Partanen käveli viidenneksi – Hurske finaaliin
Aku Partanen käveli uransa parhaan arvokisasijoituksen ollessaan miesten 20 kilometrin EM-kävelyn viides. Hän taittoi matkan ajalla 1.20.52.
Jerry Jokinen teki uskomattoman suorituksen käveltyään sekunnilleen saman ajan kuin hänen oma aiempi ennätyksensä 1.24,41. Hän oli sillä kisan 22:s. Kävelyn EM-kultaa voitti Ruotsin Perseus Karlström. Espanjan Paul McGrath oli toinen ja Italian Francesco Fortunato kolmas.
”Minun on vaikeaa kävellä ryhmässä tiheän frekvenssini takia, joten ajauduin kuin vahingossa kärkeen. Ja muutenkin kisassa oli pieni suvantovaihe, eikä kukaan halunnut vetää. Mutta pääsinpä maistamaan hetken piikkipaikkaakin. Se on kuitenkin hankala paikka kävellä, kun on enemmän tuomareiden syynissä”, Partanen kertoi liiton haastattelussa.
Reetta Hurske juoksi paikan EM-finaaliin naisten 100 metrin pika-aidoissa. Hurske oli eränsä kolmas, mutta kauden paras aika 12,78 toi finaalipaikan. Finaali juostaan lauantaina kello 23.08. Lotta Harala oli eränsä kuudes ajalla 12,98 ja putosi finaalista.
Veli-Matti ”Aku” Partanen oli viides 20 kilometrin kävelyssä Rooman EM-kisoissa
Se on Partasen paras arvokisasijoitus. Viime vuonna hän oli https://t.co/xF2IWzqDNQ pic.twitter.com/uP1wEcdXYU
— Yleisurheilu (@yleisurheilu) June 8, 2024