TILANNEHUONE

Ensimmäiset olympiaurheilijat valittu

12.12.2023 19:11

Olympialaiset

Suomen olympiakomitea on julkistanut ensimmäiset urheilijavalinnat Pariisin ensi kesän olympialaisiin.

Valittuja on kymmenen, joista kaksi on ampumaurheilijaa, kolme purjehtijaa ja viisi yleisurheilijaa.

Ampujista kisoihin lähtevät Skeet-ampuja Eetu Kallioinen, sekä pienoiskiväärin asentokilpailu ja ilmakiväärin Aleksi Leppä.

Purjehtijoista valittiin Kaarle Tapper / ILCA7 sekä Sinem Kurtbay ja Akseli keskinen /Nacra 17

Yleisurheilijoista valittiin 400 metrin aitajuoksun Viivi Lehikoinen, maratonille Camilla Richardsson, seiväshyppääjä Wilma Murto, moukarin heittäjä Silja Kosonen ja 20 kilometrin kävelijä Aku Partanen.

”Noudatamme joustavan valinnan periaatetta eli urheilijoita valitaan sitä mukaan, kun he täyttävät kriteerit. Joustava valinta antaa kärkiurheilijoillemme työrauhaa kesää kohti mentäessä”, olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen kommentoi liiton tiedotteessa.

Olympialaiset kilpaillaan Pariisissa 26. heinäkuuta – 11. elokuuta 2024.


Tappara kiinnitti lupaavan maalivahtinsa

12.12.2023 12:54

Liiga

Liigan kärkijoukkue Tappara on tehnyt loppukauden kestävän sopimuksen maalivahti Eetu Randelinin, 22, kanssa.

Randelin vakuutti joukkuejohdon kahdeksassa pelaamassaan ottelussa. Hänen torjuntaprosenttinsa oli niissä peräti 92,7.

”Randelin on osoittanut päivittäisellä tekemisellään harjoituksissa ja hyvillä otteillaan peleissä, että miehen paikka on Liigassa. Hän on myös ollut nyt koko kauden osa joukkuetta, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme kiinnitettyä miehen loppukaudeksi”, urheilupäällikkö Antti Tuomenoksa kommentoi.


Manchester Unitedilla jättimäinen tehtävä

12.12.2023 11:54

Mestarien liiga

Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag jaksaa uskoa omiinsa Mestarien liigan viimeisen lohkovaiheen ottelun alla. Viidestä ottelustaan Man United on voittanut yhden ja on lohkonsa viimeisenä. Vastassa tiistaina on Bayern München.

”No, tiedämme mitä pitää tehdä. Meidän on voitettava”, ten Hag totesi lehdistölle.

”Haluamme pysyä mukana Euroopassa, joten meidän on pelattava paras pelimme ja pystymme myös tekemään sen.”

”Meitä arvioidaan melko epäjohdonmukaisiksi tällä hetkellä, mutta on meillä myös huipphetkiä. Parin viime viikon aikana olemme pelanneet loistavaakin jalkapalloa. Me meidän on nyt varmistettava, että tuomme sen pelin kentälle.”

Mestarien liiga: Manchester United – Bayern München tiistaina kello 22.

Tunnelmaa harjoituksissa…


Rantanen suuttui Lehkoselle – ”Keksitään juttuja”

12.12.2023 10:43

NHL

Colorado Avalanche voitti Calgary Flamesin maanantaina maalein 6–2 ja samalla Rantanen katkaisi ottelussa yhdeksän ottelun pituisen maalittoman putkensa. Hän viimeisteli matsissa tehot 1+2. Ottelun jälkeen Rantanen oikaisi haastattelussa voimalla Ismo Lehkosen Ylellä tekemää analyysiä itsestään.

Lehkonen oli analysoinut, ettei Rantasen kesäharjoittelu ollut erityisen hyvää.

Rantanen läväytti nyt takaisin Lehkosen suuntaan ja siitä nousi lehdistössä iso haloo.

”Tiedän, etten ole pelannut hyvin ja jos ihmiset haluavat kritisoida sitä, se on ihan ok. Mutta jos aletaan keksimään juttuja jään ulkopuolelta, silloin suutun”, Rantanen sanoi lehdistölle.

The Athletic kysyi Rantaselta myös hänen suhteestaan Artturi Lehkosen kanssa.

”Minä ja Art olemme tosi hyviä kavereita ja pelitovereita”, Rantanen painotti.


Utah hävisi taas – Markkanen yhä sivussa

12.12.2023 07:36

Koripallo

NBA:n Utah Jazz jatkaa kauttaan ilman ykköspelaajaansa Lauri Markkasta. Suomalaispelaaja on ollut sivussa jo kahdeksan ottelua ja häntä kaivataan kipeästi takaisin parketille. Joukkue on hävinnyt viisi ottelua ilman häntä.

Maanantaina Utah vieraili Oklahomassa City Thunderin vieraana ja isännät onnistuivat lukemin 134–120. Utahin tulokas Keyonte George teki kuitenkin ottelussa kauden kovimman pistelukemansa. Hän oli joukkueensa kovin pistemies huikealla 30 pinnan illallaan. Myös kotijoukkueen Shai Gilgeous-Alexander teki 30 pistettä.

Utah on nyt kolmen ottelun tappioputkessa.

Utahin tulokas iski kovat pinnat….


Rantanen tehokas – Colorado kotivoittoon

12.12.2023 07:28

NHL

Colorado Avalanchen hyökkääjä Mikko Rantanen oli huippuvireessä ja keräsi kolmen ottelun tauon jälkeen jälleen tehopisteitä ottelussa Calgary Flamesia vastaan. Avalanche voitti Flamesin kotikaukalossaan lukemin 6–5 (1–1,2–4,3–0). Tehokas kolmas erä nosti Coloradon voittoon.

Rantanen viimeisteli kolmannen erän 5–5-tasoitusosuman ja syötti vielä sen jälkeen yhdessä Valeri Nitšuškinin kanssa Nathan MacKinnonin tekemän ottelun voittomaalin. Erässä onnistui myös Ross Colton.

Rantanen syötti lisäksi toisessa erässä MacKinnonin kanssa Cale Makarin viimeistelemän 2–1-ylivoimamaalin. Rantasen tehot ottelussa olivat 1+2 ja hän laukoi ottelussa kahdeksan kertaa.

Rantasen maaliton putki oli jo yhdeksän ottelun pituinen. Nyt tehotilasto näyttää lukemia 13+21. Colorado katkaisi voitollaan kahden ottelun tappioputken. Nathan MacKinnonin pisteputki on jo huikeasti 12 ottelun pituinen. Hän on tehnyt moisen putken kuitenkin jo kuusi kertaa urallaan.

Rantanen ei tykännyt Ismo Lehkosen Ylellä antamista analyyseistä hänen pelaamisestaan, vaan antoi ottelun jälkeisissä kommenteissaan palaa takaisin.

Moooooose……


Heiskanen teki kaksi maalia ja Lindell osui myös

12.12.2023 07:01

NHL

Dallas Starsin Miro Heiskanen teki kaksi maalia ja syötti yhden, kun joukkue sai maanantaivieraakseen Detroit Red Wingsin. Dallas voitti ottelun 6-3 (2–1,2–1,2–1). Myös Esa Lindell teki kauden toisen osumansa.

Heiskanen toi Dallasin tasoihin 1–1-ylivoimalla ensimmäisen erän loppupuolella. Saman erän viimeisellä sekunnilla Lindell iski Dallasin vielä 2–1-johtoon Sam Steelin ja Jani Hakanpään avustamana. Kolmannen erän puolenvälin jälkeen Heiskanen kakkossyötti Joe Pavelskin viimeistelemän 5–2-johtomaalin ja ottelun viimeisellä minuutilla ottelun hahmoksi noussut Heiskanen iski vielä kiekon tyhjiin. Dallasille osuivat myös Jason Roberston 3–1 Lindellin ja Roope Hintzin syötöstä ja Matt Duchene 4–1-maalilla. Heiskasen tehot ovat kaudella nyt 3+16. Hänelle kolmen tehopinnan ilta oli yhdeksäs NHL-uralla. Syöttämällä Heiskasen 1–1-maalin Jamie Benn viimeisteli NHL-uransa 500. syöttöpisteen.

Detroitin Olli Määttä keräsi syöttöpinnan Jonatan Berggrenin tekemästä 2–4 -kavennusosumasta. Määttä on syöttänyt tällä kaudella viisi maalia.

Detroit pelasi ilman loukkaantunutta kapteeniaan Dylan Larkinia ja kuuden ottelun pelikiellon tappelusta saanutta David Perronia.

Miro…. ja muut ylivoimalla…


Lukko hankki nopean hyökkääjän

11.12.2023 19:58

Liiga

Rauman Lukko on hankkinut kokoonpanoonsa kanadalaishyökkääjä Steven Jandricin, 26. Pelaajan sopimus Raumalle on 1+1-vuotinen.

Kuluvalla kaudella Jandric in edustanut Pohjois-Amerikan ECHL-joukkue Orlando Solar Bearsia. 19 ottelussa Jandric viimeisteli pisteet 10+6. Niillä hän oli joukkueensa tehokkain pelaaja tällä kaudella.

”Paras asia mitä Steven tuo tullessaan on hänen luistelutaitonsa. Hän on erittäin nopea luistelija, mikä tulee toivottavasti korostumaan vielä paremmin isossa kaukalossa verrattuna Pohjois-Amerikan pienempiin kaukaloihin. Luisteluvoima on sellainen asia, joka tuo ehdottomasti lisäarvoa meidän hyökkäyspäähän. Hän osaa laittaa kiekkoa myös maaliin ja tulen innolla odottamaan, miten mies sopeutuu eurooppalaiseen lätkään”, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kommentoi seuran tiedotteessa.


Ruotsalaispakki jättää Vaasan Sportin

11.12.2023 19:47

Liiga

Ruotsalaispuolustaja Carl-Johan Lerby, 26, ei jatka enää Vaasan Sportissa. Seura ja pelaaja ovat päätyneet purkamaan pelaajasopimuksen. Lerbyn rooli joukkueessa jäi lopulta pieneksi. Hän pelasi Sportissa 18 runkosarjaottelua, joissa teki 1+3 tehopistettä.

”Alkusyksystä puolustuksemme kärsi isoista loukkaantumisista, ja jouduimme reagoimaan niihin hankkimalla Zack Hayesin sekä Teemu Suhosen. Hayesin ja Suhosen hyvät otteet, sekä Atro Leppäsen iso rooli kiekollisessa pelissä aiheuttivat sen, että Lerbyn rooli hänen loukkaantumisesta paluun jälkeen on jäänyt alkuperäistä suunniteltua pienemmäksi”, urheilujohtaja Herkko Koski toteaa tiedotteessa.

Reece Scarletin lähipäivinä tapahtuva paluu kokoonpanoon lisää entisestään kilpailua peliajasta ja roolista. Pelaajan ja agenttien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen totesimme, että molempien osapuolten kannalta on parempi, että sopimus puretaan ja pelaaja siirtyy isompaan rooliin toiseen organisaatioon.”

Sportin kausi jatkuu seuraavaksi keskiviikkona ottelussa HIFK:ta vastaan Helsingissä.


JYP jatkoi jenkkihyökkääjän sopparia

11.12.2023 16:07

Liiga

JYP on jatkanut yhdysvaltalaishyökkääjä C.J. Smithin sopimusta kauden loppuuna asti. Hyökkääjä pelasi JYPissä aluksi kolmen viikon koeajalla.

Smith on tehnyt viidessä JYPin paidassa pelaamassaan ottelussa vakuuttavat tehot 1+4. Smith, 29, on kokenut AHL-pelaaja, jolla on alla myös NHL-pelejä 15 ottelun verran. Pesti JYPissä on pelaajalle ensimmäinen Euroopassa.


Hiihdon maailmancup jatkuu Trondheimissa

11.12.2023 15:59

Maastohiihto

Hiihdon maailmacup jatkuu ensi viikonloppuna Norjan Trondheimissa. Viikonlopun kisaohjelmassa ovat sprintit vapaalla hiihtotavalla, 20 kilometrin yhdistelmäkilpailut sekä 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailut.

Suomea edustaa viikonloppuna yhteensä 22 urheilijaa. Mukana naisten joukkeessa ovat jälleen myös Krista Pärmäkoski ja Jasmi Joensuu.

Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Hilla Niemelä, Kerttu Niskanen, Tiia Olkkonen, Eveliina Piippo ja Krista Pärmäkoski

Miehet
Olli Ahonen, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Verneri Poikonen, Arsi Ruuskanen, Verneri Suhonen, Markus Vuorela ja Lauri Vuorinen

Myös yhdistetyn maailmancup jatkuu Itävallan Ramsaussa. Suomen joukkueessa hiihtävät naisissa
Heta Hirvonen ja Minja Korhonen, sekä miehissä Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa ja Arttu Mäkiaho.


Maalivahti Karhunen Kärppiin tuuraamaan

11.12.2023 12:59

Liiga

Oulun Kärpät tiedottaa hankkineensa kuukauden sopimuksella maalilleen kokeneen veskarin Tomi Karhusen. Pelaaja siirtyy Ouluun HIFK:sta vuokrasopimuksella ja on mukana Kärppien treeneissä jo tästä viikosta alkaen.

Karhunen saapuu paikkaamaan joukkueen maalivahtitilannetta nuorten MM-kisojen ajaksi, kun Niklas Kokko on nuorten Leijonien mukana.

Karhunen, 34, palaa hetkeksi tuttuun seuraan. Hän pelasi ensimmäisen Liiga-ottelunsa aikoinaan Kärppä-paidassa.

”Hienoa saada kokenut tuuraaja, joka tietää talon tavat. Tomi pystyy auttamaan meitä seuraavien pelien aikana ja on mukana joukkueen harjoitteluvahvuudessa jo heti tänään maanantaina”, Kärppien maalivahtivalmentaja Ari Hilli totesi.