TILANNEHUONE

Alasen keihäs lensi kotimaiseen kärkitulokseen

22.06.2024 19:50

Yleisurheilu

Anni-Linnea Alanen heitti keihäässä kotimaisen kärkituloksen 59,33 lauantaina Kuortaneen Motonet GP:ssä. Kisa oli kovatasoinen ja Alanen oli heitollaan sen neljäs. Voiton vei Euroopan mestari Itävallan Victoria Hudson tuloksella 64,71. Hallitseva maailmanmestari Japanin Haruka Kitaguchi oli toinen tuloksella 64,28.

Viides oli 17-vuotias Rebecca Nelimarkka, 17, joka heitti ennätyksensä 56,70. Aiempi ennätys parani 4,32 metriä.

Alasen ennätys on viime kauden 62,45. Hän ei ollut tyytyväinen kisan jälkeen, vaikka kärkitulos tulikin.

”Ei se ollut teknisesti yhtään hyvä heitto. Keihäs lähti kyntämään ja oli huonossa asennossa. Erilaista siinä kauden aiempiin heittoihin nähden oli, että pääsin heittämään tuelta ja käyttämään pikkaisen enemmän kättä”, Alanen analysoi liiton haastattelussa.

”Minulle on tärkeää, että pääsen käyttämään räpsyä, eli kättä hyvin. Muuten keihäs ei lennä mihinkään. Tämä oli ehdottomasti askel eteenpäin. Kalevan kisoissa haluan puolustaa mestaruuttani ja saada kepin sinne kuutosella alkaviin lukemiin.”

Yleisurheilu: Kalevan kisat kilpaillaan Vaasassa 27.-30. kesäkuuta.


Norris yllätti Verstappenin aika-ajossa

22.06.2024 18:09

Formula 1

Espanjan GP:n paalupaikka meni yllätyksellisesti Mclarenin Lando Norrisille ajalla 1.11.383. Norris suisti paalupaikalta viimeisen kierroksen huippuvedollaan Red Bullin Max Verstappenin vain kahden sadasosan erolla. Paalu on Norrisin F1-uran toinen.

”Tänään tuli täydellinen aika-ajokierros. Olemme täällä voittaaksemme ja se on myös kisasuunnitelmani”, Norris tokaisi sarjan haastattelussa.

Aika-ajon kolmas oli toinen yllätysmies Mercedeksen Lewis Hamilton. Hän jäi kärjen ajasta 0.318 sekuntia. Hamilton iloitsi siitä, että vihdoinkin tulosta alkaa autolla tulla. Neljänneksi ajoi tallikaveri George Russell.

Sauberin Valtteri Bottaksen aika-ajo meni verrattain hyvin. Hän oli ensimmäisen jakson 13:s ja pääsi siten ajamaan myös toisella aika-ajojaksolla. Lopulta hän oli päivän 12:s. Tallikaveri Zhou Guanyu oli aika-ajon 15:s.

Kolmas yllätys oli se, että molemmat Alpinet pinnistivät mukaan viimeiselle osiolle, kun  Pierre Gasly oli seitsemäs ja parjattu Esteban Ocon yhdeksäs. Molemmat Williamsit jäivät puolestaan aika-ajon hännänhuipuiksi, se ei yllättänyt enää ketään.

Paalutalli McLarenin toimintaa häiritsi aamupäivällä Team Hubissa roihahtanut tulipalo. Paikka jouduttiin tyhjentämään ja yksi paikalla olleista joutui sairaalaan tarkastuskäynnille.

Tuloksia tästä.

Toisen kerran paalulla…


Krista Pärmäkoski jatkaa kilpauraansa

22.06.2024 16:21

Maastohiihto

Suomen maastohiihdon ykköstähtiin kuuluva Krista Pärmäkoski, 33, on ilmoittanut jatkavansa kilpauraansa vielä kaksi seuraavaa kautta. Pärmäkoski kertoi päätöksestään Ylen tv-lähetyksissä Kuortaneella.

Hiihtäjien kalenterissa on muun muassa ensi helmi-maaliskuussa MM-kisat Norjassa ja 2026 häämöttää Milano-Cortinan olympialaiset.

”Potentiaalia on vielä menestyä ja nälkää ja iloa on vielä harjoitella. Pitkitin päätöstä, koska halusin nähdä, olenko riittävän motivoitunut harjoitteluun. Taas pitkä kesä ja syksy pitää itseänsä laittaa ahtaalle, mutta kyllä se sen verran iloa tuottaa, että päätös oli sen jälkeen aika helppo”, Pärmäkoski totesi Ylellä.


Tuukka Taponen hienoon voittoon Unkarissa

22.06.2024 16:12

Tuukka Taponen hienoon voittoon Unkarissa

Tuukka Taponen onnistui Unkarissa.©Ferrari

Muu urheilu

Formula Regional -sarjaa ajava suomalaislupaus Tuukka Taponen jatkoi hyvien tuloksien sarjaansa Unkarissa lauantaina.

Taponen ajoi kisan suvereeniin voittoon. Ykkössija on hänelle kauden toinen. Ensimmäinen voitto tuli kaksi viikkoa sitten Zandvoortissa.

Lauantaina Taponen otti ensin paalupaikan sateisessa säässä ajetussa aika-ajossa. Välillä vettä tuli niin kaatamalla, että aika-ajo jouduttiin keskeyttämään.

Itse kisaa Taponen johti alusta loppuun. R-ace GP:n autolla kilpailevan Taposen aika oli  32.30.547. Hän voitti toiseksi tulleen tallikaverinsa Zachary Davidin 3.142 sekunnilla. Kisan kolmas oli Van Amersfoortin Brando Badoer, joka jäi Taposelle 4.177.

Sarjan seuraava koitos ajetaan sunnuntaina.


Edmonton murskasi Floridan ja tasoitti finaalit 3-3:een

22.06.2024 05:35

NHL

Edmonton Oilers otti kolmannen peräkkäisen voiton Florida Panthersista ja tasoitti Stanley Cupin finaalisarjan sensaatiomaisesti 3-3:een lauantain vastaisena yönä Edmontonissa pelatussa kuudennessa finaaliottelussa.

Edmontonin voittonumerot olivat 5-1 (1-0, 2-0, 2-1).

Edmonton meni ottelussa johtoon ajassa 7.27, kun Warren Foegele teki Leon Draisaitlin erinomaisen esityön jälkeen isäntien avausmaalin. Edmonton hallitsi avauserää selvästi ja voitti laukaukset peräti 11-2.

Toinen erä alkoi Floridan kannalta murheellisesti, kun Adam Henrique iski jo 46 sekunnin pelin jälkeen taululle 2-o-lukemat Mattias Janmarkin ja Mattias Ekholmin esityön jälkeen.

Florida ei kuitenkaan maalista hämääntynyt, vaan Aleksander Barkov löi kiekon sisään heti seuraavassa vaihdossa. Edmontonin valmennusjohto haastoi kuitenkin maalin ja maali hylättiin paitsiona.

Barkov pääsi uudelleen loistopaikkaan vajaan 11 minuutin pelin jälkeen, mutta Connot McDavid rikkoi suomalaista sääntöjen vastaisesti eikä Florida saanut McDavidin kakkosen aikana aikaan himoitsemaansa kavennusta.

Edmonton iski sen sijaan erän lopussa ajassa 18.20, kun huippuvireinen Zach Hyman karkasi Ryan Nugenti-Hopkinsin syötöstä läpiajoon ja iski numeroiksi jo 3-0.

Vaikka Edmonton tekikin toisessa erässä kaksi maalia, Florida voitti laukaukset 11-4.

Kolmas erä alkoi Floridan kannalta lupaavasti, kun Barkov pujotteli Edmontonin puolustuksen läpi ja veivasi numeroiksi 1-3 ajassa 41.28. Maali oli Barkovin toinen finaalisarjassa ja kahdeksas pudotuspeleissä.

Ottelu ratkesi lopullisesti, kun Florida otti maalivahti Sergei Bobrovskin pois kolme ja puoli minuuttia ennen loppua. Edmonton rankaisi kuitenkin välittömästi, kun Ryan McLeod iski kiekon tyhjiin. Hetkeä myöhemmin Darnell Nurse löi tyhjiin jo isäntien viidennen maalin. Nursen maaliin sai syöttöpisteen Edmontonin maalivahti Stuart Skinner.

Florida hallitsi kolmatta erää ennen Bobrovskin ottamista pois maalilta, mutta voitti laukaukset erässä vain 8-6.

Suomalaisten tilastomerkinnät jäivät kuudennessa finaalissa Barkovin maalia lukuun ottamatta ohuiksi, sillä ainoan merkinnän sai Eetu Luostarinen, joka huitoi ensimmäisessä erässä itselleen kahden minuutin jäähyn.

Seitsemäs ja ratkaiseva finaali pelataan tiistain vastaisena yönä Floridassa. Edmontonilla on mahdollisuus tehdä harvinaista historiaa, sillä NHL:n historian aikana vain yksi joukkue on kyennyt nousemaan 0-3-tappioasemasta Stanley Cupin mestariksi. Tempun teki vuonna 1942 Toronto Maple Leafs finaalisarjassa Detroit Red Wingsiä vastaan.

Viisi kertaa Stanley Cupin voittanut Edmonton on päässyt edellisen kerran juhlimaan mestaruutta vuonna 1990. Floridalle mestaruus olisi sen sijaan ensimmäinen.

 


Ranskan tähti ei osunut – tuloksena tasapeli

22.06.2024 00:00

Euro2024

Hollanti ja Ranska pelasivat juhannusaaton iltana lohkon D herruudesta. Molemmilla oli alla voitto edellisestä ottelusta. Ottelu päättyi 0–0-tasatulokseen, joka on ensimmäinen laatuaan tässä turnauksessa. Tasatulos tosin riittänee molempien jatkopaikkaan.

Hollanti sai ottelussa pallon kerran maaliin toisen puoliajan 70. minuutin tuntumassa, mutta Xavi Simonsin maali hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen paitsiona.

Ottelu oli kokonaisuudessaan varsin hidastempoinen kyttäyskeikka, jossa molemmat joukkueet etsiskelivät tilaisuuksiaan. Ranska piteli enemmän palloa ja Hollanti odotteli maltilla iskun paikkojaan. Molemmille tuli hyviä tilaisuuksia, mutta onnistumisia ei tullut.

Ranskan Antoine Griezmannille jäi paljon hyökkäysvastuuta, kun joukkue oli matkassa ilman kuuminta tähteään Kylian Mbappea, jonka nenä murtui edellisessä ottelussa. Mbappe istui nyt rauhallisena vaihtopenkillä, eikä nenässä näkynyt enää ulkoisia vaurioita.

Griezmann pääsi useasti huippupaikoille, mutta kesän 2016 kisojen kaltaista osumatarkkuutta ei nyt löytynyt. Hollannin maalilla myös Bart Verbruggen teki hyviä torjuntoja.

Tiistaina Ranska kohtaa Puolan ja Hollanti Itävallan.

Griezmannin sihti oli hukassa perjantaina…


Puolalle suuri pettymys – Ukraina iloitsee

21.06.2024 21:06

Euro2024

Puola sai tähtihyökkääjänsä Robert Lewandowskin vaihdosta kentälle toisella puoliajalla, mutta hän ei pystynyt taikoihin, vaan Itävalta purjehti ottelusta voittoon maalein 3–1.

Puola joutui ottelussa takaa-ajajaksi kahdesti. Itävalta meni ensin 1–0-johtoon yhdeksännellä minuutilla ja Gernot Traunerin puskumaalilla. Puolan Krzysztof Piatek tasoitti ottelun lopulta 30. minuutilla. Loukkaantuneena ollut ja avausmatsin missannut Lewandowski pääsi irti 60. minuutin kohdalla, mutta suurta iloa hänestä ei ollut. 64. minuutilla hän sai keltaisen kortin ja muuten hänet pelattiin pallosta pois. Itävallan Christoph Baumgartner onnistui puolestaan 66. minuutilla ja siirsi Puolan taas alakynteen. Viimeinen niitti Puolalle tuli, kun maalivahti Wojciech Szczesny kamppasi irti päässeen Marcel Sabitzerin rankun arvoisesti. Sen Marko Arnautovic tempaisi varmasti maaliin. Voitollaan Itävalta nousi lohkon kolmanneksi. Tappio merkitsee Puolalle kotimatkaa. Sillä on koossa nolla pistettä.

Iltapäivän ottelussa Ukraina paineli 2–1-voittoon Slovakiaa vastaan. Ukraina joutui myös takaa-ajoasemaan aikaisessa vaiheessa, kun Slovakian Ivan Schranz iski pallon maaliin toista kertaa turnauksessa ottelun 17. minuutilla. Ukraina oli aluksi ongelmissa Slovakian prässin kanssa, mutta painoi sinnikkäästi menemään ja paransi varsinkin toisella jaksolla.

Oleksandr Tymchyk veti pallon kerran tolppaan ja Mykhailo Mudryk oli myös pari kertaa vaarallisilla paikoilla. Tasoituksen teki lopulta Mykola Shaparenko Oleksandr Zinchenkon upeasta syötöstä ottelun 54. minuutilla. Voittomaalin zippasi näyttävästi maaliin Roman Yaremchuk 80. minuutilla. Ukraina oli hävinnyt edellisen pelinsä, joten voitto tuli tarpeeseen. Jos Belgia voittaa Romanian lauantaina, ovat kaikki E-lohkossa kolmessa pisteessä kahden pelin jälkeen.

Rankku onnistui…


Bottas kympin sakissa toisessa treenissä

21.06.2024 19:12

Formula 1

Espanjan GP:n harjoitukset vedettiin läpi aurinkoisessa Barcelonassa. Ensimmäisen treenin nopein oli McLarenin Lando Norris ajalla 1.14.228. Red Bullin Max Verstappen jäi vain +0.024 sekunnin päähän toiseksi ja kolmannen sijan kuittasi Ferrarin Carlos Sainz +0.344 sekunnin erolla.

Toisen harjoituksen vei nimiinsä Mercedeksen Lewis Hamilton ajalla 1.13.264, Sainz jäi hänestä 0.022 sekuntia ja Norris 0.055 sekuntia. Verstappen oli viides jääden 0.240.

Sauberin Valtteri Bottas oli ensimmäisessä harjoituksessa 12:s. Hän jäi kärjestä 1.244 sekuntia. Toisella jaksolla hän oli kymmenes ja jäi 0.660 kärjestä.

Haasin autolla ensimmäisissä harjoituksissa kurvaili nuori brittikuski Oliver Bearman. Hän jäi ajoissa peränpitäjien osastolle jäädessään kärjelle 1.637 sekuntia. Toiseen harjoitusjaksoon Nico Hülkenberg sai autonsa takaisin ja oli jakson 12:s 0.789 kärjestä jääneenä.

Viikon Bottas-treeni...😂


Jatkosopimus – Bryggman jatkaa Lahdessa

21.06.2024 15:38

Liiga

Lahden Pelicans tiedottaa tehneensä jatkosopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin, 31, kanssa. Pelaajan sopimus on kaksivuotinen. Hän on pelannut Pelicansissa kaksi viimeistä kautta.

Päättyneellä kaudella Bryggman oli näkyvässä roolissa ja tehoja tuli 59 runkosarjan matsissa 20+25 ja 17. pudotuspelissä 5+5.

”Lasse on luotettava ja monipuolinen pelaaja, jonka osaaminen näkyy myös tulostaululla. Lasse osoittaa jokapäiväisellä tekemisellään erinomaista esimerkkiä joukkueen sisällä, ja on erittäin arvostettu johtaja jäällä ja jään ulkopuolella. Lahdesta on tullut Lasselle tärkeä paikka ja mahtavaa nähdä hänet taas ensi kaudella antamassa kaikkensa Pelicansille”, Pelicansin päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila sanoo seuran haastattelussa.


Ricardo Duarte on FC Lahden uusi valmentaja

21.06.2024 10:13

Ricardo Duarte on FC Lahden uusi valmentaja

Ricardo Duarte palaa Suomen kentille. @ AOP

Veikkausliiga

FC Lahti on palkannut uudeksi valmentajaksi Suomessa aiemminkin valmentaneen portugalilaisvalmentaja Ricardo Duarten. Asiasta kertoi FC Lahti virallisilla verkkosivuillaan.

44-vuotias Duarte seuraa tehtävässä Toni Lindberghiä, joka sai potkut aiemmin tällä viikolla.

Duarte valmensi edellisen kerran Suomessa AC Oulua vuosina 2021-2023. Hän ilmoitti kesken viime kauden jättävänsä oululaisseuran kauden jälkeen. AC Oulu erotti kuitenkin Duarten tehtävistään elokuussa. Tämän jälkeen Duarte valmensi Portugalin kolmannella sarjatasolla pelaavaa  SC Vianensea.

AC Oulun lisäksi Duarte on valmentanut Suomessa Gnistania ja toiminut VPS:n apuvalmentajana. Hän on työskennellyt myös Palloliitossa koulutuspäällikkönä.

Lue Joel Perovuon juttu viime syksyltä Ricardo Duartesta.


NHL-ratkaisu lähellä – paineita riittää

21.06.2024 08:53

NHL

Stanley Cupin finaalisarja on edennyt jo kuudenteen kohtaamiseen ja se pelataan Edmontonissa. Oilers on aallonharjalla ja se on kaventanut Floridan sarjajohdon jo 2–3:een. Onnistuessaan Panthers palaa Floridan Sunriseen silti kannu kainalossa.

Floridan päävalmentaja Paul Maurice näkee, että paineet jakautuvat nyt hieman tasaisemmin joukkueiden välillä.

”Kun ei ole mitään menetettävää, se antaa vapautta. Kun on jotain, mitä pitää suojella, tulee painetta. Tässä ottelussa paineita on jo molemmilla”, Maurice kommentoi lehdistölle torstaina.

”Molemmilla on nyt paljon pelissä, aiemmin niin oli vain meillä. Tavoite alkaa olla lähellä myös heillä, joten uskon, että se tasoittaa painetilannetta.”

NHL: Stanley Cupin finaalien Game 6 lauantaina aamuyöllä kello 3.

Floridassa vedettiin vielä kotitreenit ennen lentoa Amerikan halki…


Messi vauhdissa – Argentina voittoon Copassa

21.06.2024 07:46

Jalkapallo

Argentiina voitti Kanadan 2–0 Copa America -turnauksen avausottelussa. Kanada pelaa ensimmäistä kertaa turnauksessa, mutta se ei lopulta pystynyt vastaamaan maailmanmestarin menoon Atlantassa perjantain vastaisena yönä pelatussa ottelussa.

Kohtaamisen avausjakso oli kuitenkin maaliton. Toisen puoliskon 49. minuutilla Argentiinan Julian Alvarez iski pallon lopulta Kanadan verkkoon. Maalia oli rakentamassa Lionel Messi ja syötön antoi Alexis MacAllister. Ottelun 88. minuutilla Messi oli taas vauhdissa. Hän syötti pallon Lautaro Martinezille, joka viimeisteli ottelun loppulukemat.

Copa-ottelu oli Messille jo 35:s hänen urallaan, mikä on eniten pelejä turnauksen historiassa. Messi oli myös joukkueensa kantava voima, vaikkei itse maaleja ottelussa tehnytkään. Hän kommentoi ottelun jälkeen, että peli oli aika fyysinen. Sen tähtihyökkääjä sai itse tuntea mustelmina, kun Moïse Bombito liukutaklasi hänet 82. minuutilla. Messi pelasi kuitenkin täydet minuutit.

Argentiina pelaa seuraavaksi Chileä vastaan ensi tiistiana.