TILANNEHUONE

Porin Ässät teki vapun aikana sopimuksia

02.05.2024 17:12

Liiga

Porin Ässät kertoi vappuna, että Emil Erholtz, 24, jatkaa seurassa ensi kaudellakin. Tällä kaudella  Erholtz pelasi Ässissä 58 ottelua ja teki pisteet 12+18. Erholtz oli myös Leijonien mukana. Yhdeksän maaottelua sujui tehoin 3+2.

Torstaina Ässät lisäsi, että kaksi viimeistä kautta Kärpissä viilettänyt sentteri Peter Tiivola, 30, palaa Poriin. Pelaajan sopimus on kaksivuotinen. Tiivola pelasi Ässissä viimeksi kausina 2018-21. Tällä kaudella Kärpissä tehot jäivät vähiin. Hän viimeisteli pinnoja vain 1+5 36 runkosarjassa ja 0+1 kahdeksassa pudotuspelissä.

 


Dallas yhden voiton päässä jatkopaikasta

02.05.2024 06:26

NHL

Miro Heiskanen syötti Dallasin voittomaalia viidennessä pudotuspelissä Vegasia vastaan. Dallas voitti ottelun kotijäällään luvuin 3–2 (2–2,1–0,0–0). Voitto oli sarjan ensimmäinen kotivoitto ja Dallasille kolmas peräkkäinen voitto sarjassa.

Ratkaisumaali syntyi ylivoimalla toisen erän loppupuolella Jamie Bennin, Heiskasen ja maalin viimeistelleen Jason Robertsonin yhteistyöllä. Ilmapiiri Stars-hallissa oli huumaava, kun yli 18 500 katsojaa riemuitsivat. Heiskaselle syöttöpinna oli pudotuspelien neljäs.

Dallasin muut maalit viimeisteli Jevgeni Dadonov, kun avauserää oli pelattu viisi minuuttia, sekä Matt Duchene ylivoimaosumalla hieman ennen avauserän puoliväliä. Wyatt Johnston oli syöttämässä molempia osumia.

Vegasille osuivat Mark Stone 1–0 ottelun neljännellä minuutilla ylivoimalla, sekä William Carrier ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. Stonelle ottelu oli uran 100:s pudotuspelimatsi.

Starsin Jake Oettinger torjui 25 kiekkoa ja kauden ensimmäistä pudotuspeliään torjunut Vegasin virkaveli Adin Hill pysäytti 22.

Ottelusarja jatkuu Game 6:llä Las Vegasissa lauantain vastaisena yönä. Voitolla Dallas menisi jatkoon.

Edmonton Oilers eteni seuraavalle kierrokselle voittamalla ensimmäisen playoff-sarjan Los Angeles Kingsiä vastaan 4–1. Viides ottelu päättyi Oilersille Edmontonin Rogers Placessa maalein 4–3. Seuraavan sarjan Oilers pelaa Vancouveria tai Nashvilleä vastaan.

Saukolta jalkaa alkaa näppärästi eteen… 


Red Bull vahvisti gurun lähdön tallista

01.05.2024 16:35

Formula 1

Red Bull vahvisti keskiviikkona, että sen pitkäaikainen tekninen johtaja Adrian Newey, 65, jättää tallin. Newey siirtyy sivuun 2025 kauden alkupuoliskon aikana. Loppuajan hän keskittyy RB17-auton suunnitteluun.

Newey lähtee omasta tahdostaan ja ilmeisesti tallin heikentyneen ilmapiirin vuoksi. Välit tallipäällikkö Christian Horneriin ovat viilentyneet ja lisäksi valtataistelu juomajätin johdossa kiristää tunnelmaa.

Neweylle on ottajia. Britti- ja italialaismediat tiedottavat, että suunnitteluguru olisi neuvotellut Ferrarin Frederic Vasseurin kanssa. Tiedettävästi myös Aston Martin on tarjonnut Neweylle rahakasta pestiä omassa tallissaan.


Eremenkon Gnistan-pesti vahvistui

01.05.2024 14:36

Veikkausliiga

Veikkausliigan nousija Gnistan tiedotti vapunpäivänä, että Roman Eremenko, 37, on liittynyt joukkueen vahvuuteen.

Eremenko oli mukana harjoituksissa jo tiistaina.

Ermenko edusti viime kaudella Honkaa ja sitä ennen HIFK:ta. Pallotaiturilla on takana myös pitkä ura ulkomailla Rostovissa, Moskovan Spartakissa, Moskovan CSKA:ssa, Rubin Kazanissa, Kiovan Dynamossa ja Serie A:n Udinesessa.

Gnistan on Veikkausliigassa neljän ottelun jälkeen viidentenä. Se on voittanut kaksi ja hävinnyt kaksi matsia.


Senna ei unohdu – kuolema koskettaa yhä

01.05.2024 08:46

Formula 1

F1-sarjan legendaarisimpiin kuljettajiin lukeutuvan Ayrton Sennan kuolemasta on kulunut vapunpäivänä tasan 30 vuotta.

Senna menehtyi Imolan radan Tamburello-mutkassa, kun hän menetti otteensa Williams-autonsa ohjauksesta ja rytisi päin betoniaitaa yli 300 kilometrin tuntinopeudella.

Sennaa yritti pelastaa F1-sarjan lääkäri Sid Watkins, joka oli myös brasilialaiskuljettajan läheinen ystävä.

BBC:n tunteellisessa Senna-muistelossa Watkinsin työkaveri Gary Hartstein kertoo, miten huippulääkäri oli kuivaillut hänelle myöhemmin sitä karmeaa hetkeä ja onnettomuustilannetta. Vasta edellisenä päivänä lääkäri oli yrittänyt pelastaa Ronald Ratzenbergeriä samalla radalla.

”Hän kertoi minulle tarinan siitä, miten tunsi Ayrtonin sielun irtaantuvan hänen ruumistaan”, Hartstein kertoi jutussa.

”Hän myös elvytti kaveria, johon hänellä oli erityinen suhde – se oli kuin olisi elvyttänyt omaa lastaan.”

”Se oli syvän nöyryyden hetki minulle, kun tämä kaveri jakoi kanssani niin henkilökohtaisen tarinan”, Hartstein lisäsi.

Ayrton Senna oli kuollessaan vain 34-vuotias. Hän ajoi F1-sarjassa kaudesta1984 lähtien  neljässä eri tallissa, Tolemanilla, Lotuksella, McLarenilla ja Williamsilla. Hän voitti urallaan kolme sarjan maailmanmestaruutta. GP-voittoja kertyi 41 ja palkintopallisijoja 80.

 


Rantanen osui vihdoin – Colorado sarjavoittoon

01.05.2024 08:10

NHL

Colorado Avalanche mykisti winnipegiläisyleisön voittamalla Jetsin ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjassa otteluvoitoin 4–1 ja etenemällä toiselle kierrokselle. Ratkaisu viidennessä ottelussa tuli maalein 6–3(1–1,2–1,3–1).

Illan sankari oli Mikko Rantanen kahdella maalillaan. Rantanen teki kauden pudotuspelien ensimmäiset maalinsa päätöserän alussa ja vei niillä Coloradon 4–3 ja 5–3-johtoon. Nathan MacKinnon oli jälleen syöttämässä molempia osumia. Lisäksi Rantanen oli syöttämässä Valeri Nitshuskinin 1–1-tasoitusta avauserässä.

Myös joukkueen pudotuspelien suurin työhevonen Artturi Lehkonen osui jälleen. Lehkosen kauden viides pudotuspelimaali tuli onnella. Lehkonen onnistui toisen erän puolivälin jälkeen, kun hänen vetonsa ohjasi vahingossa maaliin Jetsin puolustaja Neal Pionk. Osuma vei Coloradon 3–2-johtoon.

Coloradolle osuivat lisäksi Jakov Trenin 2–1-maalilla ja Josh Manson, joka laittoi kiekon tyhjiin ottelun lopulla ja varmisti siten loppulukemat.

Jetsille matissa osuivat ottelun avausmaalissa Kyle Connor 1–0, Josh Morrissey 2–2-ylivoimatasoituksessa toisen erän alussa ja Tyler Toffoli kolmannen erän alussa 3–3-tasoituksessa.

Coloradon Alexandar Georgiev torjui 34 kiekkoa ja Jetsin Connor Hellebuyck 27.

Seuraavalla kierroksella Coloradoa mittaa Vegas tai Dallas.

Nashville Predators venytti ensimmäisen kierroksen sarjaansa Vancouver Canucksia vastaan ainakin kuudenteen otteluun voittamalla Canucksin vieraissa lukemin 1–2. Viidennen ottelun kaikki maalit tehtiin kolmannessa erässä. Ensin Nikita Zadorov vei Canucksin 1–0-johtoon erän alussa, sitten erän puolivälin tuntumassa Predatorsin Roman Josi onnistui ensin ylivoimalla ja pian perään Alexandre Carrier onnistui voittomaalissa. Paljon kritiikkiä vireestään saanut maalivahti Juuse Saros torjui Preds-maalilla nyt 19 kiekkoa. Vancouver johtaa sarjaa 3–2.

Raaaaaantaneeeen vihdoinkin….


Carolina vei sarjan – Teräväiseltä komea alku

01.05.2024 07:34

NHL

Carolina Hurricanes otti paikan pudotuspelien toisella kierroksella voittamalla NY Islandersin viidennessä ottelussa kotonaan maalein 6–3 (3–1,0–2,3–0) ja viemällä sarjan otteluvoitoin 4–1.

Viidennessä ottelussa Carolina painoi ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Teuvo Teräväinen teki ottelun avausmaalin jo toisella peliminuutilla. Se oli hyökkääjän toinen osuma pudotuspeleissä. Hän oli myös illan ainoa suomalaisonnistuja.

Canesille onnistuivat myös Andrei Svetshnikov ylivoimalla 2–0 ja vain parin minuutin erolla Teräväiseen, Jevgeny Kuznetsov rangaistuslaukauksesta yleisöä ärsyttäneellä hitaalla, mutta toimivalla kikkailulla 3–1, Jack Drury 4–3-voittomaalissa kolmannen erän alussa, Stefan Noesen 5–3 heti seuraavasta aloituksesta ja vain kahdeksan sekunnin erolla Noesenin maalista, sekä kotiyleisön lemmikki Seth Jarvis laittamalla kiekon tyhjiin ottelun lopulla.

Islandersin maalit viimeisteli Mike Reilly 1–2-kavennus avauserässä, Brock Nelson 2–3-kavennus toisessa erässä ja Casey Cizikas 3–3-tasoitus toisen erän viimeisellä minuutilla.

Carolina kohtaa toisella kierroksella NY Rangersin, joka voitti Washington Capitalsin suoraan neljässä ottelussa.

Toronto venytti sarjaansa Boston Bruinsin kanssa Game 6:een voittamalla Bruinsin Bostonissa maalein 2–1 jatkoajalla. Joukkue pelasi ilman sairaana olevaa tähteään Auston Matthewsia. Ottelun ratkaisun teki Matthew Knies kahden ja puolen minuutin jatkon jälkeen.

Teräväinen ja terävä veto….


Pikkuleijonat sai karua kyytiä Yhdysvalloilta

30.04.2024 20:45

Jääkiekko

Pikkuleijonat olivat kunnon myllytyksessä tiistain ottelussa Yhdysvaltoja vastaan alle 18-vuotiaiden MM-ottelussa Espoossa. Kovalla nopeudella ja häikäisevällä taitotasolla pelannut puolustava mestari Yhdysvallat voitti ottelun peräti maalein 9–4 (1–0,5–3,3–1) sekä laukauksin 51–24. Tappio on Suomen ensimmäinen tässä MM-turnauksessa.

Ottelun alkupuolen suurin haaste oli Teddy Stiga, jota ei saatu mitenkään aisoihin. Stiga latoi hattutempun osumalla kerran avauserässä ja kahdesti toisen erän kahden ensimmäisen minuutin aikana. Suomi joutui Stigan maalien jälkeen ottamaan aikalisän. Silti toisen erän loppukin oli hengästyttävä.

Tuomas Suoniemi teki Suomen avausmaalin toisen erän viidennellä minuutilla. Reilun kahden minuutin päästä siitä Kamil Bednarik vei jenkit jo 4–1-johtoon ylivoimalla, joka ehti vanheta vain 15 sekuntia ennen osumaa. Vielä ennen erän puoliväliä Mitja Jokinen kavensi ottelun 2–4:ään. Yhdysvaltojen James Hagens teki kaksi maalia erän lopulla. Jälkimmäinen tuli ylivoimalla, mutta yv:tä ehti nyt kulua peräti minuutti. Kuusi sekuntia ennen erän loppua Joona Saarelainen kavensi vielä 3–6:een.

Kolmas erä alkoi taas takapakilla. Hagens viimeisteli kolmannen maalinsa erän kahdeksannella sekunnilla ja jo parin minuutin päästä Trevor Connelly teki joukkueensa kahdeksannen maalin. Sen jälkeen Suomen maalia vahtinut Petteri Rimpinen vaihdettiin Kim Saariseen. Erän puolivälissä myös Yhdysvallat vaihtoi maalivahtia ja Nick Kempff vaihtui Jack Parsonsiin. Hetken päästä Suoniemi teki ottelun  toisen maalinsa tälläämällä 4–8-kavennuksen. Yhdysvallat onnistui vielä erän lopulla Brodie Ziemerin ylivoimamaalilla.

Mitja Jokinen palkittiin Suomen parhaana ja Teddy Stiga Yhdysvaltojen parhaana.

Pikkuleijonien MM-urakka jatkuu torstaina puolivälierässä Ruotsia vastaan kello 17.

Jokinen tahkosi tiistaina tehot 1+2…. 

 


Suomi siirtyy KooKoon paitaan

30.04.2024 16:20

Liiga

KooKoo tiedotti vappuna, että TPS:n nuori puolustaja Jimi Suomi, 21, siirtyy Kouvolaan. Suomen sopimus seuran kanssa on kaksivuotinen.

Suomi ehti edustaa TPS:ää Liiga-tasolla kolmella edellisellä kaudella.

”Suomi on leijonapolun läpikäynyt nuori puolustaja, jolla on kuitenkin jo yli 100 pelin kokemus Liigasta. Hänen luistelu on erinomaista, mikä antaa hyvät eväät avauspelaamiseen ja hyökkäysten tukemiseen”, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo tiedotteessa.

”Uskon Jimin sopivan vahvuuksillaan erinomaisesti aktiiviseen ja liikkuvaan pelitapaamme. Hänellä on kaikki mahdollisuudet lunasta suuri rooli tulevien kausien KooKoo-puolustajien joukossa.”


Ilves hankki hyökkääjän Kärpistä

30.04.2024 16:07

Liiga

Ilves tiedottaa hankkineensa joukkueeseensa hyökkääjä Kasper Björkqvistin, 26. Pelaajan sopimus on 1+1-vuotinen. Se sisältää ulkomaa-option.

Björkqvist siirtyy Tampereelle Oulun Kärpistä, jossa hän on pelannut kaksi viimeistä kautta. Tämän kauden 46 runkosarjaottelussa hän teki tehopisteet 4+9. Playoffseissa saldo oli 12 ottelussa kolme maalia ja juhli joukkueen kanssa lopulta SM-pronssia.

Björkqvist on Pittsburgh Penguinsin kesän 2016 varaus. Hän on pelannut urallaan kuusi NHL-matsia ja tehnyt yhden maalin. AHL-pelejä on pelattuna 65.


Ovi käy Ässien johtoportaassa

30.04.2024 15:19

Liiga

Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen jättää tehtävänsä. Tehtävään nousee nyt Sami Hautamäki.

Ässien pelimenestys oli tällä kaudella odotettua heikompi. Joukkue jäi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle ollessaan Liigan runkosarjan 11:s. Lisäksi seuran taloudellinen tilanne heikkenee. Lehtinen hoiti toimitusjohtajan tehtävää noin seitsemän vuotta.

Ässien hallitus kiitteli Lehtistä yhteisistä vuosista ja siitä, että hän luotsasi seuraa läpi vaikein aikojen.

”Nyt oli varmasti oikea aika minun osaltani poistua. Tämä on ollut hieno, mutta myös kuluttava matka. Haluan kiittää koko seurayhteisöä näistä vuosista. Ässät jää sekä urheilullisesti että hallinnollisesti hyviin käsiin. Sami Hautamäki on hyvä seuraaja minulle”, Mikael Lehtinen kommentoi seuratiedotteessa.

Lehtisen lisäksi Ässät jättää myös Porin Ässät ry:n toiminnanjohtaja Jaakko Välimaa. Hän lopettaa tehtävässä elokuun lopussa.

Jo maaliskuun lopulla Ässät vaihtoi päävalmentajaa, kun Jere Härkälä vaihtui Jarno Pikkaraiseen.


Dallas tasoitti sarjan – Hintziltä mykistävä veto

30.04.2024 07:48

NHL

Dallas Stars tasoitti pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjan puolustavaa mestaria Vegas Golden Knightsia vastaan 2–2:een. Dallas voitti Las Vegasissa pelatun neljännen ottelun lukemin 4–2 (1–1,2–1,1–0).

Roope Hintz avasi ottelussa pudotuspelien maalitilinsä vetämällä kiekon ottelun lopulla tyhjiin siniviivalta siistin kiekkoryöstön jälkeen. Hän varmisti maalillaan ottelun loppulukemat.

Dallasin voittomaalin teki Ty Dellandrea toisen erän lopussa. Maali vei joukkueen ensimmäistä kertaa ottelussa johtoasemaan. Dallasille onnistuvat myös Wyatt Johnston toisessa erässä ylivoimalla 2–2-tasoituksessa, sekä Jevgeni Dadonov ensimmäisen erän 1–1-tasoituksessa. Johnston on tehnyt nyt neljä pudotuspelimaalia.

Vegasin osumat iski Michael Amadio 1–0 ensimmäisen erän puolivälin jälkeen ja Jack Eichel toisen erän alussa.

Molemmat joukkueet ovat voittaneet kaksi vieraissa. Game 5 pelataan 2. toukokuuta jälleen Dallasissa.

Hintsu ei erehdy…