TILANNEHUONE

Johaugin hiihdot hiidetty – lopettaa uransa

04.03.2022 17:34

Johaugin hiihdot hiidetty – lopettaa uransa

Therese Johaug kilpaili huipputasolla 13 kautta.

Muu urheilu

Maastohiidon norjalainen huipputähti Therese Johaug ilmoitti Instagramissa perjantaina, että hänen kilpahiihtonsa on hiihdetty. 33-vuotias Johaug aikoo jatkossa keskittyä muihin asioihin elämässään. Johaug keräsi Pekingin olympialaisissa kolme kultamitalia. Yhdistelmäkisan kulta oli hänen ensimmäinen henkilökohtainen olympiakultansa. MM-kisoissa Johaug on voittanut 14 kultaista mitalia.

Johaug muistetaan myös siitä, että hän kärähti 2016 dopingista. Hän oli mielestään syytön ja osoitti sormella maajoukkueen lääkäriä, mutta hän sai kuitenkin kilpailukiellon 18 kuukaudeksi. Häneltä jäi siksi kilpailematta Korean olympialaisissa 2018.

Johaug on mukana ainakin vielä lauantaina Holmenkollenilla naisten 30 kilometrin kisassa.


Monet suomalaispelaajat jättämässä KHL:n

04.03.2022 10:10

Monet suomalaispelaajat jättämässä KHL:n

Epävakaa tilanne Venäjällä saa suomalaiset KHL-pelaajat lähtemään maasta.@AOP

Jääkiekko

Venäläissivustot Championat ja All Hockey vakuuttavat, että monet suomalaispelaajat ovat jättämässä seuransa jääkiekon KHL:ssä. Alkuviikolla Ufan Markus Granlund purki pelaajasopimuksensa ja lähti maasta. Nyt Ufasta ovat lähdössä myös Juha Metsola, Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen. Lisäksi maalivahti Jussi Olkinuoran agentti vahvisti Iltalehdelle, että pelaaja lähtee Magnitogorskista.

Pelaajien päätökset eivät tule yllätyksenä. Olosuhteet Venäjällä ovat muuttuneet suuresti. Viikko sitten torstaina Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan, joka on ajanut koko maan epätasapainoon turvallisuuden kannalta, sekä taloudellisesti. Kaiken kaikkiaan monet Venäjällä työskentelevät ulkomaalaiset ovat jättämässä työpaikkansa maan sotatilan vuoksi.


Suomalaiset syöttelivät ahkerasti NHL:ssä

04.03.2022 08:22

Suomalaiset syöttelivät ahkerasti NHL:ssä

Eetu Luostarinen keräsi syöttöpisteen ottelussa Ottawaa vastaan.@AOP

NHL

Yön NHL-kierroksella suomalaispelaajat onnistuivat syöttötöissä. Paitsi Carolina, joka ei onnistunut missään.

PISTEILLÄ. Erik Haula oli kahdesti auttamassa David Pastrnakia maalinteossa, kun Boston haki voiton Golden Knightsista Vegasissa 5-3. Molemmat osumat tulivat kolmannessa erässä. Haula on tehnyt neljässä viimeisessä ottelussa kaksi maalia ja kolme syöttöä. Tehotilasto näyttää lukuja 7+15.  Bostonin maalikuningas oli kuitenkin Craig Smith kypärätempullaan. Smith teki tempun nyt kolmatta kertaa NHL-urallaan. Jeremy Swayman oli terässä. Hän teki ottelussa 34 torjuntaa Bostonille.

KOLME RIITTI. Floridan Eetu Luostarinen oli ainoa suomalaistehoilija ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan torstaina. Luostarinen syötti Ryan Lombergin 3-0-osuman kolmannen erän alussa. Maali tuli vain 12 sekuntia sen jälkeen, kun Patric Hornqvist oli siirtänyt ottelun ylivoimalla 2-0:aan. Ottawa ei saanut viimeisteltyä maaliakaan, vaan Florida vei pelin 3-0 kotonaan, sillä myös Mason Marchment onnistui ottelussa ylivoimalla. Floridan Sergei Bobrovsky teki 18 torjuntaa. Nollapeli oli hänelle kauden toinen. Kentän toisessa päässä Ottawan Anton Forsberg pysäytti 45 kiekkoa. Floridan valmentaja Andrew Brunette kantaa huolta Bobrovskyn jaksamisesta. Venäläispelaajaa rassaa koutsin mukaan Ukrainan sota. Brunette kertoo keskustelevansa siitä usein maalivahtinsa kanssa. Peliin sota ei vaikuttanut – vai vaikuttiko?

TAAS TEHOILLA. Artturi Lehikonen on tehnyt neljässä viimeisessä ottelussa viisi tehopistettä. Torstain ottelussa Calgarya vastaan hän syötti Jeff Petryn 1-1-tasoituksen ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla. Ottelun ykköstähti oli Montrealin Mike Hoffaman, joka tuntui olevan kaikessa mukana illan ottelussa. Hän teki tehot 1+3. Ottelu venyi jatkoajalle, koska Flamesin Elias Lindholm tasoitti 4-4:ään varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Ben Chiarot ratkaisi ottelun Canadiansille jatkon ensimmäisellä minuutilla Hoffmanin syötöstä.

MALKIN. Pittsburgh Penguins voitti Tampa Bayn torstaina maalein 5-1. Kentän tehokkain oli Jevgeni Malkin kolmella pisteellään, 1+2. Tästäkin löytyy tilasto. Malkin on pelannut 103 kolmen tehopisteen ottelua NHL-urallaan. Venäläisen tehot ovat 5+6 viimeisesssä 11 ottelussa. Danton Heinen teki kuitenkin ottelun avausosuman Kasperi Kapasen syötöstä. Kapanen keräsi toisen tehopisteen putkeen. Tehoja hänellä on nyt koossa 9+17. Jake Guentzel ja Heinen keräsivät molemmat 1+1 pistettä. Sidney Crosby teki ylivoimamaalin ensimmäisessä erässä ja auttoi Guentzeliä sen jälkeen ottelun viimeisessä osumassa kolmannen erän lopulla. Tristan Jarry torjui Pensille 20 kertaa. Loppulukemat olisivat voineet olla pahemmatkin. Tampan Andrei Vasilevskij teki 35 torjuntaa.

JA VIELÄ. Carolina sai pataan maalein 0-4 Washingtonilta. Alex Ovetshkin huudatti kotiyleisöä toisessa erässä 3-0-ylivoimamaalillaan. Venäläinen lähenee kovaa vauhtia kaikkien aikojen maalintekijätilaston kolmatta sijaa, joka on Jaromir Jagrin nimissä 766 mallilla. Ovetshkinilta puuttuu enää kolme osumaa.


Formulat häipyvät Venäjältä kokonaan

03.03.2022 15:56

Formulat häipyvät Venäjältä kokonaan

Venäjän F1-kisoille vilkkuu punainen valo.@AOP

Formula 1

F1-sarja tiedottaa päättäneensä sopimuksensa Venäjän GP-promoottorin kanssa ja siksi Venäjällä ei ajeta formuloita enää jatkossa. Sarja peruutti jo aiemmin Sotshin GP:n syyskuulta Venäjän Ukrainassa tekemien sotatoimien vuoksi, mutta nyt se on purkanut sopimuksen. F1-sarjaa oli tarkoitus ajaa ensi kaudesta eteenpäin Pietarissa, mutta ne suunnitelmat eivät toteudu. Tämä päätös sai vahvaa tukea myös F1-tallien pomoilta.

FIA antaa venäläisten ja valkovenäläisten kuskien ajaa sarjoissaan, mutta yksittäiset kisat, kuten Englannin Silverstonen GP on jo evännyt näiden kuskien osallistumisen kisaan. F1-sarjassa tällä hetkellä ajava venäläinen Nikita Mazepin ei siis voi osallistua heinäkuussa ajettavaan kilpailuun. Haas-talli miettii muutenkin vielä Mazepinin F1-uran kohtaloa. Hänen mukanaan tuoman sponsorin Uralkali tunnukset on jo poistettu näkyviltä tallissa.

Venäläinen Daniil Kvyat on jo vedonnut maanmiestensä puolesta. Ex-F1 -kuski toivoisi, että urheilu pysyisi politiikan ulkopuolella ja hän näkee venäläisten kohtelun moottoriurheilussa epäreiluna. Hänen mielestään urheilu yrittää opettaa kaikille yhtenäisyyttä ja rauhaa. Kvyat painottaa, että sodat eivät saa ohjata ihmiskunnan tulevaisuutta.

 


Verstappenille järjetön sopimus järjettömällä hinnalla

03.03.2022 15:29

Verstappenille järjetön sopimus järjettömällä hinnalla

Max Verstappenin urasuunnitelmat ovat selvillä 2028 asti.@AOP

Formula 1

F1-sarjan kohukuski Max Verstappen ajaa Red Bullilla aina vuoden 2028 loppuun. Talli vahvisti alkuviikon mediatiedot pitkästä sopimuksesta torstaina. Talli ei julkistanut sopimuksen arvoa, mutta sen oletetaan olevan aivan järjetön 40-60 miljoonaa euroa vuodessa. Rahakkaan sopimuksen mahdollistaa tallin sponsoriyhteistyökuviot. Verstappenin sopimus on pidempi kuin Red Bullin tallipäällikön Christian Hornerin oma diili, joka kestää vuoteen 2026 asti. Hän on luotsannut tallia jo 17 vuotta eli vuodesta 2005 lähtien. Red Bull halusi pitkän sopimuksen luottokuskinsa kanssa, jotta se voi suunnitella tulevaisuuttaan selkeämmin.

24-vuotias hurjapää on ajanut Red Bullilla vuodesta 2016. Viime joulukuussa hän voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Tuo mestaruus tullaan aina muistamaan siitä, että kilpailun johto puuttui merkittävästi kisan ja mestaruuden ratkaisevan viimeisen kierroksen tapahtumiin. Verstappen voitti tittelin kisaa johtaneen Mercedeksen Lewis Hamiltonin nenän edestä.

 

 


Hintz ja Kiviranta syöttelivät Dallasin voittoon

03.03.2022 08:18

Hintz ja Kiviranta syöttelivät Dallasin voittoon

Joel Kivirannan tehot ovat 1+4 tällä kaudella.@AOP

NHL

NHL-kierroksella ihailtiin tehokkaita dallasinsuomalaisia ja hämmästeltiin Predatorsin häviötä Krakenille.

TOINEN ERÄ. Roope Hintz ja Joel Kiviranta keräsivät syöttöpisteet, kun Dallas voitti kotihallissaan Los Angeles Kingsin 4-3. Voitto oli tärkeä, sillä Dallas nousi sillä pudotuspeliviivan yläpuolelle. LA otti vahvan alun ja johti toisen erän puolivälin tuntumassa jo 3-1. Sitten Hintz syötti Jason Robertsonin 3-2-kavennuksen ja viiden minuutin päästä Kiviranta auttoi Ryan Suteria 3-3-tasoituksessa. Aleksander Radulov iski voitto-osuman toisen erän lopussa ylivoimalla. Ottelun kolmas erä oli maaliton. Ilta oli merkittävä Raduloville. Kyseessä oli uran 500:s matsi NHL:ssä. Hintz on tehnyt viidessä viimeisessä ottelussa neljä tehopistettä. Kingsin apuvalmentaja Trent Yawney oli puikoissa jo neljättä ottelua peräkkäin. Päävalmentaja Todd McLellan sairastaa koronaa.

ALIVOIMA. Eeli Tolvanen keräsi syöttöpisteen Nashville Predatrosin hävitessä taas Seattle Krakenille länsirannikolla maalein 3-4. Predators otti aluksi vahvan kahden maalin etumatkan, mutta toisen erän puolivälin tuntumassa Kraken viimeisteli kolme osumaa kolmen minuutin sisään. Predators nousi 3-3 tasoihin erän lopussa Tolvasen syöttämällä Matt Duchenen maalilla, mutta kolmannessa erässä Krakenin Colin Blackwell ohitti Juuse Saroksen Predators-maalilla alivoimaosumalla. Se jäi ottelun voittomaaliksi. Saros torjui maalillaan 27 kertaa. Ottelu oli Saroksen 200:s NHL:ssä. Kraken on voittanut Predatorsin nyt kaksi kertaa. Joukueet ovat kohdanneet kolmasti. Predators on viimeisestä kymmenestä ottelustaan voittanut suoraan vain kolme.

PUTKI POIKKI. NY Ranger voitti St. Louis Bluesin Madisonilla maalein 5-3. Ville Hussolla oli kiireinen ilta, neljä päästettyä maalia ja 24 torjuntaa. Kolmannessa erässä Rangers teki kolme osumaa, joista viimeisen Artemi Panarin veti tyhjään maaliin. Chris Kreider teki kauden 35:nnen maalinsa ja pitää NHL:ssä johtoasemaa ylivoimamaaleissa 18 osumallaan. Tappio katkaisi St.Louisin neljän ottelun voittoputken. Hussolla on viidestä viimeisestä torjuttuna kolme voittoa ja kaksi tappiota.


Chelsean Abramovitšilta tunteikas someviesti

02.03.2022 20:50

Chelsean Abramovitšilta tunteikas someviesti

Roman Abramovitš luopuu Chelseasta.@AOP

Valioliiga

Valioliigan Chelsean omistaja Roman Abramovitš julkaisi seuran somekanavissa keskiviikkona tunteikkaan viestin, jolla hän haluaa selventää seuran tilannetta. Abramovitš kertoo, että Chelsea on nyt myynnissä ja että myyntipäätös, varsinkin tällaisissa olosuhteissa, on ollut hänelle todella vaikea, mutta hän näkee sen olevan seuran parhaaksi. Myyntiä ei tulla tekemään hätiköiden.

”Tämä ei ole ikinä ollut minulle bisnestä, saati rahaa. Kyse on ollut intohimosta peliä ja tätä seuraa kohtaan”, Abramovitš vakuuttaa.

Seuraomistaja sanoo, että hän on pyytänyt perustettavaksi hyväntekeväisyyssäätiön, jonne myynnin nettotuotot siirretään. Säätiö toimii Ukrainan uhrien hyväksi. Se tarjoaa varoja uhrien kriittiseen tarpeeseen, sekä tukea pidemmällä aikavälillä jälleenrakentamiseen.

Abramovitš toivoo, että pääsisi vielä käymään Stamford Bridgellä sanomassa näkemiin kaikille henkilökohtaisesti. Abramovitš muistuttaa, että seuran omistaminen on ollut hänelle uskomaton etuoikeus ja hän on erittäin ylpeä seuran saavutuksista. Chelsea on, ja tulee kuulemma aina olemaan, hänen sydämessään.


Evertonin tunteikas ukrainalainen pelaa torstaina

02.03.2022 16:35

Evertonin tunteikas ukrainalainen pelaa torstaina

Ukrainalainen Vitalii Mykolenko siirtyi Evertoniin tälle kaudelle Kiovasta.@AOP

Jalkapallo

Valioliigan Everton tiedottaa jäädyttäneensä kaiken yhteistoiminnan venäläisyhtiöiden kanssa Venäjän sotatoimien vuoksi. Evertonilla on yhteyksiä erityisesti venäläismiljardööri Alisher Usmanovin yrityksiin. Evertonin omistaja Farhad Moshiri istuu myös yhden Usmanovin yrityksen hallituksessa.

Everton vakuuttaa, että seura tukee kaikin mahdollisin tavoin ukrainalaispelaajansa Vitalii Mykolenkoa näinä vaikeina aikoina. Seura tuomitsee Venäjän karmeat sotatoimet Ukrainassa ja vaati, että lisää uhreja ei saa enää tulla.

Evertonin manageri Frank Lampard paljastaa, että ensimmäistä kauttaan Evertonissa pelaava Mykolenko on mitä ilmeisemmin avauksessa torstaina joukkueen FA Cupin ottelussa Boreham Woodia vastaan. Mykolenko on kommentoinut rumasanaisesti ja tunteella Venäjää ja venäläispelaaja Artem Dzyubaa somessa.

”Hän pelaa huomenna. Tein sen päätöksen näistä ulkoisista tekijöistä huolimatta. Hänen tilanteestaan täytyy olla tietoinen, mutta hän aloittaa huomenna”, Lampard totesi seuran live-haastattelussa.

 


FIA antaa venäläisten ajaa sarjoissaan

02.03.2022 12:12

FIA antaa venäläisten ajaa sarjoissaan

Nikita Mazepin ei ole vielä kerännyt menestystä F1-radoilla.@AOP

Formula 1

Kansainvälinen autoliitto FIA piti tiistaina kokouksen, jossa se kävi läpi Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja sen seurauksia. FIA päätti kokouksessaan, että venäläis- ja valkovenäläiskuljettajat saavat ajaa sen hallinnoimissa sarjoissa jatkossakin, mutta eivät oman kansallistunnuksiensa alla, vaan FIA:n lipun alla. FIA ei siis seurannut Olympiakomitean suositusta rajata ulos kaikki Venäjää ja Vako-Venäjää edustavat urheilijat. FIA kuitenkin tiedotti, että se tuomitsee kaikki sotatoimet ja vaatii rauhan pikaista palauttamista alueelle.

”Ajatuksemme ovat kaikkien Ukrainan sodassa kärsivien luona” FIA:n johtaja Mohammed Ben Sulayem sanoo.

F1-sarjassa FIA:n päätös tarkoittaa, että Nikita Mazepin ja Daniil Kvyat voivat jatkaa ajamista. Mazepinin Haas-talli tekee tosin päätöksensä kuskinsa kohtalosta erillisesti vielä tällä viikolla. Talli on jo vetänyt venäläisen Uralkalin sponsoritunnisteet pois näkyviltä. Mazepin toi Uralkalin tallin sponsoriksi aloittaessaan tallissa viime kaudella. Uralkalin omistaa Mazepinin isä, Dimitri Mazepin, joka on läheisissä väleissä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Haas-talli ei ole toistaiseksi halunnut kommentoida kuskinsa tilannetta.

Suomen Autourheilun lajiliitto AKK tiedottaa, että se tukee Suomen Olympiakomitean ja Kansainvälisen Olympiakomitean suosituksia, että Venäjä ja Valko-Venäjä suljetaan kansainvälisestä urheilutoiminnasta. AKK on myös päättänyt, että Venäjän ja Valko-Venäjän lisenssinhaltijat – urheilijat sekä toimitsijat – suljetaan täysimääräisesti suomalaisista autourheilukilpailuista.

 


Granlund jätti Ufan pudotuspelien kynnyksellä

02.03.2022 11:35

Granlund jätti Ufan pudotuspelien kynnyksellä

Markus Granlund teki viime kaudella 53 tehopistettä Ufan paidassa.@AOP

Jääkiekko

Jääkiekon KHL:n Salvat Julajev Ufa aloitta pudotuspelinsä keskiviikkona ilman tärkeää pelaajansa Markus Granlundia. Suomalaispelaaja vahvisti Ylelle jättäneensä seuran, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa. Ufan joukkueessa jatkavat yhä Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen, sekä valmentaja Tommi Lämsä. Ufa kohtaa keskiviikkona Sibir Novosibirskin.

Granlundin lähtöön voi helposti epäillä vaikuttavan viime torstaina alkanut Venäjän ja Ukrainan välinen sotatila ja sen seuraukset.

Granlund pelasi toista kauttaan Ufassa. Hänen lähtönsä jättää jälkensä joukkueeseen. Syöttökone takoi runkosarjassa tehot 8+30. Granlundin lisäksi joukkueesta on lähtenyt myös kanadalainen Geoff Platt.

 

 

 

 

 


Cerveny palaa Liigaan – pesti Kärppiin

02.03.2022 11:04

Cerveny palaa Liigaan – pesti Kärppiin

Rudolf Cervenyllä on myös maajoukkuekokemusta.@AOP

Liiga

Liigan Kärpät nappasi kokoonpanoonsa siirtorajalla vielä 32-vuotiaan laiturin Rudolf Cervenyn. Viime kaudella Pelicans-paidassa pelannut tshekkiläinen, on aiemmin tällä kaudella edustanut Dinamo Riikaa 32 KHL-ottelun verran tehoin 7+5=12. Pelicansissa hän pelasi viime kaudella 56 matsia tehoilla 21+17=38. Cervenyn sopimus Ouluun on loppukauden pituinen. Kärppiä Cervenyssä houkutti erityisesti monipuolisuus ja kokemus.

”Hän on pelannut tällä kaudella kovia pelejä KHL:ssä, ja viime kaudella osoitti olevansa tuloksentekoon kykenevä pelaaja Liigassa iskemällä 21 maalia. Hän on monipuolinen hyökkääjä, sillä hän pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa”, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho toteaa seuran haastattelussa.

 


Tappara hankki vielä kokeneen KHL-veskarin

02.03.2022 10:44

Tappara hankki vielä kokeneen KHL-veskarin

Janis Kalnins muistetaan myös Latvian maajoukkueen maalilta.@AOP

Liiga

Liigan Tappara teki vielä siirtoikkunan viime hetkillä tiistaina merkittävän maalivahtihankinnan. Joukkueeseen liittyy Ruotsin liigan Växjö Lakersista 30-vuotias latvialaispelaaja Janis Kalnins. Kokenut Kalnins on edustanut urallaan KHL:n Jokereita kolme kautta ja kaksi kautta Dinamo Rigaa. Kuluneella kaudella Kalnins on pelannut Växjössä 17 ottelua torjuntaprosentilla 88,7. Kalnins muistetaan kuitenkin Jokereiden parhaimpana KHL-maalivahtina, jonka torjuntaprosentti nousi toisen kauden 47 ottelussa 92,0:aan. Kalnins liittyy Tapparan kokoonpanoon tämän viikon aikana. Kalninsin lisäksi Tapparan rosterin maalivahteja ovat nuoret Kari Piiroinen ja Paavo Kohonen, sekä päätorjuntavastuuta kantanut Christian Heljanko.

”Kalnins vahvistaa maalivahtipeliämme loppukaudeksi edelleen haastavina aikoina. Tiedämme hyvin hänen osaamisensa maalivahtina ja siksi tartuimme häneen kiinni, kun se tuli mahdolliseksi”, Tapparan urheilujohtaja Jukka Rautakorpi kertoo seuratiedotteessa.

”Kalnins on nykypäiväinen maalivahti, jolla on hyvä kyky lukea peliä ja sijoittua järkevästi pelin kannalta”, analysoi samalla Tapparan maalivahtivalmentaja Aki Näykki.