TILANNEHUONE

Hansi Flickille potkut Saksan maajoukkeesta

10.09.2023 18:25

Hansi Flickille potkut Saksan maajoukkeesta

Hansi Flick saa nyt hakea uusia työhaasteita.©AOP

Jalkapallo

Saksan jalkapallon maajoukkueen päävalmentaja Hansi Flick on saanut potkut tehtävästään. Valmentaja sai lähteä Japanille lauantaina maaottelussa kärsityn 4–1 -tappion jälkeen.

Saksa on hävinnyt neljä viidestä viimeisestä ottelustaan ja maan palloliitto hakee nyt toisenlaista otetta tekemiseen. Jo viime talvena joukkueen menestys MM-kisoissa oli pettymys. Saksa jäi turnauksessa lohkovaiheeseen.

Flick, 58, otti maajoukkueluotsin tehtävän vastaan elokuussa 2021 ja hän seurasi siinä tehtävää vuodesta 2006 hoitanutta Joachim Löwiä.

Maajoukkuetta luotsaa toistaiseksi Rudi Völler, 63, joka on valmentanut maajoukkuetta myös vuosina 2000-2004.


Saksalle koripallon MM-kultaa – suomalaisvoimin

10.09.2023 17:57

Saksalle koripallon MM-kultaa – suomalaisvoimin

Nro 17. Dennis Schröder valittiin MM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi.©AOP

Koripallo

Saksa kohtasi Serbian koripallon MM-finaalissa sunnuntaina Filippiineillä. Saksa voitti maailmanmestaruuden jännitysnäytelmän jälkeen lukemin 83–77.

Mestaruus on Saksan ensimmäinen koripallohistoriassa. Saksan joukkueen luotsasi mestariksi suomalais-kanadalainen Gordon Herbert. Saksa ei hävinnyt turnauksessa otteluakaan.

Saksa veti finaalin kolmannella neljänneksellä vahvan jakson, mätti pisteitä ja masensi vastustajaa tehokkaasti. Saksa ei kuitenkaan päässyt liikaa karkuun pisteissä ja jännitys ottelussa säilyi loppuun asti.

Saksan tehokkain pelaaja oli jälleen vahvan ottelun pelannut Dennis Schröder 28 pisteellä. Franz Wagner teki 19 pistettä. Serbialta onnistui Aleksa Avramovic 21 pisteellä. Välierässä loistanut Bogdan Bogdanovic pelasi myös loistofinaalin ja teki 17 pistettä.

Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittiin Saksan kapteeni Dennis Schröder.


Huuhkajat Tanskaa vastaan

10.09.2023 17:56

Huuhkajat

Suomen jalkapallon A-maajoukkue kohtaa sunnuntaina EM-karsintaottelussa Tanskan Helsingissä kello 19.00.

Huuhkajat avauksessa:

1 Lukas Hradecky (C)
2 Arttu Hoskonen
4 Robert Ivanov
6 Glen Kamara
9 Benjamin Källman
10 Teemu Pukki
11 Rasmus Schüller
14 Kaan Kairinen
16 Matti Peltola
17 Nikolai Alho
21 Ilmari Niskanen

Kazakstanissa maalin tehnyt Oliver Antman ja Joel Pohjanpalo aloittavat ottelun penkillä. Glen Kamara ja Benjamin Källman ovat mukana avauksessa.

Puolustuksessa pelaa Matti Peltola ja Richard Jensen aloittaa penkillä.

Vaihdossa: 12 Jesse Joronen, 23 Viljami Sinisalo, 3 Richard Jensen, 5 Miro Tenho, 7 Robert Taylor, 8 Oliver Antman, 13 Pyry Soiri, 15 Diogo Tomas, 18 Jere Uronen, 19 Niilo Mäenpää, 20 Joel Pohjanpalo, 22 Noah Pallas

Twiitissä Tanskan avaus…


Vahvaa ajoa – Rovanperä voitti Kreikan MM-rallin

10.09.2023 14:30

Vahvaa ajoa – Rovanperä voitti Kreikan MM-rallin

Täynnä tahtoa. Kalle Rovanperä lähti Kreikan ralliin alla keskeytys Jyväskylässä.©AOP

MM-ralli

Kalle Rovanperä voitti Kreikan MM-rallin ja vei nimiinsä myös Power Stagen upeasti 2,5 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen tallikaveriinsa Elfyn Evansiin. MM-rallin voitto on Rovanperälle kauden kolmas. Hän lähti ralliin perjantaina jälleen aura-autona, mutta lauantai-aamusta tavoitteena oli kärjen tavoittaminen.

Toyota otti Kreikan rallissa kaksoisvoiton. Rallin kakkonen oli Evans, joka jäi Rovanperälle kuitenkin +1,31,7. Rallissa aluksi vahvasti ajaneen Sebastien Ogierin ralli hyytyi lauantaina Toyotan takarenkaiden rikkoutumiseen.

”On tämä helpotus. Tarvitsimme comebackin. Auto oli tosi vahva. Power stagella menimme täysillä – mutta niinhän me aina teemme”, Rovanperä totesi sarjan haastattelussa maaliviivalla.

Rallissa ajoi kolmanneksi Hyundain Dani Sordo ja M-Sportin Ott Tänak oli neljäs, vaikka sai rallin alussa 3.40 minuutin aikasakon.

Ralli oli pieni katastrofi viime kaudella kolmoisvoiton ottaneelle Hyundaille. Thierry Neuvillen autosta hajosi ripustukset EK10:llä ja edessä oli keskeytys. Esapekka Lapin kalusto petti myös. Lauantaina meni meni ensin käsijarru, sitten rengas ja lopulta vielä vetoakseli ja laturi. Lappi oli varma, että joutuisi keskeyttämään, mutta nilkutti kuitenkin eteenpäin. Rallin viimeisen Power Stage -etapin Lappi veti sunnuntaina täysiä ja nautiskellen. Hän oli lopputuloksissa viides.

”Tein tuossa muutaman virheen, mutta tuli aika aggressiivinen veto. Kiva lopettaa viikonloppu onnistumiseen”, Lappi kommentoi sarjan haastattelussa viimeistä etappia.

Voitollaan Rovanperä kuittasi 30 pistettä MM-tililleen. Hänellä on koossa nyt 200 pinnaa ja hän johtaa sarjaa 33 pisteellä. Toisena on Toyotan Elfyn Evans  ja kolmantena Hyundain Thierry Neuville, joka on 66 pistettä Rovanperää jäljessä

Tuloksia tästä.


Kanadalle koriksen MM-pronssia

10.09.2023 14:24

Kanadalle koriksen MM-pronssia

Dillon Brooks teki Kanadalle peräti 39 pistettä.©AOOP

Koripallo

Kanada nöyryytti Yhdysvaltoja koripallon MM-kisojen pronssipelissä. Kanada voitti mestarisuosikkina kisoihin lähteneen USA:n luvuin 127–118.

Pronssiottelu ratkesi jatkoajalla, kun Kanadan joukkueen kantava voima ja ottelun kovin pistemies oli Dillon Brooks 39 pinnallaan. Toiseksi tehokkain pisteissä oli Kanadan Shai Gilgeous-Alexander 31 pisteellään. USA:n tehokkain oli Anthony Edwards 24 pisteellään. Ottelun venytti kuitenkin jatkoille Mikal Bridges, joka taktikoi vapaaheittonsa ja saalisti sen jälkeen lopulta kolmosen. Ottelu oli 111–111, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä 0,6 sekuntia. Bridges keräsi pinnoja 19.

Menestys tämän vuoden MM-kisoissa on Kanadan koripallohistorian paras.


Latvalan rallikausi sai voitokkaan jatkon

10.09.2023 12:50

Latvalan rallikausi sai voitokkaan jatkon

Jari-Matti Latvala osallistui Jyväskylän MM-ralliin ja Hokkaido-ralliin. AOP

MM-ralli

Jari-Matti Latvala oli toistamiseen sivussa Tyotan MM-rallitiimin tallipäälliköntehtävästä viikonloppuna. Latvala ja kartanlukija Juho Hänninen osallistuivat Toyota GR Yaris Rally2 -luokan autolla Japanin rallirarjan Hokkaidon osakilpailuun.

Kisa oli Latvalan juhlaa. Hän ajoi 12 erikoiskokeen kisassa pohjat 11:lle EK:lle. Taakse jäivät niin Norihito Katsuta kuin Heikki Kovalainen. Toiseksi tullut Katsuta jäi Latvalalle pari minuuttia ja Kovalainen kolme. Se riitti Kovalaiselle varmistamaan Japanin rallisarjan mestaruuden toisen ja peräkkäisen kerran.

Latvala oli pitkästä aikaa ralliauton ratissa Jyväskylän MM-rallissa. Hän ajoi Toyotan WRC-autolla silloin rallin viidenneksi. Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi keskeyttivät rallin. Hän oli toiseksi paras suomalainen kisassa. Teemu Suninen ajoi rallissa Hyundailla neljänneksi.

 


Gauff voitti ensimmäisen grand slaminsä

10.09.2023 06:08

Gauff voitti ensimmäisen grand slaminsä

Coco Gauff voitti US Openin lauantaina.©AOP

Muu urheilu

Yhdysvaltalainen Coco Gauff voitti tenniksen US Openin naisten kaksinpelin finaaliottelun. Gauff kohtasi finaalissa valkovenäläisen Aryna Sabalenkan ja vei ottelun erin 2-6, 6-3, 6-2.

Grand slam -voitto on 19-vuotiaan floridalaisen uran ensimmäinen. Loppuottelupaikka oli hänelle toinen. Hän pelasi Ranskan avointen finaalissa 2022, mutta hävisi silloin Puolan Iga Swiatekille.

Alle 20-vuotiaana US Openin ovat voittaneet myös Tracy Austin, Stefanie Graf, Monica Seles, Martina Hingis, Svetlana Kuznetsova, Maria Sharapova, Bianca Andreescu ja Emma Raducanu. Lisäksi myös Serena Williams voitti kotiturnauksensa vain 17-vuotiaana 1999 ja on turnauksen edellinen alle kaksikymppinen amerikkalaisvoittaja.

Gauff totesi, että Ranskan tappion jälkeen hänen sydämensä oli rikki ja että koettelemukset ovat kuitenkin kasvattaneet häntä paljon.

”Tiesin, että kaikkensa pitää nyt antaa tai mahdollisuuksia ei olisi.”


Heliövaara ja Danilina voittoon US Openissa

09.09.2023 20:19

Muu urheilu

Harri Heliövaara voitti kazakstanilaisen pelikumppaninsa Anna Danilinan kanssa US Openin sekanelinpelin mestaruuden.

Kaksikko voitti finaaliottelussa lauantaina Yhdysvaltojen Austin Krajicekin ja Jessica Pegulan erin 6–3, 6–4. Krajicek ja Pegula ovat nelinpelin rankingin terävintä kärkeä.

Heti finaaliottelun alussa Heliövaara ja Danilina mursivat Krajicekin syötön ja se toi kaksikolle selvästi itseluottamusta. He mursivat myös toisen erän alussa Krajicekin syötön ja vielä kerran 4–4 -tilanteessa.

Voiton ratkettua Heliövaara juhli iloissaan kentällä. Kiitospuheessaan Krajicek toivoi revanssia Australiassa ja Heliövaara nyökytteli innoissaan päätään.

Heliövaara ja Danilina eivät ole aiemmin pelanneet yhdessä. He eivät edes tunteneet toisiaan ennen turnausta.

Heliövaara on toinen suomalainen, joka on voittanut Grand Slamin. Henri Kontinen oli voittamassa sekanelinpeliä Wimbledonissa 2016.

Twiitissä näkyy Heliövaaran hienot voittomuuvit….


Rovanperä nousi Kreikan rallin kärkeen

09.09.2023 18:59

Rovanperä nousi Kreikan rallin kärkeen

Kalle Rovanperä pääsi vauhtiin lauantaina. Päivä päättyi kärkipaikkaan.©AOP

MM-ralli

Kreikan rallissa oli lauantaina tapahtumia riittämiin. Hyundain Thierry Neuville keskeytti rallin kärkipaikalta EK10:llä ajettuaan yllätyssyvään monttuun, mikä rikkoi auton ripustukset. Keskeytys on Neuville paha takaisku. Hän olisi tarvinnut rallista voiton taistellakseen vahvasti kauden mestaruudesta.

Rallin kärkeen siirtyi viimeisellä EK:lla Kalle Rovanperä. Suomalainen hyötyi rallia Neuvillen keskeytyksen jälkeen johtaneen tallikaverinsa Sebastien Ogierin epäonnesta. Ogierilla hajosi viimeisellä pätkällä autosta ainakin takarenkaat ja tukivarsi. Ranskalainen ei ehtinyt ajoissa huoltoon. Hän on yhdeksäntenä. Rovanperä johtaa rallia 2.04,4 erolla Hyundain Dani Sordoon, joka veti viimeisen EK:n tuulispäänä.

Rovanperän lauantai oli lähes täydellinen. Hän ajoi pohjat viidelle päivän kuudesta erikoiskokeesta. EK8:n vei nimiinsä Neuville.

Rovanperä oli tyytyväinen, että sai ajettua päivän aika virheettömästi ja pidettyä auton yhtenä palana, vaikka päivä oli kova.

Ogier ei ollut ainoa epäonninen Toyota-kuski. Takamoto Katsutalla riitti myös puuhaa EK11:lla, sillä hän joutui vaihtamaan renkaan sillä kahdesti renkaan. Päivän päättyessä japanilainen on rallissa seitsemäntenä.

Hyundain päivä synkkeni entisestään, kun Esapekka Lapin autosta hajosi voimansiirto ja laturi. Lappi epäili ennen viimeistä EK:ta, että joutuu keskeyttämään, mutta lähti kuitenkin vielä päivän viimeiselle etapille ja ajeli sen maltilla maaliin. Hän putosi rallin viidenneltä sijalta kuudenneksi. M-Sportin Ott Tänak nousi viidenneksi.

WRC: Kreikan MM-ralli jatkuu sunnuntaina kello 08.52 Tarzanin 23,37 kilometrin EK:lla. Sunnuntaina ajetaan yhteensä kolme erikoiskoetta.

Tuloksia tästä.

 


Mäenalanen hakee paikkaa Avalanchessa

09.09.2023 16:47

Mäenalanen hakee paikkaa Avalanchessa

Saku Mäenalanen haluaa paikan Colorado Avalanchen joukkueessa.©AOP

NHL

Viime kaudella Winnipeg Jetsin joukkueessa pelannut hyökkääjä Saku Mäenalanen, 29, on tehnyt PTO-koeaikasopimuksen Colorado Avalanchen kanssa.

Mäenalanen on mukana joukkueen 14. syyskuuta alkavalla harjoitusleirillä ja taistelee pelipaikasta ainakin samanlaisen try out -sopimuksen tehneiden Joel Kivirannan ja Peter Hollandin kanssa.

Mäenalanen on saanut kritiikkiä siitä, ettei hänen eurooppalainen pelityylinsä tuota samalla tavalla tehopisteitä NHL-jäillä. Kärpissä kaudella 2021-2021 Mäenalanen teki 47 ottelussa tehot 13+28, mutta viime kaudella Jetsissä 64 otteluun pinnoja kertyi 4+6.

Mäenalanen on Nashville Predatorsin varaus kesän 2013 draftissa. Jetsin lisäksi hän on urallaan pelannut NHL:ää myös Carolina Hurricanesissa kaudella 2018-19.


Neymar kahdella maalilla tilastokärkeen

09.09.2023 15:07

Neymar kahdella maalilla tilastokärkeen

Neymar lähetti Pelelle terveisiä karsintaottelussa tehtyään maalin.©AOP

Jalkapallo

Neymar ohitti perjantaina MM-karsintaottelussa Pelen Brasilian miesten maalintekotilastossa. Neymar teki kaksi maalia Boliviaa vastaan ja lisäksi hän missasi yhden rangaistuslaukauksen ottelussa.

Neymar oli Bolivia-ottelun alussa maalien osalta tasatilanteessa 77 Pelen kanssa. Neymar on pelannut maajoukkueessa 125 ottelua. Pele sai maalimäärän täyteen 92 ottelussa.

”En ikinä uskonut saavuttavani tätä ennätystä. En ole Peleä parempi”, Neymar kommentoi lehdistölle.


Ingebrigtsen juoksi ME:n Brysselissä

08.09.2023 22:19

Ingebrigtsen juoksi ME:n Brysselissä

Jacob Ingebrigtsen oli ylivoimainen Brysselin kahdella tonnilla.©AOP

Yleisurheilu

Brysselin Timanttiliigan ohjelmassa oli perjantaina harvoin juostu 2000 metrin matka.

Norjan Jakob Ingebirgtsen voitti kisan kovalla maailmanennätysajalla 4.43,13. Sillä hän rikkoi Marokon Hicham El Guerroujin 24 vuotta sitten juokseman ME:n 4.44,79.

Ingebrigtsen oli ylivoimainen. Hän juoksi koko matkan kärkiryhmässä ja lopulta hän otti jälleen kovan irtioton.

Kisan kakkonen oli Kenian Reynold Kipkorir Cheruiyot ajalla 4.48,14 ja kolmanneksi juoksi Australian Stewart McSweyn ajalla 4.48,77.