Petri Vuorisesta HJK:n uusi urheilujohtaja

Petri Vuorinen on HJK:n uusi urheilujohtaja. @ AOP
Petri Vuorisesta tulee odotetusti HJK:n uusi urheilujohtaja. HJK julkisti 52-Vuorisen valinnan tiistaina. Vaasan Palloseurasta vastaavista tehtävistä Klubiin siirtyvät Vuorinen aloittaa uudessa tehtävässään marraskuun 1.päivänä.
VPS kertoi Vuorisen lähdöstä jo aiemmin ja ilmoitti palkanneensa hänen seuraajakseen Tommi Pikkaraisen.
HJK erotti edellisen urheilujohtajansa Vesa Mäen toukokuussa. Hän ehti hoitaa tehtävää vain yhdeksän kuukautta.
Mäki vastasi Ferran Sibilan palkkaamisesta HJK:n uudeksi päävalmentajaksi viime syksynä. Sibila ei kuitenkaan pystynyt toimimaan virallisesti HJK:n päävalmentajana, koska häneltä puuttui Uefa Pro -lisenssi. Näin HJK joutui nostamaan kakkosvalmentaja Ossi Virran virallisesti päävalmentajaksi ja Sibila toimi apuvalmentajana.
Sibila sai kuitenkin potkut HJK:n heikon alkukauden seurauksena toukokuussa samassa ovenavauksessa, jossa myös Mäki sai lähteä seurasta. Uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Toni Korkeakunnas, jonka kanssa Klubi ei uusinut sopimusta viime kauden jälkeen.