TILANNEHUONE

Jääkiekon World Cupia ei järjestetä – ”Ei järkevää”

12.11.2022 07:03

NHL

NHL ja pelaajayhdistys NHLPA tiedottivat perjantaina, ettei jääkiekon World Cupia tulla järjestämään 2024. Viralliseksi syyksi ilmoitettiin ympäripyöreästi, ettei turnauksen järjestäminen nykyolosuhteissa ole järkevää.

World Cup -turnaus oli työn alla lähes pari vuotta ja sitä kaavailtiin järjestettäväksi jaetusti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tahtotila järjestämiseen ei kuitenkaan ottanut kunnolla tuulta ja myös aikataulutus NHL-kauden lomaan aiheutti ongelmia.

Suuri ongelma oli lisäksi kiekkomaa Venäjän tilanne. Amerikassa haluttiin ottaa Venäjä mukaan turnaukseen, mutta tiedettiin, että yleinen ilmapiiri on sitä vastaan Ukrainan sodan vuoksi. IIHF  ei salli Venäjän osallistua mihinkään kilpailuihinsa tällä hetkellä. Muut maat eivät halunneet harkita venäläispelaajien osallistuvan turnaukseen edes eri lipun alla olympialaisten tyyliin.

World Cupin järjestämisidea lähti siitä, että maailman parhaita pelaajia ei ole nähty vastakkain hyvin pitkään aikaan. NHL-pelaajat eivät osallistuneet Pekingin olympialaisiin ja MM-kisat ovat aina samaan aikaan NHL:n kevään huipentuman kanssa.

NHL ja NHLPA sanovat tutkivansa voidaanko turnaus pelata vuonna 2025.

 


Saksa oli Susijengiä vahvempi karsintaottelussa

11.11.2022 22:49

Saksa oli Susijengiä vahvempi karsintaottelussa

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi.©AOP

Koripallo

Suomen koripallon miesten A-maajoukkue hävisi perjantai-iltana MM-karsinnassa EM-pronssijoukkue Saksalle 80-94.

Susijengi otti otteluun vahvan alun ja johti välillä jo 9-3, mutta ennen taukoa Saksa puristi kahdeksan pinnan johtoon ja pysyi johdossa siitä asti.

Suomi on varmistanut paikkansa MM-kisoissa jo aiemmin, joten nyt pelataan lähinnä rankingpisteistä lohkoarvontaan. Suomi kohtaa karsinnoissa vielä ensi maanantaina Viron ja helmikuussa Israelin ja taas Saksan.

Suomen tähtipelaaja Lauri Markkanen ei ollut perjantaina joukkueessa mukana, joten pisteiden teko jäi muille. Illan ottelussa Alex Murphy teki 20 pistettä ja viisi levypalloa, Edon Maxhuni 15 pistettä ja Sasu Salin 11 pistettä.

Voitto on Saksalle kahdeksas peräkkäinen MM-karsinnoissa.


F1-aika-ajossa jättimäinen yllätys – Magnussen paalulle!

11.11.2022 22:12

F1-aika-ajossa jättimäinen yllätys – Magnussen paalulle!

Onni potki Kevin Magnussenia. ©AOP

Formula 1

Brasilian GP:n aika-ajossa koettiin jättiyllätys, kun Haas-tallin Kevin Magnussen ajoi paalupaikan. Ykköslähtöruutu on tanskalaiskuskin uran ensimmäinen.

Magnussenin paalupaikka lauantain sprintti-kisaan varmistui, kun Mercedeksen George Russellilta lähti auto käsistä ja jämähti hiekalle. Aika-ajon viimeistä jaksoa oli silloin reilut kahdeksan minuuttia jäljellä. Radalle tuli punaiset liput ja jakso keskeytyi. Samalla sade lisääntyi, eikä aika-ajoa voitu enää loppuminuuteilla kunnolla ajaa, kun jakso jatkui.

Aika-ajossa veti toiseksi Red Bullin mestarikuski Max Verstappen ja kolmanneksi aika-ajon Magnussenille ratkaissut George Russell.

”En tiedä mitä sanoa.  Minut laitettiin radalle juuri oikeaan aikaan. Paalu on uskomaton saavutus. Kiitos koko tiimille tästä ja koko mahdollisuudesta ajaa. En kyllä odottanut tätä aamulla”, Magnussen hymähti epäuskoisena F1-sarjan haastattelussa.

Myös Alfa Romeon Valtteri Bottaksella olisi selvästi ollut otettavaa Brasilian aika-ajossa. Bottaksen esitys oli kuitenkin totaalinen pannukakku. Suomalainen putosi jatkosta heti ensimmäisellä aika-ajojaksolla. Hän oli tuloslistalla vasta 18:s ja hävisi vielä tallikaverilleenkin. Zhou Guanyu oli yhden sijan Bottasta nopeampi.

Bottas kommentoi tiimiradiossa jakson jälkeen, että moka oli hänen. Aika-ajoon täytyi lähteä epävakaisen sään vuoksi välikelinrenkailla. Alfalla slicksit renkaat vaihdettiin alle liian myöhään, kun keli kuiveni ja Bottas oli päättämässä sitä asiaa.


Chelsean Potter tarvitsee jo taikasauvaa

11.11.2022 19:59

Chelsean Potter tarvitsee jo taikasauvaa

Graham Potter on saanut kylmää vettä niskaan tulospuolella viime aikoina.©AOP

Valioliiga

Newcastle United on purjehtinut Tottenhamin, Chelsean, Manchester Unitedin ja Brightonin ohi Valioliigan kolmannelle sijalle. Joukkue on viidestä viimeisestä ottelustaan voittanut neljä. Lauantaina vastassa on Graham Potterin luotsaama Chelsea, joka on luisussa. Viidestä viimeisestä Valioliigan pelistä on tullut yksi voitto, kaksi tasuria ja viimeksi kaksi tappiota. Potterin on aika heilauttaa taikasauvaansa.

”Ei ole helppoa löytää yksinkertaista ratkaisua”, Potter totesi Valioliigan lehdistötilaisuudessa.

”Olemme olleet pelien kanssa kuin pesukoneessa ja meidän olisi löydettävä aikaa myös pelien läpikäymiseen. Olemme antaneet hyviäkin esityksiä, mutta sitten menetimme myös Reece Jamesin kokoonpanosta ja hän on avainpelaajamme”, Potter jatkaa.

Potter huomauttaa, että ottelusumassa tasapainon löytäminen on ollut haasteellista. Pelaajia ei voi peluuttaa loputtomasti.

”Tässä on löydettävä tasapaino Mestarien liigan ja Valioliigan kuormituksesta toipumiseen, sekä vammojen ennaltaehkäisyyn. Rotaatio on viime kädessä vakauden vihollinen, mutta se on nyt välttämätöntä.”

Vaikka otteluita on MM-kisojen alla ollut paljon, manageri uskoo, että aina voi parantaa. MM-tauolle olisikin varmasti kiva jäädä voittavana joukkueena.

”Uskon, että voimme pärjätä paremmin ja fokus onkin nyt siinä. Tämä on prosessi, jossa haluamme olla niskan päällä.”

Valioliigaa: Newcastle – Chelsea lauantaina 12. marraskuuta kello 19.30.


Senegalin tähti riskillä mukana MM-joukkueessa

11.11.2022 19:29

Senegalin tähti riskillä mukana MM-joukkueessa

Sadio Mane yritetään saada pelikuntoon MM-kisoihin.©AOP

Jalkapallon MM2022

Senegal on nimennyt 26 pelaajan joukkueensa Qatarin jalkapallon MM-kisoihin. Päävalmentaja Aliou Cisse luotsaa Senegalin sen kolmansiin MM-kisoihin. Cisse pelasi itse MM-kisoissa Senegalille 2002.

Cisse nimesi joukkeeseensa Bayern Münchenissä pelaavan tähden Sadio Manen, joka loukkaantui viime tiistaina ottelussa Werder Bremeniä vastaan ja jonka uskottiin sen vuoksi jäävän MM-kisoista sivuun. Maajoukkueluotsi kuitenkin ilmoitti, että ihan kaikki tehdään, jotta Mane on kisoissa myös kentällä. Mane ratkaisi Afrikan mestaruuden Senegalille ottelussa Egyptiä vastaan pilkkukisassa helmikuussa.

Senegal pelaa lohkossa A ja kohtaa avausottelussaan Hollannin 21. marraskuuta.

 

 

Senegal MM-kisoissa:

Maalivahdit:
Seny Dieng – Queens Park Rangers
Alfred Gomis – Rennes
Edouard Mendy – Chelsea

Puolustus:
Fode Ballo-Toure – AC Milan
Pape Abdou Cisse – Olympiakos
Abdou Diallo – RB Leipzig
Ismail Jakobs – Monaco
Kalidou Koulibaly – Chelsea
Formose Mendy – Amiens
Youssouf Sabaly – Real Betis

Keskikenttä:
Pathe Ciss – Rayo Vallecano
Krepin Diatta – Monaco
Idrissa Gana Gueye – Everton
Pape Gueye – Marseille
Cheikhou Kouyate – Nottingham Forest
Mamadou Loum Ndiaye – Reading
Nampalys Mendy – Leicester City
Moustapha Name – Pafos
Pape Matar Sarr – Tottenham Hotspur

Hyökkäys:
Boulaye Dia – Salernitana
Famara Diedhiou – Alanyaspor
Bamba Dieng – Marseille
Nicolas Jackson – Villarreal
Sadio Mane – Bayern München
Iliman Ndiaye – Sheffield United
Ismaila Sarr – Watford

 

 

 


Lewandowski yhä Puolan ykköstähti

11.11.2022 18:58

Lewandowski yhä Puolan ykköstähti

Robert Lewandowski onnistuu myös Barcelonassa.©AOP

Jalkapallon MM2022

Puolan maajoukkueella on ollut hieman hässäkkää valmentajarintamalla. Paulo Sousa otti Puolan maajoukkueen valmentajapestin vastaan tammikuussa 2021 ja joulukuussa hän siirtyi Brasilialaisen Flamengon valmentajaksi. Puolan otti luotsattavakseen tammikuussa 2022 Czesław Michniewicz vuoden sopimuksella, jossa on optio.

Puolan joukkueen suurin tähti Qatarin kisoissa on Robert Lewandowski. 34-vuotias veteraanihyökkääjä siirtyi kesällä Barcelonaan, eikä ole ainakaan mitenkään himmannut. Hän on tehnyt La Ligassa jo 13 maalia ja on niillä La Ligan maalipörssin kärjessä.

Puola pelaa lohkossa C ja kohtaa avausottelussaan Meksikon 22. marraskuuta.

 

Puola MM-kisoissa:

Maalivahdit:
Bartlomiej Dragowski – Spezia
Lukasz Skorupski – Bologna
Wojciech Szczesny – Juventus

Puolustajat:
Jan Bednarek – Aston Villa
Bartosz Bereszynski – Sampdoria
Matty Cash – Aston Villa
Kamil Glik – Benevento
Robert Gumny – FC Augsburg
Artur Jedrzejczyk – Legia Warsaw
Jakub Kiwior – Spezia
Mateusz Wieteska – Clermont
Nicola Zalewski – Roma

Keskikenttä:
Krystian Bielik – Birmingham City
Przemyslaw Frankowski – Lens
Kamil Grosicki – Pogon Szczecin
Jakub Kaminski – VfL Wolfsburg
Grzegorz Krychowiak – Al-Shabab
Michal Skoras – Lech Poznan
Damian Szymanski – AEK Athens
Sebastian Szymanski – Feyenoord
Piotr Zielinski – Napoli
Szymon Zurkowski – Fiorentina

Hyökkääjäat:
Robert Lewandowski – Barcelona
Arkadiusz Milik – Juventus
Krzysztof Piatek – Salernitana
Karol Swiderski – Charlotte FC


Naisleijonille tyylipuhdas voitto Saksasta

11.11.2022 18:43

Naisleijonille tyylipuhdas voitto Saksasta

Emilia Kyrkkö torjui nollan Saksaa vastaan.©AOP

Naisleijonat

Jääkiekon Naisleijonat jatkoi hyvin sujunutta koti-EHT-turnausta perjantaina ottelulla Saksaa vastaan. Suomen voittoputki venyi kolmeen, sillä ottelutulos oli tyylipuhdas 4-0 Suomelle.

Suomi aloitti maalinteon vain kahden minuutin pelin jälkeen. Ensimmäisen osuman ohjasi Saksan maaliin Jenna Kaila. Toisen erän viidennellä minuutilla Emilia Vesa vei Suomen kahden maalin johtoon ja hetken päästä konkarileijona Jenni Hiirikoski iski luvut jo 3-0:aan. Saksa vaihtoi maalivahtia toisen erän lopulla ja Lilly Uhrmann vaihtui Felicity Lubyyn.

Vahdin vaihto ei auttanut, sillä Suomi onnistui kolmannessa erässä ylivoimalla. Osumasta vastasi Viivi Vainikka.

Suomen maalia vahti ottelussa Emilia Kyrkkö. Tehtävä ei ollut raastava. Kyrkkö torjui nollan kopattuaan kiinni kaikki kuusi torjuntaa tarvinnutta kiekkoa. Saksalaisvahdit olivat kiireisempiä. He torjuivat yhteensä 23+26 kertaa.

Suomi kohtaa turnauksessa vielä Tshekin lauantaina.


Saudi-Arabia MM-kisoissa ranskalaisluotsauksessa

11.11.2022 18:38

Saudi-Arabia MM-kisoissa ranskalaisluotsauksessa

Hervé Renard pelasi itse aikoinaan puolustajan paikalla.©AOP

Jääkiekon MM2022

Saudi-Arabian luotsaa Qatarin MM-kisoihin ranskalaisvalmentaja Hervé Renard. Hän on toiminut Saudi-Arabian maajoukkueen päävalmentajana vuodesta 2019 asti. Vuonna 1999 valmentajaksi heittäytynyt Renard, 54, on valmentanut urallaan ympäri maailmaa. Hän on koutsannut myös hyvin eksoottisissa paikoissa, kuten Vietnamissa, Angolassa ja Zambiassa.

Saudi-Arabia pelasi hyvät karsinnat. Varsinkin Australian Socceroosit tunsivat tämän nahoissaan. Saudi-Arabia voitti Australian kotonaan ja pelasi tasan vieraissa.

Saudi-Arabia pelaa lohkossa C ja kohtaa avauksessaan Argentiinan 22. marraskuuta.

 

Saudi-Arabia MM-kisoissa:

Maalivahdit: Mohamed Al-Owais (Al-Hilal), Nawaf Al-Aqidi (Al-Nassr), Mohamed Al-Yami (Al-Ahly)

Puolustajat: Yasser Al-Shahrani (Al-Hilal), Ali Al-Bulaihi (Al-Hilal), Abdulelah Al-Amri (Al-Nassr), Abdullah Madu (Al-Nassr), Hassan Tambakti (Al-Shabab), Sultan Al-Ghanam (Al-Nassr), Mohammed Al-Breik (Al-Hilal), Saud Abdulhamid (Al-Hilal)

Keskikenttä: Salman Al-Faraj (Al-Hilal), Riyadh Sharahili (Abha), Ali Al-Hassan (Al-Nassr), Mohamed Kanno (Al-Hilal), Abdulelah Al-Malki (Al-Hilal), Sami Al-Najei (Al-Nassr), Abdullah Otayf (Al-Hilal), Nasser Al-Dawsari (Al-Hilal), Abdulrahman Al-Aboud (Ittihad), Salem Al-Dawsari (Al-Hilal), Hattan Bahebri (Al-Shabab)

Hyökkääjät: Fahad Al-Muwallad (Al-Shabab), Haitham Asiri (Al-Ahly), Saleh Al-Shehri (Al-Hilal) Firas Al-Buraikan (Al-Fateh)


Serbia melkein valmiina kolmansiin MM-kisoihinsa

11.11.2022 18:18

Serbia melkein valmiina kolmansiin MM-kisoihinsa

Alexandar Mitrovic oli sivussa ottelusta Man Citya vastaan viime viikonloppuna.©AOP

Jalkapallon MM2022

Serbia on nimennyt 26 pelaajan joukkueensa Qatarin jalkapallon MM-kisoihin. Serbia osallistuu kolmansiin kisoihinsa ja  Dragan Stojkovic on maan kolmas MM-päävalmentaja. Serbia ei edennyt 2010 ja 2018 kisoissa lohkovaihetta pidemmälle. Molemmissa turnauksissa Serbia keräsi yhden voiton.

Joukkueen kapteeni on Ajaxin hyökkääjä Dusan Tadic, 33. Mukana joukkueessa on myös maajoukkueelle ennätykselliset 50 maalia tehnyt Valioliigan Fulhamin pelaaja Alexandar Mitrovic, jonka toivotaan paranevan nilkkavammastaan ennen kisarupeaman starttia. Hän on joukkueen kantava voima, jonka pelikunto on isossa roolissa.

Serbia pelaa G lohkossa ja kohtaa avausottelussaan Brasilian 24. marraskuuta.

 

 

Serbia MM-kisoissa:

Maalivahdit:
Marko Dmitrovic – Sevilla
Predrag Rajkovic – Mallorca
Vanja Milinkovic-Savic – Torino

Puolustajat:
Stefan Mitrovic – Getafe
Nikola Milenkovic – Fiorentina
Strahinja Pavlovic – RB Salzburg
Milos Veljkovic – Werder Bremen
Filip Mladenovic – Legia Warsaw
Strahinja Erakovic – Red Star Belgrade
Srdjan Babic – Almeria

Keskikenttä:
Nemanja Gudelj – Sevilla
Sergej Milinkovic-Savic – Lazio
Sasa Lukic – Torino
Marko Grujic – Porto
Filip Kostic – Juventus
Uros Racic – Braga
Nemanja Maksimovic – Getafe
Ivan Ilic – Hellas Verona
Andrija Zivkovic – PAOK
Darko Lazovic – Hellas Verona

Hyökkääjät:
Dusan Tadic – Ajax
Aleksandar Mitrovic – Fulham
Dusan Vlahovic – Juventus
Filip Duricic – Sampdoria
Luka Jovic – Fiorentina
Nemanja Radonji – Torino

 


Kamerunilla värikäs valmentajasoppa

11.11.2022 17:36

Kamerunilla värikäs valmentajasoppa

Rigobert Song pelasi itse kaksissa MM-kisoissa.©AOP

Jalkapallon MM2022

Kamerunin päävalmentaja Rigobert Song aiheutti pienen kaaoksen julkistaessaan maajoukkueen Qatariin. Luottopelaaja Michael Ngadeu-Ngadjui ei ollut listalla. Song ei selitellyt.

Song, 46, on toiminut valmentajana vain Kamerunin maajoukkueessa. Nykyinen tehtävä A-maajoukkueen vastaavana on toinen laatuaan. Hän otti sen vastaan helmikuussa, kun Toni Conceição sai lähteä ilmeisesti hallituksen painostuksen alla. Portugalilainen sai lopulta miljoonakorvauksen potkuistaan. Song on pelannut urallaan kaksissa MM-kisoissa. Ensin 1994 ja 1998. Hän otti molemmissa turnauksissa punaisen kortin.

Mukana Kamerunin kokoonpanossa on kokenut hyökkääjä Vincent Aboubakar,30, joka pelaa kolmansia MM-kisojaan. Aboubakar on nyt joukkueensa kapteeni.

Kamerun on ollu mukana MM-kisoissa kahdeksan kertaa aiemmin. Kaikki kisat ovat kuitenkin päättyneet lohkovaiheessa. Venäjän kisoihin 2018 Kamerun ei yltänyt mukaan.

Kamerun pelaa lohkossa G ja kohtaa avausottelussaan Sveitsin 24. marraskuuta

Kamerun MM-kisoissa:

Maalivahdit:
Devis Epassy – Abha Club
Simon Ngapandouetnbu – Marseille
Andre Onana – Inter Milan

Puolustajat:
Jean-Charles Castelletto – Nantes
Enzo Ebosse – Udinese
Collins Fai – Al Tai
Olivier Mbaizo – Philadelphia Union
Nicolas Nkoulou – Aris Salonika
Tolo Nouhou – Seattle Sounders
Christopher Wooh – Stade Rennes

Keskikenttä:
Martin Hongla – Verona
Pierre Kunde – Olympiakos
Olivier Ntcham – Swansea City
Gael Ondoua – Hannover 96
Samuel Oum Gouet – Mechelen
Andre-Frank Zambo Anguissa – Napoli

Hyökkääjät:
Vincent Aboubakar – Al Nassr
Christian Bassogog – Shanghai Shenhua
Eric-Maxim Choupo Moting – Bayern München
Souaibou Marou – Coton Sport
Bryan Mbeumo – Brentford
Nicolas Moumi Ngamaleu – Young Boys Berne
Jerome Ngom – Colombe Dja
Georges-Kevin Nkoudou – Besiktas
Jean-Pierre Nsame – Young Boys Berne
Karl Toko Ekambi – Lyon

 


Japanin rallipäivä tapahtumia täynnä

11.11.2022 09:50

Japanin rallipäivä tapahtumia täynnä

Kalle Rovanperä ajaa ensimmäistä Japanin ralliaan.©AOP

MM-ralli

Japanin MM-ralli alkoi tapahtumarikkaasti. Hyundai-kuski Dani Sordon auto roihahti ilmiliekkeihin rallin toisella erikoiskokeella, joka oli päivän ensimmäinen pätkä. Tulipalon vuoksi erikoiskoe keskeytyi. Auto paloi täysin ajokelvottomaan kuntoon. Samalla EK:lla WRC2-srjan Kajetan Kajetanowicz ajoi Skodansa ulos. Lopulta Kalle Rovanperä ajoi pätkälle Toyotallaan kuitenkin pohjat.

Kisan kolmas erikoiskoe peruttiin kokonaan, koska aikataulut kävivät liian tiukaksi viivästysten vuoksi. Lisää actionia saatiin sitten neljännellä erikoiskokeella. Sillä rallikuskeja vastaan ajoi siiviiliauto, lisäksi Craig Breen ajoi Fordinsa ulos ja Sebastien Ogier koki rengasrikon.

Rallin kärjessä on kuuden erikoiskokeen jälkeen Toyotan Elfyn Evans, toisena Hyundain Thierry Neuville ja kolmantena Toyotan Kalle Rovanperä 5.1 sekuntia kärjelle jääneenä. Rovanperä valitteli hieman autonsa aliohjautumista.

Rallissa on mukana entinen F1-kuski Heikki Kovalainen. Hän ajaa vuoden 2015 Skodalla ja on sijalla 13.

 


Rantanen iski kaksi – Aho ja Teräväinen syöttelivät

11.11.2022 07:14

Rantanen iski kaksi – Aho ja Teräväinen syöttelivät

Mikko Rantasen liekki roihuaa. Torstaina tehot 2+1. ©AOP

NHL

Mikko Rantanen oli liekeissä Avalanchen isännöidessä Nahsville Predatorsia torstaina. Rantanen teki joukkueelleen kaksi osumaa ja syötti yhden. Colorado voitti ottelun maalein 5-3.

Ottelun ensimmäisen maalin teki Nashvillen Eeli Tolvanen matsin neljännellä minuutilla. Osuma on suomalaisen toinen tällä kaudella. Muutaman minuutin päästä siitä Rantanen tasoitti 1-1:een ylivoimalla Nathan MacKinnonin ja Artturi Lehkosen syötöistä.

Toisen erän puolivälissä Rantanen ja MacKinnon juonivat 4-1-osuman. Maalin viimeisteli Rantanen ja se oli hänen kauden yhdeksäs maalinsa. Viiden minuutin päästä Rantanen auttoi vielä Evan Rodriguesia 5-1-ylivoimaosumassa. Toisen erän lopulla Mikael Granlund syötti joukkueensa 2-5-kavennuksen. Sen viimeisteli Ryan Johansen ylivoimalla. Nashvillen maalilla Kevin Lankinen torjui 30 kiekkoa. Nashville on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan ja viidestä kolme. Colorado on voittanut kolme viimeistä otteluaan.

Katso Rantasen yv-maali tästä.

Carolina Hurricanes pyyhki edellisen päivän Florida-tappion unholaan voittamalla torstaina Edmonton Oilersin kotonaan peräti 7-3. Ottelun maalilinko oli Andrei Svetshnikov, joka viimeisteli kauden toisen hattutemppunsa ja uransa 100:nnen maalinsa. Ensimmäisen Svetshnikovin maaleista syöttivät suomalaiset Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen. Toisen syötti Martin Necas toisen erän puolivälissä. Sitten Aho auttoi Svetshnikovia uudelleen kolmannen erän 6-2-osumassa yhdessä Calvin de Haanin kanssa. Svetshnikov onnistui kolmasti myös edellisessä ottelussa Edmontonia vastaan lokakuussa. Molemmat suomalaistähdet viettivät kahden syötön iltaa. Teräväinen syötti lisäksi Brent Burnsin 2-0-maalin. Carolinan maalilla torjui Pyotr Kochetkov, joka teki debyyttiottelussaan 20 torjuntaa ja kirjasi nimensä kolmostähdeksi.

Katso Svetshnikovin ottelun kolmas ja uran 100:s maali tästä.

Columbus Blue Jackets pelasi ensimmäisen ottelunsa Suomen reissun jälkeen kohtaamalla Philadelphia Flyersin kotonaan. Joonas Korpisalo torjui 32 kiekkoa ja sitä myöten 5-2-voiton Columbukselle. Patrik Laine oli tervehtynyt pelikuntoon ja syötti Johnny Gaudreaun kanssa Boone Jennerin 3-0-osuman toisen erän ensimmäisellä minuutilla. Jennerin tehot olivat ottelussa 1+2 ja Gaudereaun 1+2.

Ville Hussolla oli katastrofaalinen ilta Detroitin maalilla ottelussa NY Rangersia vastaan. Rangers katkaisi Detroitissa kolmen ottelun tappioputkensa voittamalla Red Wingsin peräti 8-2. Husso torjui ottelussa 25 kertaa, mutta päästi kolmannessa erässä kuusi maalia. Husso on torjunut kaudella viisi voittoa ja neljä tappiota, joista yhden jatkoajalla ja yhden rankkareilla. Detroit on nyt hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan. Ottelu oli Rangersin Mika Zibanejadin 700:s NHL:ssä ja hän juhli sitä kahdella maalilla.