TILANNEHUONE

Pärmäkoski yllätti ja hiihti kotikisan voittoon

02.03.2024 11:11

Maastohiihto

Kotikisat sytyttivät Suomen naishiihtäjät melkoiseen menoon lauantaina. Naisten 20 kilometrin perinteisen matkan voittoon nousi Salpauselän ladulla Krista Pärmäkoski ajalla 52.08.0. Se on Pärmäkosken ensimmäinen palkintopallisija tällä kaudella maailmancupissa ja voitto on lisäksi maailmancupin kilpailussa hänelle ensimmäinen peräti kuuteen vuoteen.

Tasaisen alun kisaan ottanut Pärmäkoski siirtyi kisan johtoon 16 kilometrin kohdalla ja pystyi vielä kiristämään vauhtiaan loppua kohden. Pahin kilpakumppani Saksan Victoria Carl putosi suomalaisen vauhdista loppumatkalla. Carl oli maaliviivalla +1.9 sekuntia Pärmäkoskea jäljessä ja otti kilpailun toisen sijan.

Suomalaisten täydellisen päivän kruunasi Kerttu Niskasen kolmas sija ja Johanna Matintalon hieno viides sija. Niskanen jäi Pärmäkoskelle +9,9 sekuntia. Matintalo ero kärkeen oli puoliminuuttia.

”Kun oli ekana ja muut pääsivät takaa haastamaan, yritin tehdä siinä vain omaa hiihtoa”, Pärmäkoski totesi Viaplayn haastattelussa.

”Päivä on tunteikas ja olen erittäin iloinen voitosta”, Pärmäkoski lisäsi FIS:in haastattelussa.

Pärmäkoski lisäsi, että tämä oli Lahdessa hänen tärkein kisansa, mutta hän haluaa silti onnistua myös sunnuntain sprintissä.

Muut suomalaiset jäivät kahdenkympin toiselle puolelle. Anne Kyllönen oli 24:s ja jäi kärjelle +3.26,9. Katri Lylynperä 29:s. Hän jäi yli neljä minuuttia voittoajasta.
Vilma Ryytty oli 31:s. Vilma Nissinen 35:s. Ensimmäistä maailmancupin kisaansa hiihtänyt Emma Hämäläinen 37:s ja Siiri Kaijansinkko 38:s.

Pärmäkoskella riitti vauhtia Salpauselällä…

 


Maccellilla tehokas ilta – Coyotes voittoon

02.03.2024 07:38

NHL

Matias Maccelli syötti kaksi maalia ja järjesti kiekon ottelun lopulla myös tyhjiin Arizona Coyotesin ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan. Coyotes voitti vieraissa 5–3 (3–1,0–2,2–0) ja katkaisi samalla karmaisevan 14 ottelun tappioputkensa. Macelli valittiin ottelun ykkötähdeksi.

Macelli auttoi ottelussa Nick Schmaltzia 3–0-ylivoimamaalissa ja Dylan Guentheria 4–3-ylivoimamaalissa.

Maccellille maali oli kauden 11:s. Hän on nyt hienossa viiden ottelun pisteputkessa. Hän on viimeistellyt niissä pisteet 3+4. Kokonaistehot ovat kauden 60 ottelussa 11+32. Viime kaudella Macelli teki 64 ottelussa pinnat 11+38.

Arizonan maalivahti Karel Vejmelka pysäytti perjantain ottelussa 34 kiekkoa. Senatorsin maalilla vahti Anton Forsberg, joka teki 26 torjuntaa. Joonas Korpisalo oli sairaana.


Vanniselle historiallisesti MM-hopeaa

02.03.2024 04:14

Yleisurheilu

Saga Vanninen, 20, otteli viisiottelun MM-hopeaa perjantaina Skotlannissa. Vanninen otteli SE-tulokset 4677, jolla Tiia Hautalan 24 vuotta vanha aiempi halli-SE 4580 ylittyi selvästi. Vannisen mitali on historian ensimmäinen naisten moniottelussa Suomelle EM- ja MM-hallitasolla.

MM-kultaa voitti Belgian Noor Vidts, joka keräsi 4 773 pistettä. Kisan kolmas oli Hollannin Sofie Dokter pistein 4 571.

”Aidoissa otin SM-halleissa kaksi viikkoa sitten varaslähdön, ja kun täälläkin erässäni otettiin myös varaslähtö, niin oli aika epävarma olo ja sain itse kisaani huonon lähdön. Pää ei ollut ihan kunnolla mukana kisassa”, Vanninen kertoi liiton haastattelussa.

”Korkeus meni yli odotusten, vaikka verkassa en saanut yhtään ylitystä ja viime viikolla hyppäsin ensimmäisen kerran kesän jälkeen selän takia.”

”Kuulassa tuli hyvä tulos, mutta jäi tunne, että olisi ollut vara parempaankin.”

”Pituus meni hyvin, mutta ei ihan parhaiten osunut merkki. Joku kertoi, että toinen täpärästi yliastuttu hyppy olisi ollut pitkä, mutta sitä ei nyt tiedä.”

”Ennen 800 metriä loppusijoitus tuntui aika varmalta. Vidts on yli 10 sekuntia minua nopeampi juoksija, ja takana olevat olivat myös kaukana. Kasi ei muuten mennyt ihan putkeen. Selän takia on tullut juoksutaukoa.”

 


Bottaksella vauhti kateissa – jäi häntäpäähän

01.03.2024 19:50

Formula 1

Red Bullin Max Verstappen otti kauden ensimmäisen paalupaikan Bahrainin avaus-GP:n aika-ajossa perjantai-iltana. Aika-ajon kakkonen oli Ferrarin Charles Leclerc ja kolmas oli Mercedeksen George Russell.

Kick Sauberin Valtteri Bottaksen aika-ajo oli heikko. Hän oli vasta 16:s. Tallikaveri Zhou Guanyu oli 17:s. Bottas selvitti Viaplayn haastattelussa, että yhden kierroksen vauhti tökki. Se oli tiedossa jo perjantaina, mutta sitä ei saatu tarpeeksi parannettua.

”Vaikea ennustaa mikä kisavauhti on. Top kymppiin tähdätään”, Bottas lupasi, mutta huomautti heti perään, ettei tiedä onko se realistista.

Tuloksia tästä.

F1: Bahrainin GP ajetaan lauantaina 2. maaliskuuta kello 17.


Suomen miehet parisprintissä kolmanneksi

01.03.2024 17:47

Maastohiihto

Suomen miesten parisprintin ykkösjoukkue, Lauri Vuorinen ja Iivo Niskanen, ylsi yllätykseen Salpausselällä hiihtämällä kolmanneksi sadasosan erolla neljänneksi jääneeseen Ranskan ykkösjoukkueeseen.

Joukkueiden paremmuus katsottiin maalikamerakuvasta Vuorisen ja Richard Jouven maaliintulosta. Ranska teki jo aiemmin kovan nousun, koska sen Jules Chappaz kaatui viimeisellä osuudellaan. Suomi jäi voittajasta +6.86 sekuntia.

Miesten parisprintin voittoon hiihti odotetusti Norja ja sen ykkösjoukkue Pål Golberg – Johannes Kläbo. Norjan kakkosjoukkue oli kisan toinen Håvard Solås Taugbol ja Even Northug.

Suomen kakkosjoukkue, Ristomatti Hakola ja Ville Ahonen, oli kisan seitsemäs.


Ruotsi naisten parisprintin voittoon – Suomi toinen

01.03.2024 17:13

Maastohiihto

Ruotsin naisten ykkösjoukkue otti selkeän voiton Salpausselän kisojen maastohiihdon avausmatkalla parisprintissä. Ruotsin joukkueessa hiihtivät Jonna Sundling ja Linn Svahn. Suomen ykkösjoukkue Krista PärmäkoskiJohanna Matintalo hiihti toiseksi. He jäivät voittajille kuitenkin +24,75 sekuntia. Kisan kolmas oli Saksan ykkösjoukkue Katharina Henning Laura Gimmler.

Suomen kakkosjoukkue, Anne Kyllönen ja Jasmi Joensuu, oli kisan kuudes ja jäi kärjelle reilut +37 sekuntia.

Norjalla oli viimeisessä vaihdossa sählinkiä, mikä pudotti maan joukkueet palkintopallilta. Norjan ykkönen ylsi lopulta neljänneksi ja kakkonen viidenneksi.

Draamaa ladulla tuli myös, kun voitosta taistelleen Ruotsin kakkosjoukkueen Maja Dahlqvistilta katkesi suksi toisella osuudella. Frida Karlssonilla ei ollut mitään mahdollisuuksia saada tullutta eroa kiinni. Joukkue jäi sijalle 14.


ManU:n Rashford näpäyttää kritisoijiaan

01.03.2024 10:48

Valioliiga

Manchester Unitedin hyökkääjä Marcus Rashford, 26, puolustautuu kritiikkiä vastaan, jossa häntä on kyseenalaistettu varsinkin seurasitoutumisensa määrästä.

Rashford sanoo, että hän kestää kaikenmoisen kritiikin, kaikki pääotsikot, podcastit ja sometukset, mutta siinä menee raja, kun kyseenalaistetaan hänen sitoutumistaan Manchester Unitediin.

”Kun kyseenalaistetaan sitoutumiseni tähän seuraan ja rakkauteni jalkapalloon, sekä nostetaan myös perheasiani tapetille, silloin voin enää pyytää vain hieman inhimillisyyttä”, Rashford sanoo somessa jakamassaan mielipidekirjoituksessa.

”Tuntuu kuin koko identiteettiäni kyseenalaistettaisiin ja myös kaikkea sitä mitä olen.”

”Kasvoin tässä seurassa. Olen pelannut täällä pikkupojasta asti. Perheeni teki uhrauksia ollessani lapsi, jotta voisin kantaa rinnassani tätä logoa”, Rashford muistuttaa.


Markkasen Utah Jazzille taas tappio

01.03.2024 07:25

Koripallo

Utah Jazzin tappioputki jatkui torstai-illan ottelussa Orlando Magicia vastaan. Orlando vei kotiottelunsa lukemin 115–107. Tappio oli nyt toinen peräkkäinen, mutta jo seitsemäs kahdeksasta edellisestä. Jazz on kevään pelaajakauppojensa myötä menettänyt voittavan otteensa, vaikka ottelun toinen ja kolmas neljännes

Lauri Markkanen teki ottelussa 18 pistettä ja otti kolme levypalloa. Peliaikaa hän kellotti 33 minuuttia. Ottelussa Markkanen oli vasta joukkueensa neljänneksi tehokkain. Edelle menivät John Collins, Keyonte George ja Collin Sexton, jotka kaikki tekivät 19 pinnaa. Utah pelasi ilman loukkaantunutta Walker Kessleriä.

Kentän tehokkain oli Orlandon tähti Paolo Banchero 29 pisteellään. Hän palasi joukkueeseen kahden ottelun tauon jälkeen sairastettuaan flunssaa.


Määttä teki kaksi maalia Islandersia vastaan

01.03.2024 07:14

NHL

Detroitin puolustaja Olli Määttä oli tehokas ottelussa NY Islandersia vastaan. Määttä iski ottelussa kaksi maalia, mutta vieras vei silti pisteet mennessään lukemin 5–3 (2–0,0–1,3–2).

Määttä osui ensin toisessa erässä ja kavensi ottelun 1–2:een. Osumassa avustivat David Perron ja Joe Veleno. Kolmannessa erässä Määttä tasoitti ottelun 3–3:een. Nyt apuja tuli Shayne Gostisbeherelta ja Daniel Sprongilta. Määttä on mättänyt nyt tällä kaudella neljä maalia. Ottelussa Detroitille onnistui jälleen myös Patrick Kane, mutta toinen superstara, Alex DeBrincat, jäi ilman tehoja.

Torstain kierroksella myös Arizona Coyotesin Matias Maccelli syötti yhdessä Juuso Välimäen kanssa joukkueensa toisen maalin Toronto Maple Leafsia vastaan. Kolmannen erän 2–3-kavennusosuman viimeisteli Logan Cooley. Lisäksi Arizonan Alex Kerfoot onnistui alivoimalla toisen erän lopulla. Toronto voitti kotonaan maalein 4–2.

Kalifornian paikallisessa Anaheim Ducks teilasi vieraissa San Jose Sharksin maalein 6–4. Sharksin Mikael Granlund oli syöttämässä kolmea joukkueensa neljästä osumasta. Hän johtaa joukkueen pistetilastoa. Granlund on syöttänyt tällä kaudella jo 28 maalia. San Jose ui tällä hetkellä kuitenkin viiden ottelun tappioputkessa. Voitollaan Ducks katkaisi kolmen tappioputken.

Eeli Tolvanen keräsi syöttöpisteen Seattle Krakenin voittaessa Pittsburgh Penguinsin kotonaan maalein 2–0. Philipp Grubauer torjui nollan ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen. Nolla tuli 33 torjunnalla. Jesse Puljujärvi oli mukana Pensin kokoonpanossa pitkästä aikaa. Peliaikaa tuli kymmenisen minuuttia.

Ollin kakkososuma…

 


Suomalaiset tehokkaina – Annuselle eka nollapeli

01.03.2024 06:57

NHL

Carolinan suomalaisveljet olivat vauhdissa vierasottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan. Canes korjasi ottelusta 4–2 (0–0,3–1,1–1) -voiton. Teuvo Teräväinen osui toisen erän ensimmäisellä peliminuutilla ja noin seitsemän minuutin päästä Aho tälläsi johdon 2–0:aan. Jesperi Kotkaniemi auttoi samassa erässä vielä Brady Skjeita 3–1-osumassa. Canesin maalilla Spencer Martin hääri ottelussa 20 torjuntaa entistä joukkuettaan vastaan. Carolinalle voitto oli toinen peräkkäinen ja Columbus on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan.

Colorado Avalanche voitti Chicago Blackhawksin vieraissa peräti 5–0. Nollapeli oli maalivahti Justus Annusen NHL-uran ensimmäinen ja se tuli 24 torjunnalla. Startti maalilla oli Annusen kauden viides. Mikko Rantanen syötti ottelussa Devon Toewsin tekemän 4–0-maalin aivan toisen erän lopulla. Rantasella on koossa syöttöpinnoja nyt 46.

Aleksander Barkovin torstai-illan tehot olivat puolestaan 1+2 ottelussa Montreal Canadiensia vastaan. Florida korjasi ottelusta voiton lopulta voittomaalikisan jälkeen lukemin 4–3. Barkov osui ensimmäisen erän alkupuolella. Osuma on pelaajan kauden 14:s. Toisessa erässä hän syötti Sam Reinhartin yv-osumaa ja auttoi tätä myös alivoimamaalissa kolmannen erän lopulla. Osuma tasoitti ottelun 3–3:een. Ottelun ratkaisi rankuilla Anton Lundell näyttävällä vedollaan. Myös Barkov onnistui voittomaalikisan vedossaan. Voitollaan Florida ylitti 40 voiton rajan.

Juuse Saros torjui Nashville Predatorsin maalilla 33 kertaa ja joukkue voitti kotonaan Minnesota Wildin peräti 6–1 (2–1,1–0,3–0). Nashvillen Roman Josi taiteili tehot 1+2. Predatorsin voittoputki on nyt jo seitsemän ottelun pituinen. Wild on hävinnyt kaksi viimiestä otteluaan.

Buffalo Sabres otti neljännen voittonsa viiteenpeliin onnistumalla jatkoajalla Tampa Bayta vastaan. Voitto jatkoilla tuli lukemin 3–2. Rasmus Dahlin ratkasi ottelun ylivoimamaalillaan. Ukko-Pekka Luukkonen jatkoi varmoja otteitaan Sabres-maalilla ja teki ottelussa lopulta 21 torjuntaa.

Näyte Annusen torjuntapowerista…


Dallasilla tehokas rookie – Hintzkin osui

01.03.2024 06:20

NHL

Roope Hintz teki kaksi tehopistettä torstain ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan. Dallas voitti kanadalaisjoukkueen kotihallissaan maalein 4–1 (3–0,0–1,1–0).

Dallas otti otteluun vahvan kolmen maalin alun avauserässä. Erän alkupuolella osui Jason Robertson Joe Pavelskin syötöstä ja erän loppupuolella Pavelski Jani Hakanpään ja Hintzin syötöistä. Näyttöjä antava rookie Logan Stankoven onnistui lisäksi siirtämään joukkueen jo 3–0-johtoon. Stankoven on osunut kolmessa viimeisessä ottelussa ja hän on pelannut NHL:ssä nyt neljä ottelua.

Toisessa erässä Jets kavensi 1–3:een Vladislav Namestnikovin ylivoimaosumalla. Päätöserässä Hintz laittoi kiekon tyhjiin ja varmisti loppulukemat. Lisäksi Hintz myös laukoi ottelussa kuusi kertaa.

Hintzin tehot tällä kaudella ovat nyt 24+28. Illan pinnat katkaisivat hyökkääjän viiden ottelun kuivan kauden. Niistä otteluista Dallas hävisi neljä.

Dallasin maalivahti Jake Oettingerille illan voitto oli uran sadas. Se tuli 25 torjunnalla.

Dallas oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan. Jetsiltä katkesi neljän voiton putki.

Yhteistyön kiekkoa….


Parisprintit perjantain ohjelmassa Salppurilla

29.02.2024 18:55

Maastohiihto

Salpausselän kisat avaa maastohiihdon osalta parisprintit perjantai-iltapäivällä. Suomella on mukana perinteisellä hiihtotavalla hiihdettävässä kilpailussa kaksi joukkuetta niin miehissä kuin naisissa.

Naisten ykkösjoukkueessa hiihtävät Krista Pärmäkoski ja Johanna Matintalo. Naisten kakkosessa puolestaan Anne Kyllönen ja Jasmi Joensuu.

Miesten ykkösjoukkueessa ovat Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen, sekä kakkosessa Ristomatti Hakola ja Ville Ahonen.

Aikataulu:

Perjantaina

14.40 Parisprintin karsinta
16.40 Parisprintin finaalit