TILANNEHUONE

Jürgen Klopp RB-juomajätin jalkapallojohtajaksi

09.10.2024 10:13

Jürgen Klopp RB-juomajätin jalkapallojohtajaksi

Jürgen Klopp on jatkossa RB-mies.

Liverpoolin viime kauden jälkeen jättänyt Jürgen Klopp siirtyy Red Bull -juomajätin maailmanlaajuiseksi jalkapallojohtajaksi. Kloppin uudesta pestistä ei ole kerrottu virallisesti, mutta useat mediat ovat kertoneet asian jo ratkenneen.

Klopp vastaa uudessa tehtävässään RB-leiriin kuuluvien jalkapalloseurojen johtamisesta, niiden pelin kehittämisestä ja pelaajatarkkailusta. RB-seuroja ovat muun muassa RB Leipzig, Red Bull Salzburg ja New York Red Bulls.

Klopp toimi Liverpoolin managerina vuosina 2015-2024. Tänä aikana hän luotsasi Liverpoolin ensimmäisen kerran 30 vuoteen liigamestariksi kaudella 2019-2020. Lisäksi Liverpool voitti Kloppin alaisuudessa muun muassa Mestarien liigan keväällä 2019.

Ennen Liverpoolia Klopp luotsasi Borussia Dortmundia, jonka hän johti kahdesti Bundesliigan mestariksi.

Kloppin uudessa sopimuksessa on uutisoitu olevan pykälän, joka mahdollistaa 57-vuotiaan Kloppin siirtymisensä Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi.


Teuvo Teräväisen maali ei riittänyt Hawksille

09.10.2024 09:06

NHL

Utah Hockey Club oli vireessä ensimmäisessä ottelussaan. Vastaan asettui Salt Lakessa Chicago Blackhawks, jolle paikkakuntaa vaihtaneen joukkueen meno oli liikaa. Utah voitti ensimmäisen kotiottelunsa ja kauden avauksen maalein 5–2.

Chicagon kauden avausmaalin teki Teuvo Teräväinen Connor Bedardin syötöstä toisessa ersässä. Joukkueelle onnistui erässä myös Nick Foligno.

Utahin maalit iskivät Dylan Guenther kahdesti, Clayton Keller, Barrett Hayton ja Lawson Crouse.

Myös Seattle Krakenin Eeli Tolvanen onnistui kotiottelussa St. Louis Bluesia vastaan. Kaikki ottelun maalit tehtiin lopulta toisessa erässä.  Tolvasen maali vei kotijoukkueen 2–0-johtoon erän alussa, mutta matsin avausmaalin teki kuitenkin Krakenin Vince Dunn puoliminuuttia aiemmin. Kraken hävisi ottelun lopulta 2–3. Bluesille onnistuivat Jordan Kyrou kahdesti ja Philip Broberg.

Teräväisen isku…


Korpisalolla hankala peli – Florida voittoon

09.10.2024 08:54

NHL

Florida Panthers aloitti mestaruutensa puolustamisen tiistaina kotiottelulla Boston Bruinsia vastaan myrskytunnelmissa, mutta täydelle hallille. Kauden avaus sujui voittoisasti. Florida otti pisteet kotonaan lukemin 6–4 (4–1,1–1,1–2). Hurrikaani Miltonin odotetaan iskevän osavaltioon keskiviikon aikana.

Bostonin Joonas Korpisalo oli avausmatsissa helteessä. Torjuntoja kertyi 29, mutta torjunta prosentti jäi 82,9:ään. Floridalaiskannattajat halusivat parempaa vastusta ja kiusasivat vastustajaa laulamalla viiden maalin jälkeen ”We want Swayman”.

Ottelun suomalaisonnistuja oli Floridan Eetu Luostarinen, joka iski Anton Lundellin syötöstä 2–0-maalin. Myös kapteeni Aleksander Barkov keräsi uransa kymmenennen kotiavauspelin syöttöpinnan auttamalla Sam Reinhartia 3–1-alivoimamaalissa avauserän lopulla. Lisäksi Korpisalon ohittivat myös Sam Bennett peräti kahdesti avauserässä, sekä myös Jonah Gadjovich ja Evan Rodrigues.

Floridan Sergei Bobrovsky torjui maalillaan 24 kertaa. Hänet ohitti Pavel Zacha, Charlie McAvoy, Trent Frederic ja David Pastrnak.

”Ottelu oli 4–1 ensimmäisen erän jälkeen, joten ei siihen voi olla tyytyväinen. Se ja sama kuinka monta kiekkoa siinä ottaa, tuollaisesta on vaikeaa nousta. Ripareita ei voi syyttää, tässä täytyy vain olla parempi”, Korpisalo kommentoi lehdistölle.

Sam Bennett rynni voltilla Korpisalon yli Rodriguesin maalitilanteessa. Korpisalo keräsi itseään jäältä sen jälkeen.

”Yritin vain keskittyä kiekkoon, enkä oikein nähnyt mitä siinä tapahtui. En kuitenkaan usko, että kukaan yrittäisi tahallaan maalivahtia satuttaa”, Korpisalo totesi.

Bostonin kausi jatkuu torstaina kotiottelulla Montrealia vastaan ja Florida aloittaa samaan aikaan kuuden ottelun vieraskiertueensa Ottawassa.

Korpisalolla riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita…


Upea ura päätökseen – Iniesta lopettaa

08.10.2024 18:03

Jalkapallo

Espanjan jalkapallomaajoukkueen ja FC Barcleonan valovoimainen tähti Andres Iniesta, 40, piti tiistaina tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitti pitkän peliuransa päättymisestä. Iniestalle tilaisuus oli hyvin tunteellinen ja välillä hänen oli vaikeaa löytää edes sanoja.

Iniestan ura kesti yhteensä 22 kautta ja se oli menestyksekäs. Hän oli voittamassa muun muassa yhdeksää La Ligan mestaruutta ja neljää Mestarien liigan mestaruutta Barcelonan paidassa. Iniesta pelasi Barcelonan keskikentällä lopulta peräti 16 kautena. Huikean Barca-uran jälkeen hän pelasi vielä viisi kautta Japanissa Vissel Kobessa ja lopuksi yhden kauden Saudi-liigan Emiratesissa.

Espanjan maajoukkueessa Iniesta muistetaan erityisesti hänen 2010 MM-kisojen 116. minuutilla iskemästään maalista, joka varmisti Espanjalle mestaruuden.

”Yksi maagisimmista pelikavereistani ikinä ja yksi niistä, joiden kanssa nautin aina pelaamisesta. Pallo tulee kaipaamaan sinua, ja niin tulemme me kaikki. Toivon sinulle aina parasta. Olet ilmiö”, Lionel Messi viestitti entiselle pelikaverilleen.

Iniesta ei usko, että hän pystyy jättämään jalkapalloa kokonaan. Hän ei kuitenkaan paljastanut tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Huh! Hulppea muistelo Iniestan urasta…


Taponen sai F3-paikan – ”Olen innoissani”

08.10.2024 11:38

Taponen sai F3-paikan – ”Olen innoissani”

Tuukka Taposen ura jatkuu ensi kaudella F3-sarjassa. ©Suderia Ferrari

Muu urheilu

F3-sarjan ART Grand Prix -talli tiedottaa tehneensä sopimuksen suomalaislupaus Tuukka Taposen, 17, kanssa.

Taponen on Ferrarin kuljettaja-akatemian jäsen ja hän on ajanut tällä kaudella Formula Regional -sarjassa. Hän on sarjassa tällä hetkellä kolmannella sijalla ja jäljellä on vielä Monzan osakilpailu kuun lopulla.

Taposella on jo ajokokemusta F3-autoilla. Hän oli mukana Belgian Span kisaviikonlopussa heinäkuussa. Hän ajoi sprintissä sijalle 13. ja sunnuntain kisassa hän keskeytti kolarin vuoksi.

”Olen tosi innoissani F3-sopimuksesta ART GP:n kanssa. He ovat osoittaneet minua kohtaan kiinnostusta jo kesällä ja antoivat myös mahdollisuuden osallistua Span F3-kisaan. Tiimi teki vaikutuksen minuun niin radalla kuin sen ulkopuolella. Tämä tuntuun kuin tulisi kotiin”, Taponen fiilistelee tiedotteessa.

ART Grand Prix -talli on suomalaisille tuttu entuudestaan. Myös Valtteri Bottas ajoi tallissa ennen F1-uraansa

 

 


Kapanen ja Blomqvist lennossa – Lambert farmiin

08.10.2024 07:05

NHL

Pittsburgh Penguins tiedotti maanantsina, että joukkueessa pelaa NHL-kauden alussa peräti kolme suomalaista. Jesse Puljujärven ja Valtteri Puustisen lisäksi Joel Blomqvist nousi joukkueen maalivahtikattaukseen, kun Alex Nedeljkovic on loukkaantunut.

Montrealin kova uutinen oli Oliver Kapasen NHL-paikka. Kapasen harjoitusleiri sujui vakuuttavasti ja paikka oli ansaittu. Pelaaja sanoi itse, että oli hermoja raastavaa odotella päätöksiä.

Winnipeg Jetsin Brad Lambert joutui puolestaan pettymään. Tehoja tuli 1+2 neljässä treenimatsissa, mutta Lambert aloittaa kuitenkin kauden AHL:n Manitoba Moosessa.

Pulju on ylpeä itsestään ja aikoo näyttää…


Harry Kane pääsee sittenkin Suomen lennolle

08.10.2024 01:47

Huuhkajat

Harry Kanen sunnuntaisessa Eintracht Frankfurtia vastaan pelatussa klassikko-ottelussa saama kolhu on osoittautunut ennakoitua lievemmäksi. Englannin maajoukkueen lääkintähenkilökunta tutki Kanen vamman maanantaina ja totesi hänen olevan pelikunnossa Kansojen liigan otteluissa Kreikkaa ja Suomea vastaan.

Englannin maajoukkue menetti kuitenkin kolme pelaajaa alkuperäisestä kokoonpanosta, kun FA ilmoitti maanantaina, että Morgan Gibbs-White, Ezri Konsa ja Kobbie Mainoo joutuvat jättämään maaottelut väliin vammojen vuoksi.

Englannin väliaikainen päävalmentaja Lee Carsley ei kutsu pois jäävien pelaajien tilalle uusia pelaajia.

Englanti kohtaa Kreikan torstaina Lontoossa ja Suomen sunnuntaina Olympiastadionilla.

Irlanti joutuu Suomea ja Kreikkaa vastaan pelattaviin otteluihin ilman Cardiffin puolustajaa Callum O’Dowdaa, mutta Liverppoolin lauataisesta ottelusta Crystal Palacea vastaan sivussa ollut maalivahti Caoimhin Kelleher matkusttaa tiistaina Suomeen.

Suomi kohtaa Irlannin torstaina Olympiastadionilla.


Ajax-legenda Johan Neeskens on kuollut

07.10.2024 19:31

Jalkapallo

Hollannin ja Ajaxin 1970-luvun suurpelaajiin kuulunut Johan Neeskens on kuollut. Neeskens menehtyi 73-vuotiaana sunnuntaina.

Neeskensiä pidettiin yleisesti Ajaxin ja Hollannin 70-lukujen tähtijoukkueiden toisena suurena pelaajana Johan Cruyffin lisäksi. Hän voitti Ajaxissa Euroopan Cupin kolmesti vuosina 1971, 1972 ja 1973. Neeskens siirtyi myöhemmin Barcelonaan ja voitti Barcelonassa Euroopan cup-voittajien cupin vuonna 1978.

Neeskens oli pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja.

Hollannin maajoukkueessa Neeskens pelasi 49 kertaa. Hän voitti MM-hopeaa vuoden 1974 ja 1978 MM-kisoissa.

Peliuransa jälkeen Neeskens valmensi useita seurajoukkueita ja toimi Hollannin maajoukkueen apuvalmentajana Hollannin maajoukkueessa vuosina 1995-2000 ja Barcelonassa 2006-2008.

 


Manchester Unitedilla kriisikokous ten Hagin asemasta

07.10.2024 11:59

Valioliiga

Manchester United johtokunta pitää tiistaina kriisikokouksen seuran tukalasta tilanteesta. Kokouksessa käsitellään ennen muuta manageri Erik ten Hagin asemaa, mutta ennakkotietojen mukaan Manchester Unitedin ei uskota erottavan ten Hagia vielä tiistaina.

Manchester Unitedin tähtipelaaja ja SkySportsille nykyisen jalkapalloa analysoiva Gary Neville arvioi sunnuntaisen Aston Villa -tasapelin jälkeen, että ten Hagilla on ainakin muutama viikko aikaa pelastaa nahkansa.

”Tasapeli Aston Villaa vastaan oli tulos, joka antaa ten Hagille muutaman viikon aikaa. Lähiviikot ovat kuitenkin ratkaisevia ten Hagin kannalta”, Neville sanoi SkySportsilla.

Ten Hagin seuraajapeli on karannut mediassa täysin lapasesta. Pahassa kurimuksessa olevan hollantilaisluotsin tilalle on tarjottu toistakymmentä eri vaihtoehtoa mukaan lukien ten Hagin apulaismanageri Ruud van Nistelrooy, jolla on aiempaa päävalmentajakokemusta PSV:stä.

 


Kaan Kairinen sivuun Huuhkajista

07.10.2024 10:52

Huuhkajat

Palloliitto tiedottaa, että Sparta Prahan suomalaistähti Kaan Kairinen joutuu jättämään Irlanti- ja Englanti-maaottelut väliin loukkaantumisen vuoksi.

Kairista vaiva lähentäjälihasvamma, joka on vaivannut häntä jo jonkin aikaa.

Kairisen tilalle Huuhkajiin on nimetty HSV:n Anssi Suhonen.

Suomi kohtaa Olympiastadionilla Helsingissä torstaina Irlannin ja sunnuntaina Englannin.


Bostonin maalilla tunkua kauden avaukseen

07.10.2024 08:34

NHL

Boston Bruinsin luottovahti Jeremy Swayman teki sunnuntaina vihdoin jatkosopimuksen maalivahtinsa kanssa. Sopimus on kahdeksan vuotinen ja arvoltaan hulppeat 66 miljoonaa dollaria. Sopimuksellaan hän on neljänneksi koviten tienaava maalivahti liigassa.

Joukkueen GM Don Sweeney totesi kuitenkin, että joukkue jatkaa kauden aloitukseen, kuten ennakkoon oli sovittu. Se tarkoittaa, että Joonas Korpisalo olisi tolppien välissä, kun Bruins kohtaa mestarijoukkue Florida Panthersin tiistai-iltana Floridan aikaa.

Florida Panthersin piti pitää perinteinen mestaruusseremonia maanantaina kotihallissaan, mutta tilaisuus peruttiin Milton-myrskyn lähestyessä. Kauden avausottelun ajankohtaa ei ole vielä muutettu.

NHL: Florida Panther – Boston Bruins keskiviikkoyönä kello 2.


Kanelle terveyshuolia – Kompanylle painetta

07.10.2024 08:30

Jalkapallo

Bundesliigan kärkiottelu sunnuntaina Frankfurtissa ei sujunut Bayern Münchenin luotsin Vincent Kompanyn käsikirjoituksen mukaan. Ottelusta muodostui maalijuhla, mutta sen tähtenä loisti kuitenkin Eintrachtin egyptiläistalentti Omar Marmoush, joka viimeisteli ottelussa tällä kertaa kaksi maalia. Ottelu päättyi tasatulokseen 3–3.

Marmoush on tehnyt tällä kaudella jo kymmenen osumaa kahdeksassa pelaamassaan ottelussa. Hän sai huikeat suosionosoitukset Deutche Bank Parkilla ottelun lopuksi. Hän johtaa liigan maalitilastoa kahdeksalla osumallaan.

Bayern-luotsi Kompanylle sataa jo kritiikkiä. Kolme ottelua tasuriin peräkkäin saa saksalaislehdistön varpailleen. Bayern-fanien puhina lehtereillä myös kovenee. Joukkue antautui jokaisessa maalissa Frankfurtin nuorten pelaajien vastahyökkäysnopeuden edessä.

Joukkueen maalitykki Harry Kane otettiin ottelusta vaihtoon 72. minuutilla. Sitä ennen hän oli syöttänyt joukkueensa kolmannen maalin ja saanut jälleen myös kolhun nilkkaansa.

Kompany kommentoi, ettei vielä tiedetä Kanen vamman laatua, mikä kiinnostaa tietysti suomalaisittain Kansojen liigan Englanti-ottelun alla. Myös puolustaja Dayot Upamecano sai ottelussa reisivamman.

”Vielä on liian aikaista kommentoida Harryn tilannetta. Toivon, ettei se ole mitään vakavaa”, Kompany kommentoi saksalaislehdistölle.

Kompany oli muuten positiivinen joukkueensa tilanteesta. Bayern johtaa yhä liigaa.

”Se oli hieno esitys joukkueelta. Meillä oli paljon mahdollisuuksia. Olisimme luultavasti ansainneet enemmän. Meidän on jatkettava yksinkertaisemmin ja kuljettava tässä omaa tietämme, sekä uskottava, että tällaiset esitykset tuovat lopulta meille tuloksia”, Kompany jatkoi.

”Minulla on paljon toivoa. Minulla on myös jo tarpeeksi kokemusta. Jos jatkamme näin, voitamme pian taas pelejä. Nyt on vain pysyttävä rauhallisena.”