TILANNEHUONE

Pelicans ja HPK hätisteltiin kesälomille

07.04.2026 20:55

Liiga

Pelicansin ja HPK:n matkat Liigan pudotuspeleissä päättyi tiistaina. KooKoo otti kotijäällään neljännen voiton lahtelaisryhmästä puolivälieräsarjassa ja eteni välieriin. KooKoo vei illan ottelun maalein 4–1 ja voitti koko ottelusarjan samoin numeroin. Tappara voitti puolestaan HPK:n 1–0 ja vei ottelusarjan myös voiton 4–1, joten sitäkin odottavat välierät.

KooKoon maaleista vastasivat viimeisessä kohtaamisessa Jimi Suomi ylivoimalla ensimämisen erän alussa. Saman erän puolivälin jälkeen Ville Puhakka sekä kolmannessa erässä Marcus Davidson. Pelicansille onnistui kolmannessa erässä Niklas Virtanen joukkueen ainoalla osumalla.

Patrik Bartosak torjui Pelicans-maalilla kiekon 26 kertaa. KooKoon Eetu Randelin teki 18 torjuntaa.

Tampereella pelatun puolivälieräottelun ainoan maalin teki Tapparan Emil Sylvegård toisen erän alussa. HPK:n takaa-ajo päätöserässä hyytyi jäähyilyyn. Lisämaaleja Tappara ei kolmen kahden minuutin yv:n aikana kuitenkaan onnistunut takomaan.

Tapparan Christian Heljanko taiteili 15 torjuntaa ja ottelun lopulla parikin kunnon paraatitorjuntaa, joilla piti maalinsa puhtaana. HPK:n tähtitalentti Kim Saarinen pysäytti huikeat 32 kiekkoa.

”Paras vieraspelimme näistä kolmesta. Tiedettiin, että vastustaja tulisi nyt maalipaikkoja luomaan. Lukemat 4–1 ovat tylyt, mutta upeaa katsoa omaa joukkuetta, joka jätti kentälle kaiken”, HPK:n Mikko Manner sanoi MTV:n haastattelussa. Hän kehui erikseen vielä joukkueen maalivahti Kim Saarisen otteita.

”Kerho laittoi meidät ahtaalle. Hallittiin ja luotiin paikkoja, mutta maalin pelejä nämä olivat. Tänäänkin tämä olisi voinut kääntyä kaverille. Me pystymme kuitenkin voittamaan vähämaalisia pelejä. Luukut saatiin kiinni, eikä tarvitse enää perjantaina Hämeenlinnaan lähteä. Ei tässä vielä puhki olla”, Heljanko huomautti MTV:llä.