TILANNEHUONE

Hyvärinen mestariksi – Niskasella selkäongelmaa

22.03.2024 17:26

Maastohiihto

Perttu Hyvärinen johti miesten 10 kilometrin vapaan väliaikalähtökisaa Äänekosken SM-kisoissa alusta loppuun. Hyvärinen sivakoi  Suomen mestariksi ajalla 26.51,7.

Hän oli maalissa +17,8 ennen toiseksi tullutta Markus Vuorelaa. Kisan kolmas oli Ristomatti Hakola. Hän jäi voittajalle melkein puoliminuuttia.

Hyvärinen kehui maalissa suksiaan, mutta huomautti, että on kuitenkin aika väsynyt.

Kisan yllätys tuli ennen sen alkua, kun Iivo Niskanen vetäytyi yhtäkkiä matkalta. Myöhemmin Niskanen kertoi, että hänelle tuli alaselkään noidannuoli verkkalenkillä Hyvärisen kanssa. Se kuulemma pudotti miehen täysin polvilleen. Niskanen ei vielä tiedä pystyykö kilpailemaan sunnuntain SM-viesteissä.


Kerttu Niskanen ylivoimainen SM-ladulla

22.03.2024 15:23

Maastohiihto

Maastohiihdon SM-kisat käydään Äänekoskella ja perjantaina naiset hiihtivät viiden kilometrin vapaan väliaikalähtökisan. Kerttu Niskanen jätti muut sankassa lumisateessa taakseen ja juhli maalissa ylivoimaista voittoa.

Niskan voitti toiseksi tulleen Krista Pärmäkosken 18,5 sekunnin erolla ja kolmanneksi tullut Jasmi Joensuu jäi voittajalle puoliminuuttia.

Lauantaina kisaohjelmassa on naisten kymppi ja miesten 15 kilometrin perinteisen takaa-ajot. Sunnuntaina kisataan vielä viestit.


Williamsilta yllättävä päätös kuskivalinnoissa

22.03.2024 13:36

Formula 1

Autonsa Australian ensimmäisissä F1-harjoituksissa seinään kajauttanut Williamsin Alex Albon saa alleen tallikaverinsa Logan Sargeantin menopelin loppuviikonlopuksi.

Albon ei loukkaantunut kolauksessa, mutta hänen autonsa otti sellaista osumaa, ettei kuski päässyt ajamaan kakkosharjoituksessa ollenkaan. Autoa ei saatu korjattua ja lopulta Williams-talli tiedotti, ettei sillä vararunkoa vaurioituneen tilalle, joten se pystyy ajattamaan loppuviikonlopun aikana enää vain yhtä autoa.

Talli valitsi, että se haluaa ajattaa Albonia. Siten kärsijän rooli lankesi kakkoskuski Sargeantille. Albon oli kovin pahoillaan tallikaverinsa puolesta.

”En koskaan haluaisi, että jotain tällaista tapahtuu”, Albon harmitteli.


Markkanen taas mukana – ei riittänyt

22.03.2024 07:07

Koripallo

Lauri Markkanen oli taas pelikentällä, kun Utah Jazz kohtasi NBA:n ottelussa Dallas Mavericksin torstaina. Dallas ei nöyristellyt, vaan otti selkeän 113– 97 -voiton. Utah on hävinnyt taas neljä viimeistä otteluaan.

Torstaina Utah vei ensimmäisen neljänneksen, mutta sen jälkeen Mavericks otti kotiparketillaan ohjat. Voitollaan se nousi myös pudotuspelipaikalle kuudenneksi.

Edellisen ottelun huilinut Markkanen oli joukkueensa tehokkain 21 pisteellään. Yhdeksästä mahdollisesta kolmosesta Markkanen onnistui kuitenkin vain kerran. Collin Sexton viimeisteli joukkueelle 20 pinnaa. Jordan Clarkson oli yhä sivussa.

Ottelun tehokkain pelaaja oli Mavericksin Luka Doncic 34 pisteellään. Daniel Gafford teki 24 pinnaa. Hän loukkaantui kaatuessaan toisella neljänneksellä, mutta palasi tauon jälkeen kentälle.

Sisulla, jos ei muuten….


Luukkosella ihan karmea ilta Edmontonissa

22.03.2024 06:50

NHL

Ukko-Pekka Luukkonen teki 31 torjuntaa Buffalo Sabresin maalilla, mutta Edmonton Oilers höykytti vierastaan lopulta lukemin 8–3(1–2,2–1,5–0). Erityisesti päätöserä oli Buffalolle karmaiseva. Oilers tykitti siinä viisi maalia. Buffalon maalit teki JJ Peterka onnistumalla kahdesti ja Victor Olofsson. Joukkue on nyt hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan. Päävalmentaja Don Granato kommentoi, että päätöserässä tuli sellaisia virheitä, joita ei ole nähty aikoihin.

Oilers-stara Connor McDavid syötti ottelussa neljä maalia ja pitelee syöttötilaston ykköspaikkaa 86 syöttöpisteellään. Maaleja McDavid ei tehnyt, vaan Zach Hyman ja Mattias Ekholm tekivät niitä kaksi mieheen ja lisäksi onnistuivat Leon Draisaitl ylivoimalla, Darnell Nurse, Ryan McLeod ja Connor Brown. Stuart Skinner torjui 26 kiekkoa.

NY Rangers rusikoi viisi maalia Boston Bruinsia vastaan vierashallissa ja voitti ottelun 2–5. Rangersin Artemi Panarin viimeisteli kauden kolmannen hattutemppunsa. Hän onnistui kahdesti toisessa erässä ja laittoi kiekon kolmannessa tyhjiin. Jonathan Quick teki Rangers-maalilla 24 torjuntaa.

Carolina Hurricanes survoi kotivoiton jatkoajalla Philadelphia Flyersistä lukemin 3–2. Ratkaisumaalin teki Seth Jarvis. Sebastian Aho keräsi syöttöpisteen Jalen Chatfieldin 2–1-johtomaalista toisessa erässä. Maalivahti Frederik Andersen ei ole hävinnyt vielä yhtään ottelua paluunsa jälkeen. Matseja on pelattuna viisi. Hän torjui ottelussa 30 kiekkoa.

Aho – aika hieno….


Lankiselle nollapeli Floridan kustannuksella

22.03.2024 06:24

NHL

Nashville Predatorsin maalivahti Kevin Lankinen teki 33 torjuntaa ottelussa Florida Panthersia vastaan ja niillä Predators nollasi sarjakakkosen vieraskentällä lukemin 3–0 (1–0,1–0,1–0).

Nollapeli on Lankiselle ensimmäinen sitten Chicago-aikojen onnistumisen melkein päivälleen kolme vuotta sitten. Yhteensä nollia Lankisella on NHL-uralla nyt kolme.

Predators porskuttaa ennätyksellisessä 16 ottelun pisteputkessa. Se on kiinni myös villikorttipaikassa kevään peleihin. Joukkueen torstain maaleista vastasivat Gustav Nyquist ja Filip Forsberg kahdesti.

Predators-koutsi Andrew Brunette oli voitosta riemuissaan.

”Pelasimme varmasti liigan parasta joukkuetta vastaan ja pelasimme omaa peliämme”, koutsi iloitsi lehdistölle.

Florida Panthersin maalivahti Sergei Bobrovsky teki 34 torjuntaa, mutta Floridalle maaliton ottelu oli jo toinen kolmeen viimeiseen peliin. Joukkueelta oli sivussa kantava voima ja kapteeni Aleksander Barkov ylävartalovamman vuoksi.

Mikä venytys….


Ilves suli – KalPa nousi vierasvoittoon

21.03.2024 21:46

Liiga

Jääkiekon SM-liigan pudotuspeleissä Ilves ja KalPa aloittivat taistonsa torstaina Tampereella. Ilves hukkasi ylivoimatilaisuuksia ja päästi kahden erän jälkeen johdon lipumaan hyppysistään. Ottelu ratkesi lopulta jatkoerässä haastaja KalPalle 4–3 (1–1, 0–2,2–0,1–0).

Ottelun avausmaalin teki Ilves-lahjakkuus Jani Nyman ensimmäisen erän puolivälissä. Osuma oli Nymanin uran ensimmäinen Liigan pudotuspeleissä ja sitä syötti tähtikaksikko Oula Palve ja Eemeli Suomi. KalPa tuli viiden minuutin sisään tasoihin puolustaja Saku Salmelan uran toisella pudotuspeliosumalla. Maalinteossa auttoi Oliver Kapanen. Tauolle mentiin taasatilanteessa 1–1.

Toiseen erään Ilves tuli vauhdilla. Joukkueen 2–1-johtomaali tuli 24 sekunnin sisään erän alussa Niklas Frimanin mailasta ja Nymanin syötöstä. Pian KalPan ilta synkkeni lisää, kun hyökkääjä Jaakko Lantta lanasi Ilveksen Simon Stranskyn ja lensi siitä pihalle. Ilves sai lahjaksi viisi minuuttia ylivoimaa, mutta ei tehnyt sen aikana lisämaaleja. Erän puolivälin tuntumassa Jeremy Gregoire iski Ilveksen kuitenkin 3–1-johtoon ja se jäi taukolukemaksi.

Kolmannen erän puolivälin jälkeen KalPa pääsi vauhtiin. Ensin Matyas Kantner kavensi ottelun 2–3:een ylivoimalla. Kolmen minuutin päästä Oliver Kapanen tasoitti ottelun 3–3:een. Loppuerän Ilvestä piti pystyssä maalvahti Jonas Gunnarsson isoilla torjunnoillaan.

Jatkoerään Ilves pääsi ylivoimalla, mutta senkään aikana osumaa ei tullut. Myös KalPa pääsi yv:lle, muttei onnistunut. Ottelun ratkaisi 1. jatkoerän viimeisellä minuutilla Juuso Mäenpää irtiottolla.

Stefanos Lekkas torjui KalPan maalilla 21 kertaa ja Gunnarson pysäytti 30 kiekkoa Ilveksen verkon edessä.

Oliver Kapanen ja tasoitus….


HIFK:n naiset juhlii jälleen kiekkomestaruutta

21.03.2024 21:09

Jääkiekko

Jääkiekon Naisten liigan mestaruutta juhlii jälleen HIFK. Mestaruudesta pelattiin pääkaupunkilaisjoukkueiden kesken, sillä HIFK:lla oli finaaleissa vastassaan Kiekko-Espoo.

Torstaina pelatun neljännen ja mestaruuden ratkaisseen kohtaamisen HIFK voitti maalein 3–2. HIFK vei finaalisarjan nimiinsä voitoin 3–1.

Joukkueelle onnistuivat ratkaisuottelussa maalinteossa Clara Rozier, Sanni Vanhanen ja Julia Liikala. Kiekko-Espoon kahdesta maalista vastasivat Lisette Täks ja Nea Katajamäki.

Mestaruus on helsinkiläisille toinen peräkkäinen. Sitä ennen Kiekko-Espoo voitti mestaruuden kolme kertaa. Naisten liigan pronssimitalit ripustettiin KalPan pelaajien kaulaan.


Håkans mukana Huuhkajien avauksessa

21.03.2024 21:00

Huuhkajat

Suomi kohtaa torstaina EM-jatkokarsintaottelussa Walesin Cardiffissa.

Penkiltä aloittavat toppari Arttu Hoskonen ja laitahyökkääjä Oliver Antman. Sen sijaan Daniel Håkans on avauksessa hyökkäyksessä yhdessä Joel Pohjanpalon ja Teemu Pukin kanssa.

Vaihdossa: 12 Jesse Joronen 23 Viljami Sinisalo 3 Richard Jensen 5 Arttu Hoskonen 7 Anssi Suhonen 9 Fredrik Jensen 13 Pyry Soiri 14 Kaan Kairinen 16 Oliver Antman 18 Jere Uronen 19 Benjamin Källman 22 Ilmari Niskanen.

Avauksessa: ks twiitti…


Tuovi valmensi Euroliigan ottelussa

21.03.2024 09:34

Koripallo

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Virtus Bolognan apuvalmentajana toimiva Tuovi hyppäsi joukkueen puikkohin ottelussa liettualaista Zalgirisiä vastaan, kun Bolognan päävalmentaja Luca Banchi sai suihkukomennuksen ottelun päätösneljänneksellä suunsoitosta.

Bologna kuitenkin hävisi vieraskentällä pelatun ottelun lukemin 81-96 (49-43).

”En juuri ajatellut asiaa. Tämä on koripalloa ja asioita tapahtuu. Meillä on jaettu vastuu”, Tuovi muistutti seuran haastattelussa.


Markkanen taas sivussa – Utahille tappio

21.03.2024 06:45

Koripallo

Lauri Markkanen joutui uudelleen sivuun vain yhden pelatun ottelun jälkeen. Suomalaistähti ei ollut parketilla keskiviikkona, kun Jazz kohtasi vieraissa Oklahoma City Thunderin. Sivussa oli myös Jordan Clarkson. Utah jäi ottelussa jalkoihin, kun Oklahoma vei voiton lukemin 110–107.

Ottelun kirkkain tähti oli isäntien Chet Holmgren, joka teki 35 pistettä ja otti 14 levypalloa. Shai Gilgeous-Alexander teki 31 pinnaa ja niistä 20 pelin toisella puoliskolla.

Utahin Collin Sexton teki 25 pinnaa. Joukkueen toiseksi tehokkain oli mukaan päässyt John Collins 16 pisteellään. Hänen pelaamisensa oli epävarmaa kasvoruhjeen vuoksi.

Tappiosta huolimatta Utah sai kuitenkin vastustajan päävalmentaja Mark Daigneaultilta kehuja.

”He olivat fyysisempi joukkue heti kuuden ensimmäisen peliminuutin jälkeen ja he todella testasivat meitä”, valmentaja pohti NBA:n haastattelussa.

Myös Utahin koutsi Will Hardy näki, että joukkue pelasi ensimmäisellä puoliskolla parasta palloa toviin.

 


Dallasille makea kotivoitto – Hintzille syöttöpinna

21.03.2024 06:23

NHL

Dallas Stars voitti kotihallissaan keskiviikkona Arizona Coyotesin maalein 5–2(0–1,3–0,2–1). Dallas oli erityisen vahva toisessa erässä, jossa se tahkosi kolme maalia.

Illan ainoa suomalaisonnistuja oli Roope Hintz, joka auttoi kolmannen erän alussa Jason Robertsonia 4–1-maalissa. Dallasille osuivat myös Jamie Benn, jolle ottelu oli NHL-uran 1100:s, sekä nyt paluun kaukaloon 11 ottelun huilin jälkeen tehnnyt Tyler Seguin, sekä Logan Stankoven ja Craig Smith.

Arizona teki ottelun ensimmäisen ja viimeisen maalin. Ne olivat Clayton Kellerin ja John Leonardin käsialaa.

Dallas on kerännyt pinnoja viimeisissä 19 ottelussa Arizonaa vastaan kotijäällään. Muuten Dallas on voittanut kaksi viimeistä otteluaan. Viidestä viimeisestä on kolme voittoa. Arizona taas on hävinnyt viidestä viimeisestä kolme.

Toronto Maple Leafsin Auston Matthews osui kahdesti ja ylsi 57. osumaan kaudella ottelussa Washington Capitalsia vastaan. Yllättäen myös Capsin Alex Ovetshkin teki kaksi maalia. Washington kuitenkin hävisi kotiottelunsa maalein 7–3.

 

Hintziä, Harleyta ja Robertsonia….