TILANNEHUONE

Toronton Matthewsilla jo uskomaton maalimäärä

22.02.2024 10:35

Toronto Maple Leafsin tähtihyökkääjä Auston Matthews, 26, teki keskiviikkona kaksi maalia Arizona Coyotesin verkkoon. Ensimmäinen niistä tuli ylivoimalla ja vain viiden minuutin pelin jälkeen. Se oli Matthewsin kauden 50:s osuma. Pelaajalla meni 54 ottelua päästä maagisen viidenkympin yli. Matthews on ylittänyt 50 maalia kerran aiemmin urallaan. Kaudella 2021-22  hän teki tasan 60 osumaa 73 runkosarjanottelussa. Yhteensä pinnoja tuli silloin 106.

Toisessa erässä Matthews taiteili vielä kauden 51. maalinsa yhdessä Mitch Marnerin kanssa. Se vei Toronton 4–2-johtoon ottelussa.

Vaikka Matthews varasti ottelussa koko shown, myös Matias Maccelli onnistui maalinteossa. Maccellille osuma oli kauden yhdeksäs ja se kavensi ottelun 3–1:een. Lopulta Arizona hävisi kotonaan Tempessä kuitenkin lukemin 6–3. Tappio oli joukkueelle jo 11:s peräkkäinen.


Luukkonen torjui Buffalon taas voittoon

22.02.2024 05:49

NHL

Buffalo Sabresin maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen teki 29 torjuntaa ja joukkue voitti Montreal Canadiensin vieraspelissä keskiviikkona luvuin 3–2. Luukkonen valittiin myös ottelun ykköstähdelsi.

Henri Jokiharju oli syöttämässä Buffalon 1–1-tasoitusta toisen erän alussa, jonka laittoi maaliin Zemgus Girgensons. Ottelun ratkaisi Alez Tuchin alivoimamaali toisen erän lopulla. Jokiharjulle syöttöpinna oli kauden kymmenes.

Montrealille osuivat Arber Xhekaj ensimmäisessä erässä ja Jayden Struble toisessa erässä.

Kolmas erä oli maaliton. Buffalo oli hävinnyt edellisen ottelunsa Anaheim Ducksille. Montrealin tappioputki venyi samalla kolmeen.

Philadelphia Flyers puolestaan voitti sarjajumbo Chicago Blackhawksin vieraissa maalein 2–1. Flyersin maaleista vastasivat Travis Sanheim, Travis Konecny ja Garnet Hathaway. Hawksin ainoan teki Colin Blackwell.

Siitä lähtee…


Taylor teki MLS:n kauden avausmaalin

22.02.2024 04:25

Jalkapallo

MLS-joukkue Inter Miamin suomalaishyökkääjä Robert Taylor teki liigakauden avausmaalin keskiviikkona.

Taylor laittoi pallon maaliin Lionel Messin syötöstä ottelun ensimmäisellä puoliajalla ja ottelun 39. minuutilla matsissa Real Salt Lakea vastaan.

Ottelu päättyi Miamin voittoon 2–0. Joukkueen toisen maalin viimeisteli Diego Gomez Luiz Suarezin sytöstä 83. minuutilla.

Taylor pelasi avauksessa Messin ja Suarezin rinnalla. Hänet otettiin lopulta vaihtoon ottelun 77. minuutilla.


Maastohiihtäjä Piipon kausi ohi – selkä murtui

21.02.2024 17:02

Maastohiihto

Hiihtoliitto tiedottaa, että maastohiihtäjä Eveliina Piipon, 25, kausi on ohi. Piippo loukkaantui liukastuttuaan rappusissa alkuviikolla. Seuraukset olivat pahat. Piipolta murtui selkä.

Piippo ei pysty hiihtämään ainakaan seuraavaan kuuteen viikkoon. Hän tulee nyt täysin keskittymään kuntoutumiseensa.

Piipon kausi on ollut hankala. Myös syyskaudella hän oli loukkaantuneena ja kisat jäivät hiihtämättä. Hän edusti Suomea kuitenkin kolmessa maailmancupin kisassa ollessaan mukana Östersundissa, Trondheimissa ja Gomsissa. Paras sijoitus tuli kympin vapaan kisassa Östersundissa.

 


Tuchel lähtee Bayern Münchenistä

21.02.2024 13:18

Jalkapallo

Bayern Münchenin päävalmentaja Thomas Tuchel, 50, jättää pestinsä tämän kauden jälkeen. Hänellä olisi ollut vielä yksi vuosi sopimustaan jäljellä, mutta seura ja valmentaja ovat sopineet sopimusmuutoksesta yhteistuumin. Näin haluttiin selvästi välttää rumat valmentajapotkut.

Tuchel aloitti Bayernin valmentajana maaliskuussa 2023, kun Julian Nagelsmann jätti tehtävän. Joukkue voitti kevään päätteeksi Bundesliigan mestaruuden. Nyt Bayern on kuitenkin valunut kahdeksan pinnan päähän liigaa johtavasta Leverkusenista.

München ei vielä nimennyt Tuchelille seuraajaa. Vahva ehdokas on kuitenkin seuran entinen keskikenttäpelaaja Xabi Alonso, joka nyt luotsaa Bundesliigan kärkipaikalla olevaa Leverkusenia. Hänestä ovat tosin kiinnostuneita monet muutkin seurat.

 

 


Lundellilta upea ratkaisu – Puustinen osui

21.02.2024 07:09

NHL

Anton Lundell ratkaisi voiton upeasti Florida Panthersille jatkoajalla ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan. Florida voitti kotiottelunsa lopulta lukemin 3–2. Voitolla Florida otti voitollaan myös johtopaikan Bostonilta Atlantic divisioonassa. Senators on divisioonan toisessa päässä viimeisenä.

Lundell onnistui kauden kahdeksannessa maalissaan Matthew Tkachukin ja Brandon Montourin avustamana. Hän oli illan ainoa suomalaispistemies. Floridan muut maalit teki Aaron Ekblad ja Montour. Joonas Korpisalo torjui Senators-maalilla 31 kiekkoa ja joukkueen kaksi maalia viimeisteli Thomas Chabot ja Tim Stutzle. Panthers on voittanut kuusi viimeistä otteluaan.

Valtteri Puustinen teki kauden toisen maalinsa Pittsburgh Penguinsille ottelussa New York Islandersia vastaan. Puustisen maali tuli päätöserän jälkipuoliskolla ja se kavensi ottelun 3–4:ään. Lopulta Islanders voitti ottelun jatkoajalla 5–4. Puustisen tehot ovat 22 ottelussa 2+7. Jesse Puljujärvi ei pelannut ottelussa.

Erik Haula onnistui 2–5-kavennusosumassa New Jersey Devilsin taipuessa kuitenkin Washingtonissa Capitalsille maalein 6–2. Haulan yksilösuoritusmaali tuli kolmannen erän loppupuolella ja se on hyökkääjän kauden 12:s osuma. Washington otti Devilsin kustannuksella toisen peräkkäisen voittonsa.

Artturi Lehkonen iski kiekon tyhjiin ja Colorado Avalanche voitti kotonaan Vancouver Canucksin maalein 3–1. Lehkoselle maali oli kauden seitsemäs. Voitto oli Coloradolle toinen peräkkäinen.


Kakko ja Heiskanen onnistuivat Manhattanilla

21.02.2024 06:44

NHL

Kaapo Kakko nousi jälleen maalintekijäksi, kun NY Rangers voitti Dallas Starsin Manhattanilla maalein 3–1 (1–0,1–1,1–0).

Kakko teki maalinsa toisen erän puolivälin tuntumassa ja se vei Rangesin 2–0-johtoon. Osumaa syöttivä Erik Gustafsson ja K’Andre Miller. Kakko pelaa tehokasta helmikuuta. Teholuvut  näyttävät viidessä viimeisessä ottelussa 2+3. Koko kaudella pinnoja on 7+4.

Tuore isä Miro Heiskanen oli jälleen Dallasin kokoonpanossa mukana ja hän oli Dallasin ainoa osuja. Heiskanen teki uransa 400:ssa NHL-ottelussa 1–2-ylivoimamaalin Jamie Bennin ja Joe Pavelskin syötöistä alle minuutti Kakon maalin jälkeen. Maali oli Heiskasen seitsemäs osuma tällä kaudella.

Igor Shestrjorkin oli lähes seinänä Rangersin maalilla. Hän torjui hulppeat 41 kiekkoa. Scott Wedgewood torjui 23 kiekkoa.

Dallasin vierasturnee ei suju voitokkaasti. Joukkue hävisi edellisen ottelunsa Bruinsille maanantaina. Tappioputki on nyt kolmen matsin pituinen. Rangers porskuttaa jo kahdeksan voiton putkessa.


Tapparan valmentajalle muhkea sakko

21.02.2024 05:09

Liiga

Liigan kurinpito antoi Tapparan päävalmentajalle Rikard Grönborgille tuhdin sakon epäurheilijamaisesta käytöksestä viime lauantain HIFK-ottelun jälkeen. Grönborg sai peräti 10 000 euron sakon kommenteistaan erotuomarille.

Liigan toimitusjohtaja asetti Grönbogin kommentoinnin Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönnille Liigan kurinpitodelegaation käsittelyyn. Se luki Rönnin lausuman, Tapparan lausuman ja kuuli suullisesti Grönborgia.

Selvityksen mukaan keskustelu tapahtui pääosin pelaajakäytävällä ja se on kuulunut lehdistötilaan, jossa TV-kamera tallensi sen.

Delegaatio totesi, että vaikka pelaajakäytävä ei ole julkinen paikka, tilaan on pääsy joukkueiden toimihenkilöiden lisäksi myös toimittajilla. Keskustelua ei voida näin ollen pitää Grönborgin ja Rönnin välisenä yksityisenä keskusteluna. Grönborgin katsottiin myös käyttäneen herjaavaa kielenkäyttöä.


Geneve voitti CHL:n ensimmäistä kertaa

21.02.2024 04:59

Jääkiekko

Jääkiekon CHL:n mestaruutta juhlii tänä vuonna Genève-Servette HC. Joukkue voitti tiistaina kotihallissaan Skellefteå AIK:n maalein 3–2. CHL-mestaruus on geneveläisten ensimmäinen.

Servette teki kaikki maalinsa ensimmäisessä erässä. Ensin Eliot Berthon iski 1–0:n viiden minuutin pelin jälkeen. Ruotsalaisjoukkueen Martins Dzierkals tasoitti avauserän puolivälin tuntumassa. Erän lopulla Sakari Manninen onnistui 2–1-maalissa ylivoimalla Teemu Hartikaisen ja Valtteri Filppulan syötöistä. Voittomaalin latasi Servettelle Daniel Winnik ensimmäisen erän toiseksi viimeisellä minuutilla. Skellefteån 2–3-kavennus tuli vielä päätöserän puolivälissä ja sen tälläsi Anton Heikkinen.

Suomalaispelaajista CHL-voittajiksi nousivat tällä kaudella Sami Vatanen, Valtteri Filppula, Sakari Manninen, Teemu Hartikainen ja maalivahti Jussi Olkinuora. Sami Vatanen valittiin myös sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.


Gattusolle lähtöpassit Marseillesta

20.02.2024 15:35

Jalkapallo

Ranskan liigan Olympic Marseille on antanut potkut päävalmentajalleen Gennaro Gattusolle. Italialainen ehti luotsata joukkuetta viime syyskuusta lähtien. Marseille on Ligue 1:ssä nyt yhdeksäntenä.

Jo viime viikonloppuna Gattuso antoi myös itse ymmärtää, että pesti on tulossa tiensä päähän. Marseillen päävalmentajan paikalla on tuulista. Gattuson edeltäjä Marcelino valmensi joukkuetta vain kolme kuukautta.

Gattusoa seuraa päävalmentajan tehtävässä Jean-Louis Gasset, 70, joka on viimeksi valmentanut Norsunluurannikkoa. Hän sai siitä tehtävästä hiljattain potkut.


Carolinan Aho ja Kotkaniemi tehokkaina

20.02.2024 06:32

NHL

Carolina Hurricanesin Sebastian Ahon tehopisteetön jakso jäi kolmen ottelun pituiseksi. Aho teki Chicago Blackhawksia vastaan pisteet 1+1 ja oli ottelun ykköstähti. Canes voitti Central divisioonan jumbon lukemin 6–3.

Jesperi Kotkaniemi onnistui myös. Hän teki joukkueensa 3–3-maalin toisen erän alkupuolella ja maalia kakkossyötti Teuvo Teräväinen. Maali oli Kotkaneimen kauden kymmenes. Syöttöpinna puolestaan Teräväisen 19:s.

Ahon kauden 20:s maali tuli toisen erän puolivälissä ja se vei Carolinan jo 4–0-johtoon. Syöttöpinnansa hän poimi auttamalla Brent Burnsia 5–1-ylivoimamaalissa. Ahon tehot ovat nyt 20+39.

Carolina on kolmen ottelun voittoputkessa.

Dallas Stars puolestaan taipui Boston Bruinsille päiväottelussa 4–3 voittomaalikilpailun jälkeen. Ottelu ratkesi vasta yhdeksännellä rankkukierroksella Charlie McAvoyn osumaan. Dallas-pakki Esa Lindell iski kauden viidennen osumansa kolmannen erän puolivälissä. Se siirsi lukemat 3–2:een. Dallas pelasi ilman kahta muuta suomalaispuolustajaa, kun Miro Heiskanen oli sivussa lapsen syntymän vuoksi ja Jani Hakanpää oli loukkaantuneena. Roope Hintz puolestaan syötti Ryan Suterin tekemän 2–1-maalin toisessa erässä. Syöttöpinna on Hintzin 27:s.

Bostonissa pelatussa ottelussa juhlistettiin Brad Marchandin uran tuhannetta NHL-ottelua. Marchand onnistui rangaistuslaukauksilla. Voitollaan Boston katkaisi neljän ottelun tappioputkensa.

Ukko-Pekka Luukkonen teki Buffalo Sabresin maalilla 11 torjuntaa ja Henri Jokiharju syötti Zach Bensonin 3–3-tasoitusta toisessa erässä, mutta Sabres hävisi Anaheim Ducksille kotonaan 4–3.

Ahon kahdeskymmenes….


Napolissa vaihtui taas valmentaja

20.02.2024 05:32

Jalkapallo

Italian Serie A:n Napoli on jälleen vaihtanut valmentajaa. Päävalmentaja Walter Mazzarri sai lähteä vain kolmen kuukauden työrupeaman jälkeen. Napoli on puolustava mestari ja liigassa vasta yhdeksäntenä.

Uudeksi luotsiksi seura valitsi Slovakian maajoukkueluotsi Francesco Calzonan, jonka sopimus kestää nyt kauden loppuun. Slovakia on myös mukana kesän EM-kisoissa Calzonan johdolla.

Joukkuetta on tällä kaudella valmentanut ennen Mazzarria myös Rudi Garcia. Napolilla on ollut vaikeuksia korvata mestarivalmentaja Luciano Spallettin jättämä suuri aukko.

Napoli kohtaa keskiviikkona Mestarien liigan ottelussa Barcelonan.