TILANNEHUONE

Parjattu veskari onnistui – Koskinen myös tähdistöön

23.01.2022 09:12

Parjattu veskari onnistui – Koskinen myös tähdistöön

Never give up. Tyylillä ei väliä. Mikko Koskinen torjui voiton Calgary Flamesista.@AOP

NHL

Calgary Flames saapui Edmontoniin selkeänä suosikkina, vaikka kausi ei ole ollut Calgaryssäkään hulppean hehkeä. Flames oli kuitenkin juuri voittanut Floridan 5-1, mikä on näyttö sinällään. Tähän taisteluun Albertan herruudesta Oilers kuitenkin syttyi lopulta niin, että sen seitsemän matsin tappioputki vihdoin katkesi ja joukkue otti vuoden ensimmäisen voittonsa lukemin 5-3.

Flames uhitteli ensimmäisessä erässä tehden kaksi ensimmäistä osumaa, Edmonton ei saanut aikaan kuin kaksi jäähyä. Toinen niistä kävi kalliiksi. Flamesin Milan Lucic rokotti 2-0:aan vieläpä Oilersin tähtipelaaja Leon Draisaitln jäähyn aikana. Selkeä muutos itseluottamuksessa tapahtui, kun Oilers onnistui toisen erän alussa ylivoimalla – kahdesti. Evan Bouchard teki neljän minuutin sisään kaksi osumaa Draisaitln ja Connor McDavidin syötöistä. Kokonaisuudessaan Draisaitl kantoi Oilersin pisteistä suuren vastuun tehoillaan 2+2. Myös Mikko Koskinen teki osansa voiton eteen. Parjattu veskari torjui ottelussa 44 kiekkoa. Flames vei kuitenkin laukaukset nimiinsä 47-31. Koskinen nimettiin lopulta ottelun kolmostähdeksi. Koskinen sai torjuntavuoron, vaikka Stuart Skinner oli jo selvinnyt koronastaan ja oli käytettävissä. Calgary on nyt hävinnyt kuudesta viimeisestä ottelustaan viisi.