ja Waltteri Merelä. Hämeenaho ja Järvinen ovat mukana ensimmäistä kertaa A-maajoukkueessa.

Hannes Björninen ja Robert Leino eivät ole mukana Göteborgin leiriviikolla, mutta liittyvät joukkueen kokoonpanoon taas viikkoa myöhemmin, kun MM-leiritys jatkuu Raumalla.

Toisen leiriviikon päätteeksi Leijonat kohtaa Ruotsin torstaina 17.4. ja perjantaina 18.4. pelattavissa otteluissa.

Suomen kokoonpano Ruotsissa:

Maalivahdit
30 Lassi Lehtinen, MoDo Hockey, SHL
33 Emil Larmi, Växjö Lakers HC, SHL
35 Oskari Salminen, JYP Jyväskylä

Puolustajat
2 Rasmus Rissanen, Linköping HC, SHL
6 Tony Sund, HIFK Helsinki
7 Valtteri Pulli, HC Lugano, NLA
18 Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
36 Peetro Seppälä, Örebro HK, SHL
37 Leppänen Atro, Sport Vaasa
42 Robin Salo, Malmö Redhawks, SHL
50 Mikael Seppälä, HV71, SHL
60 Lassi Thomson, SCL Tigers, NLA
71 Jesse Virtanen, HC Ambrì-Piotta, NLA

Hyökkääjät
10 Kristian Vesalainen, HIFK Helsinki
15 Lenni Hämeenaho, Ässät Pori
19 Waltteri Merelä, SC Bern, NLA
20 Viljami Marjala, TPS Turku
21 Patrik Puistola, Örebro HK, SHL
22 Teemu Engberg, KooKoo Kouvola
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL*
25 Joona Ikonen, Malmö Redhawks, SHL
27 Jesse Kiiskinen, HPK Hämeenlinna
28 Tommi Tikka, HV71, SHL
38 Eetu Päkkilä, TPS Turku
39 Heikki Liedes, Kiekko-Espoo
40 Oiva Keskinen, Tappara Tampere
41 Jan-Mikael Järvinen, Ässät Pori
47 Eemil Erholtz, Ässät Pori
62 Robert Leino, Örebro HK, SHL*
91 Petteri Puhakka, Tappara Tampere

 


Petri Matikaisesta JYPin uusi päävalmentaja

11.04.2025 11:57

Liiga

Liigan runkosarjassa 14:nneksi sijoittunut JYP on palkannut uudeksi päävalmentajakseen Petri Matikaisen. Matikaisen sopimus kattaa vain ensi kauden 2025–26.

JYPiä päättyneellä kaudella valmentanut ruotsalainen Johan Pennerborn sai lähteä, vaikka hänen sopimuksensa piti ulottua myös ensi kauden yli. Sopimuksessa oli kuitenkin purkupykälä, jonka JYP käytti seuran jäätyä tällä kaudella ulos Liigan pudotuspeleistä.

”Analyysi päättyneestä kaudesta vahvisti ajatusta, että tarvitsemme vieläkin kovemman muutoksen urheilulliseen tekemiseen. Päädyimme, että haluttu muutos pitää käynnistää päävalmentajatasolla”, kertoo JYPin urheilutoimenjohtaja Simo Mälkiä JYPin tiedotteessa.

58-vuotias Matikainen on valmentanut urallaan muun muassa HIFK:ta, Avangard Omskia Graz 99ersia, Slovan Bratislavaa, Pelicansia ja Klagenfurteria.

Kärpät palkkasi Matikaisen viimeisten runkosarjan kierrosten ajaksi pelastamaan seuran kurssia, mutta myös Kärpät jäi lopulta ulos pudotuspeleistä.


Barkov niittasi loppunumerot – Marchand osui

11.04.2025 07:34

NHL

Florida Panthers otti ainoan voittonsa Detroit Red Wingistä runkosarjassa torstaina kotihallissaan maalein 4–1. Kohtaaminen oli otteluparin kolmas keskinäinen. Voitto oli pantterien toinen peräkkäinen järkyttävän viiden ottelun tappioputken jälkeen.

Aleksander Barkov naulasi loppunumerot iskemällä kiekon maaliin kolmannen erän loppupuolella. Osuma on Barkovin kauden 20:s ja sitä syöttivät Seth Jones ja Sam Reinhart.

Bostonista kohusiirrolla siirtorajalla Floridaan muuttanut Bruins-legenda Brad Marchand teki ensimmäisen Florida-maalinsa toisen erän lopulla. Osumaa syöttivät Uvis Balinskis ja Eetu Luostarinen, jolle syöttöpinna oli kauden 15:s.

AHL:stä nostettu Jesse Puljujärvi ei ollut ottelussa pelaavassa kokoonpanossa.

Florida pitelee itäisen konferenssin viidettä sijaa. Se on 13 pinnaa konferenssia johtavaa Washington Capitalsia perässä ja yhden pinnan päässä Atlantic-divisioonan kakkosesta Tampa Baysta. Florida taistelee vielä kotiedusta.

***

Pudotuspeleistä pudonnut Vancouver Canucks voitti Colorado Avalanchen peräti 4–1. Kevin Lankinen teki Vancouverin maalilla 31 torjuntaa. Hänet ohitti ainoastaan Devon Toews toisen erän lopulla.

Juuse Saros pysäytti peräti 39 kiekkoa Nashville Predatorsin voittaessa Utah HC:n maalein 4–3 rankkareilla. Ottelun ratkaisi Filip Forsbergin rystyrankku.

 

 


Starsilla surkea ilta – Pärssinen onnistui

11.04.2025 07:19

NHL

Dallas Stars ei saanut aikaan maaliakaan Winnipeg Jetsiä vastaan joukkueiden kauden neljännessä ja viimeisessä runkosarjakohtaamisessa. Jets voitti maalein 4–0. Täysin maaliton ottelu oli Dallasin ensimmäinen tällä kaudella.

Jets-vahti Connor Hellebuyck torjui kauden kahdeksannen nollapelinsä 24 torjunnalla. Hellebyuck johtaa NHL:n nollapelitorjuntatilastoa. Voitto oli Jetsille kauden 54:s.

Dallasilla on kolme ottelua runkosarjaa jäljellä ja se on lännen kärkijoukkue Winnipegiä kuusi pistettä jäljessä. Dallas on neljän ottelun tappioputkessa. Tappioputkessaan se on tehnyt kymmenen maalia ja päästänyt 18.

***

New York Rangers puhalsi eloa pudotuspeliunelmaan voittamalla NY Islandersin peräti maalein 9–2. Juuso Pärssinen oli mukana joukkueessa ja teki ottelun 5–0-osuman Alexis Lafrenieren syötöstä vanhanaikaisella. Lisäksi Pärssinen kakkossyötti Adam Foxin kanssa Lafrenieren 8–2-osumaa, sekä syötti Artemi Panarinin loppunumerot sinetöimää osumaa. Pinnat olivat Pärssisen ensimmäiset Rangersissa. Hyökkääjän kauden tehot ovat 5+9.

Carolina Hurricanes taipui Washington Capitalsille maalein 4–5 voittomaalikisan jälkeen. Sebastian Aho syötti Seth Jarvisin 4–4-tasoitusmaalia. Ottelun ratkaisi Pierre-Luc Dubois’n rannelaukaus. Myös Carolina on neljän tappion putkessa. Ottelussa juhlittiin Alexander Ovetshkinin maaliennätystä. Pelaajan perhe oli mukana juhlallisuuksissa. Washington on idän kärkijoukkue. Islandersille osuivat Maxim Tsyplakov ja Hudson Fasching.

 

 


Norjalainen satutarina jyräsi Lazion yli

11.04.2025 00:07

Eurocupit

Norjalaisseura FK Bodø/Glimt jatkoi hienoa satutarinaansa Eurooppa-liigassa kaatamalla puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa italialaisen Lazion 2-0 (1-0).

8000 katsojaa vetävällä kotistadionilla pelaavan Bodø/Glimtin sankariksi nousi 32-vuotias norjalaishyökkääjä Ulrik Saltnes, joka viimeisteli joukkueensa molemmat maalit.

Bodø/Glimtin voitto ei ollut mikään sattuma, sillä se voitti laukaukset 18-6 ja Lazio sai lauottua vain kerran kohti kotijoukkueen maalia.

Eurooppa-liigan torstain puolivälieräkierros oli tasainen, sillä kaikki kolme muuta ottelua päättyivät tasan.

Huikein näytelmä nähtiin Lyonissa, jossa Lyon ja Manchester United päätyivät värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-2-tasapeliin.

Unitedin antisankariksi nousi jälleen maalivahti Andre Onana, joka hörppäsi Thiago Almadan laukoman Lyonin 1-0-osuman. Leny Yoro tasoitti juuri ennen taukoa ja United näytti vievän voiton  Joshua Zirkzeen maalilla kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Rayan Cherki tasoitti kuitenkin 95. minuutilla Onanan eteensä sylkemästä helposta pallosta.

Eintracht Franfurt meni Hugo Ekitiken osumalle johtoon Tottenhamia vastaan Lontoossa jo 6 minuutin pelin jälkeen. Pedro Porro tasoitti 26 minuutin pelin jälkeen loppunumeroiksi 1-1.

Glasgow Rangers ja Athletic Bilbao pelasivat Ibrox Parkilla maalittoman tasapelin, vaikka Rangers pelasi suurimman osan ottelusta vajaalla Robin Propperin lennettyä suoralla punaisella suihkuun jo 13 minuutin pelin jälkeen. Athleticilla oli lopussa loistopaikka ratkaista ottelu, kun sille tuomittiin käsivirheestä rangaistuspotku. Liam Kelly torjui kuitenkin Alex Berenguerin rankkarin.

 

 


Kanadakin murskasi Naisleijonat

10.04.2025 22:33

Kanadakin murskasi Naisleijonat

Viivi Vainikka loukkaantui Kanada-ottelussa.©SJL/Heikki Löfman

Naisleijonat

Naisleijonat joutui Tshekin MM-kisojen alkusarjassa uudelleen kovaan testiin, kun toisena kisapäivänä vastaan tuli mestaruutta puolustava Kanada. Suomi taipui lopulta jo toista kertaa MM-jäällä, kun Kanada voitti ottelun maalein 5–0 (3–0,1–0,1–0). Puolustuspäässä oli yhä ongelmia, eikä Naisleijonat ei viimeistellyt ottelussa maaliakaan.

Joukkue koki ottelussa myös karmaisevan menetyksen, kun kakkosketjuun siirretty Viivi Vainikka loukkaantui.

Kanada meni ottelussa johtoon Jennifer Gardinerin maalilla kuuden minuutin pelin jälkeen. Erän puolivälin jälkeen Ella Shelton vei lehtipaidat 2–0-johtoon. Erän kolmannesta osumasta vastasi kapteeni Marie-Philip Poulin. Suomi koki kovia muutenkin. Avauserän loppupuolella hyökkääjä Viivi Vainikka loukkaantui Poulinin tekemässä taklaustilanteessa. Vainikka lensi rankasti jäähän ja näytti, että hän piteli kättään kaatumisen jälkeen. Vainikka talutettiin jäältä, eikä hän palannut peliin enää ottelussa.

Toisessa erässä Kanadan Gardiner teki illan toisen osumansa. Se vei Kanadan jo 4–0-johtoon. Suomi vaihtoi sen jälkeen Emilia Kyrkön maalilta pois ja tolppien väliin luisteli Anni Keisala. Lisää maaleja toisessa erässä ei tullut. Kyrkkö teki ottelussa yhdeksän torjuntaa.

Kolmannessa erässä Keisala taiteili muutamankin paraatitorjunnan. Kanada teki kuitenkin viidennen osumansa Emma Maltaisin ohjattua kiekon tehokkaasti Suomen maalin perukoille. Kanada vei ottelussa laukaukset lukemin 35–24.

Keisala torjui ottelussa lopulta 13 kertaa. Kanadan maalivahti Kristen Campbell pelasi nollapelin kymmenellä torjunnalla.

Suomen parhaana palkittiin Ronja Savolainen ja Kandan pelaajista palkinnon sai Jennifer Gardiner, joka teki MM-debyytissään tehot 2+1.

Suomi kohtaa seuraavaksi lauantaina Tshekin kello 20 alkavassa ottelussa.


Terävä kolmas erä – Leijonat voitti Latvian

10.04.2025 21:46

Leijonat

Suomen jääkiekon A-maajoukkue mittasi torstaina Latviaa uudelleen Riga Areenassa. Keskiviikon MM-leirikoitoksen Latvia voitti maalein 3–2, kun suomalaisten pelissä näkyi vielä jonkin verran pelaamattomuus. Torstaina Leijonat oli jo karistellut ruosteet luistimista ja vei ottelun kolmannen erän jyräyksellä lukemin  4–1(0–0,1–0,3–1).

Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton. Toisen erän puolivälissä Tobias Winberg vei Suomen vihdoin johtoon 1–0-maalillaan. Osumaa syötti Patrik Puistola.

Kolmannessa erässä tehtiin yhteensä neljä maalia. Erän alussa Viljami Marjala siirsi Suomen 2–0-johtoon Tony Sundin syötöstä. Kolmen minuutin päästä Latvian avausmaalin teki Arturs Andzans. Se kavensi tilanteen 1–2:een. Heti perään Oiva Keskinen iski Suomen kolmannen maalin, johon sai syötön Petteri Puhakalta. Ottelun lopullisen ratkaisun iski Patrik Puistola toimittamalla kiekon Latvian tyhjään maaliin.

Oskari Salminen torjui Suomen maalilla 24 kiekkoa. Latvian vahti Kristers Gudlevskis teki 19 torjuntaa.

Seuraavalla MM-leiriviikolla Suomi kohtaa kahdesti Ruotsin Suomessa 24. ja 25. huhtikuuta Raumalla ja Hämeenlinnassa pelattavissa otteluissa.


Antti Niemi valmentamaan HJK:ta toviksi

10.04.2025 16:35

Veikkausliiga

HJK saa kuukaudeksi nimekkään ja kokeneen maalivahtivalmentajan. Entinen huippupelaaja Antti Niemi, 52, on ottanut seurassa vastaan sijaispestin.

HJK:n maalvahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja Ville Wallén menee selkäoperaatioon perjantaina ja Niemi hoitaa valmentajan virkaa hänen sairauslomansa ajan. Tuntumaa Niemi sai torstaina, kun valmentajat vetivät yhdessä treenit joukkueen maalivahdeille. HJK kohtaa perjantaina SJK:n.

Niemi on itsekin edustanut HJK:ta. Hän pelasi joukkueen paidassa kaudet 1991-1995. Niemi on myös tehnyt aikanaan myös pitkän päivätyön Suomen A-maajoukkueen maalilla.