TILANNEHUONE

Buffalo sai kyytiä NHL-avauksessa

05.10.2024 05:32

NHL

NHL-kausi pyörähti käyntiin Global Series -ottelulla Prahassa. Avausmatsissa Buffalo Sabres kohtasi New Jersey Devilsin, joka lopulta dominoi ottelua maalein 4–1 (2–0,1–0,1–1).

Devilsin maalinteossa esiintyivät edukseen erityisesti joukkueita vaihtaneet pelaajat. Carolina Hurricanesista tullut Stefan Noesen vei Devilsin 1–0-johtoon avauserän puolivälissä. Sitä syötti Montreal Canadiensin ex-pakki Jonathan Kovacevic, joka teki puolestaan 2–0-maalin erän loppupuolella. Nico Hischier teki Devilsin 3–0-osuman toisessa erässä ja loppulukemat iskettiin kolmannessa erässä, kun ensin Sabersin Owen Power kavensi 1–3:een ja sitten Vegasista New Jerseyyn siirtynyt Paul Cotter laittoi vielä kiekon tyhjiin.

Suomalaisonnistumisia ottelussa ei tullut, mutta Sabresin maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen torjui 19 kiekkoa. Torjuntaprosentti jäi kuitenkin vain 86,4:ään. Devilsin maalilla Jacob Markström torjui peräti 30 kiekkoa ja teki myös taidetta.


Juventuksen Pogballe hyviä uutisia

04.10.2024 21:39

Jalkapallo

Juventuksen Paul Pogban neljän vuoden dopingpanna on CAS:in päätöksellä vähentynyt 18 kuukauteen. CASin johtaja Matthieu Reeb on vahvistanut muutoksen asiassa.

Pogban on siten kelpoinen aloittamaan harjoitukset taas tammikuussa 2025. Pelikentille hänellä ei ole asiaa kuitenkaan ennen maaliskuuta.

Pogban asiaa tutkittiin CAS:issa kesällä ja pelaaja oli itse paikalla todistamassa. Pelaaja haki itse CAS:in käsittelyä asialleen. Pogba kärähti kohonneista testosteroniarvoista syyskuussa 2023. Hänen aiemmin saama neljän vuoden panna olisi päättynyt vasta vuonna 2027, jolloin pelaaja on jo 34-vuotias.


Ratcliffe ei tee päätöstä ten Hagin kohtalosta

04.10.2024 21:24

Valioliiga

Manchester Unitedin osaomistaja Sir Jim Ratcliffe ei ole antamassa potkuja joukkueensa manageri Erik ten Hagille.

”Pidän Erikistä. Mielestäni hän on erittäin hyvä valmentaja, mutta loppujen lopuksi tämä päätös ei ole minun”, Ratcliffe sanoi BBC:lle.

”Manchester Unitedin johtoryhmän on päätettävä, mikä on joukkueelle parasta.”

”Mutta ryhmä, joka vetää Manchester Unitedia, on ollut yhdessä vasta kesä-heinäkuusta lähtien. Toimitusjohtaja Omar Berrada ja urheilujohtaja Dans Ashworth saapuivat vasta heinäkuussa”, Ratcliffe muistuttaa.

”Tavoitteemme on hyvin selvä – haluamme nostaa Manchester Unitedin takaisin sinne, minne se kuuluu, eikä vielä olla siellä – se on jo hyvin selvää.”

Manchester United pitelee Valioliigassa sijaa 13. Joukkue on hävinnyt kauden alun kuudesta ottelustaan kolme.


Ilves siirsi mestaruuden ratkaisun viimeiselle kierrokselle

04.10.2024 20:40

Ilves siirsi mestaruuden ratkaisun viimeiselle kierrokselle

Joona Veteli iski Ilveksen avausmaalin Vaasassa. @ AOP

Veikkausliiga

Veikkausliigan mestaruus ratkeaa tänä syksynä varmuudella vasta 19. lokakuuta pelattavalla sarjan viimeisellä kierroksella. Asia varmistui, kun Ilves voitti perjantain kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan VPS:n vieraskentällä 2-0 (0-0).

Ilves ratkaisi voittonsa Vaasassa toisella jaksolla. Joona Veteli vei vieraat johtoon heti jakson alussa ja Marius Söderbäck viimeisteli loppunumerot erotuomarin lisäajalla.

Ilves siirtyi voittonsa myötä liigan kärkeen 51 pisteellä. Ottelun vähemmän pelannut KuPS on pisteen päässä ja samaten ottelun vähemmän pelannut HJK kuuden pisteen päässä.

HJK:n mahdollisuudet jatkaa neljä vuotta kestänyttä mestaruusputkeaan ovat enää teoreettiset, sillä se voi saada kahdessa jäljellä olevassa ottelussaan maksimissaan vain kuusi pistettä, minkä lisäksi sillä on kuusi maalia heikompi maaliero kuin Ilveksellä.

KuPS voi nousta takaisin liigakärkeen, kun se kohtaa lauantaina SJK:n Seinäjoella. Viimeisellä kierroksella HJK kohtaa kotonaan HJK:n ja Ilves kotikentällään SJK:n.

 


Puljujärvi vakuuttaa – suomalaiset vireessä

04.10.2024 07:26

NHL

Pittsburgh Penguinsin suomalaiset pelasivat tehokkaina torstain harjoitusottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan. Pittsburgh voitti ottelun 3–1 ja 1–1-tasoituksen toisessa erässä viimeisteli Valtteri Puustinen.

Lisäksi syöttötöissä onnistuivat ensin Puustisen maalin syöttänyt Ville Koivunen ja kolmannen erän alun Jonathan Gruden 2–1-maalissa auttanut Joona Koppanen. Vakuuttavassa vireessä harjoituskaudella ollut Jesse Puljujärvi syötti Pensin 3–1-voittomaalin. Sen viimeisteli tyhjiin Kevin Hayes. Columbuksen ainoan teki avauserässä Cole Sillinger.

Jesse Puljujärvi on mukana myös joukkueen viimeisessä harjoitusmatsissa perjantaina, kun vastassa on jälleen Columbus. Puljujärvi on saanut paljon kehuja harjoituksissa ja päävalmentaja Mike Sullivan on erityisesti kehunut suomalaishyökkääjän vahvaa luistelua, joka oli kevään peleissä vielä varsin tahmeaa edelliskesän massiivisen lonkkaleikkauksen jäljiltä.

”Siinä on ero kuin yöllä ja päivällä. Hän on nyt paljon vahvempi. Luistelu sujuu paljon paremmin ja hänen itseluottamuksensa on myös noussut sen myötä. Hänellä on ollut erittäin vahva harjoituskausi”, Sullivan kehui seuran haastattelussa.

”Hän on mukana keskusteluissa paikasta NHL-kokoonpanossa”, valmentaja vakuutti.

Puustisen mieletön osuma…


HJK aseeton Konferenssiliigan avauksessa Sveitsissä

04.10.2024 00:03

HJK aseeton Konferenssiliigan avauksessa Sveitsissä

Thijmen Nijhusin taakse upposi kolme palloa. @ AOP

Eurocupit

HJK aloitti Konferenssiliigan uusitun lohkovaiheen ottelut tylyllä 0-3 (0-1) -vierastappiolla sveitsiläiselle Luganolle.

Lugano siirtyi johtoon 33 minuutin pelin jälkeen, kun Antonios Papadopoulosin kova laukaus reilusta 20 metristä yllätti HJK:n maalivahti Thijmen Nijhusin. Hollantilainen sai kätensä Papadopoulosin laukauksen eteen, mutta pallo kimposi hänen kädestään korkealle ja pomppasi maaliin.

Lugano hallitsi selvästi avausjaksoa. Se voitti laukaukset 12-2 ja laukaukset kohti maalia 5-0. Lugano loi maaliodotetta 1,89 maalia, kun Klubin maaliodote oli vain 0,06 maalia.

Toisella jaksolla Lugano jatkoi siitä, mihin avausjaksolla jäi. Kun ottelua oli pelattu 56 minuuttia Klubin puolustus epäonnistui yrityksissään purkaa oikealta tullut keskityspallo maalin eteen ja Martin Marques laukoi boksin sisältä lukemiksi 2-0.

Lugano viimeisteli päivätyönsä lisäajalla, kun Daniel Dos Santos laukoi pallon Luganon vastaiskun jälkeen ohi Nijhusin.

Lugano voitti toisella jaksolla laukaukset 11-6, mutta Klubi voitti laukaukset kohti maalia 4-3. Lugano loi toisella jaksolla enemmän maaliodotetta numeroin 0,87-0,24.

HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei nähty iltaa yhtenä synkeänä kuin ottelun tulosta.

”Ne ovat Sveitsin liigan kärkijengi ja ne pelasivat ajoittain todella hyvin, mutta mekin pelasimme ajoittain hyvin. Harmittaa ne maalit. Ne olivat estettävissä olleita maaleja. Pääsimme varsinkin toisella jaksolla hyvin niiden boksin sisälle ja sinne lähettyville, mutta viimeiset ratkaisut eivät olleet riittävän laadukkaita”, Korkeakunnas totesi Mikko Innasen haastattelussa Viaplaylla.

Ottelun tunnelma oli aavemainen, sillä Lugano pelasi ottelun kotistadioninsa remontin vuoksi lähes 250 kilometrin päässä Thunissa. Ottelua oli seuraamassa vain vajaat tuhat katsojaa ja heistä noin sata oli Klubin vieraskannattajia.

HJK on Konferenssiliigan avauskierroksen jälkeen jaetulla 33. sijalla yhdessä pohjoisirlantilaisen Larnen kanssa. Konferenssiliigassa pelaa kaikkiaan 36 seuraa.

HJK kohtaa Konferenssiliigan seuraavalla kierroksella valkovenäläisen Dinamo Minskin 24. lokakuuta Töölössä. Dinamo hävisi torstaina omassa Konferenssiliigan ottelussaan skotlantilaiselle Heartsille 1-2. Ottelu pelattiin Valko-Venäjää koskevien rajoitusten vuoksi Azerbaidzanissa.

 


SE-juoksija päättää hienon uransa

03.10.2024 19:28

SE-juoksija päättää hienon uransa

Sara Lappalaisen ura on paketissa. @ AOP

Yleisurheilu

Sara Lappalainen, 33, ilmoitti torstaina päättävänsä pitkän kestävyysjuoksu-uransa. Lappalainen pitelee ulkoratojen naisten 800, 1000, 1500 ja mailin Suomen ennätyksiä nimissään.

”Tässä on pitkä talvi tulossa. Kun sitä puntaroi, alkoi tulla tunne, että onko valmis laittamaan itsensä likoon ihan täysillä. Tätä kun ei voi vain toisella kädellä tehdä. Tuli fiilis, että välttämättä ei ole. Nämä viime vuodet ovat kurittaneet paljon. On väsynyt olo. Ei vaan oikein jaksa”, Lappalainen perusteli liiton haastattelussa.

Lappalaisen terveys ei ole ollut parhaassa tikissä.

”Olihan se olympialaiset sellainen viimeinen niitti. Rupesin miettimään, että kun olen tehnyt tämän eteen niin älyttömästi töitä ja antanut kaikkeni, jaksanko tehdä sitä kaikkea uudestaan, kun palkinto on tuo, etten pysty edes juoksemaan. Sitä on valmis tekemään töitä, vaikka kuinka, jos siitä saa palkinnon.”

”Se on hirvittävä tilanne urheilijalle, kun tiedät, että olet huippukunnossa, mutta seuraavana päivänä voi olla, ettet oikein jaksa edes hölkätä.”


Englanti nimesi Suomeen tulevan joukkueensa

03.10.2024 18:53

Jalkapallo

Englannin jalkapallomaajoukkueen luotsi Lee Carsley valtasi saarivaltiossa otsikot valitsemalla Kansojen liigan maajoukkueeseen Tottenham Hotspurin hyökkääjän Dominc Solanken, 27. Pelaajalla on pelattuna vain yksi A-maajoukkueottelu ja sekin vuodelta 2017 Brasiliaa vastaan.

”Hän oli todella lähellä nousta jo viime joukkueeseen, mutta loukkaantui sitten juuri ennen valintaa”, Carsley perusteli brittilehdistölle.

”Hän menestyi jo Bournemouthissa todella hyvin, ja nyt hän on kunnossa Spursissa. Hänellä on paljon todella hyviä ominaisuuksia, joista minä todella pidän.”

Englannin joukkue vilisee tähtiä seuraavaksi edessä olevia otteluita Kreikkaa ja Suomea vastaan, mutta mukana ei ole Manchester Unitedin puolustaja Harry Maguirea, Tottenhamin James Maddisona, eikä Crystal Palacen Eberechi Ezea.

Englanti lokakuun Kansojen liigassa:

Maalilla: Dean Henderson (Crystal Palace), Jordan Pickford (Everton), Nick Pope (Newcastle United)

Puolustus: Marc Guehi (Crystal Palace), Ezri Konsa (Aston Villa), John Stones (Manchester City), Trent Alexander-Arnold (Liverpool), Levi Colwill (Chelsea), Rico Lewis (Manchester City), Kyle Walker (Manchester City)

Keskikenttä: Conor Gallagher (Atletico Madrid), Kobbie Mainoo (Manchester United), Declan Rice (Arsenal), Cole Palmer (Chelsea), Morgan Gibbs-White (Nottingham Forest), Angel Gomes (Lille), Phil Foden (Manchester City), Jude Bellingham (Real Madrid)

Hyökkäys: Jack Grealish (Manchester City), Anthony Gordon (Newcastle United), Harry Kane (Bayern Munich), Noni Madueke (Chelsea), Bukayo Saka (Arsenal), Ollie Watkins (Aston Villa), Dominic Solanke (Tottenham)

 


Laine ei usko tahalliseen satuttamiseen

03.10.2024 18:47

NHL

Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Patrik Laine kertoi vihdoin torstaina omin sanoin loukkaantumisestaan seuran lehdistötilaisuudessa. Laine on ollut harjoituksissa seuraamassa joukkueensa valmistautumista NHL-kauteen.

”On kivaa olla täällä paikan päällä, vaikka mielummin sitä tietysti olisi jäällä. Tilanteeni voisi olla huonompikin. En ole iloinen loukkaantumisesta, mutta näin nyt kävi ja yritän pysyä positiivisella mielellä”, Laina sanoi.

Laine venäytti pahasti polvensa viime sunnuntaina harjoitusottelussa Torontoa vastaan. Hän törmäsi pelitilanteessa Toronton Cedric Parén kanssa.

”En usko, että kukaan täällä yrittää toista tahallaan satuttaa. Hän yritti pysäyttää minua, mutta seurauksena oli epäonninen törmäys. Hän viestitteli minulle jälkeenpäin ja arvostan sitä.”

Laine valotti, että hän teki itse päätöksen siitä, miten hänen polveaan hoidetaan.

”Kävin parilla lääkärillä ja sain hyviä mielipiteitä. Päätös siitä, mitä tehdään, oli minun. Seura antoi kaiken tukensa. Lopulta päätin, että leikkausta ei tehdä. Teen vain kuntoutusta ja annan sen parantua.”

”Pari ensimmäistä päivää oli aika kurjia, kun sain soittoja diagnooseista. Olin taistellut niin kovasti, jotta pääsen takaisin peleihin. Sitten toinen peli ja toinen vaihto ja se oli siinä. Mutta tässä lajissa voi aina loukkaantua.”

Laineen odotetaan olevan sivussa 2-3 kuukautta.

”Ainakin minulla on toinen puoli kaudesta vielä jäljellä, sitten kun palaan.”

Montreal aloittaa kautensa 10. lokakuuta kotihallissaan ottelulla Torontoa vastaan.

 


KooKoo hankki Tapparan hyökkääjän

03.10.2024 15:43

Liiga

Tapparassa kauden aloittanut hyökkääjä Oskari Luoto, 22, vaihtaa seuraa. Luoto siirtyy KooKoon hyökkäykseen tämän ja ensi kauden kattavalla sopimuksella.

Tappara tiedotti samalla päättäneensä pelaajan sopimuksen yhteisymmärryksessä. Luoto pelasi tällä kaudella kirvesrinnoissa viisi ottelua ilman tehopinnoja. Hän liittyy KooKoon joukkueen mukaan perjantaina.

”Luoto on hyvällä pelitaidolla varustettu nuori ja eteenpäin pyrkivä hyökkääjä, jonka kehittymistä olemme seuranneet jo pidempään. Nyt kun tilaisuus tuli saada hänet meille, oli helppo reagoida heti. Uskon että Oskari tuo meille hyökkäykseen lisää pelaavuutta ja tehokkuutta”, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo tiedotteessa.

”Koimme myös että hyökkääjistömme on ollut määrällisesti aika pieni toistaiseksi, vaikka olemme hyvin tällä ryhmällä toimeen tulleetkin. Kokemus on kuitenkin opettanut, että jossain kohtaa kautta laajuutta tarvitaan, joten siinäkin mielessä Luodon mukaantulo on erittäin perusteltua.”

KooKoo kohtaa lauantaina kotihallissaan Lukon.


Hovinen tekee paluun HIFK:n maalille

03.10.2024 11:29

Liiga

HIFK tiedottaa hilanneensa pois eläkepäiviltä luottomaalivahti Niko Hovisen. Hovisen uusi sopimus helsinkiläisseuran kanssa kestää loppukauden.

Viime kesänä 36-vuotias Hovinen kertoi lopettavansa pitkän peliuransa. Viime viikonloppuna HIFK:n maalilla Pelicans-ottelussa torjunut Roope Taponen kuitenkin loukkaantui ja seurassa tuli tarvetta toiselle veksarille.

Viime kaudella Hovinen torjui HIFK:n maalilla 22 runkosarjan ottelussa 92 prosentin varmuudella. Viidessä pudotuspelissä torjuntavarmuus oli peräti 94,1.

HIFK:n maalilla torjui keskiviikon ottelussa ja huippupitkässä 19 kierroksen, rankkuskabassa Rastislav Elias, 19. HIFK hävisi ottelun lopulta voittolaukauksilla 3–4.

Kamat kassiin ja kesän jälkeen sieltä pois…😂


Real Madridille shokkitappio – ”Olimme huonoja”

03.10.2024 05:49

Mestarien liiga

Real Madrid sai kylmää kyytiä Mestarien liigassa, kun ranskalainen LOSC Lillelle nöyrrytti sitä Mestarien liigassa lukemin 1–0. Ottelun ainoan maalin teki Jonathan David rangaistuspotkusta ottelun ensimmäisen puoliajan lopussa.

Tappio on Carlo Ancelottin luotsaamalle ryhmälle ensimmäinen 36 matsiin.

”Vastustaja pelasi paremmin ja ansaitsi voittonsa” Ancelotti totesi lehdistölle.

”On oltava parempia kaksintaisteluissa, intensiivisyydessä ja johdonmukaisuudessa. Meidän on opittava, mitä meidän on parannettava ja sehän on jo aivan selvää, asia ei ole kovin monimutkainen.”

Ancelotti totesi, että hänen joukkueensa pelasi keskiviikkona jopa huonosti. Meininkiä ei parantanut Kylian Mbappen tulo kentälle 57. minuutilla.

”Kaikki oli melko huonosti. Olimme huonoja pallon kanssa. Meidän oli vaikeaa voittaa palloa takaisin. Meidän oli vaikeaa liikkua.”

”Tuntuu siltä, että meidän oli vaikeaa olla myös luovia. Pallonhallintamme oli melko hidasta ja ideoita vähän. Meillä on hyökkääjiä, joiden täytyy pelata paremmin pystysuoraan. Jos on vaikeaa hallita palloa, niin sitä saa hitaasti eteenpäin ja se on ongelma.”

Valmentajan analyysi pähkinän kuoressa…