TILANNEHUONE

Leijonat taipui – Tshekki jälleen vahvempi

14.12.2023 21:28

Leijonat

Leijonat kohtasi Sveitsin Euro Hockey Tourin ensimmäisessä ottelussaan torstai-iltana Tshekin. Marraskuun Karjala-turnauksessa Suomen maalein 7–3 voittanut Tshekki vei voiton myös nyt. Tshekki voitti MM-näyttämöllä Prahassa pelatun ottelun lukemin 2–1 (0–1,1–0,1–0)

Ottelun ensimmäisen maalin iski Suomen Aleksi Saarela, kun ensimmäistä erää oli pelattu reilut seitsemän minuuttia. Upean esityön osumaan teki Eemeli Suomi. Tshekki tuli tasoihin David Tomasekin osumalla toisen erän alussa Suomen vaihtovirheen aikana. Ottelun ratkaisumaali tuli kolmannen erän alkupuolella ja sen teki viimeisteli Tshekin Ondrej Kovarcik. Osumaa syötti velipoika Michal Kovarcik.

Leijonien maalilla torjui luottovahti Harri Säteri, joka torjui lopulta 27 kiekkoa. Hänet valittiin myös Suomen parhaaksi pelaajaksi. Tshekin Dominik Pavlat pärjäsi 19 torjunnalla.

Ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Jalonen epäili, että joitakin pelaajia hieman jännitti. Katsojia hallissa oli yli 17 000. Leijonien pelaaminen parani hänen mielestään ottelun loppua kohti.

Saarela ja Suomi vauhdissa…

 


Naisleijonille vahva voitto Saksasta

14.12.2023 18:53

Naisleijonat

Suomen Naisleijonat avasi Ruotsin EHT-turnauksensa Falunissa ottelulla Saksaa vastaan torstaina. Suomi voitti ottelun selkein numeroin 4–1 (3–0,0–1,1–0).

Suomi sai matsiin vahvan alun. Ensimmäisessä erässä Naisleijonat mätti maaleja kolme. Niistä vastasivat Lisette Täks 1–0 avauserän alussa, Kiira Yrjänen 2–0 erän puolivälin jälkeen ja Ronja Savolainen 3–0 erän lopulla. Toisessa erässä Saksa kavensi 1–3:een Lucy Kleinin osumalla. Kolmannen erän alussa Noora Tulus iski Suomelle vielä neljännen maalin. Julia Schalin oli syöttämässä kaikkia Suomen ensimmäisen erän osumia.

Suomen maalia vahti ottelussa Anni Keisala ja hän koppasi kiekon 15 kertaa. Saksan maali oli aluksi vasta 18-vuotiaan Chiara Schultesin vastuulla. Hän torjui 20 kiekkoa, mutta tuli kolmen maalin jälkeen vaihtoon loukkaantumisen vuoksi. Lisa Hemmerle torjui loppuottelussa 22 kertaa.

Naisleijonat kohtaa perjantaina Tshekin.


SaiPan hallitus kommentoi kohutapahtumia

14.12.2023 14:47

Liiga

SaiPa on myrskynsilmässä Iltalehden keskiviikon uutisen tiimoilta, jossa kerrottiin, että seura joutui ulkomaalaisten huijareiden vedättämiksi markkinointiyhteistyö- ja sijoitustapauksessa keväällä 2022. Liiga-SaiPan hallituksen puheenjohtaja Jussi Okko kommentoi seuratiedotteessa tapahtumaketjua.

”Tästä valitettavasta tapauksesta ei aiheutunut Liiga-SaiPalle taloudellista vahinkoa. Liiga-SaiPan hallitus tai omistajat eivät olleet tietoisia meneillään olevista yhteistyöneuvottelusta tai muista tapaukseen liittyvistä asioista. Asiat tulivat ilmi organisaation johdolle tapauksen jälkeen alkusyksystä 2022”, Okko sanoo.

Hallitus näki, että Jussi Markkanen toimi tilanteessa SaiPan etu mielessään ja kantoi lopulta vastuun tilanteesta.

”Liiga-SaiPalla ei ole ulkomaalaisia kumppaneita. Asia on Liiga-SaiPan osalta loppuun käsitelty”, Okko lisäsi.


Sport jatkospimukseen hyökkääjänsä kanssa

14.12.2023 13:41

Liiga

Vaasan Sport tiedottaa käyttäneensä ruotsalaishyökkääjä Carl Mattssonin, 24, pelaajasopimuksen option. Siten pelaaja jatkaa Sportissa myös kauden 2024-25. Mattsson sanoo viihtyvänsä Vaasassa, joten jatko oli helppo päätös. Hyökkääjä on tehnyt runkosarjan 26 ottelussa tehot 3+9.

”Carl on osoittanut, että pystyy pelaamaan omia vahvuuksiaan hyödyntäen liigassa. Olen alusta asti ollut vakuuttunut hänen luonteestaan ja työmoraalistaan. Hänen ollessa kentällä tapahtuu paljon hyviä asioita, joita ei välttämättä heti huomaa, jos ei hieman tarkemmin seuraa”, Sportin urheilujohtaja Herkk Koski sanoo tiedtteessa.

”Hän on vahva luistelija, ja pelaa peliä kokonaisvaltaisesti ja auttaa omaa viisikkoaan työmäärällään. Callen kanssa käydyissä keskusteluissa tuli selkeästi esille, että hän haluaa kehittää omaa kiekollista peliään ja maalinteon tehokkuutta, jotta hän voisi auttaa joukkuetta omalla panoksellaan entistä enemmän. Tällainen kehityshakuisuus ja sisäinen palo kehittyä sopii erinomaisesti joukkueemme arvoihin, ja tällaisia pelaajia haluamme Vaasaan jatkossakin.”


Markkanen taas parketilla – Utahille heti voitto

14.12.2023 09:32

Koripallo

Lauri Markkanen teki kovasti toivotun paluun keskiviikkona Utah Jazzin pelaavaan kokoonpanoon. Markkanen oli sivussa peleistä takareisivamman vuoksi peräti kolme viikkoa ja kahdeksan ottelua.

Utah pelasi kotonaan New York Knicksiä vastaan ja voitti ottelun lukemin 117–113.

Markkanen teki ottelussa 23 pistettä. Joukkueen tehokkain oli kuitenkin Collin Sexton 26 pisteellään. Knicksin tehomies oli Julius Randle 32 pinnallaan.

”Tiesin, että pelaan lyhyitä stinttejä, joten yritin pysyä aggressiivisena ja olla tikissä heti alusta. Tuntui hyvältä saada pari sisään ja pelata taas joukkueen kanssa”, Markkanen totesi NBA:n haastattelussa.

The Finnisher on taas vauhdissa…


Haulalle syöttöpiste – Montrealissa pitkä rankkuskaba

14.12.2023 09:20

NHL

Erik Haula hankki syöttöpisteen ja Jack Hughes ratkaisi voiton New Jersey Devilsille jatkajalla ottelussa Boston Bruinsia vastaan. Devils voitti kotonaan maalein 2–1 (0–1,0–0,1–0,1–0). Haula syötti Dawson Mercerin tekemän 1–1-tasoituksen kolmannessa erässä. Syöttöpinna on Haulan kauden seitsemäs. Hughes teki kauden 12. maalinsa jatkoajan kolmannen minuutin tuntumassa. Bostonin ainoasta vastasi Morgan Geekie avauserässä. Bostonilla on kolmesta viimeisestään tilillään kaksi tappiota.

Montreal Canadiens ja Pittsburgh Penguins ratkaisi ottelun voittajan voittolaukauskisassa. Vetäjiä riitti. Ottelu ratkesi Jensen Harkinsin vetoon, kun rankkukierroksia oli vedetty 12. Pittsburgh voitti ottelun lukemin 4–3 (1–3,2–0,0–0,1–0). Voittomaaleja yrittivät laukoa myös Montrealin Jesse Ylönen ja Joel Armia, sekä Pittsburghin Valtteri Puustinen, mutta kaikki missasivat vetonsa.

Anaheimin Urho Vaakanainen keräsi syöttöpisteen Adam Henriquen tekemästä 2–2-tasoitusmaalista ottelussa NY Islandersia vastaan. Islanders voitti kotiottelunsa maalein 4–3.

Harkinsin veto tässä….


Rantanen taas tähtenä – Sabresille kyytiä

14.12.2023 08:56

NHL

Ismo Lehkosen puheista tällä viikolla mittavasti ärsyyntynyt Mikko Rantanen iski jälleen pinnoja, kun Colorado Avalanche kohtasi Buffalo Sabresin ja voitti kotikaukalossaan lukemin 5–1 (3–0,0–0,2–0).

Buffalon ainoasta osumasta vastasi Zach Benson. Avalanchen Valeri Nitshuskin teki puolestaan kaksi ja Rantanen teki yhden mahtavan maalin. Suomalaishyökkääjä myös syötti kaksi osumaa. Lisäksi Avalanchelle maalasivat Miles Wood ja Sam Malinski. Nathan MacKinnon teki ottelussa uransa 800. tehopisteen. Hän syötti kaksi maalia.

Ukko-Pekka Luukkonen oli helisemässä maalillaan Avalanchen kanssa. Hän torjui 24 laukausta. Kotijoukkueen Ivan Prosvetov koppasi 29 kiekkoa.

Rantanen ottelun alun osuma vei Avalanchen 1–0-johtoon, kun matsia oli pelattu vain reilut viisi minuuttia. Syötöt hän antoi puolestaan Nitshuskinin osumiin avauserässä, sekä päätöserässä. Rantasen tehot ovat nyt 14+23. Colorado on voittanut kaksi viimeistä otteluaan. Buffalo on hävinnyt kaksi viimeisestä kolmesta ottelustaan.

Rantasen mahtava maali….


HPK:n valmennus pysyy samana ensi kaudellakin

13.12.2023 15:36

Liiga

HPK jatkaa samalla valmennustiimillä ensi kaudella. Päävalmentajana jatkaa Maso Lehtonen ja Tony Virta joilla oli jo jatkosopimukset. Tiimiin kuuluvat jatkossa myös Mikko Sirento-Manninen ja Aleksis Virtanen, jotka tekivät kahden vuoden jatkot.

”Olen äärimmäisen tyytyväinen näihin jatkoihin. Valmennustiiminä olemme oppineet tuntemaan toisiamme ja työskentelemään joka päivä paremmin. Luottamus on tärkein arvo ja se on meillä sataprosenttista. HPK:sta on lyhyessä ajassa tullut koko tiimille äärimmäisen tärkeä seura”,  päävalmentaja Lehtonen kertoo tiedotteessa.

HPK on tällä hetkellä Liigassa toiseksi viimeisenä. Sillä on koossa 34 pistettä. Liigaa johtaa Tappara 64 pinnallaan. HPK vierailee perjantaina Lappeenrannassa Liigan jumbon SaiPan vieraana.


St. Louis Bluesin valmentajalle potkut

13.12.2023 11:52

NHL

St. Louis Blues vaihtaa valmentajaa. Joukkueen 2019 Stanley Cup -mestaruuteen luotsannut Craig Berube, 57, sai lähteä joukkueen viimeisen neljän ottelun tappioputken jälkeen. Tiistaina Blues hävisi Detroitille 4–6.

Seura on nimennyt Beruben seuraajaksi AHL:n Springfield Thunderbirdsistä Drew Bannisterin, 49. Hän on luotsannut Springfieldiä kolme viimeistä kautta ja joukkue on yltänyt pudotuspeleihin. Bannister pelasi myös omalla peliurallaan Bluesissa – Espoossa, sekä myös Oulun Kärpissä. Hän on puikoissa perjantaina, kun Blues kohtaa Ottawa Senatorsin.


Tolvanen teki maalin – Granlund syötti

13.12.2023 08:22

NHL

Eeli Tolvanen teki Seattle Krakenin neljännen maalin, kun joukkue voitti Florida Panthersin kotonaan kolmannen erän rynnistyksellä ja lopulta nollapelillä. Kraken voitti lukemin 4–0 (0–0,1–0,3–0). Maali on Tolvasen kauden seitsemäs. Maalivahti Joey Daccordille nollapeli oli NHL-uran ensimmäinen ja se tuli 24 torjunnalla.

Kraken katkaisi voitollaan karmaisevan kahdeksan ottelun tappioputkensa. Joukkue oli viimeksi voittanut Sharksin marraskuun lopulla. Ottelun muista maaleista vastasivat Kailer Yamamoto, Pierre-Edouard Bellemare ja Alex Wennberg.

Tappio puolestaan katkaisi Floridan kolmen ottelun voittoputken.

San Jose Sharks voitti kotonaan Winnpeg Jetsin maalein 2–1 (1–1,0–0,1–0) ja katkaisi sillä Jetsin neljän ottelun voittoputken. Sharksin osumista vastasivat Justin Bailey ja William Eklund ylivoimalla. Mikael Granlund oli syöttämässä jälkimmäistä osumaa ja se oli ottelun voitto-osuma. Siitä tuli suomalaishyökkääjän tilille kauden 16. syöttöpinna. Lisäksi Granlund laukoi ottelussa neljä kertaa. Hän on tehnyt tehopisteitä kuudessa viimeisessä ottelussa.

Granlundilta taas kelposyöttö…. ja matsi pakettiin..

 


Aho johti Canesin voittoon – teki kaksi maalia

13.12.2023 06:33

NHL

Sebastian Aho oli ihan parhaassa tikissä Carolina Hurricanesin kohdatessa Ottawa Senatorsin vieraissa. Aho iski toisessa erässä kaksi maalia ja syötti yhden. Ensimmäinen osuma tuli ylivoimakuvion päätteeksi ja sen syöttäjinä olivat Tony DeAngelo ja Teuvo Teräväinen.

Maalien avulla Canes vei voiton lukemin 4–1 (1–1,3–0,0–0) ja katkaisi samalla neljän ottelun tappioputkensa. Ahon tehot kaudella ovat nyt 10+15.

Joonas Korpisalo pysäytti ottelussa Ottawan maalilla 24 kiekkoa ja Pjotr Kotshetkov torjui Canesille 31 maalia. Veskari torjui myös Senatorsin Brady Tkachukin rangaistuslaukauksen kolmannessa erässä, joka tuli, kun Kotshetkov viskasi mailansa jäälle torjuakseen kiekon. Tkachuk ja Kotshetkov kinastelivat tulisesti tilanteessa ja Tkachukille lätkäistiin käytöskymppi.

”Hän teki kyllä ihan huipputorjuntoja ja piti meidät pelissä varsinkin ottelun alussa. Toivottavasti hän pystyy rakentamaan tästä upeasta voitosta itseluottamustaan”, Aho sanoi lehdistölle joukkueensa maalivahdin otteista ottelun jälkeen.

”Tämä oli ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Yritämme voittaa joka ilta ja olla niin valmiita kuin voimme, mutta homma ei ole mennyt ihan toiveiden mukaan. Tähän peliin oli siis ekstramotivaatiota.”

Matias Maccelli jatkoi pisteputkeaan tekemällä kauden viidennen maalinsa Pittsburgh Penguinsia vastaan. Maccellin osuma vei Arizonan 2–1-johtoon, mutta Pens voitti ottelun Jake Guentzelin ja Jeff Carterin kahdella osumalla lopulta 4–2 (2–2,0–0,2–0). Juuso Välimäki keräsi kauden kuudennen syöttöpisteesä auttamalla Lawson Crousea 1–1-ylivoimaosumassa. Pittsburghin Valtteri Puustinen syötti puolestaan kauden toisen maalinsa. Sen iski verkkoon Guentzel ottelun toisella peliminuutilla. Voitollaan Pittsburgh katkaisi neljän ottelun tappioputkensa. Arizona on nyt hävinnyt neljä viimeistään.

Juuse Saros oli jälleen ottelun tähdistömateriaalia, kun Nashville Pradators voitti kotonaan jatkoajalla Philadelphia Flyersin lukemin 3–2 (1–0,1–1,0–1,1–0). Ottelun ratkaisi Filip Forsbergin maali vain 18 sekunnin jatkoajan jälkeen.

Ja tässä vielä Ahon ensimmäinen pommi….


Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä valmiina

12.12.2023 19:53

Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä valmiinaLeijonat

U21-Leijonien MM-ryhmä matkustaa perjantaina Ruotsiin ja nuorten MM-kisoja. Joukkueenjohto on nimennyt naapurimaahan matkaavan harjoitusryhmän. Lopullinen joukkue nimetään harjoitusotteluiden jälkeen ja pois putoaa vielä yksi hyökkääjä ja yksi puolustaja.

”Meillä on vahva, sitkeä ja positiivista ilmapiiriä huokuva ryhmä, jossa on hyvää erikoistilanneosaamista yli- ja alivoimaan. Mukana on paljon erikoisosaamista, mistä pelaajat ovat antaneet näytteitä kuluvan kauden Liiga- ja Mestis-peleissä. Lisäksi Pohjois-Amerikasta liittyy mukaan pelaajia, joilla on vahva alkukausi takanaan”, päävalmentaja Lauri Mikkola kertoi liiton haastattelussa.

”Nuorten MM-kisat on perinteisesti ollut pelivaateeltaan kova tapahtuma. Pelin tempo ja pelinopeus ovat korkeaa tasoa. Näiden lisäksi Suomen joukkue luottaa mm. tiiviiseen viisikkopeliin.”

Nimetyssä joukkueessa ovat mukana Liigasta odoteusti Ilveksen Jani  Nyman, Jukuruien Konsta Helenius ja Ässien Lenni Hämeenaho. AHL:n Milwaukee Admiralsin Joakim Kemell ei ole mukana.

Kisat pelataan Ruotsin Göteborgissa 26.12.2023–5.1.2024.

Leijonien alle 21-vuotiaiden MM-leiriryhmä:

Maalivahdit:
1 Vinni Eemil, HIFK Helsinki
30 Kokko Niklas, Kärpät Oulu
31 Vali Noa, TPS Turku

Puolustajat:
2 Väisänen Veeti, KooKoo Kouvola
3 Salin Otto, HIFK Helsinki
4 Kärki Arttu, Tappara Tampere
6 Kulonummi Kasper, Tappara Tampere
10 Pieniniemi Emil, Kärpät Oulu
12 Väisänen Joona, Dupuque USHL
13 Kangas Kalle, Jokerit Helsinki
15 Pulkkinen Jesse, JYP Jyväskylä

Hyökkääjät:
18 Kumpulainen Rasmus, Oshawa Generals OHL
19 Helenius Konsta, Jukurit Mikkeli
20 Keskinen Oiva, Tappara Tampere
21 Bau Samu, Ilves Tampere
22 Halttunen Kasper, London Knights OHL
23 Kiiskinen Jesse, Pelicans Lahti
24 Kaskimäki Aleksanteri, HIFK Helsinki
25 Koskipirtti Max, Michigan Tech NCAA
28 Lassila Jere, JYP Jyväskylä
29 Hämeenaho Lenni, Ässät Pori
32 Hemming Emil, TPS Turku
33 Nyman Jani, Ilves Tampere
34 Männistö Tommi, Michigan State Univ. NCAA
36 Naukkarinen Janne, SaiPa Lappeenranta