TILANNEHUONE

Suomi siirtyy KooKoon paitaan

30.04.2024 16:20

Liiga

KooKoo tiedotti vappuna, että TPS:n nuori puolustaja Jimi Suomi, 21, siirtyy Kouvolaan. Suomen sopimus seuran kanssa on kaksivuotinen.

Suomi ehti edustaa TPS:ää Liiga-tasolla kolmella edellisellä kaudella.

”Suomi on leijonapolun läpikäynyt nuori puolustaja, jolla on kuitenkin jo yli 100 pelin kokemus Liigasta. Hänen luistelu on erinomaista, mikä antaa hyvät eväät avauspelaamiseen ja hyökkäysten tukemiseen”, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo tiedotteessa.

”Uskon Jimin sopivan vahvuuksillaan erinomaisesti aktiiviseen ja liikkuvaan pelitapaamme. Hänellä on kaikki mahdollisuudet lunasta suuri rooli tulevien kausien KooKoo-puolustajien joukossa.”


Ilves hankki hyökkääjän Kärpistä

30.04.2024 16:07

Liiga

Ilves tiedottaa hankkineensa joukkueeseensa hyökkääjä Kasper Björkqvistin, 26. Pelaajan sopimus on 1+1-vuotinen. Se sisältää ulkomaa-option.

Björkqvist siirtyy Tampereelle Oulun Kärpistä, jossa hän on pelannut kaksi viimeistä kautta. Tämän kauden 46 runkosarjaottelussa hän teki tehopisteet 4+9. Playoffseissa saldo oli 12 ottelussa kolme maalia ja juhli joukkueen kanssa lopulta SM-pronssia.

Björkqvist on Pittsburgh Penguinsin kesän 2016 varaus. Hän on pelannut urallaan kuusi NHL-matsia ja tehnyt yhden maalin. AHL-pelejä on pelattuna 65.


Ovi käy Ässien johtoportaassa

30.04.2024 15:19

Liiga

Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen jättää tehtävänsä. Tehtävään nousee nyt Sami Hautamäki.

Ässien pelimenestys oli tällä kaudella odotettua heikompi. Joukkue jäi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle ollessaan Liigan runkosarjan 11:s. Lisäksi seuran taloudellinen tilanne heikkenee. Lehtinen hoiti toimitusjohtajan tehtävää noin seitsemän vuotta.

Ässien hallitus kiitteli Lehtistä yhteisistä vuosista ja siitä, että hän luotsasi seuraa läpi vaikein aikojen.

”Nyt oli varmasti oikea aika minun osaltani poistua. Tämä on ollut hieno, mutta myös kuluttava matka. Haluan kiittää koko seurayhteisöä näistä vuosista. Ässät jää sekä urheilullisesti että hallinnollisesti hyviin käsiin. Sami Hautamäki on hyvä seuraaja minulle”, Mikael Lehtinen kommentoi seuratiedotteessa.

Lehtisen lisäksi Ässät jättää myös Porin Ässät ry:n toiminnanjohtaja Jaakko Välimaa. Hän lopettaa tehtävässä elokuun lopussa.

Jo maaliskuun lopulla Ässät vaihtoi päävalmentajaa, kun Jere Härkälä vaihtui Jarno Pikkaraiseen.


Dallas tasoitti sarjan – Hintziltä mykistävä veto

30.04.2024 07:48

NHL

Dallas Stars tasoitti pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjan puolustavaa mestaria Vegas Golden Knightsia vastaan 2–2:een. Dallas voitti Las Vegasissa pelatun neljännen ottelun lukemin 4–2 (1–1,2–1,1–0).

Roope Hintz avasi ottelussa pudotuspelien maalitilinsä vetämällä kiekon ottelun lopulla tyhjiin siniviivalta siistin kiekkoryöstön jälkeen. Hän varmisti maalillaan ottelun loppulukemat.

Dallasin voittomaalin teki Ty Dellandrea toisen erän lopussa. Maali vei joukkueen ensimmäistä kertaa ottelussa johtoasemaan. Dallasille onnistuvat myös Wyatt Johnston toisessa erässä ylivoimalla 2–2-tasoituksessa, sekä Jevgeni Dadonov ensimmäisen erän 1–1-tasoituksessa. Johnston on tehnyt nyt neljä pudotuspelimaalia.

Vegasin osumat iski Michael Amadio 1–0 ensimmäisen erän puolivälin jälkeen ja Jack Eichel toisen erän alussa.

Molemmat joukkueet ovat voittaneet kaksi vieraissa. Game 5 pelataan 2. toukokuuta jälleen Dallasissa.

Hintsu ei erehdy…

 


Florida jatkoon – Barkov ja Mikkola maalimiehinä

30.04.2024 06:27

NHL

Florida Panthers hoiteli pudotuspelien ensimmäisen kierroksen Tampa Bay Lightningia vastaan viidessä ottelussa. Panthersin Aleksander Barkov auttoi joukkuettaan kahdella ja Niko Mikkola yhdellä maalilla. Ottelu päättyi lukemiin 6–1 (0–0,2–1,4–0) ja sarja 4–1.

Ratkaisuottelun avauserä oli maaliton, mutta toisessa erässä Florida teki kaksi ensimmäistä maalia. Ensin Carter Verhaeghe vetäisi 1–0:n Barkovin ja Mikkolan syötöistä, kun erää oli pelattu vain 45 sekuntia. Erän puolivälin jälkeen Barkov iski näyttävästi alivoimalla 2–0:aan. Kahden maalin ilta oli Barkovin ensimmäinen pudotuspeleissä.

Päätöserässä Florida järjesti neljän maalin shown. Ensin erän puolivälissä Barkov teki sarjan toisen maalinsa Matthew Tkachukin ja Verhaeghen siivittämänä. Sitten osuivat Evan Rodrigues, sekä Verhaeghe uudelleen vetämällä kiekon tyhjiin. Lisäksi Mikkola teki pudotuspelien ensimmäisen maalinsa järjestämällä kiekon uudelleen tyhjiin tarkalla vedolla erän lopulla. Osumassa auttoivat Anton Lundell ja Eetu Luostarinen.

Lightningin ainoan välähdyksen esitti Victor Hedman toisessa erässä.

Sergei Bobrovsky torjui maalillaan 31 kertaa ja Andrei Vasilevsky pysäytti 33 kiekkoa. Kaikkia maaleja ei ottelussa hyväksytty.

”Avauserä oli aika tiukka, mutta sitten tuli pari maalia ja Bob antoi meille mahdollisuuden voittaa. Kolmas erä oli aika vahva suoritus. Tässä joukkueessa ei ole väliä kuka maalit tekee, mutta onhan se hauskaa tehdä maaleja. Iso voitto tuli tänään”, Barkov totesi hallihaastattelussa.

Tampa putosi ensimmäisellä kierroksella toisena kautena peräkkäin kolmen finaalivuotensa jälkeen. Tampa voitti Stanley Cupin 202o j 2021. Florida yrittää vahvasti pistää viime vuotista paremmaksi. Se jäi finaalissa Vegas Golden Knightsin jalkoihin.

Alivoimalla….

 


Tulos tai ulos – Seattle Krakenin luotsi sai lähteä

30.04.2024 05:28

NHL

Dave Hakstolin ura Seattle Krakenin luotsina päättyi kolmen kauden jälkeen. Seattle ei tällä kaudella yltänyt tavoitteeseensa eli pudotuspeleihin ja se maksoi seuran historian ensimmäiselle valmentajalle työpaikan.

”Tällaiset päätökset eivät ole milloinkaan helppoja, mutta mielestämme tämä on tarpeellinen askel varmistaaksemme, että tiimimme etenee ja kehittyy”, GM Ron Francis totesi tiedotteessa.

”Dave on kuitenkin mahtava valmentaja ja upea tyyppi.”

Hakstolin ohella seurasta lähtee apuvalmentaja Paul McFarland.

Kraken ei nimennyt vielä ketään Hakstolin tilalle, vaan kollaa nyt vaihtoehtojaan.

Ensimmäisellä NHL-kaudellaan 2021-22 sarjan laajennusjoukkue ei yltänyt pudotuspeleihin, mutta viime kaudella se oli Hakstolin luotsaamana jo mukana. Siksi seurajohto oli hyvin pettynyt tämän kauden tulokseen.

Krakenissa pelaa suomalaisista Eeli Tolvanen. Nuori lahjakkuus Jani Nyman on Seattlen varaus ja hänellä on jo sopimus. Nyman pelasi jo keväällä Ilves-kauden jälkeen Coachella Valley Firebirdsissä AHL:ää.

Heippa…


Leijoniin vahvistusta NHL:stä ja Tapparasta

29.04.2024 20:36

Leijonat

Leijonat pelaa loppuviikolla Tshekin Brnossa kauden viimeisessä EHT-tunauksessa. Se valmistaa joukkuetta myös 10. toukokuuta alkaviin MM-kisoihin.

Leijonat saa turnaukseen mukaa NHL:n Pittsburgh Penguinsin hyökkääjä Valtteri Puustisen. Hän oli A-maajoukkueen mukana viimeksi keväällä 2021 MM-kisoissa.

Lisäksi Tapparan puolustaja Veli-Matti Vittasmäen mestaruusjuhlat jäävät lyhyiksi, sillä myös hän liittyy Leijona-lauman EHT-vahvuuteen torstaina.

Ikäviä uutisia Leijonat sai Lauri Pajuniemeltä. Hyökkääjä joutuu jäämään sivuun joukkueesta loukkaantumisen vuoksi.

”Kyseessä on vanha vamma, jonka luultiin olevan jo kunnossa”, A-maajoukkueen GM Jere Lehtinen huomautti.

EHT: Leijonat kohtaa avausottelussaan torstaina 1.5. isäntämaa Tshekin kello 19.

 


Juhliva Tappara julkisti kaksi isoa jatkosopparia

29.04.2024 18:34

Liiga

Suomen jääkiekkomestari Tappara julkisti kesken mestaruusjuhlahumun kaksi merkittävää jatkosopimusta.

Jo viittä mestaruutta kirvesrinnoissa juhliva Veli-Matti Savinainen, 38, jatkaa pitkää uraansa vielä ensikaudella. Hänen sopimuksensa on yksi vuotinen. Savinaisen kausi oli rikkonainen loukkaantumisten vuoksi ja hän pelasi vain 23 ottelua. Niissä pisteitä tuli kuitenkin 8+11. Playoffseissa 15 ottelussa saldolle ropisi 4+7 pistettä.

Myös Nicholas Halloran, 26, jatkaa uraansa vielä ainakin yhden kauden Tapparassa. Tapparan joukkueen maalipörssin ykkösnimi yhdessä Anton Levtchin kanssa, teki kaudella runkosarjassa 60 ottelussa tehot 19+24 ja playoffsien 16 ottelussa pisteet 3+8.

Tapparan kokoonpanoon tulee kuitenkin ensi kaudella myös muutoksia avainpelaajistoon. Maalivahti Christian Heljanko etsii uusia haasteita, hyökkääjä Anton Levtchi on myös siirtymässä muualle ja vihdoinkin Liiga-mestaruuden voittanut Petri Kontiola päättää uudelleen peliuransa.

La laaa la la la…

 


Ovetshkin otti syyt niskoilleen pettymyksestä

29.04.2024 18:24

NHL

Washington Capitalsin ikonipelaaja Alexander Ovetshkin, 38, ei tehnyt pistettäkään pudotuspelisarjassa NY Rangersia vastaan. Rangers hoiteli ottelusarjan Capitalsia vastaan neljässä ottelussa.

Washington viimeisteli neljässä pudotuspeliottelussa seitsemän maalia. Rangers tahkosi niitä kuitenin 15.

Venäläishyökkääjä jäi ensi kertaa urallaan kokonaan ilman pinnoja pudotuspeleissä. Ovetshkin yritti selitellä joukkueensa tilannetta ottelun jälkeen.

”On aina vaikeaa hävitä pudotuspeliottelusarja. Meillä oli mahdollisuutemme, mutta emme tehneet maaleja”, Ovetshkin totesi ESPN:lle.

”Meidän ketjumme ei tehnyt montaakaan. Siitä voi syyttää minua. En pelannut hyvin.

”Olen kuitenkin hyvin ylpeä tästä joukkueesta. Olemme kahlanneet monien loukkaantumisten läpi, sitten oli siirtorajan siirrot, mutta me olemme pysyneet yhdessä ja osoittaneet luonnetta.”

Monet ovat jo epäilleet Ovetshkinin NHL-pelien olevan pelatut. Hänellä on sopimusta kuitenkin vielä kaksi kautta jäljellä. Hän sanoi lehdistölle, että toivoo vielä saavansa ainakin pari pudotuspelimahdollisuutta urallaan.

Ei tapahtunut….


Koovee jäi kokonaan ilman Mestis-lisenssiä

29.04.2024 17:49

Jääkiekko

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea nuiji pöytään maanantain kokouksessaan ensi kauden Mestis-lisenssit.

Lisenssi myönnettiin yhdeksälle joukkueelle ja yhdelle ehdollisena. Yksi ei saanut lisenssiä.

TuTo Hockey Oy sai ehdollisen lisenssin. Seuran tulee täyttää komitean edellyttämät toimenpiteen 15. toukokuuta mennessä, muuten lisenssi evätään. Koovee Hockey jäi kokonaan ilman lisenssiä. Molemmilla seuroilla on taloudellisia haasteita selvitettävänään. Koovee voi vielä valittaa päätöksestä.

TuTo haki syksyllä myös Liiga-lisenssiä, mutta sitä ei myönnetty.

Mestis-joukkueet 2024-25:

Hokki Kainuu Oy (Hokki)
Imatran Ketterä Oy (Ketterä)
IPK Hockey Oy (IPK)
Joensuun Kiekko-Pojat Oy (JoKP)
Jokerit Helsinki Oy (Jokerit)
KeuPa Hockey Oy (KeuPa HT)
Kiekko-Vantaa Hockey Oy (K-Vantaa)
Kokkolan Hermes Oy (Hermes)
RoKi Hockey Oy (RoKi)


Thiago Silva jättää Chelsean kauden jälkeen

29.04.2024 17:37

Valioliiga

Valioliigan Chelsea tiedotti maanantaina, että puolustaja Thiago Silva, 39, jättää seuran tämän kauden jälkeen. Silva siirtyi seuraan 2020 Pariisin PSG:stä. Hän pelasi Chelseassa neljä kautta, vaikka suunnitelmissa oli aluksi pelata vain yksi kausi.

Hän oli Chelsea-paidassa voittqamassa Mestarien liigaa, seurajoukkueiden MM-turnausta, sekä UEFA Super Cupia. Lisäksi hän sai kokea myös jättiseuran myynnin keväällä 2022.

Pelaaja kertoo lähdöstään Chelseasta myös tunteikkaalla videolla. Hän sanoo toivovansa palaavansa pian, jossain muussa roolissa lontoolaisseuraan. Hän kiittää erityisesti seuraikoni Frank Lampardia siitä, että ylipäätään tuli koskaan Chelseaan. Silva on pelannut Chelseassa myös Thomas Tuchelin, Graham Potterin ja Mauricio Pochettinon alaisuudessa.

Thiago Silvan mukaan seuralla on suuri merkitys koko hänen perheelleen, sillä hänen molemmat poikansa pelaavat Chelsean nuorisojoukkueissa.

”Aion tulla takaisin jonain päivänä”, Silva lupaa.

Chelsealla on vielä viisi ottelua kautta jäljellä. Se majailee Valioliigassa yhdeksäntenä.

Alla Chelsean tähtitopparin jäähyväisviesti. Tämä vaatii muuten nenäliinoja….

 

 


Mestiksen mestari nimesi uuden valmentajansa

29.04.2024 15:53

Jääkiekko

Jääkiekon Mestiksen tämän kauden mestari Iisalmen Peli-Karhut tiedotta tehneensä päävalmentajasopimuksen Simo Karjalaisen, 36, kanssa. Valmentajan sopimus on kaksivuotinen.

Karjalainen seuraa tehtävässä Mikkelin Jukureihin siirtynyttä Marko Tuomaista. Karjalainen on kaksi viimeistä kautta valmentanut Joensuun Kiekko-Poikia. JoKP oli tällä kaudella Mestiksen runkosarjan seitsemäs.

”Mestaruus ja pelaajien pääseminen liigatasolle kertoo tekemisen laadusta. Siellä rima pidetään jatkossakin”, Karjalainen sanoo seurahaastattelussa.

”Pelillisesti halutaan jatkaa samalla linjalla. Luisteluvoima, vahva kiekollinen pelaaminen ja yhdessä reagointi on asioita, mitä halutaan vaalia ja edelleen kehittää.”