TILANNEHUONE

Rovanperä näkee Chilen rallin isona haasteena

25.09.2023 18:26

Rovanperä näkee Chilen rallin isona haasteena

Kalle Rovanperä ajoi viimeksi Chilessä Rally2-autolla.©AOP

MM-ralli

Kalle Rovanperä voitti Kreikan rallin ja johtaa rallin MM-sarjaa nyt 33 pisteen erolla Toyotan tallikaveriinsa Elfyn Evansiin. Kautta on jäljellä enää kolme rallia, joista seuraava ajetaan viikonloppuna Chilessä.

Viimeksi Chilessä ajettiin 2019 ja Rovanperä kaasutti silloin 18-vuotiaana vielä Rally2-autolla, mutta voitti luokkansa. Chilen Rally1-kisan voitti Ott Tänak. Hän ajoi silloin Toyotalla.

”Kreikassa tuli hyvä tulos ja mestaruustaisto näyttää nyt paremmalta, mutta edelleen vaaditaan kuitenkin keskittymistä. Chilen ralli on taas iso haaste. Viimeksi kun ajoin rallin, ajoin Rally2-autoa. Meillä oli silloin hyvä viikonloppu”, Rovanperä sanoo tallin haastattelussa.

”Neljän vuoden jälkeen ja kaikkine uusine erikoiskokeineen, veikkaan, että kisa tuntuu kuin uudelta rallilta ja on haasteellinen kaikille.”

”Tiet ovat kivoja, mutta olosuhteet voivat olla hankalia ja pito vaihtelee. Odotan kuitenkin kisan alkua ja toivon hyvää tulosta.”

MM-ralli: Chilen ralli ajetaan 28.syyskuuta -1.lokakuuta.


Kohumatsi pelataan loppuun ilman yleisöä

25.09.2023 18:20

Kohumatsi pelataan loppuun ilman yleisöä

Ajaxin pelaajat siirtymässä pukusuojaan, kun ottelu keskeytettiin sunnuntaina.©AOP

Jalkapallo

Sunnuntaina 24. syyskuuta kannattajien hulinoinnin vuoksi keskeytetty Hollannin pääsarjan Eredivisien jalkapallo-ottelu Ajax – Feyenoord on päätetty pelata loppuun keskiviikkona.

Ottelu keskeytyi sunnuntaina 56. minuutin kohdalla, kun kotijoukkueen kannattajat heittivät kentälle palavia soihtuja. Ottelu oli sitä ennen keskeytetty jo kahdesti Ajax-kannattajien heitettyä kentälle tavaraa. Ottelun keskeytyshetkellä Feyenoord johti ottelua 3-0.

Ottelu pelataan loppuun ilman yleisöä.

Ajax kertoo verkkosivuillaan, ettei se ole tyytyväinen maan jalkapalloliiton päätökseen. Sen piti pelata keskiviikkona FC Volendamia vastaan, mutta se ottelu halutaan nyt siirtää.

Ajax näkee että joukkueelle tulee tällä järjestelyllä otteluruuhkaa. Ajaxilla on ensi lauantaina ottelu RKC Waalwijkia vastaan.

Seura on valmis vaikka oikeustoimiin, jos parempaa aikaa ei löydy. Ajax haluaisi siirtää ottelun marraskuun alkuun.


Lappi haluaa podiumille taas Chilessä

25.09.2023 08:01

Lappi haluaa podiumille taas Chilessä

Esapekka Lappi haluaa palata Chilessä taas podiumille.©AOP

MM-ralli

MM-rallia ajettiin Chilessä ensimmäisen ja ainoan kerran vuonna 2019. Nyt ralli palaa kalenteriin. Hyundain Esapekka Lappi ajoi Kreikassa viidenneksi. Chilen sorarallista hän odottaa hieman Suomen kaltaista koetusta.

”Matkalla on teknisiä osuuksia, mutta kokonaisuudessaan tämä on nopea ralli, joka muistuttaa hieman Viron ja Suomen ralleja”, Lappi sanoo tallin haastattelussa.

”Täällä ei kuitenkaan ole sellaista pitoa kuin noissa ralleissa. Tämä ei ole rankin mahdollinen ralli, joten autoa ei tarvitse liikaa säästellä, mutta itseluottamus on oltava kohdillaan, jotta ajamme tarpeeksi lujaa. Meidän tavoitteemme on podium.”

MM-ralli: Chilessä ajetaan 28. syyskuuta – 1. lokakuuta.


Ajaxin ottelu keskeytyi kaaokseen

25.09.2023 06:37

Ajaxin ottelu keskeytyi kaaokseen

Näky kadulla oli karu, Ajaxin ottelun keskeydyttyä.©AOP

Jalkapallo

Hollantilaisten Ajaxin ja Feyenoordin Eredivisien ottelu keskeytettiin sunnuntaina kokonaan sen 56. minuutilla, koska kotijoukkueen kannattajat heittelivät soihtuja kentälle. Ottelu keskeytyi Feyenoordin johtaessa 3–0.

Tuomari vihelsi pelin poikki turvallisuussyistä.

Ottelun päättänyt keskeytys oli jo kolmas laatuaan ottelun aikana. Kentälle heitettiin aiemmin myös muovimuki ja soihtu.

Ajax pahoittelee kannattajiensa käytöstä ja sanoo tiedotteessa, ettei huono käytös kuulu seuran kulttuuriin. Ajaxin kauden alku on ollut heikko. Se on liigassa vasta sijalle 14.

”Pettymys kauden heikosta alusta on ymmärrettävää, mutta se ei voi koskaan johtaa hulinointiin. Pahoittelemme kaikilta, jotka tunsivat olonsa turvattomaksi, tai joita asia koski jollain tavoin”, tiedotteessa sanottiin.

Ajax-kannattajat jatkoivat hulinointiaan stadionin ulkopuolella ja poliisi käytti kyynelkaasua tilanteessa.

Feyenoordin pelaajat joutuivat kuitenkin odottelemaan pitkään pukuhuoneessa tilanteen rauhoittumista, ennen kuin pääsivät kotimatkalle.

Eredivisie tiedotti, että se ilmoittaa myöhemmin ottelun kohtalosta.


Upea maailmanennätys Berliinin maratonilla

24.09.2023 16:17

Upea maailmanennätys Berliinin maratonilla

Berliinin maratonilla tuli uusi ME. Sen juoksi Etiopian Tigst Assefa.©AOP

Yleisurheilu

Etiopialainen Tigst Assefa voitti Berliinin maratonin upealla maailmanennätysajalla 2.11.53. Assefa paransi aiemmin Kenian Brigid Kosgein nimissä ollutta ja vuonna 2019 juoksemaa aikaa yli kahdella minuutilla.

Toiseksi kisassa juoksi sunnuntaina Kenian Sheila Chepkirui ajalla 2.17.49 ja kolmas oli Tansanian Magdalena Shauri ajalla 2.18.41

Miesten matkan voitti kenialainen maailmanennätysmies ja olympiavoittaja Eliud Kipchoge ajalla 2.02.42. Hän on nyt voittanut Berliinissä ennätykselliset viisi kertaa. Miesten matkalla Kenia otti kaksoisvoiton, sillä Vincent Kipkemoi oli toinen ajalla 2.03.13. Kisan kolmonen oli Etiopian Tadese Takele, joka taittoi matkan aikaan 2.03.24.

Poliisi joutui toimiin maratonin aikna, kun ilmastoaktivistit pitivät mielenilmaustaan. He yrittivät estää juoksijoiden matkantekoa ja maalasivat katua oranssilla maalilla.


Verstappen ylivoimainen – upea päivä McLarenille

24.09.2023 09:38

Verstappen ylivoimainen – upea päivä McLarenille

Max Verstappen oli jälleen ylivoimainen.©AOP

Formula 1

Red Bullin Max Verstappen ajoi ylivoimaiseen voittoon Japanin F1 GP:ssä. Verstappen lähti paalulta, teki kaksi varikkopysähydstä, eikä päästänyt irti ykköspaikastaan. Voitto Japanissa on Verstappenille toinen peräkkäinen ja tämän kauden 13:s. Verstappenin voitto takasi Red Bullille myös kauden valmistajien sarjan mestaruuden. Mestaruus on tallin kuudes.

Sunnuntaina toisena ruutulipulla oli McLarenin Lando Norris, jolle toinen sija oli kauden neljäs. Norris jäi voittajalle kuitenkin +19.387.

McLarenin loistopäivän kruunasi Oscar Piastrin kolmas sija. Podium-sija on tulokaskuskin uran ensimmäinen F1:ssä.

Alfa Romeon Valtteri Bottaksen kisa hyytyi alkukierroksilla kolareihin. Williams-autot olivat suomalaiselle liikaa. Ensin startissa Bottas kolahti yhteen Alpinen Esteban Oconin ja sitten Williamsin Alex Albonin kanssa. Pitkän korjaussession jälkeen Bottas pääsi radalle, mutta Williamsin Logan Sargeant pukkasi hänet heti ulos radalta. Bottas jatkoi vielä hetken kisassa, mutta keskeytti lopulta kiroillen tulisesti tiimiradioon.

Red Bullin kisa oli kaksijakoinen, sillä Sergio Perez keräsi kisassa kaksi viiden sekunnin aikasakkoa. Hän kiihdytti muiden ohi tullessaan varikolta turva-auton aikana ja kolaroi lisäksi Haasin Kevin Magnusenin kanssa. Töppäilyjen jälkeen hän istui pitkään varikolla autossaan. Lopulta hän piipahti vielä radalla ja kärsi sitten rangaistuksiaan, jotta ne eivät siirry seuraavaan kisaan.


Spurs-manageri ei ikävöi Kanea – ”Hyvin pärjätty”

24.09.2023 08:59

Spurs-manageri ei ikävöi Kanea – ”Hyvin pärjätty”

Spursin Ange Postecoglou näkee Arsenalin kovana haasteena.©AOP

Valioliiga

Sunnuntain Lontoon derby Arsenalin ja Tottenhamin välillä on ensimmäinen laatuaan Spurs-manageri Ange Postecogloulle. Hän odottaa tiukkaa ottelua. Arsenalia pidetään ottelun ehdottomana ennakkosuosikkina.

”Näillä otteluilla on erityisen suuri merkitys kannattajille. Meillä on vastassa hyvä joukkue, joka on myös vahvistunut entisestään tälle kaudelle. He uskovat vankasti omaan pelaamiseensa ja tästä tulee meille vaikea kohtaaminen heidän kotikentällään”, Postecoglou sanoi ottelun lehdistötilaisuudessa.

”Meillä on aika monta pelaajaa, jotka eivät ole aiemmin pelanneet tätä otteluparia. Kyseessä ei ole vain se, että matsi on derby vieraskentällä, vaan haaste on voittaa ylipäätään erittäin vahva joukkue.”

Tottenhamin entinen tähtihyökkääjä Harry Kane mättää nyt maaleja Bayernin paidassa Bundesliigassa. Tottenham totuttelee aikaan ilman Kanen läsnäoloa. Postecoglu näkee, että hyvin on pärjätty. Tottenham on liigakakkonen.

”Olen ollut tyytyväinen siihen, miten kaverit ovat onnistuneet hyökkäyssuuntaan kaikilta osa-alueilta tähän mennessä, mutta yritämme tässä samalla kuitenkin paikata yhtä kaikkien aikojen mahtavimmista pelaajista tässä seurassa. Olemme pärjänneet ihan hyvin tähän asti.”

Valioliiiga: Arsenal – Tottenham sunnuntaina kello 16.


Bottas kolaroi Japanin GP:n alussa – kahdesti

24.09.2023 08:16

Bottas kolaroi Japanin GP:n alussa – kahdesti

Valtteri Bottakselle ei riittänyt tilaa radalla Japanin GP:n startissa.©AOP

Formula 1

Japanin F1 GP alkoi Valtteri Bottaksen osalta karmivasti. Suomalaiskuski sai osumaa heti startissa Alpinen Esteban Oconin töytäissessä häntä jo ennen ensimmäistä mutkaa.

Bottas puolestaan osui rytäkässä itse Alex Albonin Williamsiin. Hiilikuitua varisi radalle niin, että turva-auto otettiin radalle.

Yllättäen kukaan ei kolarin vuoksi keskeyttänyt.

Bottas nilkutti kuitenkin varikolle rengas- ja siipirikon vuoksi, mutta pääsi jatkamaan kisaa korjaustyön jälkeen.

Heti perään Williamsin Logan Sargeant pukkasi Bottaksen ulos radalta. Bottas pyörähti ja hipaisi seinää, mutta palasi vielä radalle. Hän joutui käymään uudelleen varikolla ja autoa korjailtiin tovi. Bottaksen kisa jatkui vielä kisan viimeisenä autona. Lopulta hän ilmoitti tiimiradiossa, että auto on kisakelvoton ja hän keskeytti ajamalla varikolle.

Sargeant sai viiden sekunnin aikarangaistuksen Bottas-tällistä. Aikasakko oli jenkkikuskin toinen Japanissa. Tuomaristo katsoi hänen autonsa koria korjatun aika-ajon mällin jälkeen niin paljon, että se oli käytännössä uusi.

Kisan johtopaikan otti Max Verstappen niin paalulta kuin myös turva-auton takaa.


Bundesliiga sopii Kanelle – hattutemppu

23.09.2023 19:45

Bundesliiga sopii Kanelle – hattutemppu

Harry Kane on saanut peli-ilonsa kohdilleen.©AOP

Jalkapallo

Harry Kanen loistokausi Bundesliigassa sai jatkoa, kun Bayern München voitti Bochumin peräti 7–0 (4–0). Kane tälläsi ottelussa hattutempun ja syötti lisäksi kaksi maalia.

Kane onnistui maalinteossa ottelun 12. minuutilla, 54. minuutilla rangaistuspotkusta ja lisäksi 88. minuutilla. Lisäksi hän syötti Leroy Sanén maalin 38. minuutilla ja Mathys Telin osuman 81. minuutilla. Kane on nyt viimeistellyt seitsemän maalia Bundesliigassa.

Hattutemppu oli Kanen ensimmäinen sitten kauden 2017.

Bayern johtaa liigaa pelattuaan neljä voittoa ja yhden tasapelin tällä kaudella.


Verstappen palasi paalulle – Bottas sai pettyä

23.09.2023 10:27

Verstappen palasi paalulle – Bottas sai pettyä

Max Verstappen oli ylivoimainen Suzukassa.©AOP

Formula 1

Japanin F1 GP:n paalupaikka meni jälleen Red Bullin Max Verstappenille. Hollantilainen ravisteli niskoiltaan Singaporen pettymyksen ja oli Suzukassa nopein ensimmäisellä ja ratkaisevalla kolmannella aika-ajojaksoilla. Paalu tuli upealla kierrosajalla 1.28,877. Renkaiden kuluminen ja rengastaktiikka ovat Suzukin karhealla radalla avainroolissa.

”Pystyin todella painaa menemään ja se tuntui hyvältä. Singapore oli heikko, mutta täällä kaikki tuntui hyvältä ensimmäisestä kierroksesta asti”, Verstappen iloitsi ratahaastattelussa.

Seuraavat sijat aika-ajossa menivät McLareneille. Oscar Piastri nousi kakkospaikalle ja jäi Verstappenille +0.581. Lando Norris oli kolmas jääden+0.616. Ferrarit eivät pystyneet vastaamaan McLarenien vauhtiin. Charles Leclerc oli aika-ajon neljäs ja Carlos Sainz viides.

Alfa Romeot jäivät ensimmäiseen aika-ajo-osioon. Valtteri Bottas jäi Q2:sta kuitenkin vain 0,073 sekunnin päähän, kun Haasin Kevin Magnussen otti viimeisen jatkopaikan. Zhou Guanyu jäi sijalle 19. Williamsin amerikkalaiskuski Logan Sargeant ajoi Q1:llä päin seinää ja romutti jälleen autonsa. Ensimmäinen aika-ajojakso keskeytyi sen vuoksi toviksi.

Kotikisaansa ajava AlphaTaurin Yuki Tsunoda oli yhdeksäs, mutta hän löi valovoimaisen rookie-tallikaverinsa Liam Lawsonin, joka oli 11:s.

Tuloksia tästä.


Xavin jatko julkistettiin – Barcelona vireessä

23.09.2023 10:01

Xavin jatko julkistettiin – Barcelona vireessä

Xavi laittoi nimen Barcelonan tarjoamaan jatkosoppariin.©AOP

La Ligan Barcelona on vahvistanut jatkosopimuksen päävalmentajansa Xavi Hernandzin, 43, kanssa. Jatkosopimus pitää valmentajan seurassa kesäkuuhun 2025 asti. Sopimuksessa on myös optio jatkosta.

Xavi on valmentanut Barcelonaa marraskuusta 2021. Viime kaudella joukkue voitti La Ligan ja Espanjan Super Cupin. Tällä kaudella Barcelona on voittanut viidestä pelaamastaan ottelusta neljä.

Xavi sanoi lehdistölle viime viikonlopun 5–0 Real Betis -voiton jälkeen, että hänen joukkueensa pelaa nyt parasta jalkapalloa ikinä. Hän on erityisen iloinen siitä tavasta, jolla joukkue pelaa ja muistutti, että myös kesän hankinnat ovat vahvistaneet joukkuetta.

Barcelona kohtaa La Ligan ottelussa lauantaina Celta Vigon kotikentällään.


Odotettu kaksikko sai F1-jatkospopparit

23.09.2023 09:04

Odotettu kaksikko sai F1-jatkospopparit

Yuki Tsunoda jatkaa AlphaTaurilla ensi kaudellakin.©AOP

Formula 1

AlphaTaurin F1-talli vahvisti lauantaina ensi kauden kuljettaja kaksikoksi japanilaisen Yuki Tsunodan ja australialaisen Daniel Ricciardon.

Tsunoda on ajanut tallissa kaudesta 2021 ja Ricciardo sai paikan tänä kesänä, kun Nyck de Vriesin sopimus päätettiin heikkojen tulosten seurauksena.

Talliin kärkkyi paikkaa myös uusiseelantilainen tulokaskuski Liam Lawson, joka on ajanut hyviä suorituksia Daniel Ricciardon sairausloman aikana. Hänet jätettiin kuitenkin yhä testikuskiksi.