TILANNEHUONE

Englanti avasi voitolla – Tanskan Eriksen loisti

16.06.2024 23:57

Euro2024

Englanti kohtasi EM-kisojen avausottelussaan Serbian. Vähämaalinen ottelu päättyi Englannin voittoon lukemin 1–0 (1–0).

Vaikka Englannin Jude Bellingham onnistui puskemaan pallon maaliin 14. peliminuutilla, ei ottelu ollut briteille mikään läpihuuto. Englanti hallitsi avausjakson alkua, mutta myös Serbia onnistui luomaan painetta Englannin maalille, varsinkin toisella puoliajalla se taiteili parikin vaarallista paikkaa. Maalia se ei kuitenkaan saanut.

Englannin kapteeni ja tähtipelaaja Harry Kane veti pallon kerran ylärimaan toisella jaksolla, mutta pallokosketukset jäivät hänellä kokonaisuudessaan varsin vähiin.

Ottelun lopputulos oli kuitenkin voitto ja se riitti passiiviselle Englannille.

Päivän muissa otteluissa Hollanti painoi 2–1-voiton ilman tähteään Robert Lewandowskia pelannutta Puolaa vastaan. Hollannin maaleista vastasivat Cody Gakpo ja vaihdosta 83. minuutilla tullut Wout Weghorst, joka vetäisi pallon maaliin ensikosketuksellaan siihen. Puola teki ottelun avausmaalin, kun Adam Buksan osui 16. minuutilla.

Tanskalle ottelu Sloveniaa vastaan oli  puolestaan makean suolainen. Christian Eriksen pelasi ensimmäisen EM-kisaottelunsa sitten sydänpysähdyksensä kesäkuussa 2021 EM-ottelussa Suomea vastaan. Eriksen teki maalin reilun vartin pelin jälkeen ja kannattajien ilo oli rajaton. Tanska jäi kuitenkin 1–1-tasuriin, kun Slovenia iski tasoihin Erik Janzan maalilla 77. minuutilla.

 


Floridan veskari saa vankkaa tukea joukkueeltaan

16.06.2024 23:03

NHL

Florida Panthersin kokenut tähtimaalivahti Sergei Bobrovsky, 35, vedettiin joukkueen maalilta neljännessä Stanley Cupin finaaliottelussa 25 minuutin pelin ja viiden päästetyn maalin jälkeen. Torjuntoja tilille kertyi 11. Tilalle tullut Anthony Stolarz torjui 16 ja päästi kolme. Florida kaatui hurjin 1–8-lukemin Oilersille Edmontonissa.

Panthers-valmentaja Paul Mauricen aiemmin parjaama Stuart Skinner teki Oilersin maalilla 32 torjuntaa ja osoitti olevansa NHL-tasoa.

Huipputorjuintoihin aiemmissa peleissä venynyt Floridan Bobrovsky, sai kammotappion jälkeen joukkueensa pelaajilta vankasti tukea. Hyökkääjä Matthew Tkachuk purki tilanteen sanoiksi.

”Päästimme kahdeksan maalia ja niistä nolla oli maalivahtiemme syytä”, Tkachuk painotti lehdistölle.

”Bobrovsky on ollut aivan uskomaton maalillamme koko kauden ja kaikki playoffsit. Tämä tulos oli ennemminkin herätyssoitto hyökkääjillemme ja puolustajille hänen edessään.”

”Tällä tuloksella ei ollut mitään tekemistä Bobin pelaamisen kanssa. Mutta me kaikki tiedämme, että hän tulee takaisin tämän jälkeen taas parempana kuin koskaan.”

”Muistutan vielä, tämä tulos ei ollut hänen syytään”, Tkachuk lisäsi.

Seuraava ottelu pelataan Floridassa 19. kesäkuuta. Panthers voi katkaista sarjan silloin kotihallinsa jäällä.

 

 


Susijengin luotsi valmentamaan Japaniin

16.06.2024 15:24

Koripallo

Suomen koripallon maajoukkueen, Susijengin, päävalmentaja Lassi Tuovi on tehnyt kolmivuotisen valmentajasopimuksen Japanin liigan Yokohama B-Corsairsin kanssa. Tuovi on valmentanut maajoukkuetta kaudesta 2022 lähtien ja hän oli osa myös Serie A:n Virtus Bolognan valmennusta.

”Löysimme aika nopeasti ensimmäisten keskustelujen jälkeen yhteisen sävelen siitä, minkälaista valmennusta B-Corsairsin organisaatio tahtoo joukkueelleen, ja mitkä ovat puolestaan itselleni tärkeät asiat ja arvot, joita tahdon tuoda joukkueeseen”, Tuovi kertoo liiton haastattelussa.

”Suomi-korikselle kuuluu suuri kiitos tämän mahdollisuuden aukeamisesta. Japanissa ollaan oltu kiinnostuneita maajoukkueohjelmastamme jo pidemmän aikaa ja he ovat saaneet positiivisen kuvan osaamisestamme. Toivottavasti tämä yhteys kantaa hedelmää jatkossakin.”

”Koris on ollut hyvän aikaa nosteessa Japanissa ja lajin kasvupotentiaali on mieletön. Omalta osaltani edessä on hyppäys entuudestaan lähes täysin tuntemattomaan koripallokulttuuriin, mikä on toisaalta monellakin tapaa paras keino oppia”, Tuovi jatkaa.

Susijengillä on edessä olympiakarsintojen kesä.

”Nyt keskitytään täysillä Susijengin toimintaan ja lähdetään taistelemaan paikasta olympialaisissa.”


Kane uskoo mestaruuteen – avaus Serbiaa vastaan

16.06.2024 11:37

Euro2024

Englanti avaa EM-kisaurakkansa sunnuntaina Serbiaa vastaan. Englannilla on karmaisevat muistot viime kisoista. Se hävisi finaalin Italialle rangaistuspotkuilla.

”Me kaikki haluamme, että meidät muistetaan siitä, että olisimme voittaneet jonkun ison turnauksen, eikä vain siitä, että meillä on ollut hyviä turnauksia. Me painamme nyt tosissamme”, Englannin tähtipelaaja Harry Kane vakuuttaa BBC:lle.

Päävalmentaja Gareth Southgate on jo ilmoittanut, ettei ehkä jatka maajoukkueessa tämän jälkeen – varsinkaan jos mestaruutta ei tule. Kane luottaa Englannin onnistumiseen.

”Tältä turnaukselta monet odottavat paljon. Mekin olemme ansainneet oikeuden olla suosikkien joukossa. Kun meitä arvioi henkilökohtaisella tasolla ja joukkueena, olemme aiemmissa turnauksissa tehneet asioita ihan hyvin, mutta nyt me olemme täällä kuitenkin voittamassa”, Bayern Münchenin hyökkääjä sanoo.

EM-kisat: Serbia – Englanti sunnuntaina kello 22.

 


Floridan juhlat vaihtuivat romahdukseen

16.06.2024 06:03

NHL

Florida Panthersilla oli ensimmäinen mahdollisuus katkaista Stanley Cupin finaalisarja ja aloittaa historialliset mestaruusjuhlat, mutta toisin kävi. Kotiyleisönsä edessä veitsi kurkulla pelannut Edmonton Oilers löi taululle tylyt 8-1 (3-1, 3-0, 2-0) -lukemat.

Edmonton meni menojaan heti avauserässä. Mattias Janmark ja Adam Henrique iskivät vajaassa kahdeksassa minuutissa taululle 2-0-lukemat. Janmarkin avausmaali syntyi kaiken kukkuraksi Edmontonin pelatessa alivoimalla.

Florida kavensi 1-2:een ajassa 14.48, kun Vladimir Tarasenko ohjasi Gustav Forslingin siniviivalaukauksen sisälle. Anton Lundell sai myös maaliin syöttöpisteen, joka oli illan ainoa suomalainen tehomerkintä.

Floridan ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Dylan Holloway karkasi erän lopulla läpiajoon ja siirsi isännät 3-1-johtoon.

Toisessa erässä meno vain kiihtyi. Kohuttu Connor McDavid onnistui finaalisarjassa viimeinkin maalinteossa iskemällä laatan sisälle, kun erää oli pelattu 1.13. Ottelussa 1+3-tehot tehnyt McDavid syötti Edmontonin viidennen maalin, jonka Darnell Nurse laukoi ohi Sergei Bobrovsikin. Maalin jälkeen Florida vaihtoi maalilleen Anthony Stolarzin.

Edmontonin kuudes maali syntyi joukkueen pelatessa kahden miehen ylivoimalla Matthew Tkachuckin ja Sam Bennettin istuessa jäähyaitiossa. Maalin viimeisteli Zach Hyman.

Kolmas erä oli Floridan paras erä, mutta Edmonton pystyi silti puristamaan Hollowayn illan toisella ja Ryan McLeoadin osumilla hurjat loppunumerot.

Florida johtaa ottelusarjaa nyt 3-1. Seuraava ottelu pelataan tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä Floridassa.

 


Kisojen nuorin keskittyy jo seuraavaan

15.06.2024 22:47

Euro2024

Espanja hoiteli EM-kentällä vakuuttavasti Kroatian 3–0 lauantaina turnausavauksessaan. Ottelun maaleista vastasivat Alvaro Morata, Fabian Ruiz ja Dani Carvajal. Kaikki maalit tulivat ensimmäisellä puoliajalla.

Carvajalin maalia oli syöttämässä EM-historian nuorin pelaaja ja debyyttinsä Espanjan miesten maajoukkueessa tehnyt Lamil Yamal, 16. Nuori pelaaja ei jaksa tekemisiään paljoa hehkuttaa, vaan haluaa keskittyä vain seuraavaan otteluun, joka on Italiaa vastaan ensi torstaina.

”Olen iloinen voitosta ja debyytistä, mutta nyt me keskitymme seuraavaan otteluun”, Yamal sanoi lehdistölle.

”Olen täällä auttamassa joukkuetta ja tekemään kaiken mitä tarvitsee.”

”Meillä on tehokas joukkue, koska olemme tehneet paljon töitä parin viimeisen kuukauden aikana ja se näkyi tänään kentällä.”

Alkuillan ottelussa Sveitsi voitti Unkarin maalein 3–1. Sveitsin maaleista vastasivat Kwadwo Duah, Michel Aebischer ja vaihdosta tullut Breel Embolo. Unkarin osuman veti Barnabas Varga.

Italia kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Albanian ja sai shokkialun. Albanian Nedin Bajrami teki EM-historian nopeimman maalin. Se tuli 23 sekunnin pelin jälkeen. Lopulta Italia voitti ottelun Alessandro Bastonin ja Nicolo Barellan maaleilla 2–1.

Syöttöpuuhissa isänsä synttäripäivänä….


Oliver Kapaselle NHL-sopimus Montrealiin

15.06.2024 22:21

NHL

Montreal Canadiens tiedottaa tehneensä tulokassopimuksen hyökkääjä Oliver Kapasen, 20, kanssa. Sopimus on kolmevuotinen.

Kapanen on Montrealin toisen kierroksen varaus kesän 2021 NHL-varaustilaisuudesta.

Toukokuussa Kapanen ehti myös allekirjoittaa sopimuksen Ruotsin SHL:n Timrån kanssa. Joukkuetta luotsaa Olli Jokinen ja Kapasen isä Kimmo Kapanen on seuran urheilujohtaja. Kapanen on myös syntynyt Timråssa.

Ruotsalaisseura tiedottaa, että Kapanen harjoittelee ja pelaa joukkueen mukana ennen lähtöään NHL:ään syyskuussa harjoitusleirien alkaessa. Jos hän ei saa paikkaa Montrealin NHL:ssä pelaavassa kokoonpanossa, voi hän palata Timrån paitaan.

 


Arsenalin ex-tähti Campbell on kuollut

15.06.2024 15:16

Valioliiga

Valioliigan Arsenal tiedottaa entisen hyökkääjänsä Kevin Campbellin kuolemasta. Campbell oli kuollessaan 54 vuotias. Hän menehtyi lyhyen sairauden jälkeen.

Campbell edusti Arsenalia vuosina 1988-1985 ja hän oli voittamassa Gunnersin kanssa mestaruutta keväällä 1991.

Urallaan hän edusti myös Leyton Orientia, Leicesteria, Nottingham Forestia, Trabzonsporia, Evertonia, West Bromia ja Cardiffia. Hän päätti 1988 alkaneen ammattipeliuransa 2007. Valioliigan urallaan hän pelasi 542 ottelua ja teki niissä 148 maalia.

”Keviniä kunnioittivat kaikki tässä seurassa. Lepää rauhassa Kevin”, Arsenal viestittää.


Italia tuoreella jalalla Albaniaa vastaan

15.06.2024 14:21

Euro2024

Italia aloittaa EM-turnauksensa lauantaina ottelulla Albaniaa vastaan. Azzurri on ollut reilut puoli vuotta tiukassa valmennuksessa Luciano Spallettin alaisuudessa.

Ottelun lehdistötilaisuudessa päävalmentaja muistutti, että italialaispelaajat ovat pirteällä jalalla matkassa erityisesti, koska hänen joukkueessaan pelaajat eivät vietä öitään videopelien parissa. Valmentaja on kieltänyt sen.

”Minun mielestäni ei ole asiallista, että he ovat kolmeen neljään yöllä hereillä ja pelaavat. He sanovat, että ovat tottuneet sellaiseen, mutta psykoanalyysit viittaavat kyllä aivan muuhun. Meidän täytyy elää tietyllä tavalla täällä, jotta voimme pelata parasta mahdollista jalkapalloa.”

Italiaa pidetään altavastaajana EM-turnauksessa.

”Jokaiselle italialaiselle, joka on kantanut koulun jälkeen palloa kainalossaan, pelannut pihapelejä ja sitten mennyt kotiin illalla kasvot kurassa, paita hikisenä ja polvet ruohossa, heille me edustamme unelmaa.”

EM-jalkapallo: Italia – Albania kello 22.

Aina ei onnaa…


Millwallin maalivahti menehtyi yllättäen

15.06.2024 13:30

Jalkapallo

Englannin jalkapallon toiseksi korkeimman sarjatason Millwall tiedottaa suru-uutisesta. Joukkueen montenegrolais-maalivahti Matija Šarkić , 26, on kuollut yllättäen. Šarkić kuoli sairaskohtaukseen kotonaan Montenegron Budvassa.

Šarkić edusti urallaan myös Montenegron maajoukkuetta, vaikka hän oli syntynyt Briteissä. Hän pelasi viimeisen maaottelunsa 5. kesäkuuta Belgiaa vastaan.


Dallas voitti kotonaan – NBA:n finaalisarja jatkuu

15.06.2024 11:45

Koripallo

Dallas Mavericks otti ensimmäisen voittonsa NBA-finaalisarjassa Boston Celticia vastaan perjantaiyönä. Mavericks kavensi Bostonin johdon sarjassa 1–3:een ottamalla selkeän voiton neljännessä kohtaamisessa pistein 122–82. Voitto tuli Dallasin kotihallissa.

Kentän hirmu oli Mavericksin Luca Donicic 29 pisteellään ja viidellä levypallollaan. Joukkueen toiseksi kovin pistemies oli Kyrie Irving, joka teki 21 pistettä. Lisäksi Dereck Lively nykäisi tuplatuplan 11 pisteellään ja 12 levypallollaan.

Bostonin parhaat jäivät Mavericksin tehomiehistä kauas. Jayson Tatum viimeisteli 15 pistettä ja Sam Hauser 14.

”Ryhmämme oli valmis tähän otteluun. He olivat valmiita juhlimaan, mutta me näytimme. Olimme myös epätoivoisia. Meidän täytyy nyt jatkaa pelaamista samalla tavalla.”

Seuraava ottelu on Bostonissa ensi maanantaina.


Iso-Britannia menetti 124 vuotta vanhan olympiamitalin

15.06.2024 10:59

Pariisi 2024

Iso-Britannia on menettänyt Pariisin olympialaisissa 1900 voittamansa pyöräilymitalin erikoisesta syystä. Ison-Britannian joukkueessa kilpaillut Lloyd Hildebrand sijoittui 25 kilometrin pyöräilykisassa toiseksi ja sai hopeamitalin.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK on tutkimustensa jälkeen päätynyt siihen, että Hildebrand ei oikeasti ollut britti, vaan ranskalainen. Näin KOK:n hallitus päätti siirtää mitalin Ranskalle.

Samalla kisa muuttui Ranskan kolmoisvoitoksi, sillä myös kisan voittanut Louis Bastien ja pronssimitalimies Auguste Daumain olivat ranskalaisia.

Hildebrandin kohdalla ongelman aiheutti se, että hänellä oli myös Ison-Britannian kansalaisuus, mutta KOK:n selvitysten mukaan Hildebrand oli syntynyt ja kasvanut Ranskassa ja kilpaili ennen Pariisin olympialaisissa ranskalaisen pyöräilyseuran riveissä.

Britit ovat sen sijaan edelleen sitä mieltä, että Hildebrand olisi syntynyt Britanniassa. Tarkemmin sanottuna Tottenhamissa.