TILANNEHUONE

Pajari hyvässä vauhdissa Portugalissa

06.05.2026 19:57

MM-ralli

Sami Pajarin hyvä vauhti jatkui Portugalin MM-rallin 5,72 kilometrin pituisella testierikoiskokeella keskiviikkona.

Jo neljässä edellisessä rallissa podiumilla seissyt suomalaiskuski oli testin toiseksi nopein. Hän jäi kolme sekunnin kymmenystä Hyundain Thierry Neuvillelle. Kolmas oli Hyundain Adrien Fourmaux, joka johti, kun pätkä oli vedetty kerran läpi.

Rallissa tekee paluun MM-sarjaan latvialainen Martin Sesks. Hän oli tikissä heti alussa ja kaasutti neljänneksi. Hyvä aika pudotti samalla Toyotan Elfyn Evansin viidenneksi.

”Tänä vuonna erikoiskokeet näyttävät todella kivoilta, mutta samaan aikaan melko pehmeiltä”, Pajari arvioi WRC:n haastattelussa.

”Vaikka tiet näyttää todella puhtailta ja täydellisiltä nuotituksessa, voidaan odottaa todella uraisia ​​​​olosuhteita erikoiskokeen toisilla kerroilla.”

”On mukava olla taas soralla, ja ainakin toistaiseksi minulla on hyvä tunne ja odotan innolla rallia. Se tulee kuitenkin todennäköisesti taas olemaan haastava tapahtuma. Eikä jo vyöllä olevat palkintokorokesijat tee siitä kyllä yhtään helpompaa”, Pajari tietää.