TILANNEHUONE

Tänak johdossa Chilessä – Rovanperä kolmas

28.09.2024 05:15

MM-ralli

Ott Tänk johtaa Chilen MM-rallian ensimmäisen ajopäivän jälkeen. Hyundai-kuski siirtyi kärkipaikalle viidennellä erikoiskokeella. Seuraavat sijat ovat Toyotalla. Toisena on Elfyn Evans ja kolmantena rallissa jälleen mukana oleva Kalle Rovanperä.

Rovanperä on kuitenkin vain 7,1 sekuntia Tänakia jäljessä. Hän sanoi päivän päätteeksi, että oikeaa fiilistä ei löytynyt koko päivänä ja että hän on hyvin pettynyt ajoonsa.

Toista MM-ralliaan ajava Toyota-kuski Sami Pajari on hienosti neljäntenä. Hyundailla puolestaan kaasutteleva Esapekka Lappi on vasta seitsemäntenä ja reilut puoli minuuttia kärjestä. Lappi kärsi EK4:llä rengasrikon, mutta murisi mennessään myös, että ajotaidot ovat hukassa.

MM-kärki Thierry Neuville on tallikaveriaan Lappia edellä kuudentena. Hän ajoi aurana ja on kärjestä jäänyt 30,1 sekuntia. Eroa Lappiin on sen sijaan 5,8 sekuntia.

MM-taistoon välillä jo väriä tuonut Toyotan Sebastien Ogierilla oli EK3:lla rengasrikko ja hän jäi sen vuoksi pari minuuttia kärjestä. Ranskalainen ajoi lopulta kuitenkin kolmelle pätkälle pohjat, mutta on tuloslistalla silti vasta yhdeksäntenä.

Latvialaistähti Martins Sesks rikkoi EK3:lla kaksi rengasta ja hän joutui ryömimään maaliin, koska vararenkaita oli mukana vain yksi.

Tuloksia tästä.


Ilves jälleen voittoon – Pelicans taipui

27.09.2024 22:14

Liiga

Ilves-luotsi Tommi Niemelän paluu ex-joukkueensa Pelicansin halliin oli voittoisa. Ilves voitti ottelun maalein 4–3 (0–2,2–1,2–0).

Ilveksen maaleista vastasivat puolustaja Daniel Gazda toisen erän alussa, Jens Lööke ylivoimalla toisen erän alkupuolella ja Juho Rautanen kolmannen erän alkupuolella. Ratkaisun iski Arttu Pelli muutama minuutti ennen peliajan loppua.

Pelicansille iski Lubos Horky ottelun toisen minuutin ylivoimalla, Johannes Johannesen iski 2–0:n vain muutaman minuutin päästä edellisestä. Toisessa erässä onnistui vielä Iikka Kangasniemi.

Ilves piti myös Liigan kärkipaikkansa. Se on voittanut kaikki kauden viisi otteluaan. Kärkihaastaja HIFK voitti Raumalla Lukon 3–2 ja joukkueet ovat sarjassa tasapisteissä 15. HIFK on pelannut yhden ottelun enemmän.

Pelicans pitelee sarjan jumbosijaa. HPK on noussut valmentajavaihdoksensa myötä sijalle 13. Perjantaina joukkue voitti Kiekko-Espoon 5–2.

 


Bournemouthilla erikoinen tilanne edessä

27.09.2024 18:19

Jalkapallo

Kaksi viimeistä otteluaan hävinnyt Bournemouth saa Valioliigassa maanantaina vastaansa Southamptonin. The Cherries joutuu matsiin ilman manageriaan Andoni Iraolaa, joka on hyllytettynä.

Iraola on kerännyt kolme keltaista korttia kauden viidessä ensimmäisessä ottelussa. Siitä seuraa pannaa. Saintsin kohtaaminen olisi ollut Iraolalle ensimmäinen.

”En ole kokenut tätä derbyä aiemmin. Se on ottelu, jonka kaikki täällä haluavat voittaa. Ottelu on tärkeä”, Iraola tiesi lehdistötilaisuudessa.

Omasta toimitsijakiellostaan Iraola on hyvin pahoillaan. Englannissa myös valmentajien keltaiset kortit lasketaan.

”Tämä on iso pettymys, mutta emme voi siihen vaikuttaa. Minulle kerrottiin, että keltaisia kortteja ei voi täällä haastaa. Espanjassa niin ei ole, vaan ne voi haastaa. Yhtä kaikki istun yläkatsomossa tämän matsin.”

Valioliiga: Bournemouth – Southampton maanantaina 30. syyskuuta kello 22.


Cityn Rodrin kausi ohi – ”Me selviämme”

27.09.2024 16:37

Valioliiga

Manchester Cityn luotsi Pep Guardiola kertoi perjantain lehdistötilaisuudessaan, että Rodri, yksi joukkueen kantavista voimista, on sivussa loppukauden. Espanjalaispelaaja loukkaantui ottelussa Arsenalia vastaan viime sunnuntaina ja hänet leikattiin perjantaina.

”Eturistiside meni. Tämä kausi on hänellä ohi. Ikävää kyllä pahin tapahtui, mutta näitä sattuu. Me tuemme häntä kuntoutumisessa askel askeleelta”, Guardiola sanoi.

Guardiola huomautti jo viikolla, että City on pärjännyt ilman avainpelaajia ennenkin. Esimerkkinä hän käytti Kevin de Bruynen pitkää poissaoloa 2023. Guardiola muisti nyt mainita kuinka tärkeässä roolissa Rodri on.

”Meillä ei oikein ole samanlaista pelaajaa, mutta muut voivat yhdessä paikata sen, mitä Rodri on tehnyt joukkueessa. Tästä on selvittävä joukkueena ja löytää tapa pelata iso määrä otteluita ilman tärkeää pelaajaa.”

”Meillä on seurassa mahtavia pelaaja ja me tulemme löytämään tavan selvitä.”

Valioliiga: Newcastle United – Manchester City lauantaina kello 14.30.

 


Suomalaispakki teki jatkosopparin Sveitsiin

27.09.2024 16:03

Jääkiekko

Toista kauttaan Sveitsin liigan SCL Tigersin suomalaispuolustaja Juuso Riikola, 30, on tehnyt jatkosopimuksen seuran kanssa. Riikola puolustaa seurassa kaksi seuraavaakin kautta. Sopimus kestää kevääseen 2027 asti.

Riikola siirtyi neljän Pohjois-Amerikan pelikauden jälkeen ensin Ruotsiin Oskarshamniin 2022-23 ja jatkoi sieltä viime kaudelle Tigersiin. NHL:ssä Riikola pelasi Pittsburgh Penguinsin paidassa 80 ottelua. Hän ei ikinä tehnyt kunnon NHL-läpimurtoa.

Viime kaudella Sveitsissä Riikola teki 43 runkosarjan ottelussa tehot 3+14.


Slot tyytyväinen Liverpoolin starttiin

27.09.2024 14:29

Valioliiga

Liverpool pitelee Valioliigassa toista sijaa ja se on sarjajohtaja Manchester Cityä pisteen perässä. Liverpool on uuden managerinsa Arne Slotin ohjauksessa hävinnyt yhden ottelun viidestä pelatusta. Se harmittaa luotsia.

”Mielestäni joukkueen startti on ollut positiivinen. Häviö Nottinham Forestille oli pieni pettymys. On aina pettymys hävitä kotona ja erityisesti joukkueelle, joka ei ole neljän parhaan joukossa. Mutta eihän sitä tiedä, mitkä Forestin aikomukset ovat tällä kaudella”, Slot totesi lehdistö Wolves-ottelun lehdistötilaisuudessa.

Slot muistuttaa, että hänen joukkueensa pelityyli on pysynyt jokseenkin samana managerivaihdoksesta huolimatta.

”Pelityyli on samankaltainen kuin yhdeksän viime vuoden aikana, mutta se on vain hyvä, sillä joukkue on samankaltainen kuin Jürgen Kloppin joukkue oli. Ehkä homma tästä vielä hankaloituu vastustajien vuoksi jatkossa”, Slot huomauttaa.

”Kauden alku on siis ollut hyvä, vaikkei täydellinen.”

Valioliiga: Wolves – Liverpool lauantaina kello 19.30.

 


HIFK-konkari loukkaantui – kausi ohi

27.09.2024 14:10

Liiga

HIFK kertoo, että joukkueen konkaripelaaja Juhani Jasu, 36, loukkaantui viime lauantain ottelussa SaiPaa vastaan ja hyökkääjä on pitkään sivussa. Jasun vamma vaatii leikkaushoitoa, josta toipumisennuste on peräti viisi kuukautta. Siten pelaajan kausi on paketissa.

Jasu ehti pelata HIFK:ssa viisi ottelua. Hän siirtyi seuraan TPS:stä kesällä. Jasu on pelannut urallaan jo 901 SM-liigan ottelua.

Sivussa kokoonpanosta on loukkaantumisen vuoksi myös laitahyökkääjä Daniel Mäkiaho, joka on poissa peleistä näillä näkymin enintään kuusi viikkoa.

HIFK kohtaa perjantai-iltana Raumalla Lukon. Matsissa tekee Liiga-debyyttinsä sentteri-laituri Aatu Karjalainen, 19.

Liiga: Lukko – HIFK perjantaina kello 18.30.


Ricciardolle potkut – Lawson F1-kuskiksi

26.09.2024 20:49

Ricciardolle potkut – Lawson F1-kuskiksi

Se siitä. Daniel Ricciardon RB-ura tuli päätökseen.©RedBull Content Pool

Formula 1

F1-sarjan Racing Bull -talli tiedotti torstai-iltana, että tallin kuljettaja Daniel Ricciardo, 35, on saanut potkut. Ricciardo keräsi kaudella 12 MM-pistettä ja oli niillä sarjassa 14:s.

Loppukauden kuusi kisaa RB:n autolla ajaa uusiseelantilainen Liam Lawson, 22. Lawson otti jo viime kaudella tuntumaa F1-sarjaan viiden kisan verran, kun hän tuurasi Ricciardoa tämän loukkaannuttua. Hän ajoi Singaporen GP:ssä yhdeksänneksi.

F1-sarja jatkuu Yhdysvalloissa lokakuun 18.-20. Austinissa.

”Ajan autoa Austinin kisasta eteenpäin. Tämä on minulle tietysti aivan mahtava mahdollisuus. Työtä riittää nyt, mutta odota sitä innoissani”, Lawson sanoi tallin videohaastattelussa.

Tallikaverinaan Lawsonilla on japanilainen Yuki Tsunoda, joka on MM-sarjassa sijalla 12.


Lappi nopein torstaina Chilessä

26.09.2024 18:24

Lappi nopein torstaina Chilessä

EP Lapilla oli vauhti päällä Chilessä torstaina.©RedBull Content Pool

MM-ralli

Chilen MM-ralli alkoi testierikoiskokeella torstaina. Pätkän veti nopeimmin läpi Hyundain suomalaiskuski Esapekka Lappi. Hän oli 5,6 sekuntia toiseksi ajanutta Latvian Martins Sesksiä nopeampi. Sesks ajaa Ford Pumalla, jossa ei ole hybridiyksikköä.

Päivän kolmas oli Toyotan Rally1-autoa jälleen ajava Sami Pajari. Paluun taas ralli-auton rattiin tehnyt Kalle Rovanperä oli Toyotallaan neljäs. Rovanperä ajoi pätkän kuitenkin nopeimmin ensimmäisellä kierroksella.

Ralli käynnistyy todenteolla perjantaina. Silloin ajo-ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Ajopäivä alkaa kello 14.35 EK1:llä.


Nuoret pelaajat kantoivat Arsenalia

26.09.2024 05:54

Jalkapallo

Englannin liigacupin kolmannella kierroksella Arsenal kohtasi kotikentällään Bolton Wanderersin. Kotijoukkue juhli ottelun voittoa lopulta 5–1 (2–1).

Arsenalin tähdeksi ottelussa nousi vasta 17-vuotias Ethan Nwaneri, joka viimeisteli kaksi osumaa. Nuori talentti osui ottelun 37. ja 49. minuuteilla. Arsenalin muista maaleista vastasivat Declan Rice 16. minuutilla, Raheem Sterling 64.minuutilla ja Kai Havertz 77. minuutilla. Boltonin osuja oli Aaron Collins 53. minuutilla.

Ottelun jälkeen Arsenal-luotsi Mikel Arteta kehui nuorta Nwaneria, joka oli näyttävästi auttamassa myös Ricen maalin rakentelussa.

”Kyllähän tuosta näkee, että hän pelaa hyvällä itseluottamuksella ja uskoo itseensä. Hänellä on hyvä käsitys siitä, mitä hänen tulee kentällä tehdä”, Arteta myhäili lehdistölle.

Arsenalin maalilla torjui puolestaan vasta 16-vuotias Jack Porter, josta tuli samalla Arsenalin nuorin avauskokoonpanon pelaaja. Pelitilaisuus tuli joukkueen muiden vahtien loukkaantumisten ja ottelusumien vuoksi.

”Kerroimme hänelle edellispäivänä tästä tilaisuudesta. Se oli iso askel hänelle, mutta hän reagoi todella hyvin. Hän oli vahva jo harjoituksissa ja hänen joukkuekaverinsa auttoivat häntä valmistautumaan. Tämä oli hänelle aivan huikea kokemus”, Arteta uskoi.

 


ManU:lle kylmä suihku – Eriksen harmissaan

26.09.2024 05:23

Jalkapallo

Manchester Unitedin matka Eurooppa-liigassa ei alkanut parhaalla tavalla. Joukkue sai vieraakseen hollantilaisen Twenten. Ottelu päättyi 1–1-tasatulokseen.

Unitedin ainoan maalin teki Christian Eriksen, joka sai pallon maaliin ottelun 35. minuutilla. Twentelle osui Sam Lammers 68. minuutilla. Joka ryösti pallon Erikseniltä ja iski sen maaliin.

Eriksenille osuma oli kauden kolmas, mutta hän ei tietenkään ollut tyytyväinen ottelun lopputulokseen.

”Tulos oli kaukana hyvästä. Vaikutti, että he halusivat menestyä enemmän. Ei se sellainen käy”, tanskalaispelaaja totesi lehdistölle.

”Emme hävinneet ottelua, mutta kyllä tämä siltä tuntuu.”

Eurooppa-liiga jatkuu 3. lokakuuta.


Myrrän KooKoo taipui Tampereella Ilvekselle

25.09.2024 21:24

Liiga

Ilveksen ex-luotsi Jouko Myrrän paluu Tampereelle KooKoon päävalmentajana ei sujunut hurraten. Ilves voitti kotihallissaan Nokia Arenalla kohtaamisen maalein 5–2 (1–0,3–2,1–0) ja nousi voitollaan Liigan kärkeen ohi HIFK:n. Ilves on voittanut kaikki kauden pelaamansa neljä ottelua.

Ilves otti keskiviikkona salama-alun ja meni johtoon vain 39 sekunnin pelin jälkeen. KooKoo nousi tasoihin ja ohi toisen erän alun kahdella maalillaan, mutta Ilves ryhdistäytyi heti sen perään ja räppäsi erässä lopulta kolme maalia lisää. Viimeisen maalinsa Ilves teki kolmannen erä lopulla.

Ilveksen maaleista vastasivat Jens Lööke, Matias Mäntykivi, Ondrej Kos, Simon Johansson ja Niklas Friman. KooKoon onnistumiset tulivat Kalle Loposelta ja Samuel Valkeejärveltä.

Myrrällä riittää KooKoon kanssa kehitettävää, sillä joukkue on hävinnyt viidestä ottelustaan kolme ja voittanut yhden jatkoilla ja yhden voittolaukauskisassa. Perjantaina joukkue saa vieraakseen Sportin.