TILANNEHUONE

Pala historiaa! – kaksi suomalaisnaista moukarin finaalissa

16.08.2022 15:45

Pala historiaa! – kaksi suomalaisnaista moukarin finaalissa

Silja Kososen finaalipaikka ei ollut heti selvä. ©AOP

Yleisurheilu

Naisten EM-moukarin karsinta ei sujunut niin vahvoilla suomalaisväreillä kuin ennalta unelmoitiin, vaan jatkopaikkoja jouduttiin jännittämään. Lopulta ensimmäistä kertaa lajihistoriassa peräti kaksi suomalaisnaista lunasti paikan finaaliin.

A-karsintaryhmässä heittivät Sara Killinen ja Silja Kosonen. Kokemusta ensimmäisissä kisoissaan hakeva Killinen ei saanut tulosta lainkaan ja Kosonen onnistui heittämään parhaansa vasta viimeisellään. Kososen pisin heitto kantoi silloin 68,25 ja hän oli sillä karsintaryhmänsä seitsemäntenä. Kosonen joutui jännittämään jatkopaikkaa koko B-karsinnan ajan. Lopulta loppukilpailupaikka irtosi, hän oli karsinnan yhdeksäs. Kososen tulos oli myös historiallisesti merkittävä. Se oli pisin suomalaisheitto EM-kisoissa.

Karsintaryhmässä B vähän myöhemmin heittänyt Krista Tervo heitti karsinnassa nätisti nousevaa sarjaa, mutta kolmannella parannus tyssäsi. Moukari lensi vasemmalta ohi sektorin. Tervon parhaaksi jäi toinen heittotulos 67,80. Hänkin joutui siis jännittämään jatkopaikkaa. Sekin irtosi, kun Tervo oli 11:s. Loppukilpailuun riitti lopulta 67,68. Karsintaraja oli 72,50.

Yleisurheilun EM-kisat: Naisten moukarin finaali keskiviikkona 17.8. kello 22.05.