TILANNEHUONE

Futsalmiehet tasatulokseen Italian kanssa

21.01.2022 00:24

Futsalmiehet tasatulokseen Italian kanssa

Henri Alamikkotervo teki Italiaa vastaan kaksi osumaa.@AOP

Muu urheilu

Suomen miesten futsalmaajoukkue avasi EM-kisansa tasatuloksella 3-3 Italiaa vastaan. Suomi on kohdannut Italian aiemminkin, mutta on aina hävinnyt keskinäiset ottelut. Suomen historian ensimmäisen futsalin arvokisamaalin teki Henri Alamikkotervo, kun ottelua oli pelattu vain 53 sekuntia. Varapaikalta kisajoukkueeseen viime hetkellä noussut Alamikkotervo, 20, teki ottelussa lopulta kaksi osumaa. Suomen kolmannen osuman viimeisteli Panu Autio. Suomi piteli myös voitosta kiinni, mutta Italia tasoitti ottelun ylivoimalla. Suomen päävalmentaja Mico Martic oli tyytyväinen illan peliin.

”Pelisuunnitelma oli pitää heidät kaukana maalistamme. Heillä on niin paljon taitoa, että jos he pääsevät lähelle maalia, niin on vaikea pelata heitä vastaan. Joskus olimme hyviä ja joskus teimme pieniä virheitä. Kokonaisuudessaan kaikki meni kuten suunnittelin. Lopussa he tekivät ylivoimalla maalin, mutta olimme myös väsyneitä siinä vaiheessa. Olen tyytyväinen”, Martic sanoi liiton haastattelussa.

Suomi kohtaa seuraavaksi Kazakstanin 24.1. Haaste on silloinkin kova, sillä kyseessä on MM-välieräjoukkue, joka pelasi 4-4-tasapelin Slovenian kanssa ensimmäisessä ottelussaan.

 

 


Mikko Koskista mitataan taas – vastassa Florida

20.01.2022 21:31

Mikko Koskista mitataan taas – vastassa Florida

Mikko Koskinen on pelannut viimeksi tammikuun alussa.@AOP

NHL

Edmonton Oilersin maalivahti Mikko Koskinen on jälleen kovan paikan edessä. Mike Smith on taas loukkaantuneena ja varatorjujaksi nostettu Stuart Skinnerkin koronaprotokollassa. Päävalmentaja Dave Tippettin totaalisesti dissaama suomalainen joutuu siis lähes varmasti tolppien väliin, kun kovaa tykittävä Florida Panthers saapuu torstaina vierailulle. Toinen torjujavaihtoehto on 23-vuotias Ilja Konovalov, jolla ei vielä ole yhtään NHL-matsia vyöllään, tosin KHL:stä kokemusta piisaa.

Kanadassakin Oilersin maalivahtitilanne on huomattu. Koskiselta odotetaan nyt sitä huippupeliä. Toimittajat ovat jo olleet veskarin kimpussa.

”Jokainen ottelu on minulle mahdollisuus. Ei sillä väliä, minkälaisessa tilanteessa olet, silti on kilpailtava ja pelattava parhaalla tavallaan. Niin suunnittelen myös tekeväni. Teen parhaani ja annan kaikkeni joukkuetoverieni puolesta”, Koskinen vakuuttaa Edmonton Journalille.

Eniten Koskiselta taidetaan Edmontonissa nyt odottaa sitä, että hän antaa ontuvalle joukkueelle mahdollisuuden onnistua.

”Yksi kaveri ei silti tätä hommaa pelasta. Tämä on meidän joukkueemme. Kaikkien kaverien pukuhuoneessamme. Meidän pitää tulla yhteen ja pelata toisillemme. Tiedän, että pystymme siihen. Se vain täytyy tehdä.”

Koskinen on antanut aiemmin saamansa kritiikin jo mennä. Koska mielessä on nyt muuta.

”Minulla on myös huono muisti. En edes muista mitä eilen tapahtui. Se on luultavasti hyvä asia.”

Edmonton Oilers – Florida Panthers torstaina 20.1.

 

 

 


Kokenut Leijonamiehistö Pekingiin – ”Paljon erityisosaamista”

20.01.2022 19:55

Kokenut Leijonamiehistö Pekingiin – ”Paljon erityisosaamista”

Valtteri Filppula lähtee olympialaisiin. @AOP

Peking 2022

Suomen Leijonamiehistö Pekingin olympialaisiin julkistettiin torstai-iltana. Kisoihin lähtee hyvin kokenut joukkue Euroopassa ja Venäjällä pelaavia pelaajia. Kovinta kokemusta tuovat muun muassa hyökkääjät Valtteri Filppula ja Leo Komarov. Liigasta mukaan valittiin Kärppien Saku Mäenalanen ja Atte Ohtamaa.

”Sata prosenttia mukaan pyydetyistä pelaajista halusi lähteä matkaan. Kaikki urheilijat haluavat edustaa maataan. Spesiaali kausi, mutta siitä huolimatta. Kokemusta joukkueessa on paljon, on menestystä ja tuttuja pelaajia. Tämä on monipuolinen otos  pelaajista. On paljon alivoima- ja ylivoimaosaamista. On aloitusosaamista ja paljon erityisosaamista”, päävalmentaja Jukka Jalonen veti yhteen Discovery+:n julkistamistilaisuudessa.

 

 

Leijonat Pekingissä:

Puolustajat:
2 Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL
3 Friman Niklas, Jokerit Helsinki, KHL
4 Lehtonen Mikko, SKA Pietari, KHL
13 Kemiläinen Valtteri, Vitjaz Podolsk, KHL
38 Hietanen Juuso, HC Ambri-Piotta, NLA
40 Lindbohm Petteri, Jokerit Helsinki, KHL
42 Vatanen Sami, Genève-Servette HC, NLA
55 Ohtamaa Atte, Kärpät Oulu

Hyökkääjät:
12 Anttila Marko, Jokerit Helsinki KHL
15 Aaltonen Miro, Vitjaz Podolsk, KHL
20 Ojamäki Niko, Vitjaz Podolsk, KHL
23 Kemppainen Joonas, SKA Pietari, KHL
24 Björninen Hannes, Jokerit Helsinki KHL
25 Rajala Toni, EHC Biel, NLA
51 Filppula Valtteri, Genève-Servette HC, NLA
60 Granlund Markus, Salavat Julajev Ufa, KHL
65 Manninen Sakari, Salavat Julajev Ufa, KHL
70 Hartikainen Teemu, Salavat Julajev Ufa, KHL
71 Komarov Leo, SKA Pietari, KHL
80 Mäenalanen Saku, Kärpät Oulu
81 Pakarinen Iiro, Jokerit Helsinki, KHL
82 Pesonen Harri, SCL Tigers, NLA

Maalivahdit:
29 Säteri Harri, Sibir Novosibirsk, KHL
35 Tuohimaa Frans, Neftekhimik Nizhnekamsk, KHL
45 Olkinuora Jussi, Metallurg Magnitogorsk, KHL

Alun otteluohjelma:
10.2. klo 10.40 Suomi – Slovakia
11.2. klo 15.10 Latvia – Suomi
13.2. klo 10.40 Suomi – Ruotsi


Naisleijonat olympialaisiin – ”Keisala maailman paras”

20.01.2022 19:36

Naisleijonat olympialaisiin – ”Keisala maailman paras”

Anni Keisala vahtii naisten Leijona-maalia.@AOP

Peking 2022

Jääkiekkoliitto julkisti torstai-iltana naisten Leijona-kokoonpanon Pekingin olympialaisiin. Maalivahti Noora Rädyn nimeä ei listalla ole, mutta kokemusta tuo esimerkiksi Michelle Karvinen ja Jenni Hiirikoski.

”Naiskiekon evoluutio on edennyt niin, että joka paikalla kova nyt kilpailu. Ei ole vapaalippuja. Valinnat eivät ole itsestäänselvyyksiä ja paikka pitää ansaita”, maajoukkueluotsi Pasi Mustonen perusteli valintoja Discovery+:n julkistustilaisuudesta.

”Mitalin voi kisoissa ottaa puolustamalla, mutta kultaa voittaa vain laadukkaasti hyökkäämällä.”

Kaikki valmentajat sitoutuivat Mustosen mukaan maalivahdin valintaan. Mustosen mukaan toiseksi paras maalivahti on Noora Räty. Häntä ei kuitenkaan valittu joukkueeseen.

”Jokaisella valitsijalla oli kiistatta sama nimi paperissa – Anni Keisala. Hänet valittiin maailman parhaaksi maalivahdiksi MM-pronssiottelun jälkeen”, Mustonen perusteli.

Naisten Leijona-joukkue:

Puolustajat:
2 Karjalainen Sini, University of Vermont
6 Hiirikoski Jenni, Luleå HF
7 Rantala Sanni Kiekko-Espoo
8 Viitasuo Ella, Kiekko-Espoo
9 Laitinen Nelli, Kiekko-Espoo
15 Tuominen Minnamari, Kiekko-Espoo
88 Savolainen Ronja, Luleå HF

Hyökkääjät:
10 Holopainen Elisa, Kiekko-Espoo
12 Vanhanen Sanni, Tappara
16 Nieminen Petra, Luleå HF
23 Hakala Sanni, HV71
24 Vainikka Viivi, Luleå HF
27 Liikala Julia, HIFK
28 Nylund Jenniina, St. Cloud State University
32 Vesa Emilia, Kiekko-Espoo
33 Karvinen Michelle, Malmö Redhawks
34 Sundelin Sofianna, Team Kuortane
40 Tulus Noora, Luleå HF
61 Niskanen Tanja, KalPa
77 Tapani Susanna, KRS Vanke Rays

Maalivahdit:
1 Mäkinen Eveliina, Brynäs IF
18 Räisänen Meeri, JYP U20 Akatemia
36 Keisala Anni, Ilves

Alun otteluohjelma:

3.2. kello 15.10 Suomi – Yhdysvallat
5.2. kello 6.10 Kanada – Suomi
7.2. kello 15.10 Suomi – Sveitsi
8.2. kello 15.10 Venäjän olympiakomitean joukkue – Suomi


NHL aikatauluttanut uudellen siirrettyjä otteluita

20.01.2022 17:23

NHL aikatauluttanut uudellen siirrettyjä otteluita

NHL:ää pelataan paljon myös helmikuussa.@AOP

NHL

NHL on aikatauluttanut uudelleen 98 ottelua, jotka koronavirustartunnat ja siihen liittyvät syyt siirsivät pois alkuperäiseltä ajankohdaltaan. Iso osa otteluista pelataan olympiatauon aikana 7.-22. helmikuuta.

NHL haluaa saada runkosarjan pelattua alkuperäisessä aikataulussaan eli 29. huhtikuuta mennessä ja aloittaa myös pudotuspelit sovitusti toukokuussa. NHL:ssä on tähän mennessä siirretty 104 ottelua.

 

 

 

 

 

 


Muutama Liigan matsi siirtyy koronan vuoksi

20.01.2022 17:01

Liiga

Jääkiekon Liiga tiedottaa uusista koronatartunnoista. Tapparan ja SaiPan pelaajilla on todettu koronatartuntoja ja molemmat joukkueet seuraavat nyt viranomaissuositusta omaehtoisesta karanteenista. Tapparan perjantain ottelu Jyväskylässä JYPiä vastaan siirtyy, samoin kuin lauantainen Tapparan ja KooKoon kohtaaminen. SaiPalta siirtyy ottelu Vaasan Sportia vastaan. Lisäksi siirretään varotoimenpiteenä Tapparaa vastaan tiistaina pelanneen Sportin ottelu KooKoota vastaan perjantailta.

Siirretyt ottelut:

Perjantai 21.1.
JYP – Tappara
KooKoo – Sport

Lauantai 22.1.
Tappara – KooKoo
SaiPa – Sport

 

 


Italia tosi kova haaste futsalmiehille

20.01.2022 13:32

Italia tosi kova haaste futsalmiehille

Futsalin EM-kisat alkavat torstaina. Suomi kohtaa Italian.@AOP

Muu urheilu

Suomen futsalmaajoukkue avaa EM-kisaurakkansa torstai-iltana Hollannissa ottelussa Italiaa vastaan. Suomen joukkueen päävalmentaja Mico Martic pitää vastustaajaa yhtenä mestarisuosikkina. Suomi on kohdannut Italian EM- ja MM-karsinnoissa, mutta ei ole pystynyt sitä vielä voittamaan.

”Kun olemme saavuttaneet parhaat tuloksemme huippumaita vastaan, niin ne ovat aina olleet vähämaalisia otteluita. Voittomme mahdollisuudet piilevät siinä, että meidän on pystyttävä puolustamaan hyvin sekä suojella omaa maaliamme kaikin mahdollisin keinoin. Maalivahtipeli on tärkeässä roolissa ja hyökkäyspäässä meidän on käytettävä maalipaikkamme tehokkaasti hyväksemme. Olemme hävinneet Italiaa vastaan kolme edellistä ottelua, joten nyt olisi voiton aika”, Martic toteaa liiton haastattelussa.

Suomi ja Italia EM-ottelu torstaina kello 21.30. Ottelua voi seurata YLE TV2:sta ja Areenasta.

 


Tottenhamille ihmevoitto – Contelle tärkeä viesti

20.01.2022 10:24

Tottenhamille ihmevoitto – Contelle tärkeä viesti

Steven Bergwijn ei luovuttanut. Kaksi maalia muutamaan minuuttiin lisäajalla ällistytti kaikki.@AOP

Valioliiga

Tottenham Hotspur voitti Leicesterin 3-2 lisäajan kahdella aivan uskomattomalla maalilla keskiviikkona. Vielä ottelun 94. minuutilla Tottenham oli häviämässä ottelua. Ratkaisevat maalit viimeisteli 79. minuutilla vaihdosta sisään tullut Steven Bergwijn ajassa 90+5 ja 90+7. Ottelun jälkeen Tottenhamin manageri Antonio Conte muistutti, että joukkueen filosofiaan kuuluu, ettei koskaan anneta periksi.

”Ikinä ei pidä antaa periksi, aina pitää taistella. Lopussa olimme todella hyviä ja uskoimme itseemme”, Conte myhäilee BBC:n haastattelussa.

Tottenhamin kausi on ollut enemmän kuin värikäs. Conten aikana joukkue ei ole vielä hävinnyt Valioliigan ottelua. Silti italialaismanagerin motivaatiota pysyä seurassa on välillä ehditty kyseenalaistaa. Illan tiukka ottelu vakuutti Conten kuitenkin jostain erityisestä ja hyvin tärkeästä.

”Ryhmä on näyttänyt, että se haluaa työskennellä kanssani. Se kehittyy myös joka päivä. He tietävät oikein hyvin, että edessä on pitkä tie. Minulle taas on tärkeää tietää, että minulla on ryhmä pelaajia, jotka haluavat kehittyä. Askel askeleelta tasoa nostetaan ja laatua parannetaan.”

”Kehityskohteena voi nyt ajatella sen, että emme vielä ymmärrä, että ottelussa on ne tärkeät avainhetket, joita täytyisi hallita, vaan menemme vain kovalla vauhdilla eteenpäin. Välillä palloa pitää hallita ja välillä ottelua. Erinomainen joukkue ymmärtää tämän.”

Tottenhamin seuraava kohtaaminen on jälleen Chelseaa vastaan. Ottelupari kohtaa tällä kertaa Valioliiga-ottelussa, joka pelataan sunnuntaina kello 18.30.

 


Rangersilla maalijuhlat – Rantasen pisteputki poikki

20.01.2022 08:18

Rangersilla maalijuhlat – Rantasen pisteputki poikki

Kaapo Kakko pelaa Rangersissa kolmatta kauttaan.@AOP

NHL

Keskiviikkoillan NHL-kierroksella pelattiin kolme ottelua. Yhdessäkään suomalaiset eivät päässeet tehopisteille. New York Rangers voitti Maple Leafsin 6-3 The Gardenilla. Rangersin tehomiehinä esiintyivät Ryan Reaves ja Adam Fox, jotka molemmat viimeistelivät kaksi maalia. Fox nappasi lisäksi syöttöpisteen. Reaves on tehnyt urallaan vain kerran aikaisemmin kaksi maalia yhdessä ottelussa. Se tapahtui keväällä 2013. Rangersin Kaapo Kakko pelasi nyt uransa 150 NHL-ottelun. Hän oli jäällä reilut 13 minuuttia. Igor Shesterkin oli jälleen iso apu Rangersin voitossa. Hän torjui 35 kiekkoa.

Arizona Coyotes otti toisen peräkkäisen voittonsa, kun Devils taipui New Jerseyssä maalein 4-1. Coyotes onnistui laajalla rintamalla. Tehoja merkittiin kymmenelle kenttäpelaajalle. Karel Vejmelka teki Coyotes-maalilla 35 torjuntaa. Devils oli ottelussa niskanpäällä laukauksissa, vaikka se ei lopputuloksessa näy. Devils laukoi 36 kertaa ja Coyotes vain 17.

Colorado Avalanche kävi kunnon nahinan Ducksia vastaan Anaheimissa. Ottelun voitti Avalanche 2-0. Nazem Kadrin tehot ottelussa olivat 1+1. Kadrin tehopistesaldo on nyt jo 51. Toisen Avalanchen illan maaleista teki Samuel Girars. Mikko Rantanen pelasi melkein 22 minuuttia ja teki neljä laukausta kohti maalia. Kolmessa edellisessä ottelussa Rantanen oli tehnyt kuusi tehopistettä, nyt pisteputki katkesi. Pavel Francouz torjui Avalanchelle 34 kiekkoa. Colorado on hävinnyt vuoden kymmenestä ottelustaan vain yhden.


Jenkit nuorella joukkueella olympialaisiin

19.01.2022 12:58

Jenkit nuorella joukkueella olympialaisiin

USA:n luotsi David Quinn luotsasi vielä viime keväänä NY Rangersia.@AOP

Peking 2022

USA on julkistanut miesten jääkiekkojoukkueensa Pekingin olympialaisiin. Koska NHL-pelaajat jättävät osallistumatta kisoihin, koostuu joukkue 15:sta NCAA-pelaajasta, kahdesta AHL-pelaajasta ja kahdeksasta Euroopassa ja Venäjällä pelaavasta pelaajasta. Mukana on myös KHL:n Jokerien Brian O’Neill. Maajoukkuetta luotsaa David Quinn, joka muistetaan esimerkiksi NY Rangersin luotsina, mutta hänellä on vyöllään kokemusta myös NCAA- ja AHL-joukkueiden valmentamisesta. USA:n joukkue on keski-iältään nuorin sitten 1994 kisojen. Keski-ikä on 22,4. Tosin vanhin pelaaja, maalivahti Pat Nagle, on 34-vuotias. USA:n ensimmäinen olympiaottelu pelataan Pekingissä 10. helmikuuta Kiinaa vastaan.

 

 

 

Team USA:

Hyökkääjät:
Nick Abruzzese, Harvard, NCAA
Ken Agostino, Torpedo, KHL
Matty Beniers, Michigan, NCAA
Brendan Brisson, Michigan, NCAA
Noah Cates, Minnesota-Duluth, NCAA
Sean Farrell, Harvard, NCAA
Sam Hentges, St. Cloud State, NCAA
Matthew Knies, Minnesota, NCAA
Marc McLaughlin, Boston College, NCAA
Ben Meyers, Minnesota, NCAA
Andy Miele, Torpedo, KHL
Brian O’Neill, Jokerit, KHL
Nick Shore, Sibir, KHL
Nathan Smith, Minnesota State, NCAA

Puolustajat:
Brian Cooper, IK Oskarshamn, SHL
Brock Faber, Minnesota, NCAA
Drew Helleson, Boston College, NCAA
Steven Kampfer, Ak Bars Kazan, KHL
Aaron Ness, Providence, AHL
Nick Perbix, St. Cloud State, NCAA
Jake Sanderson, North Dakota, NCAA
David Warsofsky, Ingolstadt, DEL

Maalivahdit:
Drew Commesso, Boston University, NCAA
Strauss Mann, Skellefteå AIK, SHL
Pat Nagle, Lehigh Valley, AHL


HPK:n puolustaja lähtee olympiamatkalle

19.01.2022 10:14

HPK:n puolustaja lähtee olympiamatkalle

Mario Grman valittiin Slovakian olympiamaajoukkueeseen.@ AOP

Peking 2022

Jääkiekon Liigan HPK:n Mario Grman, 24, on valittu edustamaan Slovakiaa Pekingin olympialaisiin. Puolustaja on pelannut tällä kaudella HPK:ssa 20 ottelua tehoilla 1+1. Suomessa hän on edustanut aiemmin myös SaiPaa. Grman on edustanut maataan maajoukkuessa useasti eri tasoilla. Pelaaja lähtee olympiamatkalle 29. tammikuuta. Slovakian ensimmäinen olympialaisten jääkiekko-ottelu on Suomea vastaan 10. helmikuuta. Grman odottaa sitä kuulemma innolla.

”Tietysti olen iloinen, että sain kutsun edustamaan maatani olympialaisissa, se on kunnia-asia. Odotan innolla ensimmäistä ottelua Suomen joukkuetta vastaan”, Grman myhäilee seurahaastattelussa.

 

 


HJK:lle uusi maalivahti Skotlannin Celticistä

19.01.2022 09:44

HJK:lle uusi maalivahti Skotlannin Celticistä

Conor Hazard torjuu myös Pohjois-Irlannin maajoukkuessa.@AOP

Veikkausliiga

Jalkapallon Veikkausliigan HJK on hankkinut maalilleen Skotlannin liigan Celtic FC:stä maalivahti Conor Hazardin, 23. Hazardin kontrahti on lainasopimus ja voimassa kaudelle 2022.

Hazard on pelannut Celticissä jo junioriakatemiassa. Skotlannin Valioliigassa hän on pelannut kaudella 2021 viisi ottelua. Hazard on ollut lainalla aiemminkin, joukkueissa kuten Falkirk FC:ssä, Partick Thistle FC:ssä ja viimeksi Dundee FC:ssä kaudella 2019–20. Hazard on myös Pohjois-Irlannin maajoukkuepelaaja. Hän on edustanut maataan U16-maajoukkueesta lähtien. Miesten tasolla hän on torjunut maajoukkuepaidassa vuodesta 2018 lähtien.

”Kun ensimmäisen kerran kuulin siirrosta, sain tietää, että Helsinki kaunis paikka asua ja että HJK Helsinki on Suomen suurin seura. Tämä on hieno mahdollisuus minulle näyttää osaamiseni”, Hazard muotoilee seurahaastattelussa.

Hazard haluaa nousta Celtic FC:n ykkösmaalivahdiksi.

”Tämä on Conorille hyvä siirto. Hän saa hyvän mahdollisuuden saada peliaikaa ja olen varma, että hän tarttuu siihen tulevalla kaudella. Uskomme, että HJK Helsinki on loistava ympäristö hänelle”, Celtic FC:n manageri Ange Postecoglou kommentoi siirtoa.