TILANNEHUONE

Itä tyrmäsi Lännen historiallisessa kotiutuslyöntkisassa

20.07.2025 18:31

Itä tyrmäsi Lännen historiallisessa kotiutuslyöntkisassa

Patrik Wahlsten löi kotiutuslyöntikisassa kunnarin. @ Linnea Laatikainen

Pesäpallo

Itä tyrmäsi Lännen historiallisella tavalla miesten Itä-Länsi-ottelun kotiutuslyöntikisassa Kouvolassa sunnuntaina.

Itä voitti avausjakson kahdella Patrik Wahlstenin lyönnillä 2-1. Toisella jaksolla Perttu Ruuska siivitti neljällä juoksullaan puolestaan Lännen 5-0-voittoon.

Varsinainen draama nähtiin kuitenkin kotiutuslyöntikissa.  Elias Pitkänen kotiutti Idän ensimmäisenä lyöjänä Eemeli Laineen ja Wahlsten täräytti heti perään merkistä kunnarin. Hannes Pekkinen löi Wahlstenin jälkeen merkistä myös kakkospuolelta läpi, mutta paloi kolmostaipaleella ennen Idän toista kunnaria.

Kun Tuukka Sarkkinen ja Samu-Kalle Varonen löivät vielä juoksun mieheen, Itä johti kotiutuslyöntikisaa avaavan vuoron jälkeen sensaatiomaisesti 6-0. Ruudun selostajat Antti Tokkari ja Anssi Ritari totesivat, ettei kumpikaan ollut nähnyt miesten peleissä koskaan aikaisemmin sitä, että viisi lyöjää olisi lyönyt kotiutuskisassa samalla lyöntikierroksella kuusi juoksua.

Ruuska ja Aapo Hiltunen kavensivat Lännen tasoittavalla kotiutuslyöntikisan numerot 6-2:een, mutta se ei Länttä auttanut.

Itä on voittanut viidestä edellistä Itä-Lännestä neljä ja johtaa voittotilastoa nyt 42-38.


MM-rallin voittaja Solberg ei tiedä tulevasta

20.07.2025 18:29

MM-ralli

Viron MM-rallin voittaja Oliver Solberg oli tunteellinen ensimmäisen rallin pääsarjan voittonsa jälkeen. Solberg kiitteli perhettään tuesta. Tukea perhe osaa antaa. Solbergin isä Petter on voittanut omalla urallaan 13 MM-rallia ja kerran mestaruuden.

”Olemme aina tehneet tätä yhdessä perheenä, vaikka se ei tietysti aina ole ollut helppoa”, Solberg pohti DirtFishille.

”Me olemme sellaisia ja olemme aina uskoneet ja taistelleet yhdessä.”

Solberg ajoi voittoon Toyotan Rally1-autolla. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän kisasi valmistajan Rally1-menopelillä.

”Toyota on ollut niin vastaanottavainen, avoin ja arvostava perhettämme kohtaan ja ottanut koko perheeni hyvin lämpimästi vastaan. Tämä on ollut todella upea viikonloppu meille.”

Solberg ei vielä osaa kertoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hän ajaa kahden viikon päästä Suomen MM-rallin taas Toyota GR Yaris Rally2:lla.

”En tiedä tulevasta”, Solberg vastasi.

”Tämä on ollut joka tapauksessa elämäni fantastisin viikonloppu. En olisi voinut tehdä yhtään enempää. Minulla ei ole koskaan ollut näin hauskaa elämässäni.”

”Paluu Rally2:een on ensi viikon ongelma. En pohdi sitä nyt.”


Sensaatiomies vei Viron MM-rallin – Rovanperä 4:s

20.07.2025 14:22

MM-ralli

Viron MM-rallin sensaatiokuljettaja Oliver Sohlberg piti rallin kärkipaikkansa loppuun asti. Toyotalla ajaneen ruotsalaisen ero toiseksi sijoittuneeseen Hyundain Ott Tänakiin oli lopulta 25,2 sekuntia.

Kolmas oli Tänakin tallitoveri Thierry Neuville ennen Power Stagen voittanutta Kalle Rovanperää, joka hävisi taistelun kolmannesta sijasta belgialaiselle 7,3 sekuntia. Toyota-kuski Sami Pajari oli lopputuloksissa seitsemäs.

Rovanperä oli Power Stagen maalissa pettynyt mies.

”Vauhtia ei vain ollut riittävästi”, suomalainen totesi.

Viron MM-ralli oli 23-vuotiaan Sohlbergin ensimmäinen ralli Toyotan Rally1 -autolla. Hän oli ajanut ennen Viroa 26 MM-rallia, muttei yhtään sitten kauden 2022 jälkeen, jolloin hän sai potkut Hyundailta.

Tänak johtaa MM-sarjaa nyt 162 pisteellä. Elfyn Evans on jäänyt virolaisesta yhden pisteen. Sebastien Ogier on 21 pistettä Tänakin perässä ja Rovanperä 24 pistettä. Pajari yhdeksäs 38 pisteellä.

Seuraavana rallin MM-kalenterissa on vuorossa kahden viikon päästä ajettava Suomen MM-ralli.


Mersun Wolff haluaa Ferrari-pomolle työrauhaa

20.07.2025 07:38

Mersun Wolff haluaa Ferrari-pomolle työrauhaa

Toto Wolff näkee, että menestys vaatii aikaa. © Red Bull Content Pool

Formula 1

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on intoutunut puolustamaan virkaveljeään Ferrarilla Fred Vasseuria, joka on ollut kovan kritiikin kohteena tallin heikon menestyksen vuoksi.

”Tällä hetkellä talleissa tuntuu ovet käyvän hyrrinä. Minun mielestäni F1:ssä ei voi ostaa aikaa ja kunnon johtamiselle on annettava aikaa, jotta se lopulta onnistuu”, Wolff perusteli F1.comin haastattelussa.

”Olemme puhuneet Jean Todtista paljon. Jos en ole väärässä hän siirtyi Ferrarille 1993 ja voitti mestaruuden 2000. Siinä on kahdeksan vuotta välissä. Niin se tässä lajissa menee ja menestys tulee sykleissä.”


Kovaa draamaa – Saksa voitti Ranskan silti

20.07.2025 05:08

Jalkapallo

Vajaa pelaajistolle jo heti ottelun alussa joutunut Saksa voitti lopulta rangaistuslaukauksilla Ranskan naisten EM-jalkapallon puolivälierässä. Rankkareille edettiin tasalukemissa 1–1 ja Saksa vei ratkaisulaukaukset 6–5.

Saksa joutui pelaamaan yhden vajaalla jo ottelun 13. minuutista lähtien, koska Kathrin Hendrich sai punaisen kortin vedettyään Ranskan Griedge Mbockia hiuksista pelitilanteessa.

Siitä seurasi myös rangaistuspotku, jonka iski Saksan maalin perukoille Ranskan Grace Geyoro. Se jäi Ranskan ainoaksi osumaksi. Saksan ainoa pelitilannemaali tuli pian perään. Ottelun 25. minuutilla Sjoeke Nüsken veti pallon Ranskan maaliin.

Saksan maalivahti Ann-Katrin Berger torjui upeasti koko illan ja lopulta hän oli joukkueensa sankari onnistuessaan torjumaan Alice Sombathin rankkarivedon.

Ranska putosi ulos EM-turnauksen puolierävaiheessa jo neljättä kertaa. Välierässä jatkoon edennyt Saksa kohtaa maailmanmestari Espanjan keskiviikkona.


Vanninen johdossa EM-kisojen 7-ottelussa

19.07.2025 21:34

Yleisurheilu

Saaga Vanninen johtaa naisten seitsenottelua ensimmäisen päivän jälkeen alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Norjan Bergenissä.

Vanninen johtaa kisaa kolmen pisteen turvin Britannian Abigail Pawlettiin. Vannisella on pisteitä koossa 3870 ja Pawlettilla 3867. Kolmantena ottelussa on Ranskan Maeva Bastien 3652 pisteellään

Vanninen juoksi 100 metrin aidoissa ennätyksensä ajalla 13,25 sekuntia. Korkeushypyssä hän ylitti 180. Kuulaa Vanninen pukkasi 15,09 ja kisapäivän lopuksi hän juoksi 200 metriä aikaan 24,45.

”Aidat oli hyvä. Korkeushypyn tulos oli hyvä, mutta tekniikka hajosi riman noustessa ylemmäs. Kuulantyöntö oli teknisesti tosi huonoa, onneksi meni noinkin hyvin. 200 metriin en ole tyytyväinen”, Vanninen arvioi liiton haastattelussa.

Vilma Itälinna on 7-ottelussa kuudentena. Hän on kerännyt pisteitä 3566.


Monoselle EM-kultaa mahtisuorituksella

19.07.2025 20:47

Yleisurheilu

Ilona Mononen juoksi alle 23-vuotiaiden EM-kisojen 3000 metrin estejiuoksussa Norjan Bergenissa EM-kultaa lauantai-iltana.

Mononen voitti kisan kovalla loppukirillä viimeisen esteen jälkeen. Mononen teki kisassa taktisen suorituksen. Hän juoksi koko kisan sisäradalla ja kisaa johtaneen Espanjan Marta Serranon perässä.

Viimeisen esteen ylitys sujui Monoselta espanjalaista paremmin ja hän pystyi ohittamaan Serranon. Monosen voittoaika oli 9.30,49.

Pronssia kisassa otti Saksan Adia Budde.

Monosen kulta on Suomen kolmas mitali Bergenin EM-kisoissa. Perjantaina pituushyppääjä Kasperi Vehmaa voitti EM-pronssia 797 kantaneella hypyllään ja aiemmin lauantaina Eemil Porvari heitti EM-pronssia keihäässä 79,88 metriä kantaneella viskaisulla.


Solberg jyrää – Rovanperä pettynyt

19.07.2025 20:33

MM-ralli

Oliver Solberg porhaltaa Toyota Rally1-autollaan vahvasti kohti ensimmäistä MM-rallin voittoaan. Ruotsalaiskuski johtaa Viron MM-rallia lauantain ajojen jälkeen peräti xxxx sekunnilla. Solberg aloitti päivän vahvasti ajamalla pohjat kolmelle ensimmäiselle EK:lle. Lopulta hän ajoi pohjat päivän aikana neljälle EK:lle.

Hyundai-kuskit ovat kiinni muissa palkintopallisijoissa. Toisena rallissa on kotiteillään kaasutteleva Ott Tänak ja kolmantena Thierry Neuville. Tänak on jäänyt Solbergille 21,1 ja Neuville 25,1 sekuntia.

Toyotan Kalle Rovanperä voi vain unelmoida Viron voittoputkensa jatkosta. Rovanperä ei pysty laittamaan kampoihin kärkiautoille. Hän on rallissa lauantain jälkeen sijalla neljä ja 51,6 sekuntia kärjelle jääneenä. Palkintopalli on 26 sekunnin päässä.

”Ei hirveesti mitään positiivista. Ei ole työkaluja, vauhti on mitä on. Täällä ei ikinä ole ollut vauhdin kanssa ongelmaa, mutta nyt ei vain löydy lääkkeitä. Joka pätkällä on yritetty maksimit tulla”, Rovanperä totesi MTV Urheilun haastattelussa.

Sami Pajari on rallissa kahdeksantena. Eroa kärkeen on yli pari minuuttia. MM-sarjaa johtava Toyotan Elfyn Evans on rallissa sijalla seitsemän. Hän on Solbergia puolitoista minuuttia jäljessä.

MM-ralli: Viron MM-ralli jatkuu sunnuntaina kello 09.39 EK18:lla.


Porvari EM-pronssille keihäässä

19.07.2025 19:43

Yleisurheilu

Suomen mitalitili alle 23-vuotiaiden yleisurheilun EM-kisoissa karttui lauantai-iltana kahteen, kun Eemil Porvari kiskaisi miesten keihäskisassa 79,88 metrisen kaaren neljännellä kierroksella ja otti sillä EM-pronssia Norjan Bergenin kisoissa.

Aiemmin kyynärpäävammasta kärsinyt Porvari oli kisassa toisena vielä viimeisen heittokierroksen alkaessa, mutta puolustava mestari Espoon kisoista, Ukrainan Artur Felfner, heitti viimeisellään 81,14 metrisen ja nousi sillä kolmannelta sijalta jälleen kultamitalistiksi.

”Tämä maistuu kyllä kovan kevään jälkeen. Vähän kismittää, kun rahkeita olisi ollut parempaankin”, Porvari sanoi Ylen haastattelussa.

Kisan hopeamitalisti oli Saksan Nick Thumm, joka heitti 80,74 metriä. Se oli Thummin kisan paraas veto ja myös oma ennätys.

Suomen Tuomas Närhi heitti parhaallaan 71,87 ja oli sillä kisan kahdeksas.

Suomen ensimmäisen mitalin nuorten EM-kisoissa otti perjantaina pituushyppääjä Kasperi Vehmaa, joka hyppäsi pronssia tuloksella 797.


Länsi voitti naisten Itä-Lännen Kouvolassa

19.07.2025 19:09

Länsi voitti naisten Itä-Lännen Kouvolassa

Länsi juhli Itä-Lännen voittoa Kouvolassa. @ Linnea Laatikainen

Pesäpallo

Länsi palasi vuoden tauon jälkeen takaisin voittokantaa naisten Itä-Lännessä Kouvolassa, kun Lännen naiset kaatoivat Idän 2-0 (3-2, 4-3).

Ensimmäinen jakso ratkesi dramaattisella tavalla neljännessä vuoroparissa. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Lännen Silja Syrjälä kotiutti  neljännen aloittavalla Riikka Polson ja Länsi siirtyi samalla 3-1-johtoon.

Jakso näytti ratkenneelta, kun Emmi Särkioja tuli lyömään Idän viimeisenä lyöjänä. Hän pamautti viimeisellä lyönnillään pallon kakkosrajasta maisemaan. Nelli Huotari juoksi kotiin ja Särkioja kiersi itse kunnarin. Tuomarit keskeyttivät kuitenkin Idän juhlinnan ja hylkäsi kunnarin, koska pallo oli mennyt rajoitusalueelle eikä sen aikana voitu edetä kuin kaksi pesänväliä. Samalla jaksoi päättyi, koska Idältä loppuivat lyöjät.

Toisen jakson ratkaisu nähtiin kolmannessa vuoroparissa. Ensin Idän Erica Rosendahl kotiutti Viivi Partasen ja siirtyi 3-2. Kolmannen tasoittavalla Länsi käänsi kuitenkin Tiia Peltosen ja Janette Lepistön johdolla Lännen 4-3-johdoksi, joka jäi lopulta myös jakson lopputulokseksi.

Länsi ehti voittaa 12 kertaa Itä-Lännen peräkkäinen ennen kuin Itä katkaisi Lännen putken vuosi sitten.


Timanttiliigassa hienoja onnistumisia

19.07.2025 18:57

Yleisurheilu

Lontoon Timanttiliigan kilpailussa Liettuan Mykolas Alekna rykäisi kiekon 71,70 ja varmisti sillä uuden kisaennätyksen. Alekna vetäisi mahtisuorituksensa kisan kolmannella kierroksella. Alekna voitti myös Eugenen kisan aiemmin tässä kuussa ja myös keväällä heitetty maailmanennätys 75,56 on hänen nimissään. Sen hän heitti huhtikuussa Oklahomassa.

Saint Lucian Julien Alfred juoksi naisten 200 metrillä uuden kauden kärkiajan 21,71. Alfred oli matkalla täysin ylivoimainen.

Naisten seipään voittoon ponnisti Uuden-Seelannin Olivia McTaggart. Hän yllätti onnistumisellaan ja taakse jäivät Katie Moon, Angelica Moser ja myös Molly Cauderyn. Timanttiliigan kisan voitto on McTaggartille uran ensimmäinen ja se tuli omalla ennätyskorkeudella 473, joka ylittyi toisella. McTaggart pudotti kolmesti korkeudesta 484.


Sainio aitoi taas uuden Suomen ennätyksen

19.07.2025 18:30

Yleisurheilu

Aitajuoksija Antti Sainio, 20, aitoi Norjan Bergenin alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa jälleen uuden Suomen ennätyksen 400 metrin aidoissa. Sainion uusi SE-aika on 48,61 ja sillä hän oli EM-finaalin neljäs.

Sainio pysyi kärkimiesten mukana lähes loppuun asti. Lopulta kolmen kärki oli kuitenkin piirun vahvempi.

EM-kultaa voitti Saksan Oliver Fischer-Breiholz ajalla 48,01. Hopealle painoi Turkin Ismail Nezir ajalla 48,33 ja pronsille Slovakian Matic Ian Gucek ajalla 48,34.

Sainio on kilpaillut huippuvireisenä Norjassa. Hän paransi SE:tä jo toistamiseen kisoissa. Hän juoksi edellisen ennätyksen 48,97 perjantaina.