TILANNEHUONE

Hyvää kesää HIFK – Pelicans jatkoon

02.04.2024 20:55

Liiga

Jääkiekon Liigan puolivälierän Pelicans – HIFK -sarjan ratkaisuottelusta muodostui trilleri. Kolmen matsin tappiosillasta sarjassa nousun tehnyt HIFK taipui viime hetkillä Lahdessa lukemin 4–3 (0–0,2–1,2–2). Ottelusarjan ratkaisi Pelicansin Lars Bryggmanin illan toinen maali. Ottelun tehokkain pelaaja oli Ryan Lasch pisteillään 1+3.

Avauserässä pelattiin tarkkaa puolustuspeliä, eikä vaarallisille maalipaikoille juuri päästy. Ottelu oli edennyt jo toisen erän puoliväliin, kunnes avausmaali vihdoin tuli. Ryan Lasch veti kiekon ovelasti laidalta jäätä pitkin Niko Hovisen vartioiman maalin alakulmaan vahdin mailaa ja luistinta hipoen.

Kun peliä oli huhkittu reilut 12 minuuttia, HIFK tuli 1–1-tasoihin Miro Väänäsen kevään ensimmäisellä pudotuspelimaalilla. Osuma tuli alivoimalla. Siihen antoi terävän rystysyötön Juha Jääskä.

Pelicansin 2–1-maalin teki erän loppupuolella Michal Jourdan, Kasper Puution ja Laschin avustamana. Se jäi myös taukolukemaksi.

Heti kolmannen erän alussa HIFK jysäytti kaksi maalia ja jähmetti niillä pussinokat toviksi. Jääskä tasoitti ottelun erän ensimmäisellä minuutilla 2–2:een. Toisella minuutilla Luke Martin räväytti HIFK:n 3–2-johtoon Julius Nättisen mallikkaasta esityöstä. Pelicans pääsi kiinni peliin ylivoimalla erän puolivälissä. Lars Bryggman toi kotijoukkueen 3–3-tasoihin. Syöttölinjastossa oli Nathan Schnarr ja jälleen myös Lasch. Erän lopulla Bryggman iski illan toisen maalinsa upealla rystyllä noin minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Välierät alkavat perjantaina 5. huhtikuuta, silloin Pelicans kohtaa Oulun Kärpät ja Tappara painii puolivälierissä yllätyksen taituroineen KalPan kanssa.

Liiga kunnioitti Lahdessa ottelun alussa hiljaisella hetkellä Vantaan tiistaisen kouluampumisen uhreja.

Väänänen vauhdissa alivoimalla….


Sportissa alkaa muutosneuvottelut

02.04.2024 17:18

Liiga

Hockey-Team Vaasan Sport Oy sekä Vaasan Jäähallin Ravintolat Oy aloittaa muutosneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista sekä toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä.

Neuvottelut koskevat kaikkia Hockey-Team Vaasan Sport Oy:n sekä Vaasan Jäähallin Ravintolat Oy:n henkilöstöä. Ne eivät kuitenkaan koske Sportin edustusjoukkueen ja U20-ikäluokan pelaajia ja valmennusta.

Muutoksilla haetaan kevyempää hallinnollista kustannusrakennetta, tehokkaampaa toimintaa, sekä organisaation muuttamista vastaamaan paremmin valitun strategian toteuttamisen tarpeita.

Neuvottelut koskevat 18 henkilöä ja yrityksessä on arvioitu, että pysyvä henkilöstövaikutus on maksimissaan yhdeksän henkilöä.


McLarenilla myllertää – tekninen johtaja ulos

02.04.2024 17:04

Formula 1

McLarenin F1-tallin tekninen johtaja vaihtuu nopeasti. Vasta tammikuussa tehtävässä aloittanut David Sanchez ei jatka enää tehtävässä. Hän siirtyi McLarenille Ferrarilta. Stintti McLarenilla oli Sanchezin toinen. Ranskalainen työskenteli tallissa aerodynamiikan parissa ajalla 2007-2012.

Teknisen johtajan tehtävää hoitaa tallissa nyt toistaiseksi tallipäällikkö Andrea Stella.

McLaren sanoo tiedotteessa, että Sanchezin kohdalla toimenkuva ja todellisuus eivät lopulta kohdanneet ja se johti neuvottelujen jälkeen sopimuksen purkamiseen.

”Päätimme, että on parasta erota nyt, jotta hän voi löytää enemmän häikäisevää osaamistaan vastaavan tehtävän”, Stella toteaa.

 


Bottas ajaa seuraavaksi suosikkiradallaan

02.04.2024 16:46

Bottas ajaa seuraavaksi suosikkiradallaan

Valtteri Bottas uskoo Sauberin nousevan kuopastaan.©Sauber Media

Formula 1

Valtteri Bottas odottaa kaikista Sauberin takapakeista huolimatta Japanin GP-viikonloppua. Bottas on kerran urallaan voittanut Japanissa. Hän oli ykköspallilla kaudella 2019 Mercedeksellä.

”On aina mahtavaa kisata Suzukassa. Se on yksi ikonisimmista radoista kisakalenterissa ja henkilökohtainen suosikkini”, Bottas sanoo.

”Missään muualla fanien intohimo lajiin ei ole samalla tasolla. Se antaa puhtia saada aikaan kunnon show. Se lataa myös ekstraenergiaa kuskeihin.”

Bottaksen Australian GP:n pistetavoite valui hiekkaan heikon varikkopysähdyksen jälkeen. Pinnoja olisi ollut hieman helpommin jaossa, koska Red Bullin Max Verstappen ja Mercedeksen kuskikaksikko joutuivat keskeyttämään.

”Koskaan ei ole kivaa jäädä ilman pisteitä kisassa ja varsinkaan nyt, kun osoitimme potentiaalia. Nyt on kuitenkin edessä uusi mahdollisuus, automme on osoittanut parempaa vauhtia.”

Bottas vakuuttaa myös, että kulissien takana on tehty töitä, jotta virheet varikkopysähdysten aikana jäävät historiaan. Hän paljasti myös, että Sauber-autot saavat päivityksiä Japaniin.

F1: Japanin GP ajetaan 5.-7. huhtikuuta.

 


Pelicansin Tyrväinen sivussa – HIFK:n Vesalainen mukana

02.04.2024 13:32

Liiga

Jääkiekon SM-liigan viimeinen ratkaisematon puolivälieräsarja pelataan Pelicansin ja HIFK:n välillä tiistaina Lahdessa.

HIFK lähtee seitsemänteen kohtaamiseen ilman puolustaja Tony Sundia, joka on yhä sivussa. Viime ottelussa ensimmäisen erän jälkeen matsin kesken jättänyt Kristian Vesalainen on puolestaan pelikuntoinen

Lahtelaiset joutuvat ratkaisumatsiin ilman kahden pudotuspelimaalin Antti Tyrväistä, joka jätti edellisen ottelun kesken. Hänen paikkansa nelosketjussa ottaa Miika Roine.

Pelicans

Maalilla

35 Niklas Kokko
70 Jasper Patrikainen

Hyökkäyksessä
97 Aatu Jämsen – 76 NateSchnarr – 16 Lubos Horky
2 Lars Bryggman – 72 Patrik Carlsson – 19 Ryan Lasch
67 Aleks Haatainen – 91 Elias Vilen – 71 Leevi Tukiainen
18 Miika Roine – 61 Jonas Enlund – 95 Juhamatti Aaltonen

20 Konsta Hirvonen

Puolustuksessa

47 Michal Jordan – 4 Johannes Johannesen
82 Filip Kral – 10 Kasper Puutio
7 Ben Blood – 3 Toni Utunen

HIFK

Maalilla

92 Niko Hovinen
30 Roope Taponen

Hyökkäyksessä

74 Julius Nättinen – 21 Jori Lehterä ”C” – 81 Iiro Pakarinen
10 Kristian Vesalainen – 51 Juha Jääskä  – 43 Vincent Marleau
41 Antti Pihlström – 31 Eetu Koivistoinen – 88 Joonas Rask
47 Leo Komarov – 44 Miro Väänänen – 45 Micke Åsten

24 Aleksanteri Kaskimäki

Puolustuksessa

63 Trent Bourque – 2 Luke Martin
40 Petteri Lindbohm – 55 Kasper Kotkansalo
85 Niko Seppälä – 57 Johan Motin


Kapanen, Tolvanen ja Granlund syöttöpisteille

02.04.2024 08:11

NHL

Edmonton Oiler hävisi St. Louis Bluesille vieraissa jatkoajalla maalein 2–3 (1–0,0–1,1–1,1–0). Kasperi Kapanen oli syöttämässä Brayden Schennin 2–1-osumaa kolmannen erän toisella minuutilla. Kapaselle syöttöpinna oli kauden 16:s. Ottelun ratkaisi jatkoilla Brandon Saad. Bluesille voitto oli mieleen. Se hävisi edellisen nolosti 4–0 San Joselle. Edmonton jahtaa vielä Vancouveria Pacific divisioonan kärjessä. Eroa on viisi pistettä.

Eeli Tolvanen syötti kaksi maalia Seattle Krakenille ottelussa San Jose Sharksia vastaan. Kraken voitti vieraissa maalein 4–2 (3–1,0–1,1–0).

Tolvanen auttoi ensin yhdessä Oliver Björkstrandin kanssa Matty Beniersiä 1–0-osumassa, kun ottelua oli pelattu vain puoli minuuttia. Avauserän puolivälissä Tolvanen valjasti Björkstrandin maalivauhtiin. Tolvanen on kaudella syöttänyt nyt 25 maalia.

Liigan hännänhuippuna olevan Sharksin suomalaishyökkääjä Mikael Granlund jaksaa vielä painaa. Granlund auttoi Fabian Zetterlundia 1–2-maalissa, joka tuli ylivoimalla avauserässä. Syöttöpinna on Granlundille jo kauden 39:s.

Sharks kuitenkin jatkaa tappioiden tiellä viikonlopun hämmästyttävän 4–0-voiton jälkeen Bluesista.

Granlund maalin takana….


Kakko maalinteossa – Puljujärvelle pieni onnistuminen

02.04.2024 07:03

NHL

NY Rangersin Kaapo Kakko teki kauden 12. maalinsa ottelussa Pittsburgh Penguinsia vastaan. Pittsburgh kuitenkin voitti Manhattanilla maalein 5–2. Kakon maali tuli kolmannen erän puolivälissä ja se kavensi tilanteen 1–3:een. Osumaa syöttivät Adam Fox ja Artemi Panarin. Rangersin toisen teki Jack Roslovic.

Pittsburghin Jesse Puljujärvi sai pari sekuntia vaille viisi minuuttia peliaikaa, mutta onnistui kuitenkin syöttämään Emil Bemströmin 3–0-maalin toisen erän alussa. Syöttöpinna oli Puljujärven kauden ensimmäinen.

Pittsburghin tehomiehet olivat Sidney Crosby ja Bryan Rust, jotka tekivät kaksi maalia mieheen. Molemmat tekivät toisen maalinsa tyhjiin. Crosby varmisti, että on jokaisena 19 NHL-kautenaan pelannut vähintään piste per peli tahtiin.

Voitollaan Pens katkaisi Rangersin viiden ottelun voittoputken ja päätti myös oman neljän ottelun luisunsa.

Toronto Maple Leafs voitti kotonaan Florida Panthersin maalein 6–4. Auston Matthews väänsi kauden maalisaldonsa jo 62:een tekemällä ottelussa kaksi osumaa ja lisäksi hän syötti yhden. Voitosta huolimatta Toronto ei vielä varmistanut pudotuspelipaikkaansa. Siihen vaikutti illan muut tulokset.

Colorado Avalanche puolestaan floppasi Columbuksen vieraana. Blue Jackets rallatteli saavuttamattomiin toisen erän kolmella maalillaan. Avalanche onnistui koko ottelussa vain kerran ja Metropolitan divisioonan jumbona oleva Columbus voitti ottelun maalein 4–1.

Alexander Nylander onnistui joukkueelle kahdesti, muut kotijoukkueen maalit tekivät Kirill Marchenko ja Cole Sillinger. Avalanchen ainoan teki sunnuntaina AHL:stä ylös nostettu Chris Wagner, jolle maali oli samalla kauden ensimmäinen NHL:ssä. Wagnerin maalia oli syöttämässä Artturi Lehkonen. Justus Annunen torjui Coloradon maalilla 21 kertaa.

Pittsburghin Pulju ja Bemström onnistuivat….


Jukurien nuori lupaus mukana Leijonissa

01.04.2024 20:49

Leijonat

Suomen jääkiekon A-maajoukkueen valmistautuminen kevään MM-kisoihin alkaa. Ensi sunnuntaina Leijonat aloittaa viikon leirin Latviassa, joka päättyy Suomen ja Latvian kahteen otteluun. Latvian leirin jälkeen Leijona-leiritys jatkuu vielä Jyväskylässä, Mikkelissä, Linköpingissä ja Brnossa. MM-kisat Tshekissä alkaa 10. toukokuuta.

Leijonien ensimmäisessä leiriryhmässä on ensi kertaa mukana Jukurien hyökkäyksen 17-vuotias timantti Konsta Helenius, sekä myös Jukuri-vahti Markus Ruusu. Lisäksi ensikertalaisia ovat Ässien puolustaja Aleksi Matinmikko ja TPS-hyökkääjä Viljami Marjala.

”Konsta Heleniuksen kanssa olemme sopineet, että viimeistään kahden viikon jälkeen katsomme, jatkaako hän edelleen A-maajoukkueen mukana vai liittyykö hän tuolloin MM-kotikisoihin valmistautuvien alle 18-vuotiaiden Pikkuleijonien matkaan”, Leijonien GM Jere Lehtinen valottaa liiton tiedotteessa.

Suomen kokoonpano ensimmäisellä MM-leirillä:

Maalivahdit:
Lassi Lehtinen, MoDo Hockey, SHL
Markus Ruusu, Jukurit Mikkeli

Puolustajat:
Oliwer Kaski, HV71, SHL
Otto Latvala, Ilves Tampere
Atro Leppänen, Sport, Vaasa
Aleksi Matinmikko, Ässät Pori
Juuso Riikola, SCL Tigers, NLA
Axel Rindell, Timrå IK, SHL
Rasmus Rissanen, Örebro HK, SHL
Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
Tobias Winberg, JYP Jyväskylä

Hyökkääjät:
Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
Eemil Erholtz, Ässät Pori
Konsta Helenius, Jukurit Mikkeli
Pekka Jormakka, Jukurit Mikkeli
Janne Kuokkanen, Malmö Redhawks, SHL
Joona Luoto, SC Bern, NLA
Viljami Marjala, TPS Turku
Julius Mattila, Lukko Rauma
Saku Mäenalanen, SCL Tigers, NLA
Markus Nurmi, TPS Turku
Ahti Oksanen, IK Oskarshamn, SHL
Lauri Pajuniemi, Malmö Redhawks, SHL
Patrik Puistola, Jukurit Mikkeli
Sampo Ranta, MoDo Hockey, SHL
Sebastian Repo, Lukko Rauma


Häkkisen tytär ja Räikkösen poika karting-voittoihin

01.04.2024 18:31

Formula 1

Ex-F1-kuski Mika Häkkisen tytär Ella on voittanut kartingin Champions of the Future Academy -sarjan kauden ensimmäisen kisan Italian Cremonassa. Voitto on 12-vuotiaan Häkkisen ensimmäinen kansainvälisellä näyttämöllä.

Häkkinen ajoi voittoon juniorien kategoriassa. Maaliviivalle hyökkäsi ensimmäisenä loistokisan ajanut australialainen James Anagnostiadis, mutta hänelle lätkäistiin kisan jälkeen aika-rangaistus, mikä nosti Häkkisen podiumin korkeimmalle korokkeelle. Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan toukokuussa Espanjassa.

Häkkinen ei ollut ainoa F1-kuskin lapsi kisaradalla pääsiäisenä. Myös Kimi Räikkösen yhdeksän vuotias Robin mitteli jälleen Zürichissä RM Micro -luokan kilpailussa. Räikkönen ajoi jälleen voittoon. Hän voitti samalla radalla kilpailun myös runsas viikko sitten.


Iso kauppa! F1 ja MotoGP samalle omistajalle

01.04.2024 17:45

Formula 1

Formula1 MM-sarjan oikeudet omistava amerikkalaisyhtiö Liberty Media on nyt odotetusti ostanut myös ratamoottoripyöräilyn MotoGP:n MM-sarjan oikeudet. Yhtiö tiedotti asiasta maanantaina.

Liberty Media osti MotoGP:n kaupalliset oikeudet omistavasta espanjalaisyhtiö Dornasta 86 prosenttia. Kauppa on ollut vireillä jo pitkään ja se viimeistellään maaliin kuluvan vuoden aikana. Aikaa kuluu, koska kauppa vaati viranomasihyväksynnän. Kaupan arvo on lähemmäs 4,2 miljardia euroa.

Dorna jatkaa erillisenä yrityksenä ja se pitää jatkossakin pääkonttorinsa Madridissa. Sen johtajana jatkaa Carmelo Ezpeleta.

 


Ducksin kiri ei riittänyt – voitto Vancouverille

01.04.2024 08:40

NHL

NHL:ssä pelattiin pääsiäissunnuntaina vain yksi ottelu. Edellisessä matsissa pudotuspelipaikkansa varmistanut Vancouver Canucks sai Kalifornian vieraita Anaheimista. Vancouver voitti ottelun niukasti 3–2 (1–0,1–0,1–2).

Vancouver nousi ottelussa takaisin voittokantaan kahden tappion jälkeen. Sen maaleista vastasi Dakota Joshua toisessa ja kolmannessa erässä. Joukkueelle onnistui myös Brock Boeser ottelun avauserässä. Joshua virittelee pudotuspelikuntoaan. Hän oli hiljattain 18 ottelua sivussa käsivamman vuoksi ja palasi kaksi peliä sitten kokoonpanoon.

Vancouverin maalia vartioi Arturs Silovs, joka pelasi NHL-ottelun edellisen kerran vuosi sitten. 23-vuotias latvialainen vahtilupaus on pelannut AHL:n Abbotsfordissa. Hänet nostettiin ylös muutama viikko sitten.

Anaheim otti loppukirin kolmannessa erässä. Joukkueen osumista vastasivat Olen Zellweger, jolle maali oli NHL-uran ensimmäinen ja Mason McTavish. Tasoitusmaali jäi kuitenkin puuttumaan. Urho Vaakanainen puolusti Ducksille lähes 15 minuuttia.

 


Arsenal piti Cityn aisoissa – Manchesterissa tasuri

31.03.2024 20:29

Valioliiga

Valioliigassa pelattiin pääsiäisunnuntaina Valioliigan kärkipaikasta. Illan huippuottelussa Manchester City sai kotikentälleen vieraaksi sarjataulukossa niukasti edellään olevan Arsenalin.

Ottelu Manchesterissa oli tiukan puolustamisen näytös molemmissa päissä. Vaaralliset hyökkäykset jäivät vähiin. Ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja tullut. Toisella puoliajalla City hallitsi ja rakenteli monesti paikkoja Arsenalin maalin eteen, mutta viimeistelyt eivät tuoneet tulosta Arsenalin tiukan puolustamisen toimiessa.

Ottelu päättyi 0–0-tasatulokseen ensimmäistä kertaa Pep Guardiolan ja Mikel Artetan välillä.

Aiemmin päivällä Liverpool voitti Brightonin 2–1 ja vankisti voitolla asemiaan sarjan piikkipaikalla. Arsenal on toisena ja Liverpoolia kaksi pistettä jäljessä. City on kolmantena kolmen pinnan päässä kärjestä. Otteluita on kaudella vielä yhdeksän jäljellä.