TILANNEHUONE

Australia voitti rankkareilla – myös Englanti MM-välieriin

12.08.2023 16:51

Jalkapallo

Australia voitti Ranskan naisten jalkapallon MM-puolivälierässä lauantaina rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Varsinaisella peliajalla, eikä jatkoajalla tullut yhtään maalia. Rankkareilla ottelu ratkesi kymmenennessä laukojaparissa. Australia voitti ottelun siten 7–6 ja onnistui kotikisoissaan nousemaan mukaan MM-välieriin ensimmäistä kertaa.

Myös Englanti eteni välieriin. Se voitti omassa puolivälierässään Kolumbian 2–1 (1–1). Ratkaisumaalin teki Alessia Russo 63. minuutilla. Englanti on MM-välierässä jo kolmatta kertaa peräkkäin. Joukkue pelasi nyt ilman hyökkäyksen tähteään Lauren Jamesia, joka lensi edellisessä ottelussa ulos kentältä suoralla punaisella tallottuaan vastustajan pelaajaa. Hän sai FIFAlta kahden ottelun pelikiellon.

Australia ja Englanti kohtaavat ensi keskiviikkona välierässä.


Kane tyytyväinen Münchenissä – siirto vahvistui

12.08.2023 16:50

Tottenham Hotspursin ikonisen hyökkääjän Harry Kanen siirtyminen Bayern Müncheniin on vahvistunut. Kane, 30, siirtyy Saksaan neljän vuoden 100 miljoonan euron sopimuksella.

Kane jää toistaiseksi historiaan Tottenhamin kovimpana maalintekijänä. Hän viimeisteli 280 maalia 435 pelaamassaan ottelussa. Hän pelasi Tottenhamissa kausina 2009-2023.

Kane on jo harjoitellut Thomas Tuchelin valmentaman ryhmän mukana ja saattaa esiintyä myös lauantai-illan Supercupin ottelussa Leipzigia vastaan.

”Olen iloinen, että olen nyt osa Bayernia. Seura on yksi isoimmista maailmassa ja olen aina sanonut, että haluan pelata ja testata itseäni kaikkein korkeimmalla mahdollisella tasolla urallani. Tämä seura pelaa voittavalla asenteella ja tuntuu tosi hyvältä olla täällä”, Kane kertoo.

Müncheniläiset tekivät uudesta tulokkaasta myös X-videon…

 


Dembelen siirto kuohuvaan Pariisiin selvä

12.08.2023 16:49

Jalkapallo

FC Barcelona ja PSG pääsivät sopuun hyökkääjä Ousmane Dembelen, 26, siirtymisestä Pariisiin. Dembele siirtyy viisivuotisella sopimuksella ja reilun 50 miljoonan euron summalla. Dembelellä olisi ollut vielä sopimusta jäljellä Barcelonan kanssa, sillä hän allekirjoitti uuden kaksivuotisen sopimuksen viime vuonna.

Seurat vahvistivat pelaajan siirron lauantaina.

”Siirryn mielelläni PSG:hen, enkä jaksa odottaa pelaamissa uusissa väreissä. Toivottavasti pääsen kasvamaan joukkueessa ja saan kannattajat ylpeiksi”, Dembele sanoi tiedotteessa.

Juttu jatkuu twiitin alla…

Pariisilaisjoukkueessa on hektiset hetket päällä. Joukkueen tähtipelaajat Kylian Mbappe ja Neymar ovat epäsuosiossa, eivätkä pelaa ainakaan lauantain Ligue 1 -matsissa Lorientia vastaan. Mbappella on sopimushässäkkää ja Neymar on ollut sairaana, mutta myös hän on sanonut haluavansa siirtyä muualle PSG:stä.


Arsenal avaa kotona – ei välttämättä helppo peli

12.08.2023 08:40

Arsenal avaa kotona – ei välttämättä helppo peliValioliiga

Arsenalin manageri Mikel Arteta odottaa joukkueensa ensimmäistä Valioliigan koitosta, jossa vastaan asettuu lauantai-iltapäivänä Nottingham Forest lontoolaisten kotikentällä Emiratesilla. Arsenal on voittanut 12 edellistä otteluaan Forestia vastaan kotikentällään, mutta viime toukokuussa Forest vei City Groundilla tärkeät pisteet Arsenalilta voitettuaan 1–0.

”Forest voitti meidät viime kaudella fiksulla tavalla ja sinä päivänä he ansaitsivat pisteensä. Steven (Cooper) joukkueet ovat aina erittäin hyvin organisoituja”, Arteta hymähti kauden avausottelun lehdistötilaisuudessa.

”Olen aivan innoissani kauden alusta. Tämä on taas uusi haaste ja uusi mahdollisuus”, manageri jatkoi.

”Olemme valmiita ja innoissamme siitä, että pelaamme ensimmäisenä kotona. Siitä onkin jo tovi.”

Viime kaudella Arsenal hävisi mestaruuden neljällä pinnalla kovan kevätkauden pelanneelle Manchester Citylle. Arteta ei halua ajatella mestaruutta heti ensimmäisessä matsissa.

”Tämä on jalkapalloa. Täytyy tarjota parastaan pelipäivänä.”

”Jos ajattelemme mestaruutta jo heti ensimmäisestä pelistä asti, poltamme energiaamme. On keskityttävä omaan tehtäväämme, jotta ansaitsemme voittaa. On edettävä ottelu ottelulta.”

Forest osti kesällä Arsenalista maalivahti Matt Turnerin ja joukkue on vahvistunut myös Manchester Unitedista siirtyneellä laituri Anthony Elangalla. Gunners hankki puolestaan hyökkäykseensä Kai Havertzin ja puolustukseen Jurrien Timberin.

”Tänä vuonna kilpailu tulee olemaan vielä kovempaa kuin viime vuonna. Monet joukkueet ovat tehneet muutoksia ja heiltä voi odottaa jotain erilaista. Siksi meidän on oltava tänä vuonna paljon parempia kuin viime vuonna – ja siihen varaudumme.”


City menetti tärkeän pelaajan sairastuvalle

12.08.2023 07:15

Valioliiga

Manchester City menetti tähtipelaajansa Kevin De Bruynen jälleen sairastuvalle. De Bruyne, 32, joutui jättämään kentän perjantaina joukkueen Valioliigakauden avausottelussa Burnleyta vastaan jo 36 minuutin jälkeen.

Belgialaisella on ollut sinnikäs takareisivamma, joka pakotti jättämään Mestarien liigan finaalin kesken kesäkuussa ja nyt vamma uusiutui.

”De Bruyne loukkaantui ikävää kyllä jälleen”, manageri Pep Guardiola avasi ottelun jälkeen BBC:llä.

”Se on sama vamma kuin Mestarien liigassa ja hän on sivussa nyt jonkin aikaa.”

Sky Sportsille Guardiola vakuutti, että De Bruynen terveystilanteeseen perehdytään nyt entistä syvemmin.

Manchester City voitti Burnleyn vieraissa 3–0. Kaksi joukkueen maaleista teki Erling Haaland ja kolmannen iski Rodri.

City kohtaa Super cupin ottelussa keskiviikkona Sevillan.

X-postaus muistuttaa, että Haalandin peli sujui perjantaina, kuten aina aiemminkin…

 


Rovanperältä jää drifting-kisa väliin

11.08.2023 18:14

MM-ralli

Kalle Rovanperän viime viikon Jyväskylän MM-rallissa saama kylkivamma on niin paha, ettei kuljettaja pysty osallistumaan kisakalenterissaan seuraavaksi olevaan drifing-kisaan Saksassa.

Rovanperä kertoo X-sivullaan, että kylkiluu tarvitsee enemmän aikaa parantuakseen. Hän toivoo olevansa driftingissä mukana jälleen lajin Puolan osakilpailussa. Seuraava MM-ralli ajetaan 7. – 10. syyskuuta Kreikassa.

”Ikävää kyllä on pakko jättää väliin #DMEC rd. 5 Saksa. Loukkasin kylkeäni ja selkääni Suomen rallissa ja jotta paranen täysin seuraaviin ralleihin, olen päättänyt, että meidän täytyy skipata tapahtuma. Yritin aikaa hieman pari päivää sitten, mutta se oli liian kivuliasta”, Rovanperä sanoi X-päivityksessään.


Espanja ja Ruotsi MM-välieriin – Japani putosi

11.08.2023 15:37

Jalkapallo

Espanja varmisti perjantaina paikkansa naisten jalkapallon MM-kisojen välierissä. Espanja voitti puolivälierässään Hollannin jatkoajalla maalein 2–1 (0-0,1-1). Ottelun ratkaisi Espanjalle  19-vuotias Salma Paralluelo 111. minuutilla. Välieräpaikka on Espanjan naisten ensimmäinen MM-tasolla.

Ruotsi järjesti jättiyllätyksen voittamalla mestarisuosikki Japanin omassa puolivälierässään maalein 2–1 (1-0).  Ruotsi jyräsi hyvällä itsetunnolla ottelussa ja sen maalit teki Amanda Ilestedt 32. minuutilla ja Filippa Angeldahl rankkarista 51. minuutilla. Myös Japanille tuomittiin rangaistuspotku 76. minuutilla, mutta Riko Ueki veti sen ylärimaan, josta se pomppasi kentälle, eikä maaliin. Honoka Hayashi iski kavennuksen kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Turnaus jatkuu lauantaina puolivälieräotteluilla Australia – Ranska ja Englanti – Kolumbia. Espanja ja Ruotsi kohtaavat välierässä ensi tiistaina.


Kompany tuntee Cityn – silti edessä kova haaste

11.08.2023 07:14

Kompany tuntee Cityn – silti edessä kova haaste

Vincent Kompany nauttii kovasta kauden avausvastuksesta.©AOP

Valioliiga

Burnley saa perjantaina vieraakseen viime kauden triplamestarin Manchester Cityn. Burnleyn manageri ja Cityn ex-pelaaja Vincent Kompany tuntee Pep Guardiolan Cityn pelimetkut, mutta hän iloitsee  Valioliigakauden alun jättimäisesta haasteesta.

”Pelaamme nyt niin hyvää joukkuetta vastaan, että se on ihan paras haaste minkä ikinä voi saada”, Kompany painotti kauden alun lehdistötilaisuudessa.

Citylla on muiden tähtiensä ohella laittaa kentälle myös kesähankintansa Josko Gvardiol ja Mateo Kovacic.

”Tämä tulee olemaan hieno ilta. Turf Moor on loppuunmyyty.”

”Kauden alku on aina joukkueen rakentamista niin nopeasti kuin mahdollista, mutta ilman, että se maksaa liikaa tuloksissa. Olemme käyneet tämän läpi aiemminkin, joten tiedämme, missä meidän on oltava varovaisia ja missä meillä on mahdollisuutemme.”

”Olemme hyvin tietoisia Cityn vahvuuksista ja siitä, kuinka kova joukkue heillä on. Meidän on oltava hereillä.”

Valioliiga: Kauden avausottelu Burnley – Manchester City perjantaina kello 22.


HJK hävisi Azerbaidzhanissa

11.08.2023 04:30

HJK hävisi Azerbaidzhanissa

Toni Korkeakunnas sanoi joukkueensa taistelleen hyvin.

Jalkapallo

HJK hävisi Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäisen ottelunsa Azerbaidzanissa Qarabağille maalein 2–1 (0–0).

Qarabağin maaleista vastasivat Leandro Andrade 55. minuutilla ja Juninho 85. minuutilla, kun pallo meni maaliin osuttuaan ensin Joona Toivion jalkaan. HJK:n 1–1-tasoituksen teki Anthony Olusanua 77. minuutilla.

”Kaksijakoiset fiilikset. Aloitimme vaisusti ja olimme passiivisia, mutta saimme kuitenkin korjattua peli-ilmettämme aika nopeasti. Varsinkin toisella puoliajalla tulimme hyvin peliin mukaan. Pelirohkeutemme kasvoi ottelun edetessä, ja pystyimme murtamaan heidän prässiään”, HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas kommentoi seuran haastattelussa.

”Jäi sellainen fiilis, että enemmänkin olisi ollut otettavissa. Hyvä taistelu joukkueelta – pelimme rakenne paranee koko ajan. Pelaajat luottavat siihen, että pelikaverit ovat oikeissa paikoissa.”

Ottelupari kohtaa toisen kerran ensi torstaina Helsingissä.


Real Madridille yllättävä maalivahtihuoli

10.08.2023 19:54

Real Madridille yllättävä maalivahtihuoli

Thibault Cortoisin kausi alkaa leikkauspöydällä.©AOP

Jalkapallo

Real Madridin La Liga -kausi alkaa ilman maalivahti Thibaut Courtois’ia. Ykkösmaalivahti loukkasi pahoin polvensa joukkueen harjoituksissa torstaina, eikä hän pystynyt kävelemään omin voimin kentältä.

Real Madrid tiedottaa, että pelaajalla on eturistisidevamma polvessaan ja hänet leikataan pian. Vammasta toipumiseen voi mennä jop yli puoli vuotta.

Real avaa kautensa lauantaina ottelulla Athletic Bilbaota vastaan. Näytönpaikan maalilla taitaa saada odottamattomasti ukrainalaisvahti Andri Lunini. Aiemmin kesällä uutisoitiin, että seura haluaa eroon pelaajasta. Lunini kuitenkin vakuutti viettävänsä seurassa sopimuksensa loppuun eli ensi kesään.


Englannin tähdelle kahden ottelun pelikielto

10.08.2023 19:42

Englannin tähdelle kahden ottelun pelikielto

Lauren James on Englannin paras maalintekijä.©AOP

Jalkapallo

Englannin naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajan Lauren James, 21, on saanut kahden ottelun pelikiellon MM-kisoissa. Rangaistus napsahti väkivaltaisesta käytöksestä.

Lauren talloi Nigerian Michelle Alozieta kaksinkamppailun jälkeen tapahtuneen kaatumisen myötä. Molemmat pelaajat kaatuivat, mutta James astui Alozien päälle ylösnoustessaan.

James sai ottelussa punaisen kortin tilanteesta VAR-tarkistuksen jälkeen.

James on Englannin ehdoton tähtipelaaja ja hänen poissaolonsa varmasti tuntuu jo lauantaina, kun Englanti kohtaa Kolumbian. James on tehnyt kolme maalia kisoissa ja myös syöttänyt joukkueelleen kolme osumaa. James on pyytänyt anteeksi käytöstään.


Haapalainen ja Sainio kaksoisvoittoon

10.08.2023 19:21

Haapalainen ja Sainio kaksoisvoittoon

Jere Haapalainen oli mukana myös Kalevan Kisoissa ja voitti.©AOP

Yleisurheilu

Suomalaiset aiturit Jere Haapalainen ja Antti Sainio voittivat EM-kultaa ja -hopeaa alle 20-vuotiaiden EM-kisojen miesten 400 metrin aitajuoksufinaalissa.

Haapalainen aitoi ikäluokan Suomen ennätyksen 50,02 ja Sainio veti ennätyslukemikseen 50,19.

”Tiesin, että kun en antanut välierässä kaikkeani, se johtaa huonommalle radalle. Ajattelin, että juoksen kahdeksannelta radalla niin kovaa, kuin hyvältä tuntuu ja isken lopussa. Luotin siihen, että loppu tulee hyvin”, Haapalainen sanoi liiton haastattelussa.

Kilpailun pronssille juoksi Ranskan Anouar Bourahla ajalla 50,33.

Suomalaiskaksikon suoritus on historiallinen. Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailujen miesten 400 metrin aitajuoksussa suomalainen ei ole koskaan aiemmin ollut mitaleilla ja naisistakin vain Viivi Lehikoinen on saavuttanut pronssimitalin vuonna 2017.