TILANNEHUONE

Dallasilla vaisu ilta – Korpisalo hätiin

27.02.2024 07:11

NHL

Dallas Starsin suomalaistehot jäivät nollaan maanantain ottelussa New York Islandersia vastaan. Islanders voitti Dallasissa jatkoajalla maalein 3–2.

Ratkaisun iski Bo Horvat jatkon kolmannella minuutilla. Joukkueen muista osumista vastasivat Ryan Pulock ensimmäisessä ja Kyle MacLean toisessa erässä. Islanders katkaisi nyt kahden ottelun luisun.

Dallasin molemmat osumat tulivat toisessa erässä. Ensin Matt Duchene onnistui 1–1-tasoituksessa erän alkupuolella ja sen lopulla Logan Stankoven teki ensimmäisen maalinsa ja tasoitti ottelun 2–2:een. Hän oli myös syöttämässä Duchenen osumaa ja keräsi siten ottelussa 1+1-tehot. Dallasilla on takkuinen vaihe menoillaan. Kuudesta viimeisestä on tilillä vain yksi voitto.

Ottawa Senators vaihtoi Joonas Korpisalon maalille ensimmäisen erän jälkeen ottelussa Washington Capitalsia vastaan. Maalilla aloittanut Anton Forsberg oli päästänyt siihen mennessä neljä maalia ja torjunut kuudesti. Korpisalo torjui lopulta kahdeksan kertaa ottelussa ja selän taakse lirvahti kaksi. Molemmat osumat iski Capsin Hendrix Lapierre. Senators hävisi ottelun 6–3. Se oli kuitenkin oli voittanut kaksi edellistä otteluaan.

Dallasin Lindell ja Benn kahvilla….?


Susijengi lopulta voittoon Tanskasta

27.02.2024 05:44

Koripallo

Suomen koripallon A-maajoukkue jatkoi maanantaina EM-karsintojaan ottelulla Tanskaa vastaan. Ensimmäinen puoliaika meni Tanskan nimiin, mutta Susijengi pelasi toisen puoliskon lopun vahvasti ja voitti ottelun lopulta lukemin 89–85.

Tanska oli niin kova alkupuoliskolla, että pahimmillaan Suomi jahtasi sitä 17 pinnan takamatkalla. Kolmannella neljänneksellä Susijengi nousi kuitenkin rinnalle. Neljä minuuttia ennen ottelun loppua Tanska johti yhä kuudella pisteellä. Lopulta Suomi puristi ohi Alexander Madsenin vapaaheitoilla.

Suomen tehokkain oli huippuottelun pelannut Mikael Jantunen 19 pisteellään. Madsen teki 15 ja Edon Maxhuni 14 pistettä.

Suomella on jo varma paikka EM-kisoihin yhtenä kisaisäntänä.


Pärmäkoski ja Niskanen mukana Salppurilla

26.02.2024 17:41

Maastohiihto

Maastohiihdon maailmancupurheilijat kisaavat seuraavaksi Lahden Salpausselällä ensi viikonloppuna. Salppurilla Suomen maajoukkueeseen palaavat niin Iivo Niskanen kuin Krista Pärmäkoski.

Naisten maajoukkue taistelee kisoissa kuuden naisen voimin. Mukana lauantain 20 kilometrin perinteisen matkalla ja sunnuntain vapaan sprintissä ovat: Anni Alakoski, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski.

Kansallista ryhmää edustavat: Siiri Kaijansinkko (U23), Fanny Kukonlehto (U23), Vilma Nissinen, Tiia Olkkonen, Vilma Ryytty (U23) ja Elsa Torvinen (U23).

Miesten maajoukkueessa ovat: Lauri Lepistö, Emil Liekari (U23), Niilo Moilanen (U23), Joni Mäki, Verneri Suhonen ja  Lauri Vuorinen.

Kansallista ryhmää edustavat: Juuso Haarala, Lauri Mannila, Wiljam Mattila, Ike Melnits (U23), Verneri Poikonen, Eero Rantala (U23).

Perjantain parisprintin osallistujat ilmoitetaan myöhemmin.

 


Everton sai takaisin pisteitään

26.02.2024 17:30

Valioliiga

Valioliigan Evertonin marraskuussa saamaa pistemenetysrangistusta on pienennetty. Everton sai kymmenen Valioliiga-pisteen rangaistuksen, kun sen katsottiin rikkoneen liigan taloussääntöjä.

Seura valitti tuomiosta ja valitus meni läpi. Kymmenen pisteen sijaan Evertonia rangaistaan kuudella pisteellä. Everton nousee siten sarjataulukossa sijalle 15. sijalta 17. Joukkueella on nyt kasassa 25 pistettä ja putoamisviiva on viiden pinnan päässä.

Viidestä viimeisestä ottelustaan Everton on pelannut neljä tasatulokseen ja hävinnyt yhden.

 


Markkasen Jazzin tappioputki poikki

26.02.2024 07:02

Koripallo

Utah Jazz katkaisi vihdoin viiteen otteluun venyneen tappioputkensa voittamalla San Antonio Spursin lukemin 128–109. Spurs on läntisen konferenssin viimeisenä. Voitto oli Utahin ensimmäinen sen jälkeen, kun trio Simone Fontecchio, Kelly Olynyk ja Ochai Agbaji myytiin joukkueesta eteenpäin.

Lauri Markkanen oli jälleen Jazzin tehokkain pelaaja tekemillään 26 pisteellä. Hän otti myös seitsemän levypalloa ja teki viisi kolmen pinnan heittoa. Jordan Clarkson teki 22 pistettä ja John Collins 20.

Ottelun tehokkain oli kuitenkin San Antonion Devin Vassell 27 pinnallaan.

Yeah!!!….


Lankinen vireessä – Maccelli iski maalin

26.02.2024 06:51

NHL

Nashville Predators voitti Anaheim Ducksin vierasjäällä maalein 4–2. Predators-maalia vahti Kevin Lankinen, joka teki 30 torjuntaa ja oli sunnuntai-illan ykköstähti. Voitto venytti Predatorsin voittoputkea viiteen otteluun.

New Jersey Devilsin veljekset Jack ja Luke Huges syöttivät yhdessä Tyler Toffolin tekemän ylivoimamaalin toisessa erässä, mutta maali jäi joukkueen ainoaksi Tampa Bay Lightningia vastaan. Vieras vei pisteet mennessään 4–1-voitolla ja Devilsin epätasainen kausi kai jatkoa.

Pittsburgh Penguinsin Valtteri Puustinen syötti yhdessä Jevgeni Malkinin kanssa Drew O’Connorin viimeistelemän 5–4-johtomaalin ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Syöttöpinna on Puustisen kauden yhdeksäs. Columbuksesta torstaina Pittsburghiin siirtynyt Emil Bemstörm teki heti ensimmäisessä Pens-ottelussaan maalin. Hän onnistui 4–2-osumassa ylivoimalla toisessa erässä. Penguins voitti kotiottelunsa maali-iloittelussa luvuin 7–6.

Columbus Blue Jackets piti kotijäällään New York Rangersin aisoissa ja voitti lukemin 4–2. Elvis Merzlikins teki maalillaan peräti 38 torjuntaa. Columbuksella on viidestä viimeisestä ottelustaan kolme voittoa. Yllättävä tappio katkaisi Rangersin kymmenen matsin voittoputken.

Detroitin Patrick Kane ja Alex DeBrincat iskivät entistä seuraansa Chicago Blackhawksia vastaan molemmat tehot 1+1. Chicago taipui Detroitille lopulta juuri Kanen maalilla jatkoajalla maalein 3–2. Chicagon Connor Bedardille herui yksi syöttöpiste. Hawks on jälleen neljän tappion putkessa ja Detroit on viiden voittoputkessa.

Arizona Coyotesin Juuso Välimäki syötti Matias Maccellin tekemän 2–3-kavennusmaalin ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan. Osuma oli Maccellin kauden kymmenes. Väliemäelle syöttöpinna oli yhdeksäs. Katsojien vähenemisestä viime aikoina kärsinyt Jets, voitti ottelun kotonaan lopulta jatkoajalla 4–3. Ratkaisun iski Kyle Connor.

Lankisen ihmetorjunta….

 


Buffalon Luukkonen taas voiton takuuna

26.02.2024 06:17

NHL

Ukko-Pekka Luukkonen torjui Buffalo Sabresille 3–2-voiton Carolina Hurricanesista voittolaukauskilpailun päätteeksi. Luukkonen teki sunnuntain ottelussa 3o torjuntaa, eikä päästänyt maaliakaan rankkareilla.

Varsinaisella peliajalla Carolinalle onnistuivat Tony DeAngelo ja Martin Necas, jonka 2–1-ylivoimamaalia Teuvo Teräväinen syötti. Buffalon maalit iski Jeff Skinner ylivoimalla ja Owen Power.

Canesin maalilla vahti Spencer Martin, joka teki myös 30 torjuntaa, mutta Buffalon Casey Mittelstadt onnistui rankkuskabassa rannelaukauksellaan ja ratkaisi siten ottelun.

Luukkonen on voittanut nyt kauden 34 pelaamastaan ottelusta 17. Torjuntaprosentti on kivunnut yli 90:n.

Tappio on Carolinan toinen peräkkäinen samana viikonloppuna. Se taipui myös Dallasille lauantaina 2–1. Buffalon voittoputki venyi kolmeen.


Liverpool ja Jürgen Klopp juhlivat Liigacupin voittoa

25.02.2024 19:55

Jalkapallo

Liverpool aloitti Jürgen Kloppin viimeisen kevään seuran managerina voittamalla Chelsean Liigacupin finaalissa Wembleylla 1-0.

Ottelun ainoa maali syntyi jatkoajan loppuhetkillä, kun Virgil van Dijk puski pallon kulmapotkusta ohi Chelsean maalivahdin Dorde Petrovicin.

Vaikka ottelu oli maaliton, se oli värikäs ja tilannerikas. Liverpool laukoi ottelussa peräti 24 kertaa ja loi maaliodotetta 1,78 maalia. Chelsea laukoi 19 kertaa, mutta sen maaliodote oli jopa Liverpoolia korkeampi, 2,28.

Chelsea oli varsinaisella peliajalla useaan otteeseen lähellä maalintekoa. Sillä oli ottelussa peräti viisi huippupaikkaa, mutta heikko viimeistely kävi lontoolaisille kalliiksi.

Liverpool onnistui ohittamaan Petrovicin kahdesti, mutta ensimmäinen van Dijkin maali hylättiin paitsiona.

Liverpool joutui otteluun varamiehisenä, sillä puuttui vakioavauksen pelaajista muun muassa Alisson, Mo Salah, Darwin Nunez ja Diogo Jota. Liverpoolin nuoret hurjat eivät kuitenkaan kunnioittaneet Chelseaa, vaan pakottivat lontoolaiset nöyrtymään jatkoajalla.

Hetki ennen van Dijkin voittomaalia Harvey Elliot näytti puskevan ottelun ratkaisun, mutta Petrovicin upea jalkatorjunta esti Liverpoolin maalin.

Sunnuntainen Liigacupin voitto oli Liverpoolin historian kymmenes ja Kloppin uran toinen.

Chelsean manageri Mauricio Pochettino joutui pettymään jo toisen kerran Liigacupin finaalissa. Kaudella 2014-2015 hän luotsasi Tottenhamin finaaliin, jonka se hävisi Pochettinon nykyiselle seuralle Chelsealle.

Chelsean vaihtopenkillä nähtiin suomalaisittain iloinen yllätys, kun Pochettino valitsi yhdeksi vaihtomiehistä 19-vuotiaan keskikenttäpelaaja Jimi Tauriaisen. Tauriainen ei kuitenkaan päässyt ottelun aikana kentälle.

 


Nieminen Tapparan nuorten luotsiksi

25.02.2024 15:28

Jääkiekko

Ville Nieminen ottaa luotsattavakseen Tapparan U20-joukkueen. Niemisen, 46, pesti on yksivuotinen. Nieminen aloitti kuluvan kauden JYPin valmennusryhmässä, mutta sai lopulta potkut yhdessä päävalmentajana toimineen Jukka Rautakorven kanssa joulun alla erikoisista pelitavoitesyistä.

”Mahtava tunne, että on tullut valituksi Tapparan U20-joukkueen valmentajaksi. Pääsee takaisin omiensa joukkoon”, Nieminen kommentoi seurahaastattelussa.

”Tässä ollaan oltu Tapparan arjessa kiinni omien lasten kautta. Samaan aikaan talkootyötä sekä vanhempien työtä taitoluistelun ja jääkiekon puolella on tehty, vaikka ollaan muilla paikkakunnilla asuttu ja muita joukkueita valmennettu.”


Lepistö varmisti viestivoiton Kuopiossa

25.02.2024 15:18

Maastohiihto

Maastohiihdon miesten 3 x 7,5 kilometrin viestin voittoon hiihti Kuopiossa Jämin Jänne joukkueella Lauri Lepistö, Markus Vuorela ja Ristomatti Hakola. Kilpailu ratkesi loppukirillä, jossa Lepistö voitti Imatran Urheilijoiden Miro Karppasen ja Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskasen, joka veti käsittämättömän loppukirin. Lopulta voitto irtosi Jämille +0,8 sekunnin erolla Imatraan.

Imatran joukkueessa hiihtivät myös Olli ja Ville Ahonen. Puijoa edustivat Valtteri Pennanen ja Niilo Mäkinen.

Naisten 3 x 5 kilometrin viestimatkalla voiton vei Vuokatti Ski Team Kainuu joukkueella Jasmin Kähärä, Vilma Nissinen ja Katri Lylynperä. Toisena maalissa oli Ikaalisten Urheilijat, jota edustivat Katariina Lonka, Krista Pärmäkoski ja Hilla Niemelä. Joukkue jäi voittajalle +5,6 sekuntia. Kisan kolmas oli Pohti Skiteamin Ella Norra Haapalehto, Oona Kettunen ja Tuuli Raunio. Joukkue jäi +1.16,7 voittajalle.


Granlund ja Aho maalintekijöinä – tappiot tuli

25.02.2024 08:28

NHL

San Jose Sharks sai tällä kertaa kyytiä kotihallissaan Nashville Predatorsilta. Mikael Granlundin kolmannen erän kavennus ei lopulta paljoa auttanut, kun Predators vei pinnat 4–2 voitollaan.

Granlundin kauden seitsemäs maali tuli kolmannen erän alussa ja kavensi ottelun 1–2:een. Sharksin toisen maalin ottelussa teki Filip Zadina kolmannessa erässä. Predatorsille osuivat Kiefer Sherwood kahdesti, Filip Forsberg ylivoimalla ja Gustav Nyquist ottelun lopulla tyhjiin. Juuse Saros torjui Predatorsin maalilla lopulta 23 kiekkoa. Kaapo Kähkönen Sharks-maalilla pysäytti 31 kiekkoa.

Dallas vieraili lauantaina Carolina Hurricanesin luolassa Raleighissa. Täpötäyden hallin älämölö ei häirinnyt Starsia, vaan se kuittasi makean vierasvoiton lukemin 2–1. Miro Heiskanen syötti joukkueensa molempia maaleja. Ne viimeisteli Jason Robertson ja nuori Wyatt Johnston. Heiskasen syöttötilastossa koreilee nyt luku 30. Sebastian Aho teki Carolinan ainoan toisessa erässä. Se tasoitti ottelun 1–1:een. Osuma on suomalaishyökkääjän 22:s osuma tällä kaudella. Tappio päätti Canesin neljän voittoputken.

Edmonton Oilers otti kunnolla pataan kotiottelussan Calgary Flamesia vastaan. Flames voitti maalein 6–3. Kentällä oli jos jonkinmoista nahinaa pelaajien kesken varsinkin kolmannessa erässä. Noah Hanifin teki Calgarylle lopulta kaksi maalia. Oilersin supertähti Connor McDavid syötti jälleen kaksi. McDavid on NHL:n syöttötilaston kärkinimi 68 syötöllään. Calgary on nyt kahden voiton putkessa. Edmonton on puolestaan hävinnyt kolme viimeistä otteluaan.

Varokaa! Aho on irti….


Barkov osui tärkeään paikkaan

25.02.2024 07:26

NHL

Florida Panthers ylsi voittoon Washington Capitalsista jatkoajalla lukemin 3–2. Ottelu oli Capsin Alexander Ovetshkinin uran 1400:s, mutta venäläiskonkari pidetiin ottelussa ilman tehoja.

Sen sijaan Floridan Alexander (Barkov) teki kauden 13. osumansa ottelun kolmannen erän loppupuolella. Ylivoimaosuma tasoitti ottelun 2–2:een ja venytti sen jatkoajalle. Maali tuli Carter Verhaeghen syötöstä ja se merkittiin ensin hänelle. Barkov kuitenkin ohjasi tiukan vedon maaliin ja tilasto korjattiin jälkeenpäin. Ottelun ratkaisun iski lopulta Gustav Forsling.

New Jersey Devils voitti kotonaan Montreal Canadiensin maalein 4–3. Vaikka Devilsin nuori Jack Hughes ei kerännyt tehoja, hänen aiempi palopuheensa tehosi joukkueeseen, eikä kahden tappion putki enää venynyt. Tosin viidestä viimeisestä ottelustaan Devils on hävinnyt kolme. Montrealille tappio oli viides peräkkäinen. Joel Armia keräsi syöttöpinnan Nick Suzukin ottelun lopun 3–4-kavennuksesta.

New York Rangers otti jo kymmenennen peräkkäisen voittonsa lauantaina kurittamalla Philadelphia Flyersia maalein 2–1. Ottelun ratkaisi Matt Rempen ensimmäinen Rangers-maali kolmannessa erässä. Rangersin maalilla Igor Shestjorkin taituroi peräti 39 torjuntaa.

Detroit Red Wings voitti kotonaan St. Louis Bluesin hulppeasti maalein 6–1. Patrick Kane teki tehot 1+1 ja Alex DeBrincat iski kaksi maalia. Loukkaantunut Ville Husso ei kohdannut entistä seuraansa, vaan Wings-maalilla Alex Lyon taiteili 22 torjuntaa.

Kanea….