TILANNEHUONE

Topi Keskinen maalasi jälleen Aberdeenin voitossa

06.10.2024 21:08

Topi Keskinen maalasi jälleen Aberdeenin voitossa

Topi Keskinen teki kauden kolmannen maalinsa Aberdeenissa sunnuntaina. @ AOP

Jalkapallo

Topi Keskinen teki jo kauden kolmannen maalinsa uuden seuransa Aberdeenin riveissä, kun Dons kaatoi sunnuntaina sarjajumbo Heartsin värikkäässä ottelussa 3-2 (1-1).

Keskinen iski maalinsa jo ottelun toisella minuutilla Jamie McGarthin syötöstä. Heartsin piti olla Aberdeenille helppo pala, mutta vieraat käänsivät ottelun ylösalaisin Frankie Kentin ja Blair Sittalin osumilla.

Aberdeen nousi kuitenkin Nicky Devlinin osumalla tasoihin 65 minuutin kohdalla. Kymmentä minuuttia myöhemmin Aberdeen sai vielä ylimääräisen edun, kun Heartsin Jorge Grant ajettiin toisella keltaisella ulos.

Kotiyleisön päästi lopullisesti piinasta Ante Paleversa iskemällä isäntien kolmannen maalin 88. minuutilla. Paleversa tuli Keskinen tilalle kentälle, kun ottelua oli pelattu 72 minuuttia.

Aberdeen on voittanut kaikki seitsemän tämän kauden sarjaotteluaan ja on Skotlannin Valioliigan kärjessä yhdessä puhtaalla pelillä kautensa aloittaneen Celticin kanssa.

Keskinen on tehnyt liigassa kaksi maalia ja antanut lisäksi yhden maalisyötön. Sen lisäksi Keskinen on tehnyt yhden maalin Skotlannin Liigacupissa.

 


KTP:llä kolmannet nousujuhlat 2020-luvulla

06.10.2024 20:37

KTP:llä kolmannet nousujuhlat 2020-luvulla

Matias Paavola iski yhden KTP:n viidestä maalista Mikkelissä. @ AOP

Jalkapallo

KTP pääsee juhlimaan jo kolmannen kerran 2020-luvulla nousua Veikkausliigaan, kun kotkalaiset murskasivat Mikkelin Palloilijat sunnuntaina vieraskentällä 5-0 (2-0).

Ykkösliigassa on pelaamatta vielä yksi kierros, mutta toisena oleva Jaro ei voi tavoittaa enää KTP:n kuuden pisteen etumatkaa. KTP kohtaa viimeisellä kierroksella TPS:n kotikentällään Arto Tolsa Areenalla.

KTP nousi Veikkausliigaan myös syksyllä 2020 ja 2022, mutta putosi molemmilla kerroilla seuraavalla kaudella Veikkausliigasta.

KTP:n maalintekijöinä Mikkelissä olivat Luca Weckström, Santeri Stenius, Matias Paavola, Anttoni Huttunen ja Matias Lindfors.

Ykkösliigan kakkoseksi sijoittuva joukkue pääsee karsimaan paikasta Veikkausliigassa. Tällä hetkellä Jaron on kakkossijalla, mutta Jippo on vain kahden pisteen päässä, joten karsija ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella. Jaro kohtaa viimeisessä ottelussaan kotikentällään SalPan ja Jippo samaten kotikentällään SJK Akatemian.

Ykkösliigan kakkonen karsii noususta Veikkausliigaan joko IFK Mariehamnin tai FC Lahden kanssa. Karsintavastustaja ratkeaa Veikkausliigan viimeisellä kierroksella 19. lokakuuta, jolloin pelataan myös Ykkösliigan päätöskierros.

 


Verstappen halutaan pitää Red Bullilla

06.10.2024 08:53

Verstappen halutaan pitää Red Bullilla

Max Verstappen miettii tulevaisuuttaan F1-sarjassa.©RedBull Content Pool

Formula 1

Red Bullin F1-tiimissä ovi on käynyt tiuhaan ulospäin viime aikoina. Moni osaaja on jättänyt tallin saatuaan töitä muista talleista. Red Bullin pomo Helmut Marko näkee työväen liikehdinnän normaalina asiana, eikä niinkään hänen ja tallipäällikkö Christian Hornerin välisen valtataistelun sysäämänä asiana.

”No, sanoisin kuitenkin, että tämä on luonnollista kehitystä. kun on menestynyt yhtä hyvin kuin me, silloin hyvät työntekijät napsitaan pois”, Marko kommentoi Motorsporille.

Myös tähtikuljettaja Max Verstappenin lähtö on ollut tapetilla. Hollantilaiskuski haluaa voittaa. Nyt Red Bull ei ole enää ollut radalla ylivoimainen edellisten kausien tapaan.

”Meidän on nyt seisottava yhdessä ja tehtävä kaikkemme varmistaaksemme, että voitamme tämän kauden maailmanmestaruuden ja että rakennamme menestyviä autoja myös ensi vuodelle ja sitä seuraavalle vuodelle, koska se taas on perusta Max Verstappenin pitämiselle tallissa ”, Marko uskoo.


Maguire vaatii Unitedin pelaajilta parempaa

06.10.2024 08:36

Valioliiga

Manchester United kohtaa sunnuntaina kovassa vireessä olevan Aston Villan. United sen sijaan lahaa. Se on liigataulukossa 14:s ja kuudesta pelistä voittoja on vain kaksi. Manageri Erik ten Hag kävelee taas kuumilla hiilillä ja potkuista puhutaan joka päivä.

Joukkueen puolustaja ja Eurooppa-liigan Porto-kohtaamisessa 3–3-tasoitusmaalin iskenyt ja sillä joukkueelle yhden pisteen varmistanut Harry Maguire muistuttaa, ettei kyse ole vain managerista, vaan hän patistaa omiaan myös pelaamaan paremmin.

”Tämä on kuudes kauteni ja tiedän jo, mistä on kyse. Tiedän, että mennään läpi vaikeita hetkiä, jolloin kaikki kasaantuu päälle”, Maguire toteaa BBC:lle.

”Olemme osoittaneet parin viime kauden aikana tämän managerin kanssa, että voimme voittaa kenet vain. Mutta meillä ongelma on johdonmukaisuus. Sitä meidän pitää pystyä osoittamaan.”

”Jalkapalloilijan on helppoa katsoa ympärilleen ja syyttää joukkuekavereita tai taktiikkaa. On kuitenkin katsottava myös peiliin.”

”On itse kannettava vastuuta ja meistä jokaisen on pelattava paremmin tällaisina aikoina.”

Valioliiga: Aston Villa  – Manchester United sunnuntaina kello 16.

Maguire ei piilottele ajatuksiaan…

 


Devils vei toisenkin Prahan kohtaamisen

06.10.2024 05:53

NHL

Suomalaishyökkääjä Erik Haula avasi pistetilinsä NHL-kauden toisessa ottelussa, kun New Jersey Devils kohtasi Prahassa toistamiseen Buffalo Sabresin.

Haula syötti Seamus Caseyn, 20, ylivoimalla tekemän 1–1-tasoitusmaalin toisen erän puolivälissä. Maali oli Caseyn ensimmäinen NHL-tasolla.

Devilsille osuivat myös edellisen illan tavoin Paul Cotter ja lisäksi Timo Meier. Molempien osumat tulivat kolmannessa erässä. Devils voitti ottelun lukemin 3–1 (0–0,1–1,2–0).

Ukko-Pekka Luukkonen ei pelannut Buffalon maalilla illan pelissä, vaan torjuntavastuu oli Devon Levillä, joka torjui peräti 34 kertaa. Buffalon ainoan maalin iski Tage Thompson toisessa erässä.

”Tämä on ollut uskomaton tapa aloittaa NHL. Haluan vain jatkaa. Tavoitteeni oli mennä leirille, päästä joukkueeseen ja pelata sitten vain omilla vahvuuksillani”, rookie Casey sanoo.

Haula ja Casey….


EIF:n putoaminen Veikkausliigasta varmistui

05.10.2024 19:29

EIF:n putoaminen Veikkausliigasta varmistui

Salomo Ojalan maali ei riittänyt lauantaina EIF:lle. @ AOP

Veikkausliiga

Tammisaarelaisen EIF:n vierailu Veikkausliigassa jää vuoden mittaiseksi, kun joukkue pelasi lauantaina 1-1-tasapelin kotikentällään AC Oulun kanssa.

EIF:illä on jäljellä enää yksi ottelu, joten se ei voi tavoittaa enää sen edellä olevia IFK Mariehamnia ja FC Lahtea. Kaksikolla on 23 pistettä ja EIF:llä 18 pistettä.

EIF meni lauantaina kotiottelussaan AC Oulua vastaan johtoon ensimmäisen jakson loppuhetkillä Salomo Ojalan osumalla. Ashley Coffey tasoitti numerot 1-1:een 75 minuutin pelin jälkeen.

Ottelun lopussa tunteet kuumenivat puolin sekä toisin. Ensin AC Oulun Dimitrios Metaxas ajettiin ulos suoralla punaisella 82 minuutin kohdalla. Kuutta minuuttia myöhemmin kotijoukkueen Kingley  Gyamfi lähti myös ennenaikaisesti suihkuun kahdella keltaisella.

Ottelun alussa nähtiin ikävä loukkaantuminen, kun AC Oulun Musa Jatta loukkasi päänsä ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Jatta käveli kentältä pois omin voimin.

Veikkausliigan viimeinen kierros pelataan 19. lokakuuta. EIF putoaa suoraan ja toiseksi viimeinen joukkue karsii Ykkösessä toiseksi sijoittuneen joukkueen kanssa.

Karsijan paikalla on nyt IFK Mariehamn, mutta sen kanssa tasapisteissä olevalla Lahdella on vain yhden maalin parempi maaliero. Näin kaikki ratkeaa viimeisellä kierroksella, jolloin FC Lahti kohtaa kotonaan EIF:n ja IFK Mariehamn matkaa AC Oulun vieraaksi.

Ykkösessä KTP on käytännössä varmistanut nousun ensi kaudeksi Veikkausliigan ja kakkospaikan ratkaisevat Jaro ja Jippo. Jaron eron Jippoon on ennen viimeistä kierrosta kaksi pistettä.


KuPS piti SJK-voitolla mestaruusavaimen käsissään

05.10.2024 19:06

KuPS piti SJK-voitolla mestaruusavaimen käsissään

Petteri Pennanen laukoi KuPSille 1-0-voittomaalin SJK:sta. @ AOP

Veikkausliiga

KuPS otti lauantaina elintärkeän 1-0 (0-0) -vierasvoiton SJK:sta ja siirtyi takaisin Veikkausliigan kärkipaikalle, kun KuPSilla ja toisena olevalla Ilveksellä on jäljellä enää yksi ottelu.

KuPS johtaa sarjaa nyt kahden pisteen erolla ennen Ilvestä. Jos KuPS voittaa viimeisessä ottelussa kotikentällään HJK:n, se on varma mestari.

Ilveksen mestaruus vaatisi sitä, että KuPS häviäisi tai pelaisi tasan HJK:ta vastaan ja Ilves voittaisi viimeisessä ottelussaan kotikentällään SJK:n. Tällöin se nousisi mestariksi.

Neljä peräkkäistä mestaruutta voittanut HJK putosi KuPSin voiton myötä lopullisesti mestaruusjunasta. HJK:lla on vielä kaksi ottelua jäljellä, mutta se ei voi tavoittaa enää KuPSin seitsemän pisteen etumatkaa.

KuPSin sankariksi Seinäjoella nousi jälleen kerran joukkueen kapteeni Petteri Pennanen, joka iski KuPSin voittomaalin kulman jälkitilanteesta 69 minuutin pelin jälkeen.

SJK:n pelaajat protestoivat maalin syntymistä, sillä heidän mukaansa Jaime Moreno kaadettiin sääntöjen vastaisesti juuri ennen Pennasen laukausta. Tuomaristo tulkitsi kuitenkin Morenon törmännään KuPSin pelaajaan.

KuPS ei ollut vielä turvallisilla vesillä, sillä Kristopher Da Graca ajettiin vain kaksi minuuttia Pennasen maalin jälkeen toisella keltaisella ulos ja KuPS joutui pelaamaan ottelun lopun vajaalla.


Liverpool koki ison menetyksen

05.10.2024 18:36

Valioliiga

Liverpool voitti lauantaina Valioliigan ottelussa Crystal Palacen vieraissa 1–0, mutta sai samalla huonoja uutisia.

Joukkueen maalivahti Alisson Becker loukkaantui ottelun 79. minuutilla ja hänet vaihdettiin Vitezslav Jarosiin, joka pelasi samalla ensi minuuttinsa Valioliigassa.

Liverpoolin manageri Arne Slot odottaa Alissonin olevan sivussa ainakin muutamia viikkoja.

”Saa nähdä. Tämä merkitsee, että hän ei ole mukana Brasilian maajoukkueessa, enkä odota häntä tämän joukkueen mukaan edes seuraavaan peliimme maajoukkuetauon jälkeen. Vamma vie varmasti pari viikkoa parantua. Epäilen, että kyseessä on reisivamma”, Slot arvioi Sky Sportsille.

Liverpool on voittanut seitsemästä pelistään kuusi. Seuraavaksi on vastassa Chelsea sunnuntaina 20. lokakuuta.

 


Puljujärvi taas uskomattomassa vireessä

05.10.2024 07:36

NHL

Pittsburgh Penguins pelasi viimeisen harjoituskauden ottelunsa perjantaina Columbus Blue Jacketsia vastaan. Jos Jesse Puljujärvi oli vahvoilla Pittsburghin NHL-kokoonpanoon jo ennen viimeistä harjoitusta, parani tilanne nyt vielä entisestään.

Suomalaishyökkääjä teki yhden ja syötti kaksi maalia harjoitusfinaalissa. Pittsburg voitti koitoksen peräti maalein 7–3 (2–2,4–1,1–0). Joukkueessa oli nyt mukana myös supertähdet Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin.

Puljujärven kolmosketju Lars Ellerin ja Rutger McGroartyn kanssa vei ottelussa lopulta kaikki tähdistöpaikat. Ketju viimeisteli peräti neljä maalia. Toisessa erässä kolmikosta kaikki onnistuivat laittamaan kiekon maaliin.

Ensin Puljujärvi iski erän alussa 3-2-johtomaalin. Minuutin päästä hän auttoi McGroartya 4–2-maalissa, sitten Eller vetäisi erän loppupuolella 6–3-maalin. Eller onnistui myös kolmannessa erässä ja viimeisteli loppulukemat Puljujärven ja McGroartyn avustamana.

Pittsburghin muista maaleista vastasivat Noel Acciari 2–1 ja 5–2-osumillaan, sekä Rickard Rakell tasoittamalla ylivoimalla 2–2:een avauserän lopussa.

Columbuksen Mikael Pyyhtiä teki ottelun ensimmäisen maalin vain reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Columbukselle onnistuivat myös Cole Clayton 2–0-osumassa avauserässä ja Kent Johnson 3–5-kavennuksessa toisessa erässä. Columbus hävisi myös edellisiltana pelatun harjoituksen Pensille maalein 3–1.

Puljujärven peli-iloa…


Guardiola liikuttui kannattajien eleestä

05.10.2024 07:35

Valioliiga

Manchester Cityn kannattajat ovat jo alkaneet taistella manageri Pep Guardiolan jatkopestin puolesta. Kannattajat ovat tehneet uuden banderollin, jossa pyydetään katalaaniksi Guardiolaa jäämään jatkossakin Cityyn. Uusi lakana esitellään ottelussa Fulhamia vastaan lauantaina.

Guardiolan sopimus on tulossa päätökseen ensi kesänä. Hän on aiemmin sanonut, että jatkosta päätetään, kun nähdään missä joukkue ja seura menee kevään puolella.

Man City käy tällä hetkellä massiivista 115 syytteen oikeusistuntoa läpi mahdollisista  talousrikkomuksista.

Guardiola oli kuitenkin liikuttunut kuullessaan kannattajien uudesta lakanasta ja naurahti lehdistötilaisuudessa, että hänen kai täytyy maksaa sen valmistuskulut.

”Mitä tästä voi sanoa. Olen otettu. Suuret kiitokset. Rakastuin tähän seuraan ensimmäisenä päivänä tullessani, mutta katsotaan nyt…”

”Olen osa tätä seuraa luitani myöten, ja paras tapa puolustaa seuraa on voittaa otteluita ja tehdä oma työni mahdollisimman hyvin.”

”Aion puolustaa seuraani ja luotan heihin, koska tunnen seuran omistajan, puheenjohtajan, toimitusjohtajan, ja kaikki muut täällä työskentelevät ihmiset useiden vuosien ajalta.”

”Paras tapa puolustaa seuraa nyt on tehdä työmme parhaalla tavalla ja jokaisella täällä työskentelevällä on oma vastuunsa”, Guardiola näkee.

”Minä olen osa tätä seuraa, en vain sen manageri”, Guardiola muistutti.

Valioliiga: Manchester City – Fulham lauantaina kello 17.

Lisää Pepin mielipiteitä…


Buffalo sai kyytiä NHL-avauksessa

05.10.2024 05:32

NHL

NHL-kausi pyörähti käyntiin Global Series -ottelulla Prahassa. Avausmatsissa Buffalo Sabres kohtasi New Jersey Devilsin, joka lopulta dominoi ottelua maalein 4–1 (2–0,1–0,1–1).

Devilsin maalinteossa esiintyivät edukseen erityisesti joukkueita vaihtaneet pelaajat. Carolina Hurricanesista tullut Stefan Noesen vei Devilsin 1–0-johtoon avauserän puolivälissä. Sitä syötti Montreal Canadiensin ex-pakki Jonathan Kovacevic, joka teki puolestaan 2–0-maalin erän loppupuolella. Nico Hischier teki Devilsin 3–0-osuman toisessa erässä ja loppulukemat iskettiin kolmannessa erässä, kun ensin Sabersin Owen Power kavensi 1–3:een ja sitten Vegasista New Jerseyyn siirtynyt Paul Cotter laittoi vielä kiekon tyhjiin.

Suomalaisonnistumisia ottelussa ei tullut, mutta Sabresin maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen torjui 19 kiekkoa. Torjuntaprosentti jäi kuitenkin vain 86,4:ään. Devilsin maalilla Jacob Markström torjui peräti 30 kiekkoa ja teki myös taidetta.


Juventuksen Pogballe hyviä uutisia

04.10.2024 21:39

Jalkapallo

Juventuksen Paul Pogban neljän vuoden dopingpanna on CAS:in päätöksellä vähentynyt 18 kuukauteen. CASin johtaja Matthieu Reeb on vahvistanut muutoksen asiassa.

Pogban on siten kelpoinen aloittamaan harjoitukset taas tammikuussa 2025. Pelikentille hänellä ei ole asiaa kuitenkaan ennen maaliskuuta.

Pogban asiaa tutkittiin CAS:issa kesällä ja pelaaja oli itse paikalla todistamassa. Pelaaja haki itse CAS:in käsittelyä asialleen. Pogba kärähti kohonneista testosteroniarvoista syyskuussa 2023. Hänen aiemmin saama neljän vuoden panna olisi päättynyt vasta vuonna 2027, jolloin pelaaja on jo 34-vuotias.