TILANNEHUONE

Venäjän jääkiekkonaisilla kunnon hässäkkä

04.02.2022 12:39

Venäjän jääkiekkonaisilla kunnon hässäkkä

Venäjällä oli 18 naista joukkueessa ottelussa Sveitsiä vastaan.

Peking 2022

Venäjän (ROC) naisten jääkiekkojoukkueen olympiaturnauksen alku on ollut varsinainen koronahässäkkä. Venäjä voitti ensimmäisessä ottelussaan Sveitsin maalein 5-2 perjantaina, mutta joutui antamaan urakalla tasoitusta olympia-avauksensa Kanadalle torstaina maalein 12-1 hävinneelle Sveitsille. Venäjän joukkue oli nimittäin ollut koronaeristyksissä maanantaista keskiviikkoon, eikä se päässyt harjoittelemaan lainkaan. Ottelussa Venäjältä puuttui yhä myös tärkeitä pelaajia, kuten joukkueen kapteeni Olga Sosina. Lisäksi Venäjällä oli ottelussa vain 18 pelaajaa, kun Sveitsillä oli käytettävissä 23 pelaajan rosteri. Venäjän ottelun tähti oli Polina Polgareva, joka osui kolmasti.

Seuraavaksi Venäjä kohtaa lauantaina USA:n ja maanantaina Kanadan. Sveitsin turnaus jatkuu sunnuntaina USA:ta vastaan ja maanantaina Suomea vastaan.

 

 

 

 

 


Leijonien Anttila koronaeristykseen Pekingissä

04.02.2022 09:42

Leijonien Anttila koronaeristykseen Pekingissä

Marko Anttila tarvitsee seuraavaksi kaksi negatiivista PCR-testiä. @AOP

Peking 2022

Suomen jääkiekkomaajoukkueen laituri Marko Anttila on koronaeristyksessä Pekingissä. Anttila on antanut positiivisen koronanäytteen Pekingiin saavuttaessa. Anttila, 36, on sairastanut koronan jo kerran.

”Marko Anttilalla todettiin koronavirustartunta joukkueen seulontatesteissä 19. tammikuuta 2022. Anttilalla ei ollut koronatautiin viittaavia oireita, eikä niitä seurannan aikana ole kehittynyt. PCR-testejä on seurattu lähes päivittäin ennen olympiamatkalle lähtöä. Yli kahden viikon jälkeen Anttilan PCR-testi on ollut ajoittain positiivinen, mikä on tyypillinen tilanne koronatartunnan jälkeen”, Suomen olympiajoukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen kertoo liiton tiedotteessa.

Suomesta lähtiessä Anttilan koronatesti oli negatiivinen, mutta Kiinaan saavuttaessa siis jälleen positiivinen.

”Kiinan viranomaiset asettivat Anttilan eristyshotelliin. PCR-testiä seurataan päivittäin ja Anttila vapautuu annettuaan kaksi peräkkäistä negatiivista testiä. Anttila voi hyvin, eikä aiheuta tartuntariskiä joukkueelle.”

Leijonien ensimmäinen ottelu Pekingin olympiakaukalossa on torstaina 10. helmikuuta Slovakiaa vastaan.

Myös Ruotsin Tre Kronoreissa on koronapositiivisia pelaajia. Henrik Tömmernes ja varamies Theodor Lennström ovat antaneet positiivisen tuloksen Kiinaan tultaessa. Suomi, Ruotsi ja Latvia matkasivat Pekingiin samalla lennolla.


Mustonen joutuu jättämään Naisleijonat, Toivola päävalmentajaksi

04.02.2022 08:37

Mustonen joutuu jättämään Naisleijonat, Toivola päävalmentajaksi

Päävalmentaja Pasi Mustonen joutuu palaamaan Suomeen kesken kisojen.@AOP

Peking 2022

Naisleijonien päävalmentaja vaihtuu kesken kisojen. Pasi Mustonen joutuu palaamaan Pekingistä kotiin Suomeen heti perjantaina, koska hänen perheessään on ilmennyt vakava terveystilanne.

”Tilanteen vakavuuden huomioon ottaen päätös oli minulle helppo. Tällä hetkellä minua tarvitaan kotona”, Mustonen kommentoi liiton tiedotteessa.

”Joukkue jää hyviin käsiin, vaikka poistun paikalta. Pyydän myös perheellemme yksityisyyttä tässä tilanteessa.”

Naisleijonien päävalmentajan tehtävän ottaa vastaan Mustosen seuraajaksi jo aiemmin valittu ja joukkueen apuvalmentajana pitkään toiminut Juuso Toivola. Valmennustiimiin kuuluvat myös apuvalmentaja Kari Eloranta, maalivahtivalmentaja Vesa Virta, fysiikkavalmentaja Saija Määttä ja psyykkinen valmentaja Markus Arvaja.

Suomi kohtaa lauantaina Kanadan ja maanantaina Sveitsin. Avausottelunsa torstaina Suomi hävisi USA:lle maalein 2-5.


Jenkkipelaajan turnaus päättyi loukkaantumiseen

03.02.2022 21:07

Jenkkipelaajan turnaus päättyi loukkaantumiseen

USA:n Brianna Decker loukkaantui tilanteessa Ronja Savolaisen kanssa.@AOP

Peking 2022

Amerikkalaisjääkiekkoilija Brianna Deckerin olympiaturnaus päättyi jo ensimmäisessä ottelussa Suomea vastaan. Decker loukkaantui ottelun ensimmäisessä erässä kaaduttuaan yhdessä Ronja Savolaisen kanssa pelitilanteessa. Hänen jalkansa vääntyi ja Decker itki äänekkäästi jäällä, ennen kuin hänet rullattiin sairaspedillä pois. Ottelun lopussa Decker seisoi kuitenkin jo kaukalon laidalla tukeutuen kainalosauvoihin. Jalka oli vahvasti tuettu. Pelata sillä ei kuulemma toistaiseksi voi.

”Tuomari näki, että he olivat vain kiinni toisissaan”, päävalmentaja Joel Johnson totesi USA Hockeylle.

”Mutta minä olen puolueellinen ja näin tilanteen hieman eri tavalla. En silti sano, että se oli väärä tuomio.”

Savolainen oli ottelun jälkeen pyytänyt Deckeriltä anteeksi ja selittänyt, ettei ollut halunnut satuttaa toista.

Decker oli pelaamassa kolmansia olympialaisiaan. Hänen paikallaan joukkueessa pelaa jatkossa Abby Roque, 24. USA ei ole tuonut paikalle sallittuja varapelaajia.

USA:n kapteeni Kendall Coyne Schofield kertoi, että joukkue sai tilanteesta lopulta lisää voitontahtoa ja tahdonvoimaa. USA voitti Suomen maalein 5-2.


Naisleijonille kirvelevä tappio, Tapani loisti silti

03.02.2022 17:54

Naisleijonille kirvelevä tappio, Tapani loisti silti

Susanna Tapani onnistui olympia-avauksessa maalinteossa kahdesti.@AOP

Peking 2022

USA pyöritti Suomen Naisleijonia joukkueiden olympiaturnauksen avausottelussa torstaina maalein 5-2 (2-0,2-0,1-2). Vuoden 2018 olympiakultaa puolustavan USA:n naiset tulivat otteluun fyysisesti ja vauhdikkaina. Peli pyöri alusta asti pääasiassa Suomen puolustusalueella. Suomi antoi osaltaan mahdolliuuksia myös jäähyilemällä, mutta puolustuksen haparoidessa muutenkin, USA käytti varsin tehokkaasti sille tarjoutuneet paikat. Kolmannessa erässä Suomi haki kovasti kavennusta. Lopulta Susanna Tapani onnistui kahdesti. Tapanin jälkimmäinen osuma tarkistettiin otteluajan täytyttyä ja hyväksyttiin maaliksi. Pelikelloon laitettiin silloin vielä 2.20 lisää peliaikaa. Maaleja ei enää syntynyt. Suomen maalia vartioi Anni Keisala. Hän torjui ottelussa peräti 47 kertaa. USA:n Maddie Rooneyn urakka sisälsi 10 torjuntaa. USA vei myös laukaukset 52-12.

”Tiedettiin, että he tulee kovaa ja suoraviivaisesti. Pitkiä pätkiä he saivat pyöriä meidän päässä. Viisi omiin on liika. Pari sellaista oli, jotka olisi pitänyt saada kiinni. Se kolmas ainakin”, Keisala analysoi TV5:n haastattelussa.

Ottelussa loukkaantui Yhdysvaltojen varakapteeni ja puolustaja Brianna Decker. Hän kaatui yhdessä Ronja Savolaisen kanssa ensimmäisessä erässä ja rytäkässä pelaajan jalka vääntyi. Hänet haettiin paareilla pois jäältä.

Maalit: USA-Suomi

10.37  0–1  Amanda Kessel
13.00  0–2  Alex Carpenter, yv

25.32  0–3  Kendall Coyne Schofield
26.36  0–4  Kendall Coyne Schofield

43.15   1–4  Susanna Tapani, yv
48.01  1–5  Alex Carpenter
57.40  2–5  Susanna Tapani, yv

Torstain aiemmassa ottelussa Kanada voitti Sveitsin peräti 12-1. Suomi kohtaa seuraavaksi Kanadan lauantaina aamulla kello 06.10.


Salonen ja Penttala kumparelaskun finaaliin

03.02.2022 14:56

Salonen ja Penttala kumparelaskun finaaliin

Jimi Salonen oli mukana myös neljä vuotta sitten olympialaisissa.@AOP

Peking 2022

Kumparelaskijat aloittivat olympialaisensa torstaina karsintakilpailulla. Suomelta kisassa oli mukana kolme laskijaa. Jimi Salonen ja Olli Penttala varmistivat paikkansa lauantain finaaliin suoraan, sillä Salonen oli karsinnan neljäs ja Penttala yhdeksäs. Karsinnasta pääsi kymmenen parasta suoraan finaaliin. Karsinnan viimeisenä laskenut Severi Vierelä oli kisan 25:s ja hän hakee paikkaa loppukilpailuun lauantain toisesta karsinnasta. Karsinnan voittoon laski kanadalainen huipputaituri Mikael Kingsbury. Toisen sijan otti Ruotsin Walter Wallberg ja kolmannen Ranskan Benjamin Cavet.

 

 

 


Oilersille jälleen voitto, Krakenille ensimmäinen nollapeli

03.02.2022 08:31

Oilersille jälleen voitto, Krakenille ensimmäinen nollapeli

Mikko Koskinen torjui jälleen Oilersin maalilla.@AOP

NHL

Yön NHL-kierroksella Edmonton Oilers jyräsi Capitalsin ja Kraken pelasi seurahistoriansa ensimmäisen nollapelin.

ÖLJYÄ. Ryan Nugent-Hopkins hankki nimensä ottelun tähdistöön tekemällä Edmonton Oilersille ratkaisevat kaksi maalia peräjälkeen kolmannessa erässä ottelussa Washingtonia Capitalsia vastaan. Oilers voitti ottelun 5-3. Oilers oli ottelun alussa jo 3-0 karkumatkalla, mutta Capitals kurottua sen otti kiinni. Mikko Koskinen torjui jälleen Oilers-maalilla ja hän sai kiinni 24 kiekkoa. Alex Ovetshkin ei ollut Capsin kokoonpanossa koronatartunnan vuoksi. Koko kauden hyvässä vireessä ollut venäläispelaaja ei ole tehnyt maalia neljään viimeiseen otteluun ja Capitals kaipaisi niitä jo selvästi. Kymmenestä viimeisestä joukkue on voittanut viisi.

NOLLA. Seattle Kraken pelasi seurahistoriansa ensimmäisen nollapelin New Yorkissa Islandersia vastaan tiistaina. Kraken voitti Islandersin sen upouudessa hallissa maalein 3-0. Philipp Grubauer pysäytti maalillaan 19 kiekkoa ja hänet valittiin ottelun tähdistöön. Nollapeli oli Grubauerin uran 19:s. Kaikki ottelun osumat tulivat sen kolmannessa erässä ja niistä vastasivat Jared McCann, Vince Dunn ja Mason Appelton. Seattle on kuitenkin Pacific-divisioonan viimeisenä. Viimeistä edelliseen Vancouveriinkin on matkaa 12 pistettä.

TOINEN NOLLA. Minnesotan voittoputki venyi kuuteen, kun se voitti Chicagon puhtaalla 5-0-tuloksella Windy Cityssä. Cam Talbot torjui maalillaan 30 kiekkoa. Nollapeli oli All Star -viikonloppuun seuraavaksi suuntaavan Talbotin kauden ensimmäinen, mutta jo uran 25:s. Tappio oli Chicagolle kolmas peräkkäinen. Marc-Andre Fleuryn päivä ei ollut paras. Hänet vedettiin maalilta kolmannessa erässä viiden päästetyn maalin jälkeen. Collin Delia ehti torjuta viisi viisi kiekkoa. Virallinen kakkostorjuja Kevin Lankinen on yhä sairaslistalla.


Ovetshkin missaa taas All Star -tapahtuman

03.02.2022 08:08

Ovetshkin missaa taas All Star -tapahtuman

Aleksander Ovetshkin joutuu jäämään pois All Starista koronan vuoksi. @AOP

NHL

Washington Capitalsin tähtipelaaja Alex Ovetshkin joutuu jäämään pois NHL:n ensi viikonlopun Las Vegasin All Star -tapahtumasta. Ovetshkin antoi keskiviikkona positiivisen koronanäytteen, eikä hän ollut joukkueensa mukana enää illalla ottelussa Edmonton Oilersia vastaan. NHL:n säännösten mukaan pelaajan täytyy eristäytyä viideksi päiväksi ja sen jälkeen antaa vielä negatiivinen PCR-testi. Tämä oli ensimmäinen NHL-ottelu, josta venäläispelaaja oli poissa tällä kaudella

Ovetshkinin poisjäänti on iso asia, sillä hänet oli äänestetty Metropolitan-divisioonan kapteeniksi lauantain All Star -otteluun. Häntä odotettiin mukaan myös perjantain ”Kovin laukaus” -kisaan tapahtuman taito-osiossa. Ovetshkin on valittu All Stariin jo 12 kertaa. Hän on ollut mukana kahdeksan kertaa. Ovetshkinin tilalle viikonlopun tapahtumaan lähtee laituri Tom Wilson. Vegasin All Star -tapahtuma on Wilsonille uran ensimmäinen.

 


Naisleijonien urakka aluillaan – ”Olemme tosi valmiita”

02.02.2022 17:37

Naisleijonien urakka aluillaan – ”Olemme tosi valmiita”

Ronja Savolainen oli mukana myös vuoden 2018 olympiajoukkueessa.@AOP

Peking 2022

Naisleijonat avaa olympiaturnauksensa torstaina ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Rima on heti korkealla sillä Yhdysvallat  puolustaa turnauksessa olympiakultaa. Leijonat ovat olleet kisapaikalla jo jonkun aikaa ja turnausrytmiin on päästy. Viime olympialaisissa jo pronssia voittamassa ollut puolustaja Ronja Savolainen, 24, sanoo, että joukkueessa riittää paljon intoa.

”Uskon, että olemme tosi valmiita. Kun on tällaiset isot pippalot, kaikki haluavat näyttää, että valmiita ollaan. Jäällä on näkynyt, että kaikki ovat innoissaan. Ensikertalaisilla on intoa ja niin on meillä vanhuksillakin”, Savolainen summaa liiton haastattelussa.

Suomen ottelu Yhdysvaltoja vastaan 3. helmikuuta kello 15.10.


Koronaa Leijonissa – varasuunnitelmat jo tehty

02.02.2022 17:18

Koronaa Leijonissa – varasuunnitelmat jo tehty

Joonas Kemppainen jää pois olympialeijonista.@AOP

Peking 2022

Leijonien olympiajoukkueen hyökkääjä Joonas Kemppainen joutuu jäämään pois ryhmästä koronavirustartunnan vuoksi. Leijonat matkaavat Pekingiin keskiviikkoiltana, eikä Kemppainen lähde silloin mukaan. Kemppaisen tilalle on jo nimetty Joonas Nättinen, joka pelaa työkseen KHL:n Severstal Tšerepovetsissa. Joukkueesta jää pois toistaiseksi myös Sveitsissä tapahtuneen altistuksen vuoksi hyökkääjä Toni Rajala. Hänen tilannettaan seurataan ja hän saattaa matkustaa Pekingiin vielä seuraavalla lennolla maanantaina 7. helmikuuta.

Leijonat käyttää hyväkseen olympialaisten uutta varapelaajamahdollisuutta. Joukkuejohto on nimennyt mukaan neljä varapelaajaa, jotka lähtevät mukaan olympialaisiin. Pelaajat edustavat kaikki KHL-joukkueita. Varapelaajat eivät majoitu kisakylään, vaan kuuden kilometrin päähän sieltä. Lisäksi on valittuna kotimaahan jäävä varamaalivahti.

 

Hyökkääjät
Veli-Matti Savinainen, KHL, Jokerit
Teemu Turunen, KHL, Jokerit

Puolustajat
Oliwer Kaski, KHL, Avangard Omsk
Tommi Kivistö KHL, Jokerit

Maalivahti
Janne Juvonen, KHL, Jokerit on kotimaahan jäävä varamaalivahti

 


Sarokselle sadas voitto ja paljon kehuja

02.02.2022 09:04

Sarokselle sadas voitto ja paljon kehuja

Juuse Saros on tällä kaudella torjunut 24 voittoa.@AOP

NHL

Nashville Predatorsin Juuse Saros, 26, pelasi tiistaina sadannen NHL-otteluvoittonsa, kun Predators kaatoi Vancouver Canucksin Nashvillessä 4-2. Saros taiteili ottelussa 30 torjuntaa.

”Noh, sata voittoa on hänelle hieno rajapyykki. Hän on nöyrä kaveri. Hän työskentele ahkerasti. Hän on erittäin lahjakas. Hän on luotettava. On mahtavaa koko organisaatiolle, että maalilla on tuollainen kaveri”, Predatorsin päävalmentaja John Hynes kehuu NHL:n haastattelussa.

Samaan sadan voiton rajapyykkiin ovat Predatorsissa yltäneet aiemmin vain Pekka Rinne ja Tomas Vokoun.

Seitsemättä kauttaan NHL:ssä torjuva Saros on valittu myös mukaan NHL:n All Stars tapahtumaan, joka on ensi viikonloppuna.

 


Arizona yllätti Coloradossa, Rantanen silti tehokas

02.02.2022 08:38

Arizona yllätti Coloradossa, Rantanen silti tehokas

Mikko Rantanen ohitti loistavan Scott Wedgewoodin toisessa erässä.@AOP

NHL

Yön NHL-kierroksella nähtiin yllätyksiä. Floridan kotitaika ei veny vieraspeleihin. Arizona Coyotes katkaisi puolestaan Coloradon vyöryn. Dallasillakin oli hieman heikompi ilta.

KOTITAIKA. Aleksander Barkov syötti ensin Anthony Duclairin ja sitten Sam Reinhartin ylivoimaosuman ottelussa NY Rangersia vastaan Madisonilla, mutta Rangers katkaisi silti pantterien neljän ottelun voittoputken 5-2-voitollaan. Ottelun suurin tähti oli Rangersin Kris Kreider, joka viimeisteli 2+2-tehot ja otti osumillaan haltuunsa liigan maalipörssin ykköspaikan. Floridan yrittämisestä homma ei hitsannut. Rangersin Igor Shesterkin taiteili ottelussa 34 torjuntaa. Rangers on nyt voittanut kaksi viimeistä otteluaan.

HÄH! Jo kerran varsinaisella peliajalla maalin tehnyt Arizonan Alex Galchenjuk ratkaisi voittomaalikisassa voiton Coyotesille ottelussa Colorado Avalanchea vastaan. Coyotes voitti lukemin 3-2. Tulos katkaisi Coloradon aivan käsittämättömän 18 kotiotteluvoittoputken. Nazem Kadri ja Mikko Rantanen tekivät ottelussa maalin mieheen. Rantanen pelasi hyökkääjistä eniten, melkein 23 minuuttia ja hänet valittiin ottelun kolmostähdeksi. Avalanchen Darcy Kuemper teki ottelussa 22 torjuntaa. Toisessa päässä Scott Wedgewood oli kiireisempi. Hän torjui 38 kiekkoa ja oli Coyotesin voiton takuumies. Hänet valittiin ykkösähdeksi.

ONNENKANTAMOINEN. Dallasin Miro Heiskanen ja Esa Lindell saivat syöttöpisteet Jason Robertsonin 2-1-maaliin ja ensimmäisessä erässä Dallas johti pian jo 3-1, mutta niin vain Calgary vei pisteet Dallasista 4-3. Ottelun ratkaisi Flamesin Oliver Kylington, joka pääsi mukaan hyökkäykseen suoraan rangaistusaitiosta ja teki saman tien ottelun voittomaalin kolmannen erän lopulla. Dallas on hävinnyt seitsemästä viimeisestä ottelustaan kaksi.