TILANNEHUONE

Irlanti nöyryytti hampaattomia Huuhkajia

10.10.2024 23:46

Irlanti nöyryytti hampaattomia Huuhkajia

Robbie Braduy johti Huuhkajien ampumista Olympiastadionilla. @ AOP

Huuhkajat

Suomi kärsi jo kolmannen peräkkäisen tappion Kansojen liigassa, kun Irlanti kävi hakemassa täydet pisteet Olympiastadionilta keskiviikkona maalein 2-1 (0-1).

Suomi aloitti ottelun lupaavasti ja meni johtoon 17 minuutin pelin jälkeen, kun Irlannin puolustaja Nathan Collins lahjoitti pallon terävästi spurtanneelle Joel Pohjanpalolle. Pohjanpalo karkasi läpiajoon ja laukoi pallon varmasti Caiomhin Kalleherin taakse.

Hetkeä myöhemmin Irlanti sai pallon Suomen maaliin, mutta maali hylättiin kyseenalaisesti. Tilanne ei näyttänyt olevan sen enempää paitsio kuin että pallo olisi ylittänyt päätyrajan ennen kuin Collins pääsi pukkaamaan pallon päätyrajan tuntumasta maalin eteen, josta Evan Ferguson jatkoi pallon verkkoon.

Irlanti tasoitti ottelun 57 minuutin pelin jälkeen. Robbie Brady antoi vaparin oikealta, jonka Liam Scales puski ohi Lukas Hradeckyn.

Suomi piristyi ottelun loppua kohden ja vaihdosta kentälle tullut Benjamin Källman puski pallon vapaapotkun jälkeen niukasti ohi Irlannin maalin takatolpan.

Hetkeä myöhemmin Irlanti iski kuitenkin ottelun. Festy Ebosele ohitti helposti kaksi Suomen puolustajaa ja syötti pallon maalin vastakkaisen sivustan takana vapaana seisseelle Bradylle. Brady otti pallon taitavasti haltuunsa ja laukoi sen voimalla sisään etukulmasta.

Suomi kohtaa seuraavaksi sunnuntaina Olympiastadionilla Englannin, joka hävisi torstaina Wembleyllä sensaatiomaisesti Kreikalle 1-2. Englannilla on kolmen ottelun jälkeen koossa kuusi pistettä. Kreikka johtaa lohkoa yhdeksällä pisteellä. Irlannilla on Suomi-voiton myötä kolme pistettä.


Manchester Unitedille uusi takaisku – nyt meni pakki

10.10.2024 18:07

Valioliiga

Manchester Unitedin loukkaantumishuolet synkkenevät. Kauden kaikki seitsemän liigaottelua pelannut oikea laitapuolustaja Noussair Mazraoui saattaa olla sivussa pelikentiltä pahimmillaan jopa kaksi kuukautta.

Marokkolainen on kärsinyt jo aiemmin urallaan sydämen eteisvärinästä. Mazraouin sydämeen tehtiin alkuviikosta korjausleikkaus ja edessä on useamman viikon tai jopa kahden viikon toipumisaika.

Mazraoui siirtyi Manchester Unitediin kesällä 12,8 miljoonalla punnalla Bayern Münchenistä.

Manchester United vahvisti aiemmin viikolla toppari Harry Maguiren olevan sivussa useamman viikon sunnuntaisessa Aston Villa -ottelussa tulleen lihasvamman seurauksena. Maguire satutti jalkansa vaarattomalta näyttäneessä tilanteessa ilman, että kukaan Aston Villan pelaaja osui häneen.

Manchester Unitedilla oli jo ennen Mazraouin ja Magiren puolustaja loukkaantumishuolia enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Kesällä 50 miljoonalla punnalla ostettu toppari Leny Yoro loukkaantui pre-seasonilla ja hänen odotetaan palaavan kehiin lokakuun lopussa. Englannin maajoukkuepuolustaja Luke Shaw’ta odotetaan takaisin pelikentille jo sitä ennen.

Polvivammasta toipuvan laitapuolustaja Tyrrel Malacian paluuaikataulu on vielä kokonaan auki.


Nadal ilmoitti huikean uransa päättyvän

10.10.2024 14:02

Tennis

Tenniksen valovoimaisimpiin tähtiin kuuluva espanjalainen Rafael Nadal, 38, vahvistaa X-julkaisussaan lopettavansa pitkän uransa ensi kuun Malagan Davis Cup -finaalipelien jälkeen.

Viesti oli odotettu, sillä pelaajan viimeiset kaudet ovat olleet vaikeita monien loukkaantumisten vuoksi. Nadal kommentoi, että loukkaantumiset ovat merkittävästi rajoittaneet hänen pelaamistaan.

”On aika laittaa piste uralle, joka oli pidempi ja menestyksekkäämpi kuin olisin koskaan voinut odottaa”, Nadal sanoi.

Nadal aloitti ammattilaisuransa 2001. Hän voitti Australian avoimet urallaan kahdesti. Ranskan avoimet peräti 14 kertaa ja siellä hän otti myös ensimmäisen grand slam -voittonsa 2005. Viimeisin voitto Roland Garrosilta on kesältä 2022. Wimbledonin paras hän oli myös kahdesti ja US Openin ykkönen neljästi. Urallaan Nadal voitti yhteensä siis peräti 22 grand slam -turnausta.

Nadal kuuluu Kolmen Suuren pelaajan koplaan yhdessä Roger Federerin, 43, ja Novak Djokovicin, 37, kanssa. Heistä enää Djokovic nuorinpana jatkaa uraansa. Federerin ura tuli päätökseen 2022.

Wimbledonin Rafa valloitti kahdesti…


Rantanen avasi kauden kolmella maalilla

10.10.2024 08:31

NHL

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen taiteili NHL-kauden ensimmäisen hattutempun Avalanchen kohdatessa Vegas Golden Knightsin. Kolme maalia ei kuitenkaan riittänyt alkuunkaan. Vegas paukutti kahdeksan Avalanchen maalin ja voitti kotihallissaan lopulta käsittämättömin luvuin 8–4 (3–1,2–2,3–1).

Rantanen onnistui jokaisessa erässä. Hän teki ottelun avausmaalin kahdeksan peliminuutin jälkeen Nathan MacKinnonin ja Devon Toewsin avustamana. Toisen erän 2–3-ylivoimakavennuksessa auttoivat Cale Makar ja MacKinnon. Kolmannen erän alkupuolella Rantanen kavensi 4–5:een Makarin ja Samuel Girardin avustamana. Lisäksi Avalanchelle onnistui Casey Mittelstadt toisen erän lopun 3–4-kavennuksessa.

Vegasin tehokkain oli Ivan Barbashev tehtyään kaksi ja syötettyään kaksi.

Pittsburgh Penguinsin Jesse Puljujärvi pelasi melkein 13 minuuttia, mutta ilman tehoja New York Rangersia vastaan. Rangers nollasi kotijoukkueen lopulta massiivisin luvuin 6–0. Igor Shestjorkin torjui 29 kiekkoa Rangers-maalillaan. Pensin Tristan Jarry puolestaan 35 kiekkoa. 20 vuotta Pittsburghissa viettänyt Sidney Crosby pelasi ottelussa lähes 21 minuuttia, mutta hävisi laukauksissa Puljulle. Crosby pääsi laukomaan vain kahdesti.

Rantanen avasi kauden upeasti….


Montrealin maalivahti loisti – Jetsin Kupari onnistui

10.10.2024 07:29

NHL

Montreal Canadien voitti kauden avausottelunsa Toronto Maple Leafsia vastaan kotihallissaan niukimmalla mahdollisella tavalla, maalein 1–0.

Ottelun ainoan iski ensimmäisen erän alkupuoliskolla Cole Caufield ylivoimalla Juraj Slafkovskyn ja Kirby Dachin avustamana. Montrealin voiton tae oli kuitenkin mahtava maalivahtityö, josta vastasi Sam Montembeault tekemällä peräti 48 torjuntaa. Hänet valittiin ottelun parhaaksi.

Suomalaisista Joel Armia pelasi reilut 16 minuuttia ja laukoi kolmasti. Harjoituskaudella polvensa loukkaannut Patrik Laine sai kuitenkin huikeat suosionosoitukset pelaajaesittelyssä ennen ottelua. Oliver Kapasen odotettu NHL-debyytti siirtyi myös tuonnemmaksi ja hyökkääjä seurasi kauden avausta katsomosta.

Viime kauden Stanley Cup -finalisti Edmonton Oilers hävisi raa’asti Winnipeg Jetsille kauden avausottelussaan. Jets runnoi kotijäällään tauluun lukemat 6–0. Joukkueen suomalaishyökkääjä Rasmus Kupari iski toisen erän alussa 3–0-maalin. Ottelun tehokkain oli kuitenkin Mason Appleton 1+2-tehoillaan. Nino Niederreiter syötti kaksi, Adam Lowryn ja Mark Scheifelen tehot olivat 1+1.

Vancouver Canucks ja Calgary Flames pelasivat pitkän kaavan mukaan jatkoajalla ja ottelun voitti lopulta vierasjoukkue Flames maalein 6–5. Ratkaisun iski Connor Zary puolentoista minuutin jatkon jälkeen. Ottelussa loukkaantui Calgary Flamesin hyökkääjä Kevin Rooney toisen erän hurjassa taklaustilanteessa. Rooneya hoidettiin pitkään jäällä ja lopulta joukkuekaverit taluttivat hänet pukusuojaan.

Siinä Rasmusta….


Kreikan maajoukkuepelaaja kuoli 31-vuotiaana

10.10.2024 00:48

Jalkapallo

Kreikan maajoukkueen ja Sheffield Unitedin entinen jalkapalloilija George Baldock on kuollut 31-vuotiaana. Baldock löydettiin keskiviikkona kuolleena Ateenassa sijaitsevan huvilansa uima-altaasta. Viranomaiset eivät ole vielä kertoneet Baldockin kuolinsyytä.

Baldock syntyi Englannissa ja edusti englantilaisia seuroja koko ikänsä, kunnes siirtyi kesällä Sheffield Unidetista kreikkalaiseen Panathinaikosiin kolmevuotisella sopimuksella. Baldock ehti pelata uudessa seurassaan vain kolme sarjaottelua.

Sheffield Unitedissa Baldock pelasi seitsemän kautta. Viime kaudella hän pelasi Bladesin riveissä 13 Valioliigan ottelua oikeana laitapuolustajana ja wing-backina.

Baldockin isoäiti oli kreikkalainen, jonka vuoksi hänellä oli oikeus edustaa maajoukkuepeleissä myös Kreikkaan. Hän pelasi Kreikan maajoukkueessa vuosina 2022-2024 12 maaottelua. Baldock ei kuulunut enää Kreikan maajoukkueryhmään syyskuisessa Kreikka-Suomi-ottelussa.

Kreikan Jalkapalloliito on pyytänyt Uefalta lupaa käyttää mustaa surunauhaa tämän viikon Kansojen liigan otteluissa Englantia ja Irlantia vastaan.


Pelicans CHL-ottelun voittoon Tshekissä

09.10.2024 20:40

Jääkiekko

Lahden Pelicans voitti tshekkiläisen Pardubicen keskiviikkona CHL-ottelussa maalein 3–2.

Pelicansin maaleista vastasivat Lubos Horky 1–0 avauserän alkupuolella ja alle minuutin erolla edelliseen Johannes Johannesen 2–0. Horky onnistui uudelleen kolmannessa erässä ja ratkaisi sillä ottelun. Lisäksi Leevi Tukiaisella oli mahdollisuus iskeä rankkarista, mutta se ei onnistunut. Konsta Hirvonen sai toisen erän loppupuolella laitataklauksesta 5+20 minuutin pelirangaistuksen ja lensi suihkuun. Sen jälkimainingissa Parcubicelle onnistuivat ylivoimalla Lukas Radil ja Jiri Smejkal.

Pelicansilla on CHL:ssä koossa kahdeksan pistettä ja 14:s sija. Pelicans on jo kiinni jatkopaikassa, sillä jatkoon etenee 16 parasta. Liigassa viime kauden hopeajoukkue pitelee vasta sijaa 13.


Kohosen nimitys pelinjohtajaksi Haminaan vahvistui

09.10.2024 19:17

Pesäpallo

Superpesiksen Haminan Palloilijat vahvistaa nimittäneensä pesäpalloikoni Toni Kohosen, 48, joukkueensa uudeksi pelinjohtajaksi. Kohonen toimi jo viime kaudella seurassa lukkarivalmentajana.

Ihan puskista nimitys ei tullut. Kohonen vahvisti ElmoTV:lle jo viime kuussa neuvoteleensa asiasta.

”Fiilikset on hyvät, sitä ei voi kieltää. Mielenkiinnolla odotan tulevaa taivalta mikä on edessä. Saadaan porukka kasaan muutaman viikon sisään ja siitä alkaa HP:n taival kohti kautta 2025. Toivottavasti tulee ehjä talvikausi ja pääsemme hyvällä porukalla kohti kevättä”, Kohonen kommentoi seuran tiedotteessa.

 

 


Harry Kane ei todennäköisesti pelaa Kreikkaa vastaan

09.10.2024 15:06

Harry Kane ei todennäköisesti pelaa Kreikkaa vastaan

Harry Kanen pelikuntoa seurataan suurennuslasilla. @ AOP

Huuhkajat

Englannin maajoukkueen tähtihyökkääjän Harry Kanen pelaaminen kaksoismaaotteluissa Kreikkaa ja Suomea vastaan on epävarmaa.

Kane missaa viimeisten tietojen mukaan torstaina pelattavan Kreikka-ottelun, mutta hänen toivotaan olevan pelikunnossa Suomea vastaan sunnuntaina.

Kane sai kolhun sunnuntaina Bundesliigan ottelussa Eintracht Frankfurtia vastaan.

Englannin maajoukkueen väliaikainen päävalmentaja päätti nostaa Kreikka- ja Suomi-otteluihin mukaan Liverpoolin keskikenttäpelaajan Curtis Jonesin and Newcastlen puolustan Tino Livramenton maajoukkueesta aiemmin loukkaantumisten vuoksi vetäytyneiden Morgan Gibbs-Whiten, Ezri Konsan ja Kobbie Mainoon tilalle.

 


Jürgen Klopp RB-juomajätin jalkapallojohtajaksi

09.10.2024 10:13

Jürgen Klopp RB-juomajätin jalkapallojohtajaksi

Jürgen Klopp on jatkossa RB-mies.

Liverpoolin viime kauden jälkeen jättänyt Jürgen Klopp siirtyy Red Bull -juomajätin maailmanlaajuiseksi jalkapallojohtajaksi. Kloppin uudesta pestistä ei ole kerrottu virallisesti, mutta useat mediat ovat kertoneet asian jo ratkenneen.

Klopp vastaa uudessa tehtävässään RB-leiriin kuuluvien jalkapalloseurojen johtamisesta, niiden pelin kehittämisestä ja pelaajatarkkailusta. RB-seuroja ovat muun muassa RB Leipzig, Red Bull Salzburg ja New York Red Bulls.

Klopp toimi Liverpoolin managerina vuosina 2015-2024. Tänä aikana hän luotsasi Liverpoolin ensimmäisen kerran 30 vuoteen liigamestariksi kaudella 2019-2020. Lisäksi Liverpool voitti Kloppin alaisuudessa muun muassa Mestarien liigan keväällä 2019.

Ennen Liverpoolia Klopp luotsasi Borussia Dortmundia, jonka hän johti kahdesti Bundesliigan mestariksi.

Kloppin uudessa sopimuksessa on uutisoitu olevan pykälän, joka mahdollistaa 57-vuotiaan Kloppin siirtymisensä Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi.


Teuvo Teräväisen maali ei riittänyt Hawksille

09.10.2024 09:06

NHL

Utah Hockey Club oli vireessä ensimmäisessä ottelussaan. Vastaan asettui Salt Lakessa Chicago Blackhawks, jolle paikkakuntaa vaihtaneen joukkueen meno oli liikaa. Utah voitti ensimmäisen kotiottelunsa ja kauden avauksen maalein 5–2.

Chicagon kauden avausmaalin teki Teuvo Teräväinen Connor Bedardin syötöstä toisessa ersässä. Joukkueelle onnistui erässä myös Nick Foligno.

Utahin maalit iskivät Dylan Guenther kahdesti, Clayton Keller, Barrett Hayton ja Lawson Crouse.

Myös Seattle Krakenin Eeli Tolvanen onnistui kotiottelussa St. Louis Bluesia vastaan. Kaikki ottelun maalit tehtiin lopulta toisessa erässä.  Tolvasen maali vei kotijoukkueen 2–0-johtoon erän alussa, mutta matsin avausmaalin teki kuitenkin Krakenin Vince Dunn puoliminuuttia aiemmin. Kraken hävisi ottelun lopulta 2–3. Bluesille onnistuivat Jordan Kyrou kahdesti ja Philip Broberg.

Teräväisen isku…


Korpisalolla hankala peli – Florida voittoon

09.10.2024 08:54

NHL

Florida Panthers aloitti mestaruutensa puolustamisen tiistaina kotiottelulla Boston Bruinsia vastaan myrskytunnelmissa, mutta täydelle hallille. Kauden avaus sujui voittoisasti. Florida otti pisteet kotonaan lukemin 6–4 (4–1,1–1,1–2). Hurrikaani Miltonin odotetaan iskevän osavaltioon keskiviikon aikana.

Bostonin Joonas Korpisalo oli avausmatsissa helteessä. Torjuntoja kertyi 29, mutta torjunta prosentti jäi 82,9:ään. Floridalaiskannattajat halusivat parempaa vastusta ja kiusasivat vastustajaa laulamalla viiden maalin jälkeen ”We want Swayman”.

Ottelun suomalaisonnistuja oli Floridan Eetu Luostarinen, joka iski Anton Lundellin syötöstä 2–0-maalin. Myös kapteeni Aleksander Barkov keräsi uransa kymmenennen kotiavauspelin syöttöpinnan auttamalla Sam Reinhartia 3–1-alivoimamaalissa avauserän lopulla. Lisäksi Korpisalon ohittivat myös Sam Bennett peräti kahdesti avauserässä, sekä myös Jonah Gadjovich ja Evan Rodrigues.

Floridan Sergei Bobrovsky torjui maalillaan 24 kertaa. Hänet ohitti Pavel Zacha, Charlie McAvoy, Trent Frederic ja David Pastrnak.

”Ottelu oli 4–1 ensimmäisen erän jälkeen, joten ei siihen voi olla tyytyväinen. Se ja sama kuinka monta kiekkoa siinä ottaa, tuollaisesta on vaikeaa nousta. Ripareita ei voi syyttää, tässä täytyy vain olla parempi”, Korpisalo kommentoi lehdistölle.

Sam Bennett rynni voltilla Korpisalon yli Rodriguesin maalitilanteessa. Korpisalo keräsi itseään jäältä sen jälkeen.

”Yritin vain keskittyä kiekkoon, enkä oikein nähnyt mitä siinä tapahtui. En kuitenkaan usko, että kukaan yrittäisi tahallaan maalivahtia satuttaa”, Korpisalo totesi.

Bostonin kausi jatkuu torstaina kotiottelulla Montrealia vastaan ja Florida aloittaa samaan aikaan kuuden ottelun vieraskiertueensa Ottawassa.

Korpisalolla riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita…