TILANNEHUONE

Thiago Silva jättää Chelsean kauden jälkeen

29.04.2024 17:37

Valioliiga

Valioliigan Chelsea tiedotti maanantaina, että puolustaja Thiago Silva, 39, jättää seuran tämän kauden jälkeen. Silva siirtyi seuraan 2020 Pariisin PSG:stä. Hän pelasi Chelseassa neljä kautta, vaikka suunnitelmissa oli aluksi pelata vain yksi kausi.

Hän oli Chelsea-paidassa voittqamassa Mestarien liigaa, seurajoukkueiden MM-turnausta, sekä UEFA Super Cupia. Lisäksi hän sai kokea myös jättiseuran myynnin keväällä 2022.

Pelaaja kertoo lähdöstään Chelseasta myös tunteikkaalla videolla. Hän sanoo toivovansa palaavansa pian, jossain muussa roolissa lontoolaisseuraan. Hän kiittää erityisesti seuraikoni Frank Lampardia siitä, että ylipäätään tuli koskaan Chelseaan. Silva on pelannut Chelseassa myös Thomas Tuchelin, Graham Potterin ja Mauricio Pochettinon alaisuudessa.

Thiago Silvan mukaan seuralla on suuri merkitys koko hänen perheelleen, sillä hänen molemmat poikansa pelaavat Chelsean nuorisojoukkueissa.

”Aion tulla takaisin jonain päivänä”, Silva lupaa.

Chelsealla on vielä viisi ottelua kautta jäljellä. Se majailee Valioliigassa yhdeksäntenä.

Alla Chelsean tähtitopparin jäähyväisviesti. Tämä vaatii muuten nenäliinoja….

 

 


Mestiksen mestari nimesi uuden valmentajansa

29.04.2024 15:53

Jääkiekko

Jääkiekon Mestiksen tämän kauden mestari Iisalmen Peli-Karhut tiedotta tehneensä päävalmentajasopimuksen Simo Karjalaisen, 36, kanssa. Valmentajan sopimus on kaksivuotinen.

Karjalainen seuraa tehtävässä Mikkelin Jukureihin siirtynyttä Marko Tuomaista. Karjalainen on kaksi viimeistä kautta valmentanut Joensuun Kiekko-Poikia. JoKP oli tällä kaudella Mestiksen runkosarjan seitsemäs.

”Mestaruus ja pelaajien pääseminen liigatasolle kertoo tekemisen laadusta. Siellä rima pidetään jatkossakin”, Karjalainen sanoo seurahaastattelussa.

”Pelillisesti halutaan jatkaa samalla linjalla. Luisteluvoima, vahva kiekollinen pelaaminen ja yhdessä reagointi on asioita, mitä halutaan vaalia ja edelleen kehittää.”

 


Rangers hoiteli sarjan – Kakko iski maalin

29.04.2024 06:27

NHL

New York Rangersin hykkääjä Kaapo Kakko teki pudotuspelien ensimmäisen maalinsa sunnuntaina ottelusarjassa Washington Capitalsia vastaan. Rangers voitti ottelun 4–2 ja vei sitä myöten koko sarjan 4–0. Rangers on ensimmäinen joukkue, joka varmistaa paikkansa pudotuspelien toiselle kierrokselle.

Kakon osuma tuli ottelun ensimmäisellä minuutilla, eikä sille merkitty syöttäjää. Rangersille osuivat myös Vincent Trocheck ylivoimalla 2–1 avauserässä, Artemi Panarin kolmoserässä 3–2 myös ylivoimalla ja Jack Roslovic tyhjään pömpeliin 4–2 ottelun lopulla.

Capitalsin onnistujat olivat Martin Fehervary 1–1-tasoituksessa ensimmäisessä erässä ja Hendrix Lapierre 2–2-tasoituksessa toisessa erässä.

Sensaatiomaista oli, ettei Capitalsin venäläislegenda Alexander Ovetshkin onnistunut auttamaan joukkueellaan pisteelläkään koko ottelusarjassa.

No nyt on Kakolta hieno osuminen ja hymy sen mukainen….😁


Colorado niskan päällä – Lehkonen osui taas

29.04.2024 05:17

NHL

Colorado Avalanche otti kolmannen voiton pudotuspelisarjasssa Winnipeg Jetsiä vastaan sunnuntain iltapäiväottelussa ja johtaa nyt sarjaa 3–1. Avalanche vei neljännen kohtaamisen maalein 5–1 (1–1,3–0,1–0). Artturi Lehkonen oli jälleen maalivireessä ja Valeri Nitshushkin teki uransa ensimmäisen NHL-hattutempun. Molemmat ovat tehneet maaleja pudotuspelisarjan jokaisessa ottelussa.

Lehkosen sunnuntaimaali oli ottelun avausosuma ja se tuli ensimmäisen erän alkupuolella. Syötön antoi jälleen ketjukaveri Casey Mittelstadt. Maali on Lehkoselle pudotuspelin neljäs. Syöttöjä hän on toimittanut kolme.

Nitshuskin osui kahdesti toisessa erässä ylivoimalla ja viimeisteli temppunsa tyhjään maaliin ottelun lopulla. Lehkonen syötti Nitshuskinin toista maalia ja Mikko Rantanen kolmatta. Nitshuskin johtaa Coloradon pudotuspelien maalipörssiä kuudella osumalla. Lehkonen on pörssissä toisena.

”Jos tarkkaan katsoo videoita ja erittelee niistä kuinka monta tilannetta Lehky rakentaa jokaisena iltana hyökkäyksessä, ja myös puolustuspuolella, on selvää ettei hän saa lähellekään tarpeeksi kunniaa siitä, mitä hän tekee meidän hyväksemme”, päävalmentaja Jared Bednar hehkutti lehdistölle.

Vaikka Rantasen pudotuspelien maalitili on vielä avaamatta, on hän syöttänyt jo kuusi joukkueensa maalia. Cale Makar on samassa syöttölukemassa. Sunnuntaina Makar teki Coloradon 3–1-osuman toisessa erässä. Toisen polven avalanchelainen Nikolai Kovalenko kutsuttiin AHL:stä ylös ja hän teki ottelussa NHL-debyyttinsä. Joel Kiviranta ei mahtunut enää kokoonpanoon.

Winnipegille osui vain Nate Smith avauserässä ja osuma tasoitti silloin ottelun 1–1:een. Jetsin Vladislav Namestnikov sai kiekon silmäkulmaansa kolmannessa erässä ja hänet talutettiin jäältä ja vietiin lopulta aina sairaalan asti. Vaikka loukkaantumisia Jetsillä on, koutsi Rick Bowness näkee, että jäähyt rikkovat joukkueen pelin. Molemmat joukkueet ottivat sunnuntaina neljä kaksiminuuttista jäähyä.

Coloradon maalilla Alexandar Georgiev torjui 26 kiekkoa ja Jetsin Connor Hellebuyck 30.

Ottelu on katkolla Coloradolle Winnipegissä vappupäivänä.

Myös Vancouver Canucks johtaa ottelusarjaa Nashville Predatorsia vastaan nyt 3–1. Nashvillessäkin nähtiin hattutemppu, mutta ei kotijoukkueelta. Sen teki Canucksin Brock Boeser ja sen voimin Vancouver venytti ottelun jatkoille ja lopulta 4–3-jatkoaikavoittoon. Ratkaisun teki Elias Lindholm. Juuse Saros torjui Preds-maalilla 16 kertaa. Arturs Silovs onnistui 27 torjunnassa Canucksille.

Lehkonen tällää…


Tappara juhlii seurahistoriansa 20. Suomen mestaruutta

28.04.2024 19:19

Liiga

Tappara varmisti kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa, kun se kaatoi viidennessä finaalissa Pelicansin Tampereella 3-0 (0-0, 1-0, 2-0). Näin Tappara vei mestaruuden otteluvoiton 4-1.

Tappara siirtyi johtoon toisessa erässä, kun Heikki Liedes iski ajassa 31.30 Tapparan avausmaalin. Syötön maaliin antoivat Otto Rauhala ja Nicholas Baptiste.

Edellisessä ottelussa loistanut Anton Levtchi siirsi Tapparan jo 2-0-johtoon kolmannen erän alussa Pelicansin pelatessa alivoimalla. Esityön Levtchin maaliin tekivät Petri Kontiola ja Valtteri Kemiläinen.

Tapparan mestaruuden kruunasi Philip Granath iskemällä kiekon tyhjiin vain kahdeksan sekuntia sen jälkeen, kun Pelicans oli ottanut maalivahti Niklas Kokon maalilta. Ottelua oli pelattu maalin syntyessä 58.13. Pelicans pelasi maalin syntyessä vajaalla Lubos Horkyn istuessa jäähyllä.

Tapparan sunnuntaina varmistunut mestaruus on sen 20:s, kun mukaan lasketaan myös TBK:n kolme Suomen mestaruutta vuosina 1953-1955.

Tapparan mestaruus on erityisen makea seuran ruotsalaiselle päävalmentajalle Rikard Grönborgille, joka palkattiin monien kauhistukseksi Tapparan päävalmentajaksi viime keväänä Jussi Tapolan jälkeen. Grönborgin uran tähtihetkinä olivat Ruotsin maajoukkueen voittamat maailmanmestaruudet 2017 ja 2018.

Petri Kontiolakin on nyt mestari….


Pikkuleijonille riitti yksi erä Slovakian kaatamiseen

28.04.2024 17:11

Jääkiekko

Pikkuleijonat otti helpon voiton Slovakiasta all 18-vuotiaiden MM-kisoissa Espoossa sunnuntaina. Suomen voittolukemat olivat 4-0(4-0, 0-0, 0-0).

Ottelun kaikki maalit syntyivät jo avauserässä. Emil Hemming vei Suomen ylivoimalla johtoon jo kuuden ja puolen minuutin jälkeen. Heikki Ruohonen lisäsi Suomen johdon jo 2-0:aan reilut puoli minuuttia myöhemmin. Kasper Pikkarainen iski numeroiksi 3-0 ajassa 17.17 Suomen pelatessa jälleen ylivoimalla. Joona Saaralainen viimeisteli loppunumerot 4-0 puoli minuuttia ennen ensimmäisen erän päättymistä.

Saarelainen kirjasi ottelussa tehot 1+1. Konsta Helenius ja Tuomas Suoniemi olivat myös tehokkaina, sillä molemmat kirjasivat tililleen kaksi maalisyöttöä.

Suomi on voittanut tähän mennessä kaikki kolme otteluaan yhteismaalein 14-1. Suomi saa seuraavaksi vastaansa lohkon toisen suursuosikin USA:n vappuaattona.

 


Dallas vihdoin voittoon – Heiskanen tehokas

28.04.2024 09:24

NHL

Miro Heiskanen oli jälleen Dallas Starsin työhevonen joukkueen kohdatessa Vegas Golden Knightsin playoffs-sarjassa kolmatta kertaa. Dallas voitti Vegasissa pelatussa ottelussa jatkoilla maalein 3–2 (1–0,1–2,0–0,1–0). Ottelun ratkaisi nuori taituri Wyatt Johnston 77. minuutilla ottelun toisella maalillaan.

Heiskasen ahkeroi jäällä yli 34 minuuttia ja teki yhden ja syötti yhden maalin. Heiskasen taituroima, mutta Tyler Seguinin ja Jvgenii Dadonovin nerokkaasti alustama maali, tuli toisen erän kuudennella minuutilla ja se vei Dallasin 2–0 -johtoon. Aiemmin joukkueelle oli osunut Johnston ensimmäisessä erässä.  Maalia syöttivät Jason Robertson ja Heiskanen.

Vegas kampesi tasoihin toisen erän lopun kahdella maalillaan. Niistä vastasivat Brayden McNabb 1–2-osumallaan ja Jack Eichel 2–2 siistillä alivedollaan. Se takasi jatkoajan. Vegasin maalivahti Logan Thompson pelasi loistopelin. Hän torjui 43 kertaa ja oli välillä aikamoisessa kiekkosateessa. Jake Oettinger torjui Dallasin maalilla 32 kiekkoa.

Dallas kavensi sarjan 1–2:een ja se jatkuu neljännellä ottelulla Vegasissa tiistaina.

Boston Bruins voitti Toronto Maple Leafsin kolmannen kerran sarjassa ja toisen kerran Torontossa. Lauantaina voitto tuli maalein 3–1(1–0,2–0,0–1). Toronto on vieläpä hävinnyt kuusi viimeistä pudotuspeliottelua kotihallissaan.

Kotijoukkue sai takaisin kokoonpanoonsa William Nylanderin, mutta koki myös kolauksen menettäessään tähtipelaajansa Auston Matthewsin toisessa erässä. Päävalmentaja Sheldon Keefen mukaan Matthews on sairastellut. Joukkueen lääkäri kuulemma veti hänet pois. Leafsilla on kovia menestyspaineita. Joukkueen tähtipelaajat kävivät vaihtopenkillä myös tunteikasta sananvaihtoa pelitilanteesta.

Bostonin James van Riemsdyk teki avauserän ainoan osuman ja toisessa erässä joukkueelle onnistuivat Brad Marchand ylivoimalla, sekä David Pastrnak. Toronton kavennuksessa onnistui Mitch Marner päätöserässä. Toronto vaihtoi maalivahtia toisen erän lopulla. Ilja Samsonov teki 17 torjuntaa ja päästi kaikki kolme. Joseph Woll torjui viidesti.

Miroilua….


Florida ja Carolina eivät onnistuneet katkaisuissa

28.04.2024 06:09

NHL

Florida Panthers ei pystynyt puhtaaseen voittosarjaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Tampa Bayta vastaan. Lauantain neljännessä ottelussa Tampa otti vahvan alun ja voitti lopulta maalein 6–3. Se rimpuilee vielä siis ainakin ottelun verran.

Matsin alkuun Tampan Steven Stamkos teki ylivoimamaalin ja Brandon Hagel alivoimamaalin. Lisäksi Brayden Point iski vielä 3–0:n ennen ensimmäistä taukoa. Toiseen erään Florida terästäytyi. Carter Verhaeghe iski erän alussa ja maalit nähtiin  Sam Reinhartilta ja myös Oliver Ekman-Larssonilta. Kakkossyöttöjä jakelivat Anton Lundell ja Eetu Luostarinen. Lisäksi erässä iski Tampan Hagel uudelleen. Kolmannessa erässä  Stamkos teki illan toisen ja pudotuspelien viidennen maalinsa. Loppunumerot niittasi isäntien Nicholas Paul ylivoimalla.

”Olimme hieman hitaita. Ja sitten meillä oli pieniä ongelmia erikoistilanteiden kanssa. Jäähyaitiosta on hyvä pysyä poissa”, Floridan valmentaja Paul Maurice totesi lehdistölle ottelun jälkeen.

Myös Carolina taipui NY Islandersille lauantaina vierasjäällä. Neljäs kohtaaminen ratkesi vasta toisella jatkoajalla Mathew Barzalin osumaan. Ottelu päättyi lukemiin 3–2 (0–1,1–0,1–1,1–0).

Canesin Seth Jarvis teki ottelun avausmaalin avauserässä. Barzal oli paikoilla myös varsinaisella peliajalla. Hän tälläsi toisessa erässä 1–1-tasoituksen. Kolmannessa erässä tuli kaksi ylivoimamaalia. Jean-Gabriel Pageau onnistui Islandersille ja Canesin Stefan Noesen tasoitti 2–2:een. Osumaa syötti Teuvo Teräväinen, jolle syöttöpinna oli pudotuspelien toinen.

Laukauksia ottelussa riitti. Frederik Andersen torjui Canesin maalilla 33 kertaa. Semjon Varlamov torjui perät 42 kiekkoa.

Olimme valmiita tähän otteluun. Jätkät olivat päättäväisiä ja löysivät tavan taistella. Tämä oli tiimityötä”, Islanders-koutsi Patrick Roy kehui lehdistölle.

Sarja on katkolla Canesille kuitenkin jälleen tiistaina Raleighissa.

Tampalainen maalikimara….


Liverpool floppaa – Klopp ja Salah kinastelivat

27.04.2024 17:59

Valioliiga

Liverpoolin mestaruushaaveet väljähtyivät merkittävästi, kun joukkue pelasi lauantaina 2–2-tasatulokseen West Hamin vieraana. Ottelussa manageri Jürgen Klopp ja tähtihyökkääjä Mohamed Salah kinastelivat, kun pelaaja oli menossa vaihdossa kentälle ottelun 79. minuutilla.

Ottelun jälkeen Klopp totesi lehdistölle haastattelussa, että hän kävi pukuhuonessaa puhumassa pelaajan kanssa ja hänen osaltaan asia on selvitetty. Klopp ei avannut riidan aihetta. Valmentaja oli ehkä enemmän harmissaan ottelun lopputuloksesta. Liverpoolin täytyy nyt toivoa, että sarjakärki Arsenal tai kakkonen City häviävät pelejä, jotta punanuttujen menestystoiveet pysyvät lennossa. Liverpoolilla on neljä ottelua kautta jäljellä.

”Olen pettynyt. Kaikki näkivät, että kentällä oli yksi joukkue, joka olisi kyennyt voittamaan ja se olimme me, sillä meillä oli mahdollisuuksia ja teimme paljon töitä”, Klopp kommentoi TNT:lle.

”Suurimmaksi osaksi pelasimme todella hyvin, mutta emme onnistuneet viimeisillä hetkillä. Niin se on ollut viimeisten neljän viikon aikana ja siksi he onnistuivat pelaamaan kanssamme tasatulokseen.”

Arsenal kohtaa sunnuntaina derbyssä Tottenhamin ja City vierailee Nottinghamin luona.

 

 


Lehkonen iski jälleen – Colorado kotivoittoon

27.04.2024 08:31

NHL

Colorado Avalanche veti komean viiden maalin spurtin kolmannessa erässä ja voitti Winnipeg Jetsin pudotuspelisarjan kolmannessa ottelussa kotonaan maalein 6–2(1–0,0–2,5–0). Artturi Lehkonen ja Mikko Rantanen olivat ottelussa jälleen isossa roolissa.

Coloradon avausmaalin teki Zach Parise avauserän puolivälissä, mutta kahden erän jälkeen Colorado oli 1–2 -luvuin tappiolla. Kolmanteen erään iskettiin kuitenkin takaa-ajovaihde päälle ja kaikki suunniteltu onnistui.

Nathan MacKinnon teki ensin 2–2-tasoituksen ylivoimalla, sitten Valeri Nitshuskin vei joukkueen 3–2-johtoon ylivoimalla. Molempia maaleja syötti Rantanen, joka on syöttänyt pudotuspeleissä nyt yhteensä viisi osumaa.

Coloradon 4–2-maalin viimeisteli kovavireinen Artturi Lehkonen, jolle maali oli jo kolmas pudotuspeleissä – ja peräkkäisissä otteluissa. Ross Colton ja Devon Toews viimeistelivät ottelun loppulukemat.

Jetsin maalit tekivät Tyler Toffoli ja Josh Morrissey toisessa erässä. Sarja jatkuu sunnuntaina jälleen Denverissä.

Colorado johtaa pudotuspelisarjaa maalein 2–1.

Edmonton Oilers rynni puolestaan Los Angeles Kingsin yli Kaliforniassa maalein 6–1(3–0,1–1,2–0)

Kovana syöttökoneena pudotuspeleissä tähän asti toiminut Connor McDavid onnistui ylivoimalla ja teki siten ottelun ensimmäisen erän lopulla kauden playoffsien ensimmäisen maalinsa. Lisäksi hän syötti ottelussa jälleen kaksi. Leon Draisaitl ja Zach Hyman onnistuivat ottelussa molemmat kahdesti ja yhdestä Oilers-maalista vastasi Evander Kane. Kingsin ainoan tälläsi Drew Doughty toisessa erässä ja se kavensi ottelun 1–3:een. Oilers johtaa sarjaa kolmen pelatun jälkeen 3–1.

Artturin työnäytettä jälleen ihailtavaksi…


Rangersille jo kolmas voitto – Saros taipui

27.04.2024 06:13

NHL

Barclay Goodrow’n alivoimamaali kantoi New York Rangersin ja Washington Capitalsin  kolmannessa pudotuspelisarjan ottelussa. Rangers voitti nyt maalein 3–1 (2–1,1–0,0–0). Ottelun ensimmäisen maalin teki Capsin John Carlson ottelun avauserän alkupuolella. Rangersin Chris Kreider tasoitti minuutin sisään 1–1:een. Goodrow siirsi Rangersin johtoon siitä parin minuutin päästä ja Vincent Trocheck vielä varmisti loppulukemat toisessa erässä ylivoimaosumallaan. Kolmas erä oli maaliton. Igor Shestrjorkin torjui 28 kiekkoa ja Charlie Lindgren 19. Kaapo Kakko pelasi reilut 10 minuuttia. Rangers on enää vain yhden voiton päässä jatkopaikasta.

Casey DeSmithin 29 torjuntaa siivittivät puolestaan Vancouver Canucksin toiseen voittoon Nashville Predatorsista. Vancouverin voitto vierashallissa varmistui maalein 2–1 (1–0,1–0,0–1). Joukkue onnistui molemmissa maaleissaan ylivoimalla. Niistä vastasivat J.T. Miller avauserässä ja Brock Boeser toisen erän alussa. Nashvillen ainoan teki Luke Evangelista kolmannen erän loppupuolella ja se oli pelaajan ensimmäinen NHL-pudotuspelimaali.

Juuse Saros torjui Nashvillen maalilla kymmenen kiekkoa. Viimeksi niin vähän torjuntoja on nähty tällä tasolla vuoden 2017 Stanley Cup finaalin ykköspelissä Pittsburghin ja Nashvillen välillä.

Juuso Pärssinen ei pelannut, mutta hänet on nostettu takaisin NHL:ään AHL:n Milwaukeesta.

Aina ei onnistu….😅

 


Leicester varmisti nousun Valioliigaan katsomalla tv:tä

26.04.2024 23:56

Valioliiga

Leicester City palaa vuoden tauon jälkeen takaisin Valioliigan ensi kaudeksi. Asia varmistui perjantai-iltana, kun QPR löi illan ainoassa Mestaruussarjan ottelussa Lontoossa Leedsin 4-0 (2-0).

Leedsin tappio tarkoitti sitä, että rattoisaa huili-iltaa perjantaina viettänyt Leicester on varmuudella sarjassa kahden parhaan joukossa riippumatta viimeisistä otteluista.

Tappio oli kova takaisku Leedsin suorille nousuhaaveille, sillä kaksi ottelua vähemmän pelannut Ipswich on vain pisteen päässä Leedsistä. Ipswichilla on vielä pelaamatta kolme sarjaottelua ja Leedsilla yksi. Leeds on saanut nyt neljästä edellisestä liigaottelustaan vain yhden pisteen.

Leedsin ainoa lohtu on, että se pääsee joka tapauksessa karsimaan noususta Valioliigaan, vaikkei se saavuttaisikaan suoraa nousua.

QPR ratkaisi voiton pitkälti jo avausjaksolla, kun Ilias Chair ja Lucas Andersen tekivät maalin mieheen. 2-0 jäi lopulta myös ottelun lopputulokseksi. Lopullisen niitin iski Lyndon Dykes 73. minuutilla. Sam Field puski 4-0-osuma neljä minuuttia ennen täyttä aikaa.

Huuhkajat-tähti Glen Kamara pääsi vaihdosta kentälle vasta 88. minuutilla, kun QPR johti ottelua jo 4-0.

Leicester voitti Valioliigan mestaruuden kaudella 2015-2016, mutta sen jälkeen sen meno alkoi hyytyä ja joukkue putosi viime kauden jälkeen Valioliigasta. Kaiken lisäksi seuran talous on alkanut heilua ja Leicester ylitti edellisillä kolmella kaudella Valioliigan kulurajoitukset yli 90 miljoonalla eurolla.

Valioliiga ei voinut kuitenkaan rangaista Leicesteriä tällä kaudella kulusääntöjen rikkomisesta, sillä sen valta rajoittuu vain Valioliiga-seurojen rankaisemiseen. Leicesteriä odottaa kuitenkin ensi kaudella pisterangaistus, kun se palaa takaisin Valioliigaan. Pistevähennyksen suuruudesta päätetään myöhemmin.