
Kalle Rovanperä. @ Red Bull
MM-ralliTaistelu rallin maailmanmestaruudesta käy huippukierroksilla Kalle Rovanperän ajettua ylivoimaiseen voittoon Keski-Euroopan MM-rallissa.
Rovanperä sai voitostaan 25 pistettä, mutta sunnuntaina jaossa olleista 10 ylimääräisestä pisteestä Toyotan suomalaispilotti sai vain kuusi pistettä oltuaan sunnuntain kisassa ja Power Stagella molemmissa kolmanneksi nopein kuljettaja.
Lauantaina ulos ajanut Sebastien Ogier rohmusi sunnuntaina raivopäissään täydet 10 pistettä ennen Elfyn Evansia, joka oli molemmissa kapinoissa sunnuntaina toinen.
Evans nousi sunnuntain pätkillä myös loppuajoissa toiseksi ohi Ott Tänakin. Hän hävisi lopulta Rovanperällä 43,6 sekuntia. Kolmanneksi sijoittunut Tänak hävisi suomalaiselle 49,3 sekuntia.
MM-taistelun kärjessä pahtaa kolme Toyota-kuljettajaa. Evans on MM-pisteissä ykkösenä 247 pisteellä. Ogier ja Rovanperä ovat jääneet 13 pistettä, kun ajamatta on enää kaksi MM-rallia.
Keski-Euroopan MM-rallin päätöspäivältä ei puuttunut dramatiikkaa, kun Hyundain Thierry Neuville ajoi heti päivän ensimmäisellä pätkällä sillankaiteeseen ja joutui keskeyttämään. Lopulta koko ek jouduttiin perumaan.
Sami Pajari sijoittui rallissa kuudenneksi. Hän Rovanperästä reilun kahden minuutin päähän.
Rallin MM-sarja jatkuu 6.-9. marraskuuta ajettavalla Japanin MM-rallilla, jonka jälkeen on vuorossa kauden päättävä Saudi-Arabian MM-ralli 26.-29. marraskuuta.