TILANNEHUONE

Dallasin Jani Hakanpää ratkaisijan roolissa

24.12.2023 00:02

NHL

Dallas Starsin puolustaja Jani Hakanpää teki kauden ensimmäisen maalinsa Dallasin voittaessa vierasottelussa Nashville Predatorsin. Dallas voitti ottelun luvuin  3–2 (0–0,0–2,3–0).

Dallas rynni voittoon kolmannen erän onnistumisten turvin. Esa Lindell ja Roope Hintz syöttivät yhdessä ensin Jevgeni Dadonovin tekemän 1–2-kavennuksen päätöserän puolivälin tuntumassa. Sitten Craig Smith toi Dallasin tasoihin 2–2 vain 15 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Hakanpää käytti hyväkseen kaikki ottelun sekunnit. Hän ratkaisi ottelun vain neljä sekuntia ennen loppuvihellystä.

Predatorsin maaleista vastasivat Michael McCarron 1–0, kun toista erää oli pelattu 0.23 sekuntia ja Colton Sissons 2–0 ylivoimalla noin seitsemän peliminuutin tuntumassa.

Juuse Saros torjui Predatorsin maalilla 31 kiekkoa. Scott Wedgewood puolestaan torjui 19 kertaa.

Huh. Hakanpää vetää mahtavan lämärin…


Valioliigan kärkiottelusta tuli joulutrilleri

23.12.2023 21:30

Valioliiga

Valioliigassa pelattiin kuuma kärkiottelu Liverpoolin kotikentällä Anfieldillä, jonne saapui Arsenal lauantai-illan vieraaksi. Liverpool pelasi jälleen kotonaan tappioitta, kun matsi päättyi tasalukemiin 1–1 (1–1), mutta Arsenal piti sillä sarjakärjen sijoituksensa.

Arsenal otti matsiin erittäin rohkean startin. Bukayo Saka ja Gabriel olivat lähellä onnistumista jo ensimmäisellä peliminuutilla. Lopulta Gabriel iski maalin ottelun neljännellä minuutilla Martin Ødegaardin tarjoilusta. Osuma vei Arsenalin 1–0-johtoon. Liverpool ei hyytynyt. Mohamed Salah tasoitti ottelun ennen kuin puolituntia oli täynnä.

Toisen puoliajan 72. minuutilla Liverpoolilla oli mahtava mahdollisuus mennä johtoon, kun se pääsi hykkäämään viidellä kahtavastaan. Trend Alexander-Arnold pommitti pallon lopulta ylärimaan, eikä johtomaalia tullut. Ottelussa pelattiin lisäaikaa viisi minuuttia, mutta lisämaaleja ei enää juhlittu.


Päätuomari Welch teki historiaa

23.12.2023 20:36

Valioliiga

Englannin Valioliigassa nähtiin lauantaina ensimmäistä kertaa lajin historiassa nainen ottelun päätuomarina. Rebecca Welch, 40, tuomitsi ottelun Fulham – Burnley.

Vierasjoukkue Burnley voitti ottelun Craven Cottagella maalein 2–0. Welch tuomitsi ottelussa kolme keltaista korttia.

Urallaan Welch on tuominnut ensimmäisenä ottelun myös Mestaruussarjassa. Hän on tuominnut myös FA Cupissa.


Klopp on keskittynyt vain tähän otteluun

23.12.2023 14:42

Valioliiga

Lauantaina Liverpoolin kotikentällä Anfieldillä ratkaistaan joulun liigan kärkijoukkue. Voittaja on ykkönen. Nyt Arsenal on liigan johtopaikalla, mutta se on vain yhden pisteen Liverpoolia edellä.

”Nyt koittaa 18 ottelupäivä. Jäljellä on vielä 20 ottelua. Mikään ei ratkea jos voitamme, eikä heille mikään ratkea, jos he voittavat”, Jürgen Klopp totesi kuuman ottelun lehdistötilaisuudessa.

”Tämä on vain erittäin tärkeä jalkapallo-ottelu.”

”Olen ajatellut vain tätä peliä, en koko loppukautta.”

Arsenal on voittanut viimeksi Anfieldillä silloin kun manageri Mikel Arteta oli Arsenalin pelaaja.

Valioliiga: Liverpool – Arsenal lauantaina kello 19.30.


Ylöselle syöttöpinna – Slafkovsky tähtenä

23.12.2023 06:43

NHL

Montreal Canadiensin Jesse Ylönen keräsi syöttöpisteen Juraj Slafkovskyn tekemästä 3–2-maalista vierasottelussa Chicago Blackhawksia vastaan. Ylöselle syöttöpinna on kauden kolmas. Hawks sai hyvän startin otteluun Ryan Donaton ja Jason Dickinsonin maaleilla, mutta Montreal teki illan loput viisi maalia ja voitti ottelun 5–2 (0–1,3–1,2–0). Slafkovsky oli ottelun ykköstähti tehoillaan 1+1. Kahdessa viimeisessä ottelussa slovakialainen on tehnyt tehot 2+2. Joel Armia pelasi melkein 16 minuuttia, mutta ilman tehopinnoja.

Stuart Skinner teki Edmonton Oilersin maalilla 31 torjuntaa ja Oilers voitti NY Rangersin Madisonilla maalein 4–3 (0–1,0–0,4–2). Edmonton on voittanut kaksi viimeistä otteluaan, Rangersin kolmen ottelun voittoputki katkesi. Rangers pelasi yhä ilman suomalaishyökkääjä Kaapo Kakkoa, joka tosin on jo päässyt harjoittelemaan jäälle marraskuun lopun loukkaantumisensa jälkeen.

Bostonilla oli vaikea ilta Winnpegissä. Jets voitti ottelun peräti 5–1 (1–0,2–0,2–1). Nino Niederreiter iski Jetsille kaksi ylivoimamaalia. Jets on voittanut kaksi peräkkäin. Bruins on nyt kolmen tappion putkessa.

Montrealin juhlaa…

 


Detroitin Kane tehokkaana – Määttä loukkaantui

23.12.2023 06:24

NHL

Patrick Kane on pääsemässä vauhtiin. Hyökkääjä viimeisteli ottelun kaksi ensimmäistä maalia ja osui myös ottelun rangaistuslaukauksilla. Detroit voitti ottelun voittomaalikisan jälkeen lukemin 7–6 (5–1,0–2,1–3,1–0).

Detroitin ensimmäinen erä oli painajainen Flyersin maalivahti Carter Hartille. Ennen erän puoliväliä Wings johti 2–0 Kanen maaleilla ja loppuerän aikana onnistuivat vielä Daniel Sprong, J.T. Compher, sekä Shayne Gostisbehere Kanen ja tutkapari Alex DeBrincatin yhteisestä esityöstä. DeBrincat on NHL-urallaan syöttänyt nyt 200 maalia.

Sinnikäs Flyers teki ottelun neljä seuraavaa maalia. Kaiken kaikkiaan sille osui maalirikkaassa ottelussa Bobby Brink 2–1, Sean Couturier 2–5, Morgan Frost 3–5, Garnet Hathaway 4–5 ja Scott Laughton 5–5-tasoituksessa ja Owen Tippett 6–5-johtomaalissa. Tärkeää osumaa oli kakkossyöttämässä kolmannen erän lopulla Rasmus Ristolainen, jolle syöttöpinna oli kauden toinen. Jatkoajalle ottelun venytti Wings-kapteeni Dylan Larkin.

Voitto katkaisi Detroitin neljän ottelun tappioputken. Maalivahti Ville Husso on vielä sairaslomalla, mutta James Reimer torjui ottelussa hulppeat 37 kertaa. Olli Määttä loukkaantui ottelussa. Seura ilmoitti Määtän saaneen ylävartalovamman keskialueen tällissä Hathawayn kanssa. Määttä ehti pelata noin kuusi minuuttia matissa.

Ristolainen ja kaverit vauhdissa…


City voitti MM-kultaa Álvarezin johdolla

22.12.2023 22:07

Jalkapallo

Manchester City ja brasilialainen Fluminense kohtasivat perjantaina seurajoukkueiden MM-finaalissa. Saudi-Arabiassa pelattu ottelu oli Cityn näytös. Se voitti ottelun maalein 4–0 (2–0) ja joukkueen tähdeksi nousi Julian Álvarez.

Álvarez aloitti Cityn maalihulinan heti ottelun ensimmäisellä peliminuutilla. Hän pukkasi pallon maaliin lähes maantasosta. Seuraavaksi Fluminensen Nino yritti katkaista pallon kulkua ja liukui sen eteen, mutta tekikin siinä hötäkässä oman maalin, kun pallo pomppi yllättäen maaliin. Cityn kolmas osuma oli Phil Fodenin työnäyte ja se tuli 72. minuutilla. Lisäksi Álvarez osui vielä uudelleen 88. minuutilla. Nyt hän tykitti pallon vastustajan maalin oikeaan alakulmaan.

Voitto ottelusta teki Cityn vuodesta lähes täydellisen. Se on voittanut vuoden sisään lisäksi Valioliigan, Mestarien liigan, FA Cupin ja UEFA Supercupin. Se on ainoa englantilainen joukkue, joka on pystynyt viiden kilpailun voittoon.


Inter Miami hankki nyt Luiz Suarezin

22.12.2023 19:51

Jalkapallo

MLS:n Inter Miami on hankkinut joukkueeseensa hyökkäysvahvistusta brasilian Gremiosta. Luiz Suarez, 36, on tehnyt yksi vuotisen sopimuksen seuran kanssa.

Urallaan Suarez on pelannut muun muassa Ajaxissa, Liverpoolissa, Barcelonassa ja Atletico Madridissa. Miamissa Suarez liittyy ex-barcelonalaisten Lionel Messin, Sergio Busquetsin ja Jordi Alban joukkoon.


Nuoret Leijonat valmiina MM-koitokseen

22.12.2023 13:58

Nuoret Leijonat valmiina MM-koitokseenU20MM

Nuorten Leijonien MM-ryhmä Ruotsin kisoihin julkistettiin perjantaina. Tämän viikon harjoituspeleissä Suomi voitti niin Slovakian kuin Tshekin. Matsit olivat viimeisiä näyttöpaikkoja pelaajille ja otteluiden jälkeen valmennusjohto teki viimeiset valintansa MM-joukkueeseen.

Lopullisesta joukkueesta putosivat ulos KooKoon puolustaja Veeti Väisänen ja Pelicansin hyökkääjä Jesse Kiiskinen.

Joukuuen tähtipelaajia ovat jo ennen turnausta ainakin Tapparan Oiva Keskinen, Ässien Lenni Hämeenaho, Ilveksen Jani Nyman ja OHL:n London Knightsn Kasper Halttunen, joista kaikki keräsivät harjoituspeleissä tehopisteitä.

Nuorten Leijonien urakka MM-jäällä alkaa tapaninpäivänä ottelulla Kanadaa vastaan.

U20-vuotiaat MM-Leijonat:

Maalivahdit:
1 Vinni Eemil, JoKP Joensuu
30 Kokko Niklas, Kärpät Oulu
31 Vali Noa, TPS Turku

Puolustajat:
3 Salin Otto, HIFK Helsinki
4 Kärki Arttu, Sault Ste. Marie Greyhounds OHL
6 Kulonummi Kasper, Tappara Tampere
10 Pieniniemi Emil, Kärpät Oulu
12 Väisänen Joona, Dubuque Fighting Saints USHL
13 Kangas Kalle, Jokerit Helsinki
15 Pulkkinen Jesse, JYP Jyväskylä

Hyökkääjät:
18 Kumpulainen Rasmus, Oshawa Generals OHL
19 Helenius Konsta, Jukurit Mikkeli
20 Keskinen Oiva, Tappara Tampere
21 Bau Samu, Ilves Tampere
22 Halttunen Kasper, London Knights OHL
24 Kaskimäki Aleksanteri, HIFK Helsinki
25 Koskipirtti Max, Michigan Tech Univ. NCAA
28 Lassila Jere, JYP Jyväskylä
29 Hämeenaho Lenni, Ässät Pori
32 Hemming Emil, TPS Turku
33 Nyman Jani, Ilves Tampere
34 Männistö Tommi, Michigan State Univ. NCA


M-Sportin uudet kuskit näyttöpaikan äärellä

22.12.2023 13:45

MM-ralli

MM-rallin brittitalli M-Sport julkaisi ensi kauden kuljettajansa. Ott Tänak jätti tallin yhden kauden jälkeen ja siirtyi Huyndaille. Toinen auto jäi vapaaksi Pierre-Louis Loubet’n jäljiltä.

Heidän tilallaan WRC-luokassa Fordeilla kaasuttelevat ranskalainen Adrien Fourmaux ja luxemburgilainen Gregoire Munster.

Viime kaudella Tänak ajoi tallin autolla sarjassa neljänneksi. Kausi oli hänelle pettymys ja hän päätti palata edelliseen tallinsa. Loubet’n ensi kauden kuviot ovat yhä auki.

M-Sportin Richard Millener sanoo, että talli auttaa tällä kaudella nuoria lahjakkuuksia.

”Kaudella 2024 otamme erilaisen lähestymistavan WRC:hen verrattuna viimeiseen 12 kuukauteen”, tallipäällikkö toteaa tiedotteessa.

”Nuorten kuskien kehittäminen ja auttaminen on mielenkiintoinen tapa lähestyä seuraavaa WRC-kautta.”

 

 

 


Lukko hankki yllätysnimen maalilleen

22.12.2023 13:30

Liiga

Rauman Lukon maalia vahtii loppukauden sopimuksella Christopher Gibson, 30. Suomalaisvahti on pelannut pitkään AHL-sarjaa, mutta meriiteistä löytyy myös 16 NHL-matsia New York Islandersin ja Tampa Bay Lightningin riveistä. Tampa voitti mestaruuden 2021 ja Gibson oli joukkueen kolmosvahti.

Viime kaudella Gibson torjui Seattle Krakenin farmijoukkue Coachella Valley Firebirdsissä 20 ottelua. Yhteensä hän on viettänyt Pohjois-Amerikassa 15 kautta.

”Neuvottelut Lukon kanssa sujuivat hyvin, olen tulossa positiivisella mielellä Raumalle ja haluan olla auttamassa joukkuetta niin paljon kuin pystyn. En ota tätä tilaisuutta mitenkään itsestäänselvyytenä ja tulen tekemään paljon töitä joukkuekavereideni kanssa tuodakseni menestystä Lukolle. Nykyisessä joukkueessa ei ole tuttuja pelikavereita, mutta muutamaa vastaan olen pelannut AHL:ssä. Lisäksi sain tietää vanhalta joukkuekaveriltani, että Rauma on upea jääkiekkokaupunki ja joukkue on kilpailukykyinen”, Gibson sanoo seuran tiedotteessa.


Virtasen valmennuspesti Tutossa sai jatkon

22.12.2023 10:26

Liiga

Mestiksen Tuto jatkaa Jonne Virtasen valmennuksessa jatkossakin. Seura on käyttänyt valmentajan sopimuksessa olleen option kausista 2024-2026. Virtanen valmentaa Tutoa nyt ensimmäistä kauttaan. Joukkue on tällä hetkellä Mestiksen sarjataulukossa kuudentena.

”Jonne Virtanen on tavoitteellinen, intohimoisesti jääkiekkoa hengittävä ja inhimillinen valmentaja, joka jakaa seuran kanssa saman tavoitteellisuuden ja intohimon kehittyä. Jonne on ottanut valmentajana kehitysaskeleita kauden edetessä ja uskomme kehityksen jatkuvan jokaisena päivänä myös tulevaisuudessa. Yhteistyömme Jonnen kanssa sujuu erittäin hyvin ja olen todella tyytyväinen, että saamme viedä projektia yhdessä eteenpäin seuraavat kaksi kautta”, Tuton urheilukoordinaattori Jouni Virpiö perustelee tiedotteessa.