TILANNEHUONE

Kuumuus Chelsean ja PSG:n riesana

13.07.2025 11:34

Jalkapallo

Valioliigan Chelsea valmistautuu seurajoukkueiden MM-finaaliin PSG:tä vastaan varsin rennosti. Koko turnauksen ajan pelaajat ovat saaneet myös omaa aikaa, sillä heidän kesälomansa jää turnauksen vuoksi alle kolmeen viikkoon. Aikaa on jätetty myös perhetapaamisiin.

Manageri Enzo Maresca on käyttänyt turnausta testialustana ensi kautta silmällä pitäen ja kokeillut matseissa erilaisia kokoonpanoja ja pelitapoja.

Turnauksessa on kuitenkin erityisenä haasteena ollut kova kuumuus matsien aikana. Muun muassa Chelsean Enzo Fernandez, 24, kertoi, että häntä on pyörryttänyt kentällä. Siten pelaaja uskookin ainakin pelinopeus kärsii finaalissa. Hän myös toivoi, ettei katsojat kuukahda lehtereille.

Loppuottelu pelataan New Jerseyssä sunnuntaina, jossa viime päivinä lämpötila on noussut yli 38 asteeseen. Maresca kertoi lehdistölle, että kunnon treenejä on ollut vaikeaa painaa läpi.

Vaikka Chelsea ei voittaisi seurojen mestaruutta on se tienannut turnauksessa jo lähes 120 miljoonaa euroa. Sillä on hyvä kuitata pelaajahankintoja.

Seurajoukkueiden MM-finaali pelataan sunnuntaina 13. heinkuuta kello 22.


Monta ennätystä Joensuun GP-kisassa

12.07.2025 20:16

Yleisurheilu

Konsta Alatupa juoksi Joensuun GP-kisassa 400 metrillä voittoon uudella ennätysajallaan 46,10. Hän paransi omaa ennätystään 0,22 sekuntia ja juoksi matkan lisäksi parhaimpaan suomalaisaikaan peräti 34 vuoteen. Suomen ennätys matkalla on Markku Kukkoahon nimissä oleva 45,49, joka on vuodelta 1972.

Samuel Purola pinkoi satasen sileällä ajan 10,27, mikä on hänen oma ennätyksensä. Se on nyt myös suomalainen kärkiaika. Purola oli kisan toinen. Voittoon juoksi Puolan Dominik Kopec ajalla 10,15.

Lotta Kemppinen oli ylivoimainen ykkönen naisten satasella. Hän juoksi uuden oman ennätyksensä 11,19 ja rikkoi sillä aiemman enkkansa 11,20. Aika on myös kotimainen kärkiaika matkalle. Kemppinen oli tyytyväinen, että kevään harjoittelu alkaa nyt näkyä tuloksissa.

Naisten pika-aidoissa voittoon juoksi Kuuban Greisys Roble ajalla 12,71. Lotta Harala juoksi toiseksi kauden parhaallaan 12,74. Nooralotta Neziri jäi kolmanneksi ajalla 12,82.


Wimbledonin naisten finaalissa historiallinen tyrmäys

12.07.2025 19:51

Tennis

Puolan Iga Swiatek voitti Wimbledonin naisten kaksinpelin historiallisen rumilla lukemialla yhdysvaltalaista Amanda Anisimovaa vastaan lauantaina. Swiatek takoi 57 minuutissa taululle täysin käsittämättömät 6-0, 6-0 -numerot.

Wimbledon naisten finaalissa ei ole aiemmin nähty kertaakaan sellaista murskavoittoa, että toinen pelaaja olisi voitettu kahdella lumierällä – tai tuplabaagelilla, kuten englantilaiset asian ilmaisevat.

24-vuotias Swiatek on voittanut urallaan kuusi Grand Slam -turnausta. Hän on voittanut Ranskan avoimet ja USA:n avoimet. Wimbledonin mestaruus oli hänen ensimmäisen ja samalla myös ensimmäinen nurmikentällä voitettu Grand Slam.

Anisimonova oli ottelussa täysin sekaisin heti avauspalloista lähtien. Hänen hermostuneisuutta kuvaa se, että hän teki ottelussa 28 helppoa virhettä ja teki omissa syötöissään viisi kaksoisvirhettä.

 

 


Paldanius nelinpelin voittoon Wimbledonissa

12.07.2025 19:15

Tennis

Oskari Paldanius voitti puolalaisparinsa Alan Waznyn kanssa poikien nelinpelin Wimbledonin mestaruuden.

Paldanisu ja Wazny löivät finaaliottelussa lauantaina brittiläinen Oliver Bondingin ja yhdysvaltalaisen Jagger Leachin erin 5–7, 7–6, 10–5.

Ottelu ratkesi tie breakissa, jonka suomalais-puolalainen pari vei lukemin 10-5.

Voitto on Paldaniukselle ja Waznylle toinen peräkkäinen. He olivat ykkösiä myös Ranskan avoimissa. Paldaniuksesta tuli ensimmäinen suomalaisjuniori, joka on voittanut kaksi juniorien grand slam -turnausta.


Suomelle sunnistuksen MM-viestipronssia

12.07.2025 17:31

Muu urheilu

Suomen miesten viestijoukkue suunnisti MM-pronssia lauantaina Kuopiossa. Suomen joukkueessa kisasivat Topi Syrjäläinen, Akseli Ruohola ja Miika Kirmula.

Suomi oli kilpailussa pitkään neljännellä sijalla, mutta Ruotsin tunarointi ankkuriosuudella menemällä väärälle rastille ja lopulta hylkäys toimi osaltaan Suomen joukkueen eduksi.

Maailmanmestaruuden voitti Norja ja hopealle suunnisti Sveitsi.

Naisten viestissä Suomi oli viides joukkueella Amy Nymalm, Ida Haapala ja Venla Harju. MM-kultaa voitti Ruotsi, hopealla tuli Norja ja pronssille Sveitsi.


Liverpool jäädyttää Jotan pelinumeron

12.07.2025 07:21

Valioliiga

Valioliigan Liverpool jäädyttää Diogo Jotan käyttämän pelinumeron 20 pelaajan kunniaksi. Jota kuoli auto-onnettomuudessa yhdessä veljensä Andre Silvan kanssa heinäkuun alussa.

Liverpool neuvotteli pelinumeron jäädyttämisestä Jotan vaimon Rute Cardoson ja hänen perheensä kanssa. Seuran mukaan pelinumeron jäädyttäminen tarkoittaa, että Jota tulee aina olemaan Liverpoolin numero 20.

Liverpool tiedottaa, että pelinumero poistetaan käytöstä Diogon muistoksi ja kunniaksi kaikilla seuran tasoilla, mukaan lukien naisten joukkue ja koko nuorten akatemia.

Jota siirtyi Liverpooliin Wolverhamptonista 2020 ja teki pelaamissaan 182 ottelussa 65 maalia. Hän oli myös voittamassa Liverpoolille mestaruutta keväällä.

 


Alcaraz ja Sinner Wimbledonin finaaliin

11.07.2025 20:57

Tennis

Espanjan Carlos Alcaraz pelaa kolmatta kertaa peräkkäin Wimbledonin tennisturnauksen miesten finaalissa ja puolustaa samalla mestaruuttaan. Alcaraz varmisti finaalipaikan tänä vuonna voittamalla välierässä amerikkalaisen Taylor Frizin erin 6–4, 5–7, 6–3, 7–6 (8–6).

Alcaraz on pelannut Wimbledonin finaalissa kaksi viimeistä kertaa Novak Djokovicia vastaan ja voittanut molemmat. Tänä vuonna vastassa on kuitenkin italialainen maailmanlistan ykkönen Jannik Sinner, joka voitti Djokovicin perjantain välierässä selkeästi erin 6–3,6–3, 6–4. Finaalipaikka Wimbledonissa on Sinnerin uran ensimmäinen.

”Olemme tehneet paljon työtä tämän eteen. Tämä on uskomatonta. Olo oli hyvä ja liikuin hyvin kentällä tänään. Tiesin, että vastustajalla oli vähän loukkaantumista”, Sinner sanoi kenttähaastattelussa.

Välierätappiolla 25:s grand slam -voitto jäi 38-vuotiaalta Djokovicilta jälleen unelmaksi.

Wimbledonin finaalissa pelaa sama kaksikko kuin Ranskan avoimissa. Ranskassa Alcaraz vei lopulta voiton.

Miesten kaksinpelin finaali pelataan Wimbledonissa sunnuntaina.


Crystal Palace ei saa osallistua Eurooppa-liigaan

11.07.2025 20:07

Eurocupit

Crystal Palace ei voi osallistua alkavalla kaudella Eurooppa-liigaan seurojen omistuksiin liittyvien rajoitusten vuoksi.

UEFA:n säännöt estävät kahden saman omistajan omistuksessa olevan seuran osallistumisen samaan eurocupiin. Crystal Palacesta 43 prosentin siivun omistava amerikkalainen liikemies John Textor omistaa 77 prosenttia ranskalaisen Lyonin osakkeista. UEFA:n sääntöjen mukaan Eurooppa-liigan seuroista voi osallistua vain maansa sarjassa paremmin sijoittunut seura. Tässä tapauksessa se on Lyon.

Textor ilmoitti kesäkuussa myyvänsä Palacen osakkeet, mutta kauppaa ei ole vielä virallisesti hyväksytty.

Palace ei potkita kokonaan pois eurokentiltä, sillä se voi osallistua Konferenssiliigaan. Palacen paikan Eurooppa-liigassa saa Nottingham. Tosin senkin on haettava ensin paikkaa.

Lisäksi Palace voi valittaa UEFA:n päätöksestä.


Dallas nimitti luistelumestarin apuvalmentajaksi

11.07.2025 19:41

NHL

Dallas Stars on nimittänyt valmennustiimiinsä apuvalmentajaksi entisen mestaritaitoluistelija David Pelletierin, 50. Kanadalaistaituri toimii Dallasissa luisteluvalmentajana.

Pelletier on valmentanut viimeiset 11 kautta samalla toimenkuvalla Edmonton Oilersissa.

Dallas Starsin uuden päävalmentajan Glen Gultzanin valmennusryhmään kuuluvat myös Alain Nasreddine, Neil Graham, maalivahtivalmentaja Jeff Reese, videovalmentajat Patrick Dolan ja Chris Demczuk.

Omalla taitoluistelu-urallaan pariluistelussa Pelletier voitti olympiakultaa ja maailmanmestaruuden.


Paldanius Wimbledonin nelinpelin finaaliin

11.07.2025 19:25

Tennis

Suomen tennislupaus Oskari Paldanius pelaa yhdessä puolalaisen parinsa Alan Waznyn kanssa poikien nelinpelin loppuottelussa Wimbledonissa.

Paldanius ja Wazny voittivat välierissä turnauksessa sijoittamattoman parin Amir Omarkhanov/Egor Pleshivtsev erin 6-4, 4-6, 10-5.

Kaksi ensimmäistä erää ratkesi yhdellä syötönmurrolla, jonka jälkeen finaalipaikka ratkaistiin ottelutie-breikissä. Paldanius/Wazny pelasivat vakuuttavan katkaisupelin ja ansaitsivat finaalipaikan lukemin 10-5.

Paldanius ja Wazny hakevat toista perättäistä grand slam -turnausvoittoa. He voittivat jo Ranskan avointen poikien nelinpelin viime kuussa.

Finaaliottelussa he saavat vastaansa voittajat ottelusta Oliver Bonding/Jagger LeachHidde Schoenmakers/Mees Rottgering.


Fredrik Jensen pelaa jatkossa Kreikassa

11.07.2025 18:55

Jalkapallo

Bundesliigan Augsburgia syksystä 2018 asti edustanut suomalaispelaaja Fredrik Jensen, 27, vaihtaa seuraa. Keskikenttäpelaaja edustaa jatkossa Kreikan pääsarjan Aris Thessalonikia. Jensen on urallaan edustanut myös hollantilaista Twenteä.

Jensen on myös tuttu Huuhkajien pelaaja. Hän on edustanut Suomea jalkapallokentillä 36 A-maaottelussa ja niissä hän on tehnyt kahdeksan maalia.

”Aris on sellainen haaste, jota etsin tässä vaiheessa uraani. Odotan innolla harjoitusten alkua uuden joukkueeni kanssa”, Jensen kommentoi seuran haastattelussa.

”Minulla on paljon intoa pelata ja tunnen tehneeni parhaan valinnan. Puhuin Giannoulisin kanssa, joka oli joukkuetoverini viime vuonna Augsburgissa, ja hän kertoi minulle paljon hyvää tästä joukkueesta.”

”Olin itsekin heti kiinnostunut, kun Aris osoitti mielenkiintoa minua kohtaan.”


Pelicans hankki hyökkääjän Turusta

11.07.2025 17:32

Liiga

Kaksi viimeistä kautta TPS:ää edustanut hyökkääjä Aidan Dudas, 25, jatkaa uraansa Lahden Pelicansissa. Kanadalaisen sopimus lahtelaisten kanssa on kaksivuotinen.

Viime kaudella TPS:ssä Dudas viimeisteli 52 runkosarjan ottelussa pisteet 13+16. Viidessä pudotuspelissä ei syntynyt tehoja. Urallaan aiemmin Dudas on pelannut AHL:ää ja OHL:ää.

“Aidan Dudas tuo Pelicansiin energisen, työteliään ja älykkään hyökkääjän, jolla on myös vahvaa johtajuuspotentiaalia. Hänen pelityylinsä ja asenteensa ovat juuri sitä, mitä Pelicans etsii kehittääkseen peliään aktiivisempaan ja vauhdikkaampaan suuntaan. Dudasin luistelu, työmoraali ja kyky pelata paineen alla istuvat erinomaisesti pelitapaamme”, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi hankintaa.