TILANNEHUONE

Edellinen luotsi kehuu Winnipegin nimitysuutista

26.05.2024 14:48

NHL

Winnipeg Jetsin jättänyt päävalmentaja Rick Bowness sanoo, että hänen apuvalmentajansa Scott Arniel, 61, on täydellinen seuraaja tehtävään. Jets nimitti perjantaina Arnielin joukkueensa uudeksi päävalmentajaksi.

”Hän on ihan täydellinen ottamaan ohjat. Hän jatkaa sitä joukkueen rakennusta, minkä jo aloitimme parin viime kauden aikana. Toivon, että hän saa myös enemmän playoffs-menestystä kuin minä”, Bowness totesi Sportsnetin haastattelussa.

Arniel toimi Bownessin sijaisena jo viime kaudella, kun päävalmentaja oli sivussa terveyssyistä.

Arniel luotsasi Columbus Blue Jacketsia kausina 2010-12, mutta sai tehtävästä lopulta potkut. Joukkue ei yltänyt pudotuspeleihin Arnelin aikakaudella.


Dallas tasoitti sarjan – Lindelliltä hieno veto

26.05.2024 07:27

NHL

Dallas Stars voitti Edmonton Oilersin toista kertaa läntisen konferenssin finaalisarjassa. Dallas vei lauantaina voiton kotonaan maalein 3–1 (1–1,0–0,2–0). Esa Lindell varmisti ottelun loppunumerot.

Dallas aloitti vahvasti. Jamie Benn oli maalipaikalla ennen kuin pelikello löi neljää minuuttia ja avausosumassa auttoivat Wyatt Johnston ja Miro Heiskanen. Ilo oli lyhyt. Connor Brown toi Oilersin tasoihin vain minuutin päästä. Seuraavaa osumaa odoteltiin päätöserään asti. Voittomaalin tälläsi Mason Marchment, jolle osuma oli vasta pudotuspelien toinen. Myös Esa Lindell teki pudotuspelien toisen osumansa laittamalla kiekon tyhjiin ottelun lopulla. Syöttäjinä olivat Benn ja taas Johnston.

Dallasin Jake Oettinger oli taas hereinen maalillaan ja teki 28 torjuntaa. Oilers-vahti Stuart Skinner pysäytti 22 kiekkoa.

Dallasin puolustajat Heiskanen ja Lindell pelasivat molemmat reilut 26 minuuttia. Roope Hintz ei pelannut ottelussa.

Oilersin Leon Draisaitl’n 13 ottelun pituinen pisteputki tyssäsi nyt.

Dallas tasoitti ottelusarjan 1–1:een. Ensimmäisen ottelun vei nimiinsä Oilers toisen jatkoerän alussa.

Lindellin kaukoveto….


Sveitsi MM-finaaliin – maalivahti tähtenä

25.05.2024 22:16

Jääkiekko

Sveitsi venyi yllätykseen ja eteni jääkiekon MM-kisojen finaaliotteluun kisaisäntä Tshekkiä vastaan. Puolustava mestari Kanada taipui välierässä rankkareilla. Sveitsi voitti ottelun lopulta maalein 3–2(2–0,0–1,0–1, 0–0). Kanada pelaa tänä keväänä MM-pronssista Ruotsia vastaan sunnuntaina.

Sveitsi aloitti välierän vahvasti ja meni 1–0-johtoon Kevin Fialan ylivoimamaalilla avauserän puolivälin jälkeen. Toisen kerran Sveitsi onnistui vain muutamaa minuuttia myöhemmin Nino Niederreiterille merkityllä 2–0-osumalla. Kanada onnistui vihdoin kavennuksessa toisen erän loppupuolella, kun Brandon Tanev sai kiekon Sveitsin maalivahti Leonardo Genonin selän taakse. Kanada haki pitkään tasoitusta, mutta Genoni torjui yritykset kaikin keinoin.

Kolmannessa erässä Kanada tuli vihdoin 2–2-tasoihin John Tavaresin ylivoimaiskulla. Päätöserässä Sveitsin vahva peli meni kuralle, kun joukkue otti ensin jäähyn kiekosta katsomaan ja sitten rasitti vielä väärä vaihto. Genonin torjunnat pitivät joukkueen kuitenkin pinnalla. Kymmenen minuutin jatkoaika ei selvittänyt voittajaa, joten ottelu eteni voittomaalikilpailuun, jonka ratkaisi Sveitsin Sven Andrighetto.

Genoni torjui ottelussa 42 kertaa. Kanadan Jordan Binnington pysäytti 29 kiekkoa.

MM-finaali Sveitsi – Tshekki pelataan sunnuntaina kello 21.20. Pronssiottelu Ruotsi – Kanada alkaa 16.20.

Huipputorjunnat ratkaisivat….


Manchester United yllätti niittokoneen FA Cupin finaalissa

25.05.2024 18:56

FA Cup

Manchester United aiheutti jymy-yllätyksen kaatamalla FA Cupin finaalissa paikallisvastustajansa Manchester Cityn 2-1 (2-0).

Unitedin kausi on ollut katastrofimaisen heikko ja Englannissa on uutisoitu, että seuran managerina kaksi vuotta toiminut Erik ten Hag saisi FA Cupin jälkeen potkut – tuloksesta riippumatta.

United karkasi kahden maalin johtoon jo avausjaksolla. Ensin Manchester Cityn Josko Gvardiol ja maalivahti Stefan Ortega tunaroivat keskenään ja Alejandro Ganracho pääsi iskemään pallon tyhjään maaliin. Kobbie Mainoo lisäsi vielä ennen taukoa Unitedin johdon 2-0:aan Garnachon ja Bruno Fernandesin pelattua hänet vapaaksi maalin edessä.

Otteluun saatiin vielä jännittävä loppu, kun Andre Onana hörppäsi 88. minuutilla Jeremy Dokun alanurkkaan suuntautuneen vedon. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan United pääsi päättämään tuskaisen kautensa voitonjuhlilla.

Lauantainen voitto oli Manchester Unitedin 13:s FA Cupin mestaruus. Sen edellä FA Cupin voittojen määrässä on vain Arsenal, joka on voittanut maailman vanhimman cup-kisan 14 kertaa.

FA Cupin voitto oli toinen ten Hagin voittama pokaali kahden kauden aikana, sillä United voitti viime kaudella hänen alaisuudessaan Liigacupin.


Ferrarit vahvoja – Verstappen hyytyi aika-ajossa

25.05.2024 18:14

Formula 1

Monacon GP:n paalupaikalle ajoi kotiradallaan jälleen Charles Leclerc. Hän kiskaisi kierroksen läpi ajassa 1.10.270. Ferrarille paalupaikka on 250:s. Aika-ajo oli Scuderialle jättipotti, sillä Carlos Sainz oli aika-ajon kolmas. Hän jäi tallikaverilleen +0.248 sekuntia. Väliin mahtui toiseksi McLarenin nuori taituri Oscar Piastri, joka jäi Leclercille vain +0.154.

Red Bullin Max Verstappenin viimeisen nopean vedon pilasi hipaisu radan laitaan. Hollantilainen manasi heti autonsa häilyvyyttä. Hän jäi kuudenneksi ja jäi kärkiajasta peräti +0.297. Verstappen ei ole enää vahva voittajaehdokas, sillä Monacossa ohittaminen on äärimmäisen haasteellista.

Hyvin harjoitusjaksoilla ajanut Mercedeksen Lewis Hamilton jäi seitsemänneksi. Hänen tallikaverinsa George Russell oli viides.

Valtteri Bottaksen aika-ajo loppui ensimmäisen jakson päätteeksi. Sauber-kuski oli aika-ajon 18:s.

Monacon GP ajetaan sunnuntaina kello 16.00.

 


Ruotsi jyrättiin tylysti – Tshekki MM-finaaliin

25.05.2024 18:11

Jääkiekko

Tshekki jyräsi Ruotsin MM-kisojen välierässä peräti maalein 7–3 (2–2,3–2,2–0). Tshekki onnistui jokaisessa erässä ja marssi voitollaan kotiturnauksensa finaaliin. Tappio oli Ruotsin ensimmäinen turnauksessa ja se pelaa vielä sunnuntaina pronssista.

Ottelu alkoi epätavallisesti. Ruotsin Adrian Kempe otti jäähyn suoraan aloituksesta, kun peliä oli pelattu vain neljä sekuntia. Ylivoima kuitenkin sujui ja lopulta Ruotsi teki ottelun avausmaalin. Siitä vastasi Marcus Johansson ottelun neljännellä minuutilla. Tshekki vastasi ja tasoitti Dominik Kubalikin maalilla muutaman minuutin päästä. Erässä onnistuivat lisäksi Ruotsin Marcus Pettersson ja Tshekin David Kämpf, joten tauolle mentiin 2–2-tilanteessa.

Toisessa erässä Tshekki takoi alkuun kolme maalia. Niistä vastasivat Ondrej Kase, Martin Necas ja Kubalik ottelun toisellaan. Filip Gustafsson vaihdettiin maalilta osumien jälkeen ja Samuel Ersson torjui loppumatsin. Joel Erikson kavensi ottelun 3–5:een noin vartin pelin jälkeen.

Kolmannessa erässä onnistui kahdesti Lukas Sedlak ja hän viimeisteli Tshekin voiton loppulukemat.

Tshekin tehomiehiä olivat Martin Necas pisteillä 1+3, Dominik Kubalik 2+1. Lukas Sedlak 2+1, Ondrej Kase 1+1, David Kämpf 1+1.

MM-finaali pelataan sunnuntaina kello 21.20. Pronssiottelu on vuorossa 16.20.

Ville Nieminen kritisoi Ruotsia kauhakuormaajalla Viaplayn studiossa…

 


Bottas jumbosijoilla Monacon aika-ajossa

25.05.2024 17:29

Formula 1

Valtteri Bottaksen surkea viikonloppu Monacossa sai jatkoa aika-ajossa. Aiemmin päivällä harjoituksissa autoaan kolhineen suomalaisen meno tyssäsi jälleen ensimmäisellä ajojaksolla.

Sauberin autosta ei löydy kilpailukykyä legendaarisella katuradallakaan. Sauberit kuittasivat jumbosijat. Bottas oli aika-ajon 19:s ja tallikaveri Zhou Guanyu viimeinen.

Ykkösosioon jäivät tosin myös Aston Martinin Fernando Alonso ja Red Bullin Sergio Perez.


Wayne Rooney löysi uuden työpaikan

25.05.2024 16:06

Jalkapallo

Wayne Rooney, 38, valmentaa seuraavaksi Mestaruussarjan Plymouth Argylea. Rooney on tehnyt seuran kanssa kolmen vuoden sopimuksen.

Rooney valmensi hetken aikaa päättyneellä kaudella Birmingham Citya, mutta sai tammikuussa potkut, koska joukkue hävisi yhdeksän pelaamistaan 15 ottelusta.

Plymouth-pesti on Rooneyn valmennusuran neljäs päävalmentajan tehtävä.


Bottas kolautti Monacon treeneissä seinään

25.05.2024 15:01

Formula 1

Valtteri Bottas kolautti Sauberinsa seinään Monacon GP:n kolmansissa treeneissä lauantaina. Bottas teki ajovirheen radan uima-allasmutkassa ja törmäys aiheutti auton eturipustukselle vaurioita. Tälli aiheutti myös harjoitusten keskeyttämisen hetkeksi.

Bottaksen auto jäi radalle, joten harjoituksen saldona oli kymmenen minuuttia ajoa.

Red Bullin Max Verstappen jäi harjoitusten kakkoseksi. Session nopein oli Ferrarin Charles Leclerc, joka ajaa kotikisassaan. Verstappen jäi ykkösajasta 0.197 sekuntia. Hollantilaisen tekemisiä harjoituksessa syynätään, sillä hän esti muita lähtemästä aikakierrokselle hidstelemalla heidän edessään.

Monacon aika-ajot ajetaan lauantaina kello 17.

Nenäliinan paksuinen kolo?….

 

 


Lundell syötti tasoituksen – Rangers voitti

25.05.2024 07:28

NHL

New York Rangersin ja Floria Panthersin itäinen konferenssifinaalisarja tasoittui 1–1:een toisessa kohtaamisessa Manhattanilla. Rangers voitti ottelun jatkoerässä maalein 2–1 (1–1,0–0,0–0,1–0).

Ottelun avausmaalin iski Rangersin Vincent Trocheck vain reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Florida vastasi avauserän lopulla Carter Verhaeghen ylivoimamaalilla, jota kakkossyötti Anton Lundell.

Seurava maali tuli vasta jatkoerässä ja sillä Rangers voitti ottelun. Voitto-osumasta vastasi Barclay Goodrow ja sitä syötti Trocheck keräten samalla ottelusta 1+1 tehot tililleen.

Igor Shestjorkin torjui kotihallissaan tällä kertaa 26 kiekkoa. Floridan Sergei Bobrovsky torjui kiekkoja 28.

Kapteeni Aleksander Barkovilla oli parikin varsin mehukasta paikkaa, mutta kiekko karttoi maalia. Hän pelasi ottelussa kuitenkin yli 25 minuuttia. Eetu Luostarinen ja Anton Lundell pelasivat noin 18 minuuttia ja laukoivat molemmat vaarallisesti kerran. Niko Mikkola pisti kroppaa likoon 23 minuuttia ja laukoi myös kerran. Rangersin Kaapo Kakko ei pelannut.

Florida keräsi ottelussa kuusi kaksiminuuttista. Rangersin rämäpää Matt Rempe töni ja taklasi ottelussa yhteensä yhdeksän kertaa, silti yhtäkään joukkueen neljästä jäähystä ei merkitty hänelle.

Lundell auttaa…

 


Anttila teki jatkosopimuksen – jatkaa uraansa

25.05.2024 05:32

Liiga

Hyökkääjä Marko Anttila, 38, jatkaa pitkää peliuraansa vielä ainakin yhdellä kaudella. Oulun Kärpät tiedotti vuoden jatkosopimuksesta perjantaina. Se on Anttilan kolmas kausi Kärpissä.

Anttila on urallaan pelannut pitkään KHL:ää Jokereissa, sekä edustanut ulkomailla myös SHL:n Örebrota. Liigasta hänet muistetaan tietysti myös Ilveksen hyökkääjänä.

Anttila on rakastettu Leijona, joka kantoi joukkuetta useasti. Hän on kaksinkertainen maailmanmestari, sekä myös olympiakultamitalisti.

Kärpät näkee, että hän tuo joukkueeseen runsaasti kokemusta sekä johtajuutta. Kuluneella kaudella Anttila pelasi kaikki 60 runkosarjan ottelua tehoilla 13+14=27 ja kauden aikana hän rikkoi myös 100 maalin rajapyykin Liigassa.

”Stretsi on Kärpille ISO pelaaja sekä fyysisesti että henkisesti. Viime kauden hyvä tekeminen toi hyvää tulosta myös pisteiden muodossa, joten hänen sopimustaan oli helppo jatkaa vielä vuodella. Stretsi on tärkeä pelaaja pukukopissa ja luonnollinen johtaja. Katsotaan kuinka pitkälle hän johtaa meitä tulevalla kaudella”, Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski kommentoi.

Leijona-luistimet Anttila ripusti naulaan viime keväänä…


Murto palasi kisoihin – akilles kunnossa

24.05.2024 21:01

Yleisurheilu

Wilma Murto teki paluun kisakentille ja avasi kautensa perjantaina Lahden GP-kilpailussa. Hän voitti kisan suvereenisti tuloksella 460, jonka ylitti ensimmäisellään.

Murto aloitti kisan korkeudesta 420, eikä hänellä ollut ongelmia kuin 450:sä, joka meni kuitenkin toisella yli. Kisan ratkettua Murto yritti kolmesti yli 474:stä, mutta se jäi vielä odottamaan, sillä pudotuksia tuli kolme.

Seiväskisan kakkonen oli Elina Lampela tuloksella 450, joka oli hänelle kauden paras. Kolmas oli Viron Marleen Mülla ylitettyään 430 ensimmäisellään.

Murron seuraava kisa on EM-Roomassa.

”Oli kivaa. Kauden avauksen haluaa aina vain pois päivän järjestyksestä. Parani loppua kohden. Eniten fiilistelin juoksun rytmiä. Jaloissa tuntuu, että on reenattu aika paljon. Ei tuntunut akilleksessa”, Murto sanoi Ylen haastattelussa.

Miesten keihäänheiton voittoon heitti Oliver Helander kauden parhaallaan 84,43. Kasikympinklubi sai uuden nimen joukkoonsa, kun vasta 21-vuotias Eemil Porvari viskasi kehiäänsä viimeisellään 80,87. Tuloksella hän oli kisan toinen. Kolmannen sijan kuittasi Jami Kinnunen 77,84 pituisella heitollaan.

Lotta Harala varasti lähdössä naisten pika-aitojen finaalissa, eikä siten päässyt lopulta kisamaan matkalla. Reetta Hurske kisaa ulkomailla, eikä ollut viivalla perjantaina. Kisan voiton vei Jamaikan Crystal Morrison ajalla 12,90. Toinen oli Norjan Lovise Skarbøvik Andresen juostuaan 13,07 ja kolmas Wilma Mäki ajalla 13,38.