TILANNEHUONE

Helmarit jyräsi Romanian ja nousi A-liigaan

30.11.2023 20:41

Jalkapallo

Naisten jalkapallon A-maajoukkue kohtasi torstaina Turussa Kansojen liigan ottelussa Romanian. Helmarit hallitsi kentän tapahtumia alusta loppuun ja voitti ottelun selkein lukemin 6–0(3–0). Voitolla Suomelle varmistui myös lohkovoitto ja nousu A-liigaan.

Romanian ottelu kääntyi mustaksi 27. peliminuutilla, kun Antonia Bratu otti punaisen kortin kaadettuaan maalintekopaikalle pääseen Linda Sällströmin. Hetken päästä Sällström löysi maalipaikan uudestaan ja vei Suomen 1–0-johtoon. Kuuden minuutin päästä Ria Öling vie Suomen 2–0-johtoon ja Sällström onnistui vielä uudelleen ennen puoliaikaa. Matsin 41. minuutilla hän iski taukoluvuiksi 3–0:n. Ottelun 71. minuutilla pallo osui sopivasti Emma Koivistolle vastustajan maalin kulmalle ja hän käytti näppärästi tilaisuutensa tälläten Suomelle jo 4–0-osuman. Lisäksi 84. minuutilla Oona Sevenius onnistui Suomen 5–0-osumassa ja 86. minuutilla Anni Hartikainen viimeisteli jo 6–0-maalin.

Helmarit painosti aivan ottelun loppuun asti, mutta lisämaaleja ei enää tullut. Suomi kohtaa vielä Slovakian ensi tiistaina vieraissa.

Linda Sällström teki torstaina Helmareille kaksi hienoa maalia…

 


Sanni Hakalan ura ohi – halvaantui kaaduttuaan

30.11.2023 20:12

Naisleijonat

Viime viikon perjantaina seurajoukkueensa HV71:n ottelussa loukkaantunut naisjääkiekkoilija Sanni Hakala, 26, kertoo Instagramissa halvaantuneensa rinnasta alaspäin.

Hakala vietiin Djurgården-ottelusta jäältä paareilla sen jälkeen, kun hän oli tormännyt pää edellä maalitolppaan. Hakala leikattiin lauantaina Linköpingissä.

Hakala kertoo, että joutuu onnettomuuden seurauksena lopettamaan jääkiekkouransa, eikä ole vielä tiedossa käveleekö hän enää koskaan.

”On edelleen vaikea ymmärtää, mitä on tapahtunut. Että törmäys maalitolppaan oli niin vakava kuin se oli. Että seuraukset ovat niin suuret. Ei ainoastaan se, että minun on pakko lopettaa jääkiekon pelaaminen – asia, joka on ollut niin iso osa elämääni monia vuosia – mutta se, että minun on ehkä pakko istua pyörätuolissa koko loppuelämäni ajan”, HV71:n kapteeninakin toiminut Hakala postaa.


Ranskalaisjoukkue vaihtaa taas valmentajaa

30.11.2023 18:41

Jalkapallo

Ranskan liigan Lyon on taas irtisanonut päävalmentajansa. Nyt lähtövuorossa italialainen Fabio Grosso valmennustiimeineen. Hän ehti valmentaa seurassa vain seitsemän ottelua. Niistä voittoon päättyi yksi.

Grosso, 46, tuli Lyonin peräsimeen Laurent Blancin saatua potkut viiden kierroksen jälkeen syyskuussa.

Sunnuntainen tappio Lillelle oli seurajohdolle liikaa ja he päättivät keksiä muita ratkaisuja joukkueen hyväksi. Lyon on Ranskan liigan jumbona.

Joukkuetta luotsaa toistaiseksi ranskalaisvalmentaja Pierre Sage.


Järvinen jatkaa Lukossa kauden loppuun asti

30.11.2023 18:30

Liiga

Rauman Lukko on tehnyt loppukauden kestävän sopimuksen puolustaja Joonas Järvisen, 34, kanssa. Järvinen on pelannut joukkueessa jo kahden kuukauden sopimuksella lokakuusta lähtien.

Kauden 15 ottelussa hän on tehnyt tehot 0+2. Viime kaudella Järvinen pelasi Saksan liigaa Düsseldorfissa.

”Kevättä kohti tässä mennään ja Järvisen tyyppiset pakit nostavat yleensä osakkeitaan tiukoissa, kovissa peleissä, joissa pitää kääntää ja vääntää lujaa. Mitä pidemmälle kausi menee, sitä arvokkaampi hän tulee meille olemaan. Voimaa ja kokemusta tarvitaan aina kevään peleissä”, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoo tiedotteessa.


Markkanen yhä sivussa – Jazzille tappio

30.11.2023 07:39

Koripallo

Lauri Markkanen oli kolmatta ottelua sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta takareisivamman vuoksi, kun Jazz kohtasi keskiviikkona koripallon NBA:n vieraskentällä Memphis Grizzliesin.

Grizzlies otti kauden ensimmäisen kotivoiton Jazzin kustannuksella lukemin 105–91. Joukkueet kohtasivat kolmatta kertaa tällä kaudella ja Jazz oli voittanut edelliset kohtaamiset. Tappio katkaisi Jazzin orastavan kahden ottelun voittoputken.

Utahin tehokkain oli John Collins 17 pisteellään. Simone Fontecchio ja Jordan Clarkson tekivät molemmat 12 pinnaa. Memphisin Jaren Jackson Jr. viimeisteli 20 pinnaa ja lisäksi David Roddy ylsi 19:een. Desmond Bane teki 19 pistettä.

Highlightsia….


Laine ja Armia maalinteossa – Montreal vierasvoittoon

30.11.2023 07:16

Laine ja Armia maalinteossa – Montreal vierasvoittoon

Joel Armialla oli hymy herkässä keskiviikon koitoksen jälkeen.©AHE

NHL

Atlantic ja Metropolitan divisioonien häntäpään joukkueet Montreal Canadiens ja Columbus Blue Jackets kohtasivat Ohiossa. Montreal lähti kotiin pisteiden kanssa voitettuaan ottelun lukemin 4–2 (0–0,2–2,2–0).

Ensimmäinen erä oli maaliton, mutta toisen erän alussa Patrik Laine teki kauden neljännen maalinsa ja vei kotijoukkueen 1–0-johtoon. Erässä joukkueelle onnistui myös Jegor Chinakhov, mutta sen jälkeen isäntäjoukkueen eväät oli syöty.

Montrealin ensimmäisen iski Alex Newhook tasoittaessaan 1–1:een toisessa erässä. Erän tauolle mentiin 2–2-lukemissa Cole Caufieldin onnistumisen jälkeen. Kolmannen erän loppupuolella AHL:n ja NHL:n väliä ravaava Joel Armia teki kauden toisen NHL-osumansa upealla kaukovedeolla ja varmisti sillä ottelun voiton. Viimeisellä peliminuutilla Gustav Lindström onnistui vielä tyhjiin.

Armia valittiin ottelun ykköstähdeksi. Maali takasi, että Habsin viiden ottelun vierasturnee päättyi voittoon. Se voitti kierroksellaan kolme ottelua ja hävisi kaksi.

No onhan tämä nyt hieno maali. Olisi kivaa nähdä niitä Laineelta enemmänkin….


Husson huipputorjunnat eivät riittäneet

30.11.2023 06:57

NHL

Ville Husson 38 torjuntaa eivät riittäneet New Yorkissa, vaan Detroit hävisi keskiviikkona Rangersille jo toista kertaa tällä kaudella. Rangers onnistui kotonaan maalein 3–2 ( 0–0,1–2,2–0).

Robby Fabbri teki Detroitille yhden maalin ja syötti toisen yhdessä Andrew Coppin kanssa. Sen viimeisteli maaliin asti Moritz Seider ylivoimakuvion päätteeksi. Rangersille onnistuivat puolestaan Artemi Panarin, K’Andre Miller ja lopulta Jimmy Vesey.

Tappio katkaisi Detroitin kolmen ottelun voittoputken. Rangers on puolestaan hävinnyt viidestä viimeisestään yhden.

Kaapo Kakko on sivussa Rangersin peleistä jalkavamman vuoksi ja Detroit odottelee askiin ensi viikolla uusinta hankintaansa Patrick Kanea.

”Leikkauksestani on nyt kuusi kuukautta ja oli aika rankkaa, kun ei tiennyt missä sitä oikein pelaa seuraavaksi. Ajatukseni palasivat jatkuvasti Detroitiin tätä seuravalintaa miettiessäni”, Kane kertoi TNT:lle.

Tsissus. Torju nyt näitä sitten….


Sport hankki ruotsalaishyökkääjän

29.11.2023 17:29

Liiga

Vaasan Sport on hankkinut hyökkäysosastolleen vahvistukseksi Sebastian Wännströmin, 32. Ruotsalaispelaajan sopimus kestää loppukauden. Häntä odotetaan Sportin paitaan tällä viikolla.

Kokenut Wennström on pelannut Liigaa aiemmin Porin Ässissä. Urallaan hän on pelannut myös Ruotsin SHL:ssä, Sveitsissä, Venäjän KHL:ssä ja Pohjois-Amerikan AHL:ssä. Ketteränä luistelijana tunnettu Wennsrtröm tuo laajuutta Sportin hyökkäyskalustoon.

”Erik Brownin poistuttua kokoonpanostamme, olemme olleet erittäin ohkaisella hyökkäysosaston kanssa ja esimerkiksi Axel Holmströmin poissaolo on näkynyt selvästi viime pelien tuloksissamme. Nuoret pelaajamme Oskari Hult ja Jesse Rantanen ovat tulleet hienosti sisään Liigan, samoin kuin viime viikonloppuna pelanneet TUTO-yhteistyöpelaajat Miika Tiihonen ja Joel Kerkkänen. Saimme tärkeää tietoa pelaajista ja siitä, että he pystyvät jo pelaamaan Liigassa, mutta tarvitsimme kärkikenttiin kokemusta, kiekollista osaamista ja erityisesti – viime peleissä haasteena ollutta -maalintekotaitoa”, Sportin urheilujohtaja Herkko Koski kertoo tiedotteessa.


HPK kiinnitti nuoren hyökkääjälupauksen

29.11.2023 17:22

Liiga

HPK on tehnyt 2023–2026 aikajakson käsittävän pelaajasopimuksen Axel Skinnarin, 19, kanssa. Lisäksi sopimuksessa on optio kaudesta 2026-27.

Koko junioriuransa Pelicansia edustanut Skinnari harjoitteli Kerhon mukana ensimmäistä kertaa keskiviikkona.

”Axel Skinnari on hyökkääjänä taitava, monipuolinen ja kilpailullinen. Hänen lähiajan tavoitteensa on pääseminen U20-maajoukkueeseen ja Suomen edustaminen U20 MM-kilpailuissa. On hienoa saada määrätietoinen ja tavoitteellinen pelaaja mukaan joukkueeseemme”, jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäki sanoo seuran tiedotteessa.


Floridan voitto kääntyikin tappioksi – Canes voittoon

29.11.2023 07:34

NHL

Carolina Hurricanes voitti vieraissa Philadelphia Flyersin toista kertaa tällä kaudella. Voitto tuli maalein 4–1(1–0,1–1,2–0). Sebastian Aho syötti ottelussa kaksi maalia. Teuvo Teräväiselle tuli täyteen 500 ottelua Carolinan paidassa. Hän kakkossyötti ottelussa Jesperi Kotkaniemen tyhjään maalin tekemän osuman ottelun lopulla. Maali on Kotkaniemen kauden kahdeksas. Canesin maalilla Pjotr Kotshetkov teki 28 torjuntaa. Voitto oli Carolinalle toinen peräkkäinen. Se on voittanut viidestä viimeisestä otteluistaan neljä.

Florida Panthers vieraili Toronto Maple Leafsin luona tiistaina. Varsinainen peliaika päättyi 1–1 ja tasainen nahina venyi aina rangaistuslaukauksille asti. Toronto voitti lopulta kotonaan Noah Gregorin vedolla. Sitä ennen Floridan voitto-osuma oli hylätty sääntöjen vastaisena. Gregor teki myös joukkueensa 1–1-tasoituksen toisessa erässä.

Close Call. Tämä hylättiin Floridalta….

 


Dallas nollasi Winnipegin – Hintzille syöttöpinna

29.11.2023 07:08

NHL

Dallas Stars voitti  nollapelillä Winnipeg Jetsin tiistaina. Voitto tuli lukemin 2–0(0–0,1–0,1–0).  Dallasin Jake Oettingerille nollapeli oli kauden ensimmäinen ja se tuli 27 torjunnalla.

Dallasin ensimmäisen maalin viimeisteli Joe Pavelski toisessa erässä. Syöttöpisteet osumasta menivät Roope Hintzille ja Jason Robertsonille. Hintz on syöttänyt nyt kymmenen osumaa tällä kaudella. Joukkueen toisen osuman teki kolmannen erän loppupuolella Tyler Seguin Mason Marchmentin ja Matt Duchenen avustamana.

Dallas ja Jets ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja Dallas on voittanut molemmat koitokset.

Nashville Predatorsin Juuse Saros pysäytti 29 kiekkoa ja Predators voitti niillä Pittsburgh Penguinsin jatkoajalla maalein 3–2(2–0,0–1,0–1,1–0). Predatorsin Michael McCarron onnistui kahdesti ja Filip Forsberg kerran. Pittsburghille osuivat Jevgeni Malkin ja Ryan Rust. Molemmille maali oli kauden kymmenes.

New Jersey Devils voitti NY Islandersin päätöserän rynnistyksellä kotihallissaan maalein 5–4(1–1,1–3,3–0). Kolmannessa erässä Devils teki kolme maalia. Jack Hughes viimeisteli erässä yhden ja syötti yhden. Erik Haula ei pelannut.

Dallasin ensimmäinen osuma meni näin….


Patrick Kanen siirto Detroitiin vahvistui

29.11.2023 06:35

NHL

Detroit Red Wings tiedottaa tehneensä yhden vuoden ja 2,75 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen tähtihyökkääjä Patrick Kanen, 35, kanssa.

Kane on ollut pelaamatta alkukauden lonkkaleikkauksen vuoksi. Hän oli Chicago Blackhawksin ykkösvaraus vuoden 2007 draftissa ja hän pelasi Chicagossa aina viime kevääseen asti.

Kane siirtyi 16 Blackhawk-kauden jälkeen New York Rangersin paitaan siirtorajalla viime keväänä ja teki lopulta 19 ottelussa tehot 5+7.

Detroitissa Kane pelaa jälleen yhdessä entisen seurakaverinsa Alex DeBrincatin kanssa, joka saattoi hieman jopa houkutella häntä punaisiin.