TILANNEHUONE

Hyvästi Pelicans – Olkinuoran kausi jatkuu ulkomailla

11.12.2023 12:21

Liiga

Lahden Pelicansin maalilla tällä kaudella pelannut Jussi Olkinuora, 33, käyttää sopimuksessaan olevan ulkomaanoption ja siirtyy Sveitsiin.

Olkinuora ehti pelata Pelicansissa 20 ottelua torjuntaprosentilla 90,3. Maalivahdin uusi seura on mediatietojen mukaan Geneve-Servette HC.

”Lyhyessä ajassa koimme sekä ala- ja ylämäkiä. Sopimuksessani oli ulkomaanpykälä minkä käytin, koska Sveitsissä pelaaminen on ollut tavoitteena pitkään”, Olkinuora totesi Pelicansin tiedotteessa.

 

 


Kähkönen ja Granlund tehokkaita – Saroksella huippuilta

11.12.2023 07:57

NHL

San Jose Sharksin maalivahti Kaapo Kähkönen keräsi syöttöpisteen yhdessä Mikael Granlundin kanssa ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaaan. Suomalaiskaksikko syötti sattumoisin yhdessä Mike Hoffmanin viimeistelemän ylivoimamaalin ottelun kolmannen erän alussa.

Hoffman teki kolmannessa erässä kaksi maalia. Hän myös tasoitti matsin 4–4:ään sen viimeisellä peliminuutilla. Ottelu ratkaistiin rankkareilla ja lopulta Sharks hävisi ottelun aavikolla lopulta maalein 5–4 (0–1,2–0,2–2, 3–2,1–0).

Granlund pelasi kahden pinnan illan. Hän syötti lisäksi ensimmäisen erän ensimmäisellä minuutilla Mario Farraron tekemän ottelun avausmaalin. Granlundin tehotilasto näyttää nyt lukuja 3+15. Viidestä viimeisestä ottelusta Sharks on voittanut kolme.

Juuse Saros teki 36 torjuntaa ja Nashville Predators voitti Montreal Canadiensin vieraissa maalein 2–1 (1–0,1–1,0–0). Predatorsin molemmat maalit iski Colton Sissons. Saros on torjunut neljä viimeistä otteluaan voittoisasti ja 95 prosentin torjuntavarmuudella. Saroksen ohitti sunnuntaina vain Jake Evans toisessa erässä.

Minnesota Wildin maalivahti Filip Gustavsson pelasi kauden toisen nollapelinsä Seattle Krakenin kustannuksella. Wild voitti vieraissa maalein 3–0 (1–0,0–0,2–0). Eeli Tolvanen pelasi reilut 12 minuuttia, mutta tehomerkintöjä ei tullut. Krakenin järisyttävä tappioputki venyi jo kahdeksaan otteluun. Tilannetta ei auta, että luottosveskari Philipp Grubauer on laitettu loukkaantuneiden listalle.

Saroksen pelialueella pientä ruuhkaa…


Barkov johdatti Panthersin voittoon

11.12.2023 01:00

NHL

Aleksander Barkov ja Eetu Luostarinen osuivat, kun Florida Panthers voitti vieraissa Columbus Blue Jacketsin sunnuntaina lukemin 5–2 (2–1,0–0,3–1).

Barkov syötti ensin Gustav Forslingin tekemän ottelun avausmaalin ensimmäisellä peliminuutilla. Oman iskunsa hän veti kolmannen erän puolivälin jälkeen ylivoimalla. Se oli Barkovin kauden kymmenes maali. Eetu Luostarinen laittoi ottelun lopulla kiekon tyhjään maaliin ja kirjautti sillä itselleen kauden neljännen osuman. Lisäksi Niko Mikkola syötti Panthersien 4–2-osuman, jonka viimeisteli Matthew Tkachuk. Barkov valittiin illan ykköstähdeksi. Hän on tehnyt kaudella 24 ottelussa tehot 10+18.

Columbuksen Patrik Laine syötti Dmitri Voronkovin 2–3-kavennuksen. Syöttöpinna oli Laineen kauden kolmas.

Panthersin Nick Cousinsin ja  Columbuksen Erik Gudbransonin tunteet kuumenivat ottelun kolmannen erän alussa. Molemmat istuivat jäähyt. Niiden jälkeen nahina jatkui järjettömällä kostoretkellä ja Gudbranson lensi lopulta ulos.


MTV: Jukurien Olli Jokinen etsii töitä ulkomailta

10.12.2023 19:08

Liiga

Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen on paljastanut MTV Urheilulle, että aikoo jättää Liigan tämän kauden jälkeen. Viidentenä Liigassa tällä hetkellä oleva Jukurit teki Jokisen kanssa 2021 2+1 -vuotisen sopimuksen. Nyt Jokinen sanoi, että on aika jatkaa matkaa ja häntä kiinnostaa valmentaminen ulkomailla.

”Joo, kyllä se (matka) on jatkumassa toisaalle”, Jokinen sanoi.

”Jotain keskusteluja on käyty. Mitään konkreettista ei tällä hetkellä ole. Kyllähän sitä valmentajana haluaa mennä eteenpäin uralla. Avoimin mielin katsotaan vaihtoehtoja.”

 


Puljujärvi Pittsburgh Penguinsiin

10.12.2023 19:01

NHL

Pittsburgh Penguins tiedottaa tehneensä koeaikasopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven, 25, kanssa.

Puljujärvi on ollut pelaamatta koko alkukauden kesällä tehdyn lonkkaleikkauksen vuoksi. Hän sai terveen paperit viime viikolla. Viime kaudella Puljujärvi pelasi Edmonton Oilersissa ja Carolina Hurricanesissa.

 


Cityn Haaland sivussa toistaiseksi – rasitusvamma

10.12.2023 16:39

Valioliiga

Manchester City menetti tähtihyökkääjänsä Erling Haalandin sairastuvalle. Norjalaishyökkäjä kärsii seuran mukaan jalan rasitusvammasta.

Cityn manageri Pep Guardiola kertoi BBC:llä, että pelaaja on sivussa toistaiseksi, eikä paluuaikaa ole tiedossa. Guardiolan mukaan mennään päivä tai viikko kerrallaan.

Haaland pelasi vielä joukkueensa edellisessä ottelussa Aston Villaa vastaan viime keskiviikkona.

Haaland on Cityn ykköstykki, mutta joukkue ei ole yltänyt voittoon viidessä viimeisessä ottelussaan.


Suomelle kaksi mitalia nuorten EM-maastoista

10.12.2023 16:23

Yleisurheilu

Ilona Mononen ja Nathalie Blomqvist juoksivat sunnuntaina mitaleille alle 23-vuotiaiden EM-maastojuoksun seitsemän kilometrin kisassa Brysselissä.

Mononen juoksi hopeaa ja Blomqvist pronssia. Suomelle tuli nyt ensimmäistä kertaa kaksi mitalia maastojuoksun MM- tai EM-areenalla.

Kisan voittoon juoksi britti Megan Keith ajalla 25.32. Mononen jäi hänelle +1.23 ja Blomqvist +1.34 minuuttia.

”Oli aika paljon henkistä ja fyysistä latausta tähän kilpailuun. Tätä edelsi neljän viikon leiri Pajulahdessa, joka onnistui tosi hyvin. Pystyin vain unelmoimaan mitalista, mutta sanoin sen ääneen. Koska jos ei sitä tee, mitaliakaan ei tule”, Mononen totesi liiton haastattelussa.


Lindholm onnistui kympillä – kisa norjalaisten juhlaa

10.12.2023 16:09

Maastohiihto

Remi Lindholm hiihti uransa parhaan sijoituksen Ruotsin Östersundin miesten maailmancupin kympin väliaikakilpailussa. Lindholm oli matkan kymmenes. Hän jäi voittaja Harald Östberg Amundesenille +1.04,9.

Päivä oli kuitenkin norjalaismiesten. Kisan kakkonen oli Simen Hegstad Kruger, joka jäi kärkiajasta 8,1 sekuntia. Didrik Tönseth oli kolmas ja jäi +14,3 sekuntia voittajalle. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui lopulta seitsemän norjalaista.

Iivo Niskanen oli kisan 12:s, Joni Mäki 32:s, Lauri Vuorinen 39:s, Lauri Lepistö 53:s ja Miro Karppanen 62:s.

Nasiten kympin voitti Yhdysvaltojen Jesse Diggins. Hän oli omaa luokkaansa. Diggins voitti toiseksi tulleen Norjan Heidi Wengin 23 sekunnilla. Kisassa hiihti kolmanneksi Saksan Victoria Carl, joka jäi voittajalle +29,1 sekuntia.

Kerttu Niskanen oli lumipyryssä paras suomalainen 11. sijallaan. Hän jäi Digginsin ajasta +1.14,6 sekuntia. Eveliina Piippo oli 16:s, Johanna Matintalo oli 40:s, Anne Kyllönen 43:s, Tiia Olkkonen 47:s.

 


Pelicans sopimukseen norjalaispakin kanssa

10.12.2023 08:25

Liiga

Lahden Pelicans tiedotti lauantai-iltana tehneensä kaksivuotisen sopimuksen norjalaispuolustaja Johannes Johannesenin, 26, kanssa. Pelaaja tulee joukkueeseen alkuviikosta.

Joannesen siirtyy Lahteen Ruotsin SHL:n Röglestä ja hänet tunnetaan myös Norjan maajoukkueen puolustuksesta.

”Johannesen tuo joukkueeseemme luisteluvoimaa, ja hän on varma ja tasainen pakki. Saamme hänen tulonsa myötä lisää leveyttä puolustuspäähän. Johannesen pystyy pelaamaan ylivoimaa ja alivoimaa, ja on varmasti hyvä lisä meidän tasaiseen pakistoomme. Johanneksen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella hänellä on kova halu kehittyä, joka on meidän joukkueessamme erittäin iso asia”, Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä sanoo tiedotteessa.


Dallasilla rankka ilta Vegasin kanssa

10.12.2023 08:04

NHL

Vegas Golden Knight oli raaka vieras Dallasissa. Se pilasi kotiyleisön lauantain voittamalla ottelun peräti maalein 6–1 (3–1,1–0,2–0). Dallasin ainoan viimeisteli Jevgeni Dadonov ottelun ensimmäisessä erässä ja osumaa kakkossyötti Jani Hakanpää. Syöttöpinna oli puolustajan kauden neljäs. Dallas on hävinnyt viidestä viimeisestä kolme. Hyökkääjä Roope Hintz oli sivussa Dallasin kokoonpanosta sairastumisen vuoksi.

Juuso Välimäki ja Matias Maccelli keräsivät molemmat syöttöpisteet Arizonan vieraillessa Bostonissa. Bruins oli kuitenkin vahvempi kotonaan maalein 5–4 (2–0,2–2,1–1). Välimäki on syöttänyt tällä kaudella viisi osumaa ja Maccelli jo 15. Bruinsin David Pastrnak iski kaksi joukkueensa maaleista ja syötti yhden.

Buffalo Sabresin ja Montreal Canadiensin välinen ottelu jatkui rankkareille. Cole Caufield, Jesse Ylönen ja Juraj Slafkovsky onnistuivat Montrealille ja joukkue voitti ottelun 3–2( 0–0,2–0,0–2,1–0).

Krakenin Eeli Tolvanen syötti Oliver Björkstrandin tekemän 1–2-kavennus osuman toisessa erässä ottelussa Tampa Bayta vastaan. Tehopiste oli tanskalaisen NHL-uran 300:s. Ottelu venyi jatkoajalle, jolla sen ratkaisi Tampalle Nikita Kucherov. Tampa voitti ottelun lukemin 4–3 (2–0,0–2,1–1,1–0). Seattle on jo seitsemän ottelun tappioputkessa.

Tässä vielä Dallasin illan ainoa…. ei nyt niin jäätävän lentävä ilta…

 


Kane iski kauden ekan maalinsa – Korpisalo sinnikäs

10.12.2023 07:33

NHL

Detroitin Patrick Kane teki kauden ensimmäisen maalinsa ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan. Osumaa syötti vanha tuttu pelikaveri Alex DeBrincat. Maali tuli ottelun ensimmäisessä erässä ja tasoitti ottelun 1–1:een

Näyttävä maali ei auttanut. Se jäi Detroitin ainoaksi, sillä Sensin Joonas Korpisalo oli muuten ohittamaton maalillaan. Hän teki 30 laatutorjuntaa ja Senators voitti ottelun vieraskaukalossa maalein 5–1 (1–1,3–0,1–0). Voitto oli Korpisalon NHL-uran sadas.

Suomalaisille tuttu tshekkipelaaja Jiri Smejkal teki ottelussa NHL-debyyttinsä Ottawan paidassa. Hänet nostettiin joukkueeseen perjantaina.

Ottelussa Detroitin kapteeni Dylan Larkin loukkaantui, kun hän sai niskaansa Mathieu Josephin poikittaisesta mailasta maalinedushässäkässä. Larkin jäi maahan liikkumattomana. Lopulta hänet autettiin jäältä pois. David Perron ei auttanut tilannetta kostoyrityksellään. Hän sai lopulta pelirangaistuksen.

Colorado Avalanche kärsi toisen peräkkäisen tappionsa kotiottelussaan Philadelphia Flyersia vastaan. Vahvaa jaksoa pelaava Flyers kuittasi ottelun lukemin 5–2 (1–1,2–1,2–0). Rasmus Ristolainen pelasi lähes 18 minuuttia ilman tehopinnoja. Flyers on nyt voittanut neljä peräkkäin. Coloradon Mikko Rantanen pelasi kolmannen ottelunsa ilman pistemerkintöjä. Peliminuutteja kertyi yli 22. Josh Manson teki ottelussa tehot 1+1.

Siis tällainen kauden ensimmäinen isku Kanelta…


Korhonen voitti jälleen Lillehammerissa

09.12.2023 18:28

Yhdistetty

Minja Korhonen ja Heta Hirvonen jatkoivat yhdistetyn Continental Cupin kauttaan lauantaina Lillehammerissa. 16-vuotias Korhonen otti jo toisen voittonsa tänä viikonloppuna Norjassa. Myös Hirvonen onnistui.

Korhonen voitti lauantain kisan ajalla 17.02,6 ja 46,3 sekunnin erolla toiseksi tuli Yhdysvaltojen Annika Malacinskiin. Kisan kolmas oli palkintopallille kavunnut Hirvonen, joka jäi voittajalle +1.51,2.

”Kokonaisuutena aika onnistunut viikonloppu – jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Tänään oli tosi rankka keli ladulla, kun satoi paljon lunta”, Korhonen sanoi liiton haastattelussa.

Korhonen on pärjännyt myös maailmancupissa. Hän oli viime viikolla Lillehammerissa kuudes ja viides.