Piastri epäonnistui – F1-paalulla tuttu mies
Red Bullin Max Verstappen lähtee paalulta myös Yhdysvaltojen GP:hen sunnuntaina. Hollantilaisen tilanne kävi kuitenkin jännittäväksi, sillä Red Bull teki mokan aika-ajon lopussa, eikä Verstappen ehtinyt lähteä viimeiselle nopealle kierrokselle. Paalu tuli lopulta jo aiemmin ajetulla ajalla 1.32,510. Verstappen huomautti haastattelussa, että tuulella oli vaikutusta aika-ajossa.
Toisen lähtöruudun otti McLarenin Lando Norris 0,291 sekuntia kärkimiestä hitaampana. Aika-ajon kolmas oli Ferrarin Charles Leclerc, joka mokasi kerran viimeisellä jaksolla ja pyörähti komeasti, tosin ilman vaurioita. Hän jäi kärkiajasta 0,297 sekuntia.
MM-sarjaa johtava Oscar Piastri hyytyi ruutuun kuusi. Ensimmäisellä jaksolla sprintissä kolaroineet McLarenit eivät yltäneet kumpikaan kärkiporukkaan. Piastri oli vasta 11:s ja Norris 12:s. Toisella jaksolla Norris oli jo kolmas, mutta Piastri vasta kahdeksas.
Racing Bullsin Isack Hadjarilta lähti auto käsistä ensimmäisellä sessiolla. Auto tömähti rataseinään heti Q1:n alussa ja aiheutti punaiset liput. Williamsin Alex Albonin ensimmäisen jakson nopein aika hylättiin ratarajojen ylittämisen vuoksi. Hän oli vasta 19:s. Samasta syystä myös Aston Martinin Lance Stroll jäi Q1:een. Hän oli lopulta 20:s.
Tuloksia tästä
The times are tumbling in Q2 📉
Max Verstappen is currently fastest with a 1:32.701 👀#F1 #USGP pic.twitter.com/HMFKmou3fh
— Formula 1 (@F1) October 18, 2025

