TILANNEHUONE

Peltola viihdytti taas yleisöä slopestyle-tempuillaan

15.02.2022 08:57

Peltola viihdytti taas yleisöä slopestyle-tempuillaan

Kun kisa ei suju, Simo Peltola viihdyttää yleisöä tempuillaan.@AOP

Peking 2022

Friskin slopestylen finaalipaikka karsinnan 12 parhaan joukkoon jäi Simo Peltolalta saavuttamatta. Suomalaisen epäonneksi koituivat karsinnassa reilit, joilla suorittaminen ontui. Peltola kuittasi avauslaskustaan pisteet 35, 01 ja toisesta laskustaan 29,5. Kun reilien lasku meni ensimmäisessä laskussa pieleen heti alussa, Peltola päätti viihdyttää big airin tapaan taas yleisöä hauskoilla tempuillaan. Se onnistui. Lasku oli ihan näyttävä ja somessa laskija ainakin keräsi jälleen hauskoja kommentteja. Karsinnan jälkeen Peltola perkasi Ylen haastattelussa tilanteensa. Erityisesti treenin puute rassaa.

”Jos raili epäonnistuu, laskua ei pysty enää pelastamaan. Ajattelin, että vedän vähän hauskaa katsottavaa. Nyt pääsee vihdoinkin kotiin treenaamaan. En ole vielä päässyt kunnolla laskemaan ollenkaan. Onneksi Big airissa onnistuin täällä vähän. Katsomo tykkäsi taas kerran. Aluksi oli tarkoitus vetää ihan eri tavalla”, Peltola kertoo tv-haastattelussa.

Peltola oli nyt ensimmäisissä olympialaisissaan. Jatkossa hän haluaa myös olympiamenestystä.

”Rata oli haastava ja kun ei ole paljon laskenut, oli hankala laskea rajua rataa. Itseluottamuskin on siinä sitten vähän alempana kuin normisti. En pystynyt näyttämään ihan sitä mitä olisin halunnut, mutta ensi kerralla sitten. Minä nautin tästä aina, mutta haluan myös menestyä. Tiedän mitä minun pitää nyt treenata. Toivottavasti sitten vikoissa maailmancupeissa voin jo näyttää osaamistani.”